Sinun ylpeytesi on järkyttävää! Itse et varmaan sitä tajua. Kirjoituksissasi tuot esille omaa oppineisuuttasi. SINÄ, SINÄ, SINÄ.
Joko olet todella ylpeä tai sitten sinulla on alkava dementia. Dementia vie monilta vanhuksilta kaiken eston ja hienotunteisuuden pois. He tuovat julki sitä mitä sisimmässä on. Dementikoista toiset kiroavat ja puhuvat törkeyksiä, toiset taas kehuvat itseään ja omaa erinomaisuuttaan (heidän pitää päästä aina lääketieteen tohtorin tai professorin tutkittavaksi) kuten sinä.
Näin kirjoittaa adventistiteologi!
KUHILAAN KIRJOITUKSIA:
Minua kerta kaikkiaan ärsyttää se, että minua ei käsitellä yksityisenä henkilönä, vaan jonkin samalla tavalla ajattelevan suuremman massan jäsenenä. Kun otetaan huomioon se, että suuressa massassa ajattelun taso on keskimäärin yläasteen tasolla. Jos henkilö on kuitenkin teologiassa erikoistunut teologian tohtoriksi asti, niin tarkoittaa se vähintään samaa kuin, jos rivimies lähtisi neuvomaan arkkitehtiä rakennuksen suunnittelussa. Silti haluan sanoa, että omasta puolestani haluan olla veli Herrassa toisten veljien kanssa. Minua ihmetyttää se, että tavallinen maallikko sanoo olevansa asioista perillä ja katsoo, että em. henkilö on ihan hukassa ja pihalla eikä ollekaan pelastukseen liittyvistä asioista perillä. Tämä on outoa ajattelua. Näille kirjoittajille ei oikeastaan enää haluaisi edes vastata heidän teksteihinsä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000019446226
Opettaako autokoulun oppilas opettajaansa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000019468886
Sinä yhdistät minut adventtikirkkoon. Tiesitkö muuten, että adventistien keskuudessa on enemmän akateemisia kuin väestössä keskimäärin. Muutakin väestöön verrattuna keskimäärin suurempaa saavutusta löytyy advenntistien keskuudesta, mutta jätän kirjoittamatta. Siinä aatteessa on jotakin sellaista, että se panee ihmistä kehittämään itseään ja kohoamaan ammatissaan ja työpaikoillaan sekä hankkimaan itselleen omistusasunnon ja sijoittamaan lastensa koulutukseen. Älä nyt adventisteja niin tyhminä ja saamattomina pidä. Tutustu jo tehtyyn tutkimukseen, niin saat oikeita
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000019455978
Joko olet todella ylpeä tai sitten sinulla on alkava dementia. Dementia vie monilta vanhuksilta kaiken eston ja hienotunteisuuden pois. He tuovat julki sitä mitä sisimmässä on. Dementikoista toiset kiroavat ja puhuvat törkeyksiä, toiset taas kehuvat itseään ja omaa erinomaisuuttaan (heidän pitää päästä aina lääketieteen tohtorin tai professorin tutkittavaksi) kuten sinä.
Näin kirjoittaa adventistiteologi!
KUHILAAN KIRJOITUKSIA:
Minua kerta kaikkiaan ärsyttää se, että minua ei käsitellä yksityisenä henkilönä, vaan jonkin samalla tavalla ajattelevan suuremman massan jäsenenä. Kun otetaan huomioon se, että suuressa massassa ajattelun taso on keskimäärin yläasteen tasolla. Jos henkilö on kuitenkin teologiassa erikoistunut teologian tohtoriksi asti, niin tarkoittaa se vähintään samaa kuin, jos rivimies lähtisi neuvomaan arkkitehtiä rakennuksen suunnittelussa. Silti haluan sanoa, että omasta puolestani haluan olla veli Herrassa toisten veljien kanssa. Minua ihmetyttää se, että tavallinen maallikko sanoo olevansa asioista perillä ja katsoo, että em. henkilö on ihan hukassa ja pihalla eikä ollekaan pelastukseen liittyvistä asioista perillä. Tämä on outoa ajattelua. Näille kirjoittajille ei oikeastaan enää haluaisi edes vastata heidän teksteihinsä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000019446226
Opettaako autokoulun oppilas opettajaansa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000019468886
Sinä yhdistät minut adventtikirkkoon. Tiesitkö muuten, että adventistien keskuudessa on enemmän akateemisia kuin väestössä keskimäärin. Muutakin väestöön verrattuna keskimäärin suurempaa saavutusta löytyy advenntistien keskuudesta, mutta jätän kirjoittamatta. Siinä aatteessa on jotakin sellaista, että se panee ihmistä kehittämään itseään ja kohoamaan ammatissaan ja työpaikoillaan sekä hankkimaan itselleen omistusasunnon ja sijoittamaan lastensa koulutukseen. Älä nyt adventisteja niin tyhminä ja saamattomina pidä. Tutustu jo tehtyyn tutkimukseen, niin saat oikeita
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000019455978
Vastaukset 12
Vanhimmat
arvoinen kaikilla kirjoituksillaan hän tuo
sanottavansa julki kuten koulutettu Herrasmies.
Nämä räävääjät ovat juuri ja juuri läpäiseet kansakoulun tutkinnon. Ja suuri kateus on iskenyt
heihin, Koska pitäisi mitätöidä kuhilaan antama anti. Kun ei pärjätä luonnollisella tavalla,
siksi alkaa tämä luolamiehen kulttuurin esille
tuominen nykymuodissa. Minä arvostan Koulusivistystä. Enkä lähde asiattomaan Jauhamisen kannattajaksi. Yleensä nämä vastustajat olettavat olevansa kaikki tietäviä.
Kuitenkin ilman tiedon omaavaa asiallista
viisautta.
Siksi he kirjoittavat vain riitely mielessä.
Ilman todellista tietoa. Hankkikaa ensin oikea tieto ja vasta sen jälkeen aloittakaa väitöksenne? Maran ata
Yleinen ajattelun taso eli osaaminen eri kouluaineiden sisältöjen osalta on suurin piirtein yläasteen 9. lk:n tasolla. On aivan luonnollita, että jos henkilö ei liiku omalla osaamisensa eli ammattinsa alueella, että hän on tiedollisesti etääntynyt esim. maantiedosta, fysiikasta, kielistä, historiasta ja jopa uskonnon sisällöstä. Tämä on aivan ymmärrettävä asia. Ei tällaisen asian esiintuomin tarvitse merkitä esisttäjältään sitä, että hän on dementikko. Ymmärrän, että ensikuulemalta tämä kuulostaa oudolta, mutta kun sitä lähemmin ajattlee, niin vähitellen periaate kirkastuu ja asian voi hyväksyä. Tästä asiasta kirjoitin.
Toinen asia on se, että menkää nyt arkkitehtia herjaamaan, että hän on ihan ulkona, mpihalla tai osaamaton rakentamisen suunnittelusta, niin varmasti hän on esittäjän kanssa eri mieltä. Kovin moneen kertaan minun annettiin ymmärtää, että olen harhaoppinen, uskosta ja Kristuksesta osaton eli täysin pihalla. Minä en ole edes uskossa. Eikö kukaan ymmärrä sitä, että yli viisikymmentä vuotta uskon tiellä vaeltanut ihminen vähitellen hämmästelee tuota jutustelua.
Jos nyt vielä otan tuon kolmannen asian esille. Ihmisille on ominaista etsiä toisista samaan ryhmään kuuluvista yhtäläisyyksiä ja tällä tavalla niputtaa heitä yhteen. Puhutaan sosiaalisesta identiteetistä. Tämä ajattelu ei ota huomioon yksilöllisiä ominaisuuksia eikä eroja. Siinä menee yläastteella opiskeleva, lukiolainen tai teitä ärsyttävä ajatus akateeminen tohtori samaan muottiin. Eroja ei tehdä, kaikki ovat samanlaisia, koska he kuuluvat samaan ryhmään, kerhoon, toimintaan tai uskontokuntaan. Tämä ajattelulle ja luokittelulle ominainen tapa voi olla jotenkin ymmärrettävä, mutta se on samalla toisia loukkaava ja suorastaan ärsyttävä. Jos asian selittäminen tässä ei mene perille, niin sille ei voi mitään.
vielä asemillekkin!Että silleen!
Usko ei kulje oppiarvoja seuraillen.
Siihen tukeutumisesi jo on osoitusta siitä, että et ole itse päässyt sisälle.
Sinulle näyttää olevan vaikeaa hyväksyä apostolien opetus, jossa hengellinen opetus tuleekin ihmisopettajien ulkopuolelta Herran yksityisoppilaina.
Usko ei ole jokamiehen.
Kuinka vaikeaa onkaan rikkaan ja tohtorin päästä sisälle Kristuksen opin tuntemiseen?
Ja erityisen vaikeaa se on rikkaalle tohtorille.
kateutta, sitä kohtaan joka on saanut koulusivistystä, minä en ole kouluja saanut käydä mutta en silti ala kadehtimaan jolla on ollut mahdollisuus koulun käyntiin, ja kyllä koulun käynyt voi ottaa pelastuksen vastaan yhtä hyvin kuin raavaskin, olen tavannut ihmisiä uskossa olevia molempia ,niin rikkaita koulun käyneitä, ja käymättömiä, emmehän me voi ruveta eroittelemaan ketään, että tuo on uskossa tuo ei , pitäkäämme vai huoli omasta itsestämme, onko meillä asiat selvät ylöspäin.Kyllä Jumala pitää huolen niin minusta kuin kanssa kavereistakin, tämä on minun näkemykseni tästä asiasta.
Psalmin kirjoittajan todistus omasta uskostaan on rakas minulle. "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johdattaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä...minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti" (Ps. 23). Kiitän Herraa siitä, että Hän on kanssani, mukanani, turvani, oppaani ja lohtuni. Kiitän Herraa myös siitä, että se osa tai armo, jonka Herra on minulle suonut on ylen hyvä, se on ylitsevuotavainen. Herran hyvyys seuraa mukanani elämäni loppuun asti. Kiitos hänelle hänen sanomattomasta hyvyydestään ja armostaan.
Herra meitä kaikkia rakastaa ja Kristus kuoli kaikkien puolesta. Armahtavaisuutta ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Uskokaamme, että ennen pitkää Jumalan pitkämielinen rakkaus voittaa meidän kaikkien elämässä, jos annamme Herralle siihen mahdollisuuden.
Jos noin on, niin pidä itse huoli itsestäsi, äläkä puutu muiden asioihin.
Vallankaan, jos muut eivät kuulu alaisuuteesi!
Adventistit ovat täällä komentelemassa muita koko ajan, moiti heitä!
että minä olen adventisti, enhän minä maininnut mihin kirkkoon kuulun, vai kuulunko mihinkään, mutta en vaan pidä että joutavaa suun soittoa on, voihan sitä olla silti ihminen tavoiltaan, jos ei ole koulu sivistystä, vai kuinka?
Kun on erimielisyyttä opissa, sinä tuot takana olevat persoonat esiin.
Alat puhua opin puolesta persoonien välityksellä.
Näin tavoittelet saada meidät ottamaan luoksemme myös adventismin noiden persoonien välityksellä.
Pidetäämpä viestit viesteinä vaan.
mitä armoa sinä viesteille kaipaat?
Adventistien paatosta et jarruta!MIKSI ET?
Kerro, miten sinusta tuli vieraiden opettaja?
Adventisti vieraiden opettajana ei sovi UT:n opetusten neuvoon.
Sovella tätä;Ensimmäinen kirje Timoteukselle 3
1. Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
6. Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
7. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
8. Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä,
9. vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
10. Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.
Siis ensin oma perhe, sitten lähipiiri, ja vasta viimeisenä ovat kauemmaiset.
Te olette jopa tieten erottautuneet meistä muista.
Pysykää nyt siellä erossa meistä.
näin kulkee looginen järjestys, eikö niin.
Muutenkin, kun katsoo Paavalin kerrontaa siitä järjestyksestä, voi sen perusteella sanoa, että te käytte ohi kaikkien neuvojen.
Opettajan asma on myös alisteinen muille arvoasemille.
Jos olet oppilaitoksessa tai kirkossasi sisällä, siellä voit käyttää asemaasi. Mutta muulloin ei oppiarvosi ole voimassa meidän ylitsemme.
Tuo asema saadaan kadullakin keskustellen tietyn kaavan mukaan.
Niin se saadaan täälläkin.
Jos henkilö ei omasta oikeudestaan luovu itse, et pääse opettajan viralliseen asemaan. Siksi oli seurakuntiin annettu ohjeet.Noiden ohjeiden kautta on Evankeliumissa se virallisen opetuksen reitti oltava.
))))))Herra meitä kaikkia rakastaa ja Kristus kuoli kaikkien puolesta. Armahtavaisuutta ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Uskokaamme, että ennen pitkää Jumalan pitkämielinen rakkaus voittaa meidän kaikkien elämässä, jos annamme Herralle siihen mahdollisuuden.((((((
Tuo kaikki on totta, mitä kirjoitit.
Adventistit uskovat vain nuo sanat tyystin toisin kuin heidän vastustava osapuolensa.
Minä näen tuossa toisen sanoman olevan oikean kuin sinä.Joten tuo Raamatun lainauksesi ei mitenkään osoita sinua totuuden noudattajaksi, vaikka tuota lainaatkin. Tuo ei mitenkään osoita adventismin puolesta.Jos aiot sanoa, ettet sitä tarkoitakaan, ja että tahdon nähdä vikaa joka paikassa, niin yleensä sellaisen sanoja pahastuu siitä, että hänen ikioma tavoitteensa meni mönkään.
Ei hän sen sanan puolesta ole pahastunut.
Sinähän sanoit, ettet enää jatka kaikkien minuksi sanomista ja nyt se taas jatkuu. Minä en tuota kirjoittanut, mutta olipa hyvä, että luin.
Sinulla ei ole ollenkaan käsitystä siitä, miten asiat pelaavat hengellisessä elämässä. Otat kaikki esimerkkisi maallisesta/yhteiskunnallisesta elämästä ja sekoitat ne hengelliseen.
Sinusta ei kertakaikkiaan ole hengellisten, siis uudestisyntyneitten uskovien opettajaksi, vaikka olisit väitellyt kaikkien maailman valtioiden yliopistojen teologian tohtoriksi ja kaikkien maailman kirkkokuntien yliopistojen teologian tohtoriksi.
Raamatun järjestys on se, että ihmisen on ensin tultava uskoon tullakseen hengelliseksi. Sitten sanotaan, että hän on vauva ja hänelle opetetaan kristinuskon alkeita (Heb 6:1-2). Sitten käsketään kasvamaan (2 Piet 3:18), ettei jää lapseksi ja maitoruokaa lipittäväksi (Heb 5:13). On siis nautittava vahvaa ruokaa (Heb 5:14) ja kasvettava aikuiseksi (Ef 4:13-14). Ja jotta joku otettaisiin toisten opettajaksi hänen on jo oltava kasvanut miehuuteen uskossa ja hänet on todettava päteväksi Raamatun kriteereillä (2 Tim 2:2, Tiit 1:5-9, 1 Tim 3:1-7).
Nyt sinä olet harhaoppisen kirkon ei-uskova pastori ja lihallisena opettajana opetat ihmisiä eksymään (2 Piet 2:1). Ja onhan sinulla siellä adventtikirkossa ja muuallakin maailmassa, jopa tällä palstalla niitä, jotka haalivat sinut omaan korvsyyhyynsä opettajaksi (2 Tim 4:3-4), mutta se vain paisuttaa ylpeyttäsi ja saa sinut luulemaan, että olet oikea opettaja.
Älä nyt enää uskottele itsellesi ja muille, että sinusta on uskovien opettajaksi, vaan keskity kuuntelemaan lakia ja evankeliumia ja rukoilemaan, että Jumala antaisi sinulle etsikkoajan ja voisit pelastua.
Käänny Jeesuksen puoleen. Pyydä anteeksi Pahat
valheelliset sanasi. Tee täysi käännös elämässäsi. Voit vielä päästä siitä rikin hajustasikin eroon. Kyllä Sinulla on vielä toivoa kaiken kertomasi pahan jälkeen. Kyllä Jeesu rakastaa syntistä, mutta hän vihaa syntiä. Hyvänä ystävänäsi vain neuvon sinua Ottamaan oikean tien joka johtaa elämään. Tee parannus.
ota pois mustat laput pois silmiltäsi, että näkö
kykysi voisi parantua, Muita se Maria Magdaleenakin teki paranuksen misi sinä et halua tehdä parannusta elämääsi.