iankaikkista evankeliumia väärentämättömänä ja muuttamattomana, alkuperäisenä ja Jeesuksen todistuksen, profetian hengen lahjan ja kolmen enkelin varoitusanoman kanssa
Adventtiliike
julistaa
4114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siispä huumoria.Kielillä puhuva adventisti.
Seurakunta ei ollut julistaja edes apostolien aikaan.
Paavali ei sanonut, että "seurakunta opettaa" tai vastaavaa.
Koko "adventtikirkon sanoma" on sanontana vierasta tulta.
Voikin tehdä sen huomion, josta täällä on tainnut teillä olla keskusteluakin, että advetistien opeissa on rutkasti muutettu asioiden sisältöjä sitten apostolien aikojen.
Me emme tunne adventismin tuoksussa sitä samaa pyhyyttä joka huokuu läpi Raamatun. Ei!
Me näemme kaikkialla vain tulkintojen määrättömyyden, tarkoituksena häivyttää kaikki alkuperäisestä kristinuskon opista.
He ovat pilalle opetettuja eikä ole kelvollisia muiden seuraan.
Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. Adventtikirkko on hapattunut lattiasta kattoon, ja nyt näyttää jo seinätkin revenneen.
Adventtikirkon johtoon pitäisi saada Melleri ja hänelle avustajakseen "kirjoitettu on".
Sitäkö ne adventistit toivovat että heidät laitettaisiin vankilaan sapatinviettonsa tähden.
Hulluja nuo adventistit ajattelevat.
Vankilaan joutuminen on advetistille merkki siitä, että on tehnyt onnistuneen vaelluksen!