vadelmaviini

tehtailija

Olen useamman vuoden ajan "harrastanut" kotiviinin tekoa. Yleensä onnistuu hyvin (omista marjoista) mutta joskus käy niin (kuten vastottain vadelman kanssa), että kirkastamisen yhteydessä vadelman maku "katosi". Mikähän siinä voi olla syynä? Joskus on näin käynyt myös kaupan valmiiden pakkausten kanssa. Huolellisesti olen tehnyt ohjeiden mukaan, eli ei pitäisi siinä olla vika..

4

4537

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotiviinin ystävä

      Kuinka paljon vadelmia laitat viiniisi? Vadelmahan (ainakin metsävadelma) on voimakkaan makuinen marja, minkä vuoksi jotkut suosittelevat sen käyttämistä vain toisten marjojen lisukkeena.
      Itse olen tehnyt vain kahdesti viiniä, jossa vadelma on pääosassa. Laitoin silloin 3,5 kg vadelmia, minkä lisäksi mustikoita ja mustaviinimarjoja n. 2 kg. Vadelma maistui kovasti.
      Valmispakkauksissa on mielestäni älyttömän vähän kuivattuja marjoja, joten yleensä lisään niihinkin omia marjoja jonkin verran ja viinistä tulee täyteläisempää. Miksi se vadelman maku hävisi, siihen en osaa vastata, mutta ehkä tämä sepustus siihen kuitenkin jollain lailla vastasi.

      "Pilasin" kerran vaalean karviaisviinini laittamalla siihen persikanmakuisen pienen esanssipullon mausteeksi ja makuahan tuli!! Tätä viiniä nautittiin kevytlimpparin kera ja hyvää oli. Ehkä sinunkin pitäisi ostaa vadelmamehua ja lisätä sitä tarjoiluvaiheessa juomaan:)

      • tehtailija

        ..kun laitoin pelkästään vadelmaa (n 6 kg) ja rusinaa (n 700 kg pussin). Ihmettää vaan tosiaan se, kun se siihen kirkastukseen asti maistui.. Olivat muuten puutarhavadelmaa. Onko aroniasta kokemuksia? Pussillinen aronian marjoja odottaa käyttöä.. Tein karviaisista ja omenista viiniä viime kesänä, se oli todella hyvän makuista, kelpasi itselle ja viemisiksi (sitä jopa lisää pummattiin ;)


      • Kotiviinin ystävä
        tehtailija kirjoitti:

        ..kun laitoin pelkästään vadelmaa (n 6 kg) ja rusinaa (n 700 kg pussin). Ihmettää vaan tosiaan se, kun se siihen kirkastukseen asti maistui.. Olivat muuten puutarhavadelmaa. Onko aroniasta kokemuksia? Pussillinen aronian marjoja odottaa käyttöä.. Tein karviaisista ja omenista viiniä viime kesänä, se oli todella hyvän makuista, kelpasi itselle ja viemisiksi (sitä jopa lisää pummattiin ;)

        Olen kyllä laittanut aroniaa kolmeen eri viiniini parin lähi vuoden aikana. Parasta tuli, kun laitoin aronioita 1,4 kg, mustikoita 1,8 kg, rusinoita 0,5 kg ja vaaleaa karviaismehua vajaan 3 litraa ja sitruunahappoa. Tämä viini vaati kypsyttelyä kellarissa eli vajaan vuoden ikäisenä maku on erittäin hyvä (jo aiemminkin). Yleensäkin olen havainnut, että mustikasta viiniä tehdessäni mm. vadelman kera, viiniä kannattaa jaksaa odotella pullotuksen jälkeen vähintään puoli vuotta ja parhaimmillaan se on vasta lähestyessään vuoden ikää tai sen jälkeen.

        Aiemmin mainitsin, että pilasin esanssilla erään viinini, jota sitten on juotu limonaadin kera. Nyt muistaessani haimme yhden tällaisen pullon, v. -99 pullotettua ja aivan upean kirkasta, mutta esanssista edelleen (mihinkäs olisi hävinnyt). Kevytlimulla tätä nyt juuri nautitaan ja kyllä se siideristä käy:)


    • Anonyymi

      Sain joskus todella hyvää noin 7-10 prosenttista vadelmaviiniä jonka ystäni oli tehnyt valmispakkaukseta. Onko kyseessä ollut kumminkin marjasekoitus? Aion laittaa viiniä tulemaan ja ideana olisi max 10.prosentyinen helppo juotava. Onko vinkkejä kellään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      394
      1066
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      328
      1060
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      82
      807
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      772
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      666
    8. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      661
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      660
    Aihe