Lucifer satu

Olipa kerran Herra joka loi Maan.

Hän käytti duunareinaan enkeleitä.

Ensimmäinen enkeli oli kaikkein kaunein ;)
(Valontuoja, Kointähti.)

Sitten Herra loi otuksen ja käski enkeleiden kumartaa maasta luotua otusta.

Eräs pää duunareista kumarsi heti otusta.

Eräs toinen (jonka nimen tiedätte) ei kumartanut.

Niinpä Herra suuttui aika pahasti tuhmalle enkelille joka ei totellut.

Tuhma enkeli nakattiin Taivaasta Maahan muiden pahojen enkeleiden kanssa.

Tuhma enkeli joka oli ensimmäinen suuttui myös ja päätti tehdä juonen Herran tekemää otusta vastaan.

Enkeli otti käärmeen muodon ja tarjosi omppua otukselle.

Otus epäröi ensin mutta oli utelias. Ja nami nami.

Otukset alkoivat käyttäytyä omituisesti ja Herrakin suuttui.

Siitä asti otus on kahden vihan keskellä.

Herra kuitenki päätti tehdä uuden otuksen ja testasi sitä Maassa.

Tuli tasapeli.

Tämä juoni jatkuu edelleen ja otus ihmettelee sitä toista otusta.

Herra vaan katselee ja enkeli kiusaa eikä otus saa rauhaa millään.

Peli jatkuu ja kaikki Herra sekä enkelitkin odottaa jännityksellä otuksien hommia.

Hyvää yötä.
161700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mutta samaan aikaan tapahtui jotain hirveää.

Jotkut Otuksista olivat päässeet selville pelistä.

Herra ja Enkeli huomasivat tälläiset otukset.

Herra ja Enkeli antoivat vihjeitä omalle lemmikki otukselleen.

Otukset keräsivät tietoa ja veivät sitä piiloon toisilta otuksilta.

Jotkut otuksista koskettivat jopa Enkeliä.

Jotkut otuksista puhuivat Herralle.

Duunari Enkelit alkoivat käyttäytyä omituisesti.

Jopa Herra ja Enkeli pelästyivät otuksen voimia.

Sovittiin että otusta ei päästetä duunari enkeleiden seuraan.

Peli jätettiin otukselle itselleen.

Jotkut otukset laittoivat toiset otukset harhaan ja alkoivat pelata omaa peliään.

Ja Herra ja Enkeli nauroivat ja itkivät otuksen pyrkimystä kohti tietä joka vain kiertää kehää.

Herran ja Enkelin kärsivällisyys ei ole loputonta.

Otukset nukkumaan!

Äänestä
  • Mut MITÄ TAPAHTUI SILLE OTUKSELLE, joka oli sen ensimmäisen ja toisen otuksen siittämä ja joka sai myöhemmin omia otuksia, joiden otukset puolestaan saivat omia otuksiaan...???

    Äänestä

  • otus. kirjoitti:

    Mut MITÄ TAPAHTUI SILLE OTUKSELLE, joka oli sen ensimmäisen ja toisen otuksen siittämä ja joka sai myöhemmin omia otuksia, joiden otukset puolestaan saivat omia otuksiaan...???

    Silloin oli menossa Herran ja Enkelin kauniit ja rohkeat :)

    Historia oli aika raakaa peliä joka ei sovi kirjoitettavaksi kirjoittajan mieltymysten mukaan ettei tule väärinkäsityksiä.

    Kyllä Kirjaa voi ja saa tutkia muttei hutkia.

    Äänestä

  • arvaax kirjoitti:

    entäs ensimmäinen naaras otus? joka hylättiin koska ei suostunut kumartamaan uros otusta ja alistumaan tälle, tahtoen tasavertaisuutta. tämä naarasotus häädettiin ja hän loi oman otuskannan ja kunnan. Tämä ensimmäinen naaras otus on nimeltään Lilith.

    Btw Lucifer on vanha italialainen (etruski) Jumaluus, Dianan puolisoksi yleensä nimitetty ja heillä tytär Aradia. Lusifer joka on siitä siirretty kristinuskoon palvelemaan ja kuvastamaan langennutta enkeliä.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Ensimmäinen naarasotus (B) tehtiin urosotuksen (A) otoksesta.

    Otuksien ensimmäiset urosotukset (1) ja (2) olivat todella erilaisia.

    Tehtiin heti ensimmäinen henkirikos ilman Enkelin ja Herran tietoa.

    Lilith on yksi tuhman Enkelin duunareista.

    Lilith harrastaa kukka ja mehiläis juttuja vastoin urosotuksen tahtoa.

    Äänestä

  • otus. kirjoitti:

    Mut MITÄ TAPAHTUI SILLE OTUKSELLE, joka oli sen ensimmäisen ja toisen otuksen siittämä ja joka sai myöhemmin omia otuksia, joiden otukset puolestaan saivat omia otuksiaan...???

    Nii nii... mut mist Kain sai sen vaimon?

    Äänestä

  • arvaax kirjoitti:

    Ensimmäinen naarasotus (B) tehtiin urosotuksen (A) otoksesta.

    Otuksien ensimmäiset urosotukset (1) ja (2) olivat todella erilaisia.

    Tehtiin heti ensimmäinen henkirikos ilman Enkelin ja Herran tietoa.

    Lilith on yksi tuhman Enkelin duunareista.

    Lilith harrastaa kukka ja mehiläis juttuja vastoin urosotuksen tahtoa.

    Siis rupesiko Lilith otustelemaan muiden NAARASotusten kanssa ja tuloksena oli lesbo-otustelua vai onko kyseessä bi-otustelu?

    Ja mitäs sitten tehdään kun naarasotukset eivät saa keskenään pikkuotuksia...??

    Äänestä

  • otus. kirjoitti:

    Siis rupesiko Lilith otustelemaan muiden NAARASotusten kanssa ja tuloksena oli lesbo-otustelua vai onko kyseessä bi-otustelu?

    Ja mitäs sitten tehdään kun naarasotukset eivät saa keskenään pikkuotuksia...??

    Tämä ei ole tuhmien otusten satu vaan kilttien otusten satu.

    Lilith oli hetero naaras duunari mutta pikkusen tuhman Enkelin puolella.

    Jätetään ne kukka ja mehiläis jutut johonkin muuhun iltaan.

    Äänestä

  • arvaax kirjoitti:

    Tämä ei ole tuhmien otusten satu vaan kilttien otusten satu.

    Lilith oli hetero naaras duunari mutta pikkusen tuhman Enkelin puolella.

    Jätetään ne kukka ja mehiläis jutut johonkin muuhun iltaan.

    Mutkun nyt KAIKKIA otuksia jäi kiinnostamaan suunnattomasti toi lesbo-ja/tai bi-otustelu!

    Mites nyt satu muka loppuu?

    Äänestä

  • otus. kirjoitti:

    Mutkun nyt KAIKKIA otuksia jäi kiinnostamaan suunnattomasti toi lesbo-ja/tai bi-otustelu!

    Mites nyt satu muka loppuu?

    Jotta emme suututtaisi (varsinkaan) otuksia emmekä Herraa ja Enkeliä olemme mahdollisimman puolueettomia.

    Satu loppuu tähän!

    Asiaa aikuisille otuksille.

    Emme ole varmoja asuuko otuksessa piilevä Pikku-otus jota sieluksi myös kutsutaan.

    Tieto näistä Pikku-otuksista on annettu otuksille itselleen. Se tieto on hyvin monessa paikassa eri otuksien kesken mutta otukset haluavat olla oikeassa ja pitää muut otukset väärässä. Otukset ovat itsepäisiä.

    Jotkut otukset väittävät että Pikku-otuksia ei ole olemassa ollenkaan. He pilkkaavat tietenkin Pikku-otuksiin uskovia/tietäviä otuksia.

    Jotkut otukset väittävät että on vain yksi suuri Pikku-otus joka on kaikkilla otuksilla yhteinen. Ja koska otuksia on kaksi versiota voi käydä joskus hassusti.

    Jotkut otukset kertovat että joskus tämä Pikku-otus menee vahingossa sellaiseen Herran Maasta tehtyyn otukseen jossa se EI VOI lisääntyä.

    Eli urosotuksesta tuleekin pikku-otuksen takia naarasuros. Naarasuroksesta pikku-otuksen takia tuleekin urosotus. 1 1=2 kuitenkin.

    Tämän takia on erilaisia otuksia. Nämäkin erilaiset otukset voivat olla Enkelin tai Herran kevereita tai täysin tietämättömiä Enkelin tai Herran olemassa-olosta puhumattakaan heidän suunnitelmistaan.

    Tietämättömät otukset ovat onnellisia. Otukset kyllä elävät ilman tietoa/uskoa Pikku-otuksista. Pikku-otuksista tai Pikku-otuksesta puhuminen on hyvin vaarallista Otukselle koska saattaa tulla riita. Otukset ovat hyvin väkivaltaisia.

    Pikku-otus tai Pikku-otukset liittyvät sellaiseen aiheeseen missä otuksia ei enään tarvita.

    Jospa te otukset näkisitte tämän symboliikan läpi sen totuuden mikä on kätkettynä. Silloin teidän ei tarvitsisi miettiä niin paljon Herraa eikä Enkeliä vaan voisitte olla otuksia otuksien rinnalla.

    Kysyttävää?

    Äänestä

sitä vaihtoehtoa että mitään Jumalaa tai Saatanaa ei olekaan? Mitäs tykkäät, häh? Ja sitäpaitsi, Saatana ei ainakaan ole teurastanut kymmeniä miljoonia ihmisiä sen takia etteivät he sattuneet palvomaan just häntä. Jumala on paska.

Äänestä

Niin mitäs oot arvaax aatellut lisätä tohon sun jutskaas? Ootkos varma että se meni just noin? Historia on osoittanut että Jumala on sairas, murhanhimoinen psykopaatti, kun taas Saatana oli paljon viisaampi.

Eli: Mitäs se kaveri hommas sun mielestäs siinä välissä, kun Jumala hukutti, poltti, tappoi, teurasti ja lahtasi noita v*itun "otuksia"? Mitä ajattelivat enkelit sellaisesta pelistä?

Äänestä

kypsille lapsille ehkä jo aikaisemminkin..

mut pointin kyl tajuun..he heh

Äänestä

Ja nämä alsviskatut enkelit levittäytyivät joka paikkaan. Heitä kutsutaan nykyään DNA ketjuksi.

Äänestä

Hänen ainoa rikoksensa oli sääli kun hän päästi karkoitetun Lilithin takaisin paratiisiin.

Äänestä

Jumalaa turpaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

arvaax kirjoitti:

Olipa kerran Herra joka loi Maan.

Hän käytti duunareinaan enkeleitä.

Ensimmäinen enkeli oli kaikkein kaunein ;)
(Valontuoja, Kointähti.)

Sitten Herra loi otuksen ja käski enkeleiden kumartaa maasta luotua otusta.

Eräs pää duunareista kumarsi heti otusta.

Eräs toinen (jonka nimen tiedätte) ei kumartanut.

Niinpä Herra suuttui aika pahasti tuhmalle enkelille joka ei totellut.

Tuhma enkeli nakattiin Taivaasta Maahan muiden pahojen enkeleiden kanssa.

Tuhma enkeli joka oli ensimmäinen suuttui myös ja päätti tehdä juonen Herran tekemää otusta vastaan.

Enkeli otti käärmeen muodon ja tarjosi omppua otukselle.

Otus epäröi ensin mutta oli utelias. Ja nami nami.

Otukset alkoivat käyttäytyä omituisesti ja Herrakin suuttui.

Siitä asti otus on kahden vihan keskellä.

Herra kuitenki päätti tehdä uuden otuksen ja testasi sitä Maassa.

Tuli tasapeli.

Tämä juoni jatkuu edelleen ja otus ihmettelee sitä toista otusta.

Herra vaan katselee ja enkeli kiusaa eikä otus saa rauhaa millään.

Peli jatkuu ja kaikki Herra sekä enkelitkin odottaa jännityksellä otuksien hommia.

Hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu