Kommentointia

Anarkistit olivat ihan täpinöissään kun mellakkapoliisi tuli paikalle, mutta kun huomasivat olevansa motitettuja alkoi joukkopakeneminen yhä tiukempaan mottiin ja turvallisen etäisyyden päästä pullojen heittely ja virkavallan solvaaminen. Yhtä tyhmiä kuin punakommarit aikoinaan suomen sisällisodassa.
9370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suomen sisällissota: lahtarit murhasivat punaiset naiset ja tytöt saksalaisten suojaamina ja leikkelivät vielä rinnat irti.

Äänestä

Kyllä se taisi olla niin että ennen poliisin tuloa oli hyvin rauhallista, ei näkynyt järjestyshäiriöitä ja paikalla oli ihmisiä aivan laidasta laitaan: Perheitä, paljon valokuvaajia ja tv-kameroita odottamassa että jotain tapahtuisi, ihmisiä kauppakasseineen, punkkareita, teinejä rappusilla, huppupäisiä nuoria, keski-ikäisiä ohikulkijoita sekä muutamia oikeasti rettelöitsijän näköisiä miehiä, ei siis paljon eronnut normaalilauantaista samalla paikalla muuten kuin kameroiden lukumäärällä ja ihmisiä enemmän...

Kun poliisibussit saapuivat mannerheimintien varteen, osa "normaali-ihmisistä" huomasi sen ja ehti livistää mutta suurin osa jäi mottiin huomaamattaan tai eivät osanneet uskoa että poliisi piirittäisi alueen missä mitään häiriötä eikä sen kummempaa uhkaa vielä ollut näkynyt vaan hieman markkinatunnelmalta vaikutti ennemminkin. Itse tein sen virheen että kävin ottamassa kuvan bussista kun se oli pysähtymässä jonka jälkeen ympäristö oli täynnä kypäräpäisiä poliiseja.

Kun paikka oli hetkessä ihmisten yllätykseksi piiritetty, muutama huppupää kävi heti yrittämässä poliisien ärsyttämistä ja hieman näyttämässä kavereille rohkeuttaan huutamalla, keskisormea näyttämälla ja yksi jopa puukeppiä heiluttamalla sekä ilmeisesti hänen kaverinsa vesipyssyllä poliiseja kastelemalla. Kun poliisit eivät reagoineet tuohon mitenkään, seisoivat vain liikkumatta eivätkä ilmettäkään vaihtaneet (lukuunottamatta yhtä poliisia joka hamuili pamppua mutta muut poliisit nopeasti rauhoittivat hänet) nuoret kyllästyivät ja menivät takisin istumaan kavereidensa ja kaljapullojensa luo.

Todella moni kävi turhaan kysymässä poliiseilta voisiko poistua alueelta kun oli vahingossa sisään jäänyt ja näihin kyselyihin harva poliisi vastasi ja jos vastasi niin se oli "takaisin" tai "kauemmaksi". Joitakin ulospäännin kysyjiä poliisi tässä vaiheessa jo nappasi kiinni ja raahasi kovakouraisesti bussiin jos erehtyi seisomaan liian lähellä kysyessään tai jos kysyjällä oli koruja, värjätyt hiukset tai muuten "epäilyttävän" näköinen tai käytöksinen. Vain nuorimmat lapset, muutama vanhus ja jotkut toimittajat pääsivät alueelta pois.

Kun ihmiset alkoivat tajuamaan että poliisi ei päästäkkään pois ei kerro mikä tilanne on vaan ainoastaan seisoi paikallaan, kunnes yhtäkkiä alkoivat työntää ihmisiä pienempään nippuun ja silloin tällöin repien rumimpia poliisilinjan taakse, alkoi pikkuhiljaa hermot monilta palaa ja ensimmäiset pullot jo lähtivät lentoon. Tässä vaiheessa poliisit ottivat myös kilvet käyttöön ja useita liian lähellä seisseitä anarkistejä ja muitahörhöjä alettiin herkemmin repimään busseihin.

Mitä pidemmälle ilta edelleen eteni ja teinien hippa- ja piirileikit alkoivat kyllästyttää heitä osa yritti joukolla juosta saartorenkaan läpi siinä onnistumatta vaan pari napattiin rautoihin. Tämän jälkeen alkoi pulloja lentää entistä tiheämmin ja useita vietiin putkaan kun kävivät kovin sanoin vaatimassa ulospääsyä. Tässä vaiheessa alkoi myös jo kuulua kovaäänisiä "Apua!" huutoja yleisöstä johon yhtyivät niin mielenosoittajat kuin muutkin paikallaolijat ja osa soitteli kännykällä poliiseja avuksi..

Kun noin kolmen tunnin piirityksen alun jälkeen alettiin ihmisiä yksitellen päästää yhdestä nurkasta ulos tuli aukon eteen kova tungos ja pulloja lenteli ihmisten yli poliisien niskaan ja muutama myös jonottavien sekaan. Portilla kassit pengottiin, paperit tarkistettiin ja pyydettiin sanomaan nimi kameraa. Sitten kuljetettiin "kunniakujaa" kiasman ympäri (ex)makasiinien ohitse rautatieasemalle päin kehoittaen menemään suoraan kotiin.

Loppujen lopuksi yllättävän rauhallista oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta mutta monilla oli pieni pelko koko ajan että mitä jos tilanne jostain syystä riistäytyisikin käsistä ja sivulliset jäisivät jalkoihin...

Äänestä
  • Mielenosoituksen järjestäjät eivät nähneet ongelmia mielenosoituksensa organisoinnissa. Jos hyvin oli organisoitu, niin miksi mielenosoituksessa oli sitten niin paljon mainitsemiasi ulkopuolisia? Jos minä menen johonkin tilaisuuteen vaikka vain seuraamaan niin ei se tee minusta ulkopuolista.

    Mielenosoituksen järjestäjät olivat ilmoituksessaan maininneet tavoitteekseen sekasorron aikaansaamisen. Miten tällaisen ilmoituksen jälkeen pitäisi virkavallan suhtautua mielenosoitukseen?

    Ja jos paikalla vielä mielestäsi oli niin paljon ulkopuolisia ja toimittajia, niin onko tosiaan niin, että mielenosoitus oli muutaman kymmenen aktiivin varassa? Vähemmän kuin Falun Gongin mielenilmauksessa samaan aikaan Esplanadin puistossa?

    Äänestä

  • Muutama seikka kirjoitti:

    Mielenosoituksen järjestäjät eivät nähneet ongelmia mielenosoituksensa organisoinnissa. Jos hyvin oli organisoitu, niin miksi mielenosoituksessa oli sitten niin paljon mainitsemiasi ulkopuolisia? Jos minä menen johonkin tilaisuuteen vaikka vain seuraamaan niin ei se tee minusta ulkopuolista.

    Mielenosoituksen järjestäjät olivat ilmoituksessaan maininneet tavoitteekseen sekasorron aikaansaamisen. Miten tällaisen ilmoituksen jälkeen pitäisi virkavallan suhtautua mielenosoitukseen?

    Ja jos paikalla vielä mielestäsi oli niin paljon ulkopuolisia ja toimittajia, niin onko tosiaan niin, että mielenosoitus oli muutaman kymmenen aktiivin varassa? Vähemmän kuin Falun Gongin mielenilmauksessa samaan aikaan Esplanadin puistossa?

    mielenosoituksissa pitäisi olla ikäraja ja alkon tuotteiden nauttimiskielto. eihän äänestääkkään saa kuin 18v, miksi siis alaikäisille sallitaan tälläinen käytös

    Äänestä

  • Olikohan ne kaikki ulkopuolisia tarkkailioita, kuten vankiloissakin on kaikki syyttömiä.

    Äänestä

  • Muutama seikka kirjoitti:

    Mielenosoituksen järjestäjät eivät nähneet ongelmia mielenosoituksensa organisoinnissa. Jos hyvin oli organisoitu, niin miksi mielenosoituksessa oli sitten niin paljon mainitsemiasi ulkopuolisia? Jos minä menen johonkin tilaisuuteen vaikka vain seuraamaan niin ei se tee minusta ulkopuolista.

    Mielenosoituksen järjestäjät olivat ilmoituksessaan maininneet tavoitteekseen sekasorron aikaansaamisen. Miten tällaisen ilmoituksen jälkeen pitäisi virkavallan suhtautua mielenosoitukseen?

    Ja jos paikalla vielä mielestäsi oli niin paljon ulkopuolisia ja toimittajia, niin onko tosiaan niin, että mielenosoitus oli muutaman kymmenen aktiivin varassa? Vähemmän kuin Falun Gongin mielenilmauksessa samaan aikaan Esplanadin puistossa?

    Itse saartoon joutneena ei aktivistina eikä mielenosoittojana kerron hieman omia näkemyksiä paikalta:


    "Jos minä menen johonkin tilaisuuteen vaikka vain seuraamaan niin ei se tee minusta ulkopuolista."

    Paikan ohi käveli normaalisti ihmisiä aivan kuten normaalipäivinä, mitään väkivaltaiseen mielenosoitukseen viittaavaa ei paikalla ennen poliisin paikallesaapumista ei näkynyt paitsi muutama nuori mies ja tyttö huivi naamalla jotka hekin tuntuivat hukkuvan muuhun ihmismassaan. Osa oli pysähtynyt katsomaan paikalle ennen mielenosoituksen alkamisaikaa ollutta rumpujen soittajaa, osa tiesi että paikalla pitäisi olla mielenosoitus ja tulivat katsomaan minkälainen tapahtuma se on ja ottamaan valokuvia, jonkin verran mielenosoittajia joista ainakin osa aikaisemmin päivällä ollesta mielenosoituksesta tulleita.


    "Jos minä menen johonkin tilaisuuteen vaikka vain seuraamaan niin ei se tee minusta ulkopuolista."

    Jos käyt lauantaina ennen kauppojen sulkeutumista klo 18:00 kaupassa jonka jälkeen lähdet kotiinpäin mutta poliisi ei päästä sinua jatkamaan matkaa mihinkään suuntaan, olet siis mielestäsi mielenosoittaja etkä ulkopuolinen? Näin kävi useille kutn myös muille ohikulkijoille esimerkiksi kampin linja-autoasemalta rautatieasemalle mikä reitti menee juuri paikan läpi. Saarto suoritettiin niin nopeasti ettei siinä ollut juurikaan mahdollisuutta estää siihen joutumista jos sattui olemaan lähellä postitaloa sopivaan aikaan. Moni myös pysähtyi katsomaan ja ottamaan kuvaa kännykällä paikalle ajaneesta HKL:n bussista jossa oli poliisikyltti kyljessä, sinäkin luultavasti kääntyisit katsomaan niin tavallisuudesta poikkevaa lina-autoa ja tämän jälkeen ei montaa sekuntia mennyt ennen kuin paikka oli piiritetty


    "Mielenosoituksen järjestäjät olivat ilmoituksessaan maininneet tavoitteekseen sekasorron aikaansaamisen. Miten tällaisen ilmoituksen jälkeen pitäisi virkavallan suhtautua mielenosoitukseen?"

    Toki turvallisuus on taattava ja hyvä että poliisi oli paikalla varmuuden vuoksi mutta väärällä taktiikalla, sivullisten usean tunnin ajan mielenosoittajajoukossa pitäminen ja väärät pidätykset/uhkaukset eivät ole oikea tapa. Virhe jo siinä etteivät he edes päästäneet väkisin saartoon pakotettuja pois vaikka kuinka selitti ettei kuulu paikalla ja poliisit sen huomasivat. Jos poliiseja oli useita satoja, luulisi että he olisivat voineet olla läheisyydessä näyttävästi ja jos joku alkaisi käyttäytyä häiritsevästi, nämä olisi ollut hyvin helppo napsia pois sivullisten joutumatta vaaraan joutua mellakan jalkoihin tai itse vahingossa pidätetyksi.


    "Ja jos paikalla vielä mielestäsi oli niin paljon ulkopuolisia ja toimittajia, niin onko tosiaan niin, että mielenosoitus oli muutaman kymmenen aktiivin varassa?"

    Paikalla saarron sisällä oli yleisten arvioiden mukaan ehkä 300 ihmistä saarrossa ja silminnäkijöiden arvioiden mukaan 15-50 aktivistia ja jonkin verran nuoria kaljakasseineen. Poliisi itse ilmoitti aktivisteja olleen vajaa sata, kuinka moni aktivisteista oli sitten anarkisteja jotka olisivat voineet aiheuttaa sitä sekasortoa, sitä ei kukaan tiedä.

    Äänestä

  • kaikki. kirjoitti:

    Olikohan ne kaikki ulkopuolisia tarkkailioita, kuten vankiloissakin on kaikki syyttömiä.

    Saarrossa tavalliset ihmiset, teini "anarkistit" ja oikeat mielenosoittajat saarron ulkopuolella..

    http://static.flickr.com/80/239440716_153faf0af8.jpg?v=0

    Äänestä

Kiitos kun kerroit näkemyksen. Se oli kyllä tullutkin jo monessa muussakin ketjussa.

Äänestä
  • En ainakaan osallistunut laittomaan tapahtumaan, jonka tarkoitus tapahtuman järjestäjien mainoslausetta mukaillen oli sekasorron aiheuttaminen Helsingin kaduilla.

    En myöskään jälkikäteen alkanut esittää sivullista tajuttuani, että olen rikollinen, joka nyt voi saada seuraamuksena rikosrekisterin seuraavaksi viideksi vuodeksi.

    Poliisi kyllä tiedotti jo useita päiviä aikaisemmin, että "sivullisenakin" tähän laittomaan tapahtumaan osallistumisella saattaa olla osallistujalle vakavia jälkiseuraamuksia joissakin tapauksissa. Väkijoukkoa kehotettiin hajaantumaan useasta ennen saartoa, mutta ette totelleet vaan syyllistyitte virkamiehen vastustamiseen rikollista sekin.

    Helsingissä asuvana tiedän, että Kiasman aukiolla ei ole sellaista ihmismassaa normaalina lauantaina, joten suurin osa ei voi olla niin kutsuttuja "sivullisia". Sivullisena oleminen ei kuitenkaan millään lailla vähennä asiasta joissakin tapauksissa tulevia laketeknisiä seuraamuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarkko kirjoitti:

Anarkistit olivat ihan täpinöissään kun mellakkapoliisi tuli paikalle, mutta kun huomasivat olevansa motitettuja alkoi joukkopakeneminen yhä tiukempaan mottiin ja turvallisen etäisyyden päästä pullojen heittely ja virkavallan solvaaminen. Yhtä tyhmiä kuin punakommarit aikoinaan suomen sisällisodassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu