koko lehti täynnä tupakanvastaisuus

Mutta silti missään ei lue ettei uskovainen halua polttaa tupakkaa.

Sen sijaan monessakin kohdassa piti erikseen mainita että tupakointi ei muuten ole synti.

Miksi tätä pliisuilua aina vaan?

Onhan uskontomme määritellyt "uskovainen ei halua" asioiksi paljon mitättömämpiäkin paheita, esim. urheilukilpailujen seuraaminen tai television omistaminen. Eihän niistäkään kirjoitellesa erikseen ahkeroida mainita "ettei television omistaminen toki synti ole".

Meikäläiskulttuurissa koko valistus vesitetään toteamalla loppuun että ei se syntiä ole. Jos panostetaan tupakanvastaisuuteen koko numeron voimalla, eikö moisen vesityskaneetin voisi ainakin jättää jo pois? Minusta se on naurettavaa, koska todellakin kaikenmaailman kotkotuksia on määritelty samassa lehdessä asioiksi joita "uskovainen ei halua tehdä".

Muuten, minun mielestäni tupakointi on syntiä ainakin silloin kun se vahingoittaa muita. Esim raskaana oleva äiti, tai vaikkapa kotona/autossa lapsensa savulle altistava isä tekee syntiä. Miksei edes tästä mainittu mitään? Kauheat lääketieteellisest valistustekstit kyllä sinne ladotaan, mutta missään ei lue edes sitä että "uskovainen äiti ei halua tupakoida ollessaan raskaana"?

Hyvä asia sinänsä mutta aina vaan vesitetään tokaisemalla ettei se syntiä kuitenkaan ole.
341891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

syiksi näitä:
1. Moni arvostettu vl-mies, (tai nainen) polttaa tupakkaa ja eihän sitä nyt silloin synniksi voi sanoa kun kaveri polttaa. Koira ei koiran hännälle astu eikä korppi korpin silmää puhkaise.
2. Jos tupakanpoltto julistettaisiin synniksi niin se pitäisi välittömästi lopettaa. Tähän ei moni kykene pystyvänsä omin voimin. Jeesuksen apuun ei luoteta, eihän Hänen kanssaan olla missään tekemisissä muidenkaan syntien kohdalla. Jeesus on korvattu vanhoillislestadiolaisuudessa synninpäästömantralla.

Äänestä
  • Voitaisiin määritellä "seurakunnan rakas neuvo" joka nyt vähintäänkin kuuluisi niin, että "uskovainen äiti ei halua polttaa tupakkaa ollessaan raskaana"

    Silloin ko rakasta neuvoa olisi kaikkien, jotka uskovaisena haluavat pysyä, pakko noudattaa, niinkuin esim tv päätöksessäkin toimittiin.

    Mutta miksi niin ei linjata, vaan päinvastoin valistus VESITETÄÄN toteamalla jokapaikassa ettei se nyt sentään syntiä ole.

    Jätettäisiin nyt ainakin se (näköjään pakollinen) kaneetti pois!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Voitaisiin määritellä "seurakunnan rakas neuvo" joka nyt vähintäänkin kuuluisi niin, että "uskovainen äiti ei halua polttaa tupakkaa ollessaan raskaana"

    Silloin ko rakasta neuvoa olisi kaikkien, jotka uskovaisena haluavat pysyä, pakko noudattaa, niinkuin esim tv päätöksessäkin toimittiin.

    Mutta miksi niin ei linjata, vaan päinvastoin valistus VESITETÄÄN toteamalla jokapaikassa ettei se nyt sentään syntiä ole.

    Jätettäisiin nyt ainakin se (näköjään pakollinen) kaneetti pois!

    jos vanhoillislestadiolaisuudessa julistetaisiin synniksi sairautta ja kuolemaa aiheuttava tapa?

    Äänestä

  • tarinoita

    Äänestä

  • Olisihan se rumaa jos LLL heivattaisiin taivaasta helvettiin nykyveeällien toimesta. Sillehän nauraisi kylän koiratkin.

    Äänestä

  • piippumies. kirjoitti:

    Olisihan se rumaa jos LLL heivattaisiin taivaasta helvettiin nykyveeällien toimesta. Sillehän nauraisi kylän koiratkin.

    ihmisten pitäisi uskoa Jeesukseen ja Jeesusta eikä olla oksina lahkojen puissa. Hedelmistään puu tunnetaan.

    Äänestä

  • Joo, tuossa taitaa olla perää.

    Äänestä

Parvekkeella tupakoiva saastuttaa syyttömän naapurikin ja altistaa syövälle. On tutkittu tosi asia että tupakka on vaarallisempaa hengitettynä passiivisena tupakoitsemisena kuin että itse polttaa. Siis sille savuun altistuvalle tulee moninkertainen syöpäriski polttajaan verrattuna. Kaikki me kaupungilla ja oven pielissä kulkiessamme joudumme altistumaan syövälle kun näitä saastuttajia tupruttaa joka puolella. Pitäisi voida lain voimalla kitkeä pois tuo tupakka Suomesta kokonaan. Nuuskaa ei onneksi saa enää myydä, mutta nuuskaaminenkaan ei aiheuta sivullisille syöpää vaan ainoastaan sille nuuskaajalle itselleen, mutta tupakka aiheuttaa syöpää muillekin kuin vain polttavalle henkilölle.

Helluntailaiset muuten sanovat, ettei Pyhä Henki asetu savupiippuun, ja vastustavat tupakointia. Herran temppeliin ei ole savupiippua luotu.

Äänestä
  • Eikö se ole nyt hyvä asia että tupakan vaaroista valistetaan ja vielä oikein korostetaan ettei tupakointi ole synti. Tämän palstan vinoimmille ilkeilijöille ei mikään ole hyvää vaan aina he kääntävät asiat pahoiksi.

    Äänestä

  • satunnainen tupakotsija kirjoitti:

    Eikö se ole nyt hyvä asia että tupakan vaaroista valistetaan ja vielä oikein korostetaan ettei tupakointi ole synti. Tämän palstan vinoimmille ilkeilijöille ei mikään ole hyvää vaan aina he kääntävät asiat pahoiksi.

    vertaapa tilannetta vaikkapa tv valistukseen:

    Jos valistettaisiin television vaaroista muutamalla jutulla, ja loppuun laitettaisiin kuitenkin aina että "ei se tv:n omistaminen nyt syntiä kuitenkaan ole", niin mitä moisella valistuksella saavutettaisiin?

    Ei ainakaan nykytilannetta, missä kenelläkään uskovaisella ei voi olla televisiota, koska "uskovainen ei halua" -. halusipa hän tai ei.

    Eli : jos tupakoinnin vaarat koetaan niinkin vakaviksi, että siitä pitää koko numero tehdä, miksi ei voida ainakin vaieta sen - ah niin- synnittömyydestä?

    Äänestä

  • aloittaja... kirjoitti:

    Nyt käsitin.
    Uskovainen ei halua katsoa TV:tä
    mutta uskovainen HALUAA tupakoida koska on jäänyt siihen koukkuun.

    Äänestä

  • acim la i nen kirjoitti:

    Nyt käsitin.
    Uskovainen ei halua katsoa TV:tä
    mutta uskovainen HALUAA tupakoida koska on jäänyt siihen koukkuun.

    Uskovainen haluaa tupakoida koska ry:n sedät ovat jääneet siihen koukkuun.

    Äänestä

  • aloittaja... kirjoitti:

    vertaapa tilannetta vaikkapa tv valistukseen:

    Jos valistettaisiin television vaaroista muutamalla jutulla, ja loppuun laitettaisiin kuitenkin aina että "ei se tv:n omistaminen nyt syntiä kuitenkaan ole", niin mitä moisella valistuksella saavutettaisiin?

    Ei ainakaan nykytilannetta, missä kenelläkään uskovaisella ei voi olla televisiota, koska "uskovainen ei halua" -. halusipa hän tai ei.

    Eli : jos tupakoinnin vaarat koetaan niinkin vakaviksi, että siitä pitää koko numero tehdä, miksi ei voida ainakin vaieta sen - ah niin- synnittömyydestä?

    Olipa hyvä kommentti, mihin yhdyn sydämestäni.
    Tälle lestadiolaisten tupakka puolustuksille nauraa harakatkin. Kyllä nauratti lukea Päikkäriä, kun aina muistettiin todeta, että onhan se pahaa, mutta ei se nyt syntiä ole.
    On siinä paatuneella lestadiolaisella tupakoitsijalla yks lohtu kumminmkin, vaikka polttaa.
    Voi rauhoitella omaatuntoaan sillä, että eipä se minun ikäni tästä lyhene päivääkään ja enhän minä voi sairastuakkaan, koska Jumalahan se antaa sairaudetkin.
    Toista on kuitenkin keskussairaaloiden syöpäosatoilla, joista löytää myös lestadiolais kroonikoita syynä mm.elinikäinen tupakointi.
    Voi ihmisen käsi, tuollaiseen uskoon on ihmiset tuuditettu. No mitä varten sitten piti yleensä koko tupakkiasiaa Päivämieheen laittaa, jos se tupakka ei tuo mitään sairauksia, vaan sairaudet antaakin JUmala, eikä tupakka.

    Vaan tietäähän sen Päivämiehen, sehän ei saa kertoa mitään negatiivisia asioita, vaan tupakka-asiakin käännettiin positiiviseksi lupaamalla tupakoinnista huolimatta autuaallinen loppu tupakoitsijallekkin Jeesuksen armahtavaan syliin.

    Toista on sen sijaan television katselijalla, joka ei pääse taivaaseen, vaikka television katselu ei ole edes pahe, niinkuin tupakka.
    Ainakaan siitä ei kenenkään ruumis saastu. Tottakait televisiokin väärinkäytettynä voi tuottaa turmiota, aivan samalla tavalla kuin yletön viinereiden syönti tai autolla kaahaaminen, mitä sitäkin lestadiolaiset pitävät vain paheena, ei syntinä, vaikka saisi sakotkin ylinopeudesta.
    Lähettäsin terveiset teille sinne Päivämiehen toimitukseen, että olette kyllä melko älyvapaita kirjoittajia.

    Äänestä

Olemmehan kaikki Jumalan kuviksi luotuja. Tupakoiminen on yksiselitteisesti syntiä, kun taas urheilukilpailujen seuraaminen ja television katseleminen eivät ole syntiä, jos siinä ei mene liiaallisuuksiin, ja televisiota katsellessaan valikoi tarkasti ohjelmat, joita katselee.

Teillä lestadiolaisilla ei ilmeisesti itsellänne ole kristityn ihmisen omaatuntoa, joka sanoisi mikä on oikein, mikä taas väärin? Olette jääneet uskossanne lapsen asteelle.

Äänestä
  • mutta me emme sitä saa kuunnella. Meidän tulee kunnella seurakunnan ääntä, jonka ääni tulee SRK:lta, puhujaveljiltämme ja työvaliokunnalta, mutta ei seurakuntalaisilta.

    Äänestä

  • omatunto on kirjoitti:

    mutta me emme sitä saa kuunnella. Meidän tulee kunnella seurakunnan ääntä, jonka ääni tulee SRK:lta, puhujaveljiltämme ja työvaliokunnalta, mutta ei seurakuntalaisilta.

    sen voi sanoa näinkin:

    Uskovainen EI oikeastaan HALUAisi tupakoida VAIKKA ry:n sedät ovatkin jääneet siihen koukkuun.
    Mutta uskovainen EI silti EI-HALUA-TUPAKOIDA koska ry:n sedät ovat jäänet tupakointiin koukkuun.

    Äänestä

  • lasten ja lastenmielisten ei se suurelle mahdukkaan ja kelpaakkaan

    Äänestä

  • omatunto on kirjoitti:

    mutta me emme sitä saa kuunnella. Meidän tulee kunnella seurakunnan ääntä, jonka ääni tulee SRK:lta, puhujaveljiltämme ja työvaliokunnalta, mutta ei seurakuntalaisilta.

    täysin vääriä lausuntoa lähimmäisiltäsi

    Äänestä

  • puhto kirjoitti:

    lasten ja lastenmielisten ei se suurelle mahdukkaan ja kelpaakkaan

    tutti tipahtaa.

    Äänestä

joka paikassa. Tosin vl:t ovat valistuksesta ulkopuolella, heitä kun on kielletty osallistumasta koulussa tupakkavalistukseen, koska siellä saatetaan näyttää liikkuvaa kuvaa ja esittää valistusta "viihteellisin keinoin"! (Näillä syillä minä sisaruksineni en saanut osallistua tupakkavalistukseen)

Kerran kuitenkin näin sellaisen "syntisen" valistussession. Samalla kun mies kertoi tupakan vaarallisuudesta, hän näppäili kitaraa lasten huomion saadakseen. Hyi miten syntistä, mieluummin siksikin ajaksi nuhteettomasti lapset tupakoimaan kuin tuollaista saastaa katsomaan!

Äänestä

tällä palstalla on usein marmatettu siitä miten paljon vl polttavat tupakkia ja suviseuroissakin kauhea määrä tupakoivia ,niin että eikö siihen kukaan puutu tai eikö siitä missään mainita siita ja sitten kun siitä nyt on ollu lehdessa juttua ja valistusta ,sekään ei ole mieleen valitatte että taas taas sitä ja sitä mihinkään ette ole tyytyväisiä sinne lehteenhän saa kyllä itekkin kirjoittaa niin että teeppä itse sitten parempi tupakkijuttu päivämieheen

Äänestä

ottanut onkeensa palstan kritiikistä.

Jos on, pienellä viiveellä saamme lukea tanakkaa tekstiä uskonvanhurskaudesta ihan ma rian hengessä. Ja perään, että aina näin on Jumalan valtakunnassa uskottu mitä nyt muutamat eriseurat ovat yrittäneet tuoda lain henkeä Siioniin, viimeksi kososlaisuus eli sillanpääläisyys.

Äänestä
  • lietsot ja haluatkin

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    lietsot ja haluatkin

    Päikkäriä?

    Outo juttu.

    Äänestä

  • ja haluan kirjoitti:

    Päikkäriä?

    Outo juttu.

    eriseeraa

    Äänestä

  • Kiitos kannustuksesta!

    Äänestä

  • ma_ria kirjoitti:

    Kiitos kannustuksesta!

    Koeta nyt Maria kommentoida tätä Päivämiehen suurta tupakka juttua, kun sinä ennenkin olet aina osuvasti tehnyt selontekoa Päivämiehen pääkirjoituksista ja muusta, niin tee nytkin johtopäätelmiä, sinäkun olet niin sanavalmis ollut aina lehden kirjoituksia ruotimaan.

    Äänestä

Tämähän oli odotettu vaisu kannanotto tupakointiin.
Taisi mennä enemmän puollustuslinjalle, kuin että olis kerrankin otettu jyrkkä kanta.
Ei mainittu sanallakaan, kuinka suviseuroissa myydään tupakkaa, jotta paha meno saisi jatkua.

Kehtasi Antero Aulakoskikin toisen sivun kolumnissaan lopuksi vielä lohduttaa tupakoivia, että polttaminen tai polttamattomuus ei vaikuta päiviemme määrään. Elikkä tällä hän sanoo, että ihmisen elinikä ei lyhene, vaikka polttaisikin.
Kun näin uskoo ja opettaa, niin saa siinä katsella suviseurakentän menoa ja meininkiä.

Kaikki jutut päivämiehessä oli niin kuivaa luettavaa, kuin olla ja voi koskien tupakointia.

Siellä kirjoitettiin, kuin asia ei koskisi lainkaan vanhoillislestadiolaisia, vaan kuin kysymyksessä olisivat vain uskottomat maailman ihmiset.
Aina muistettiin tuoda esiin, ettei se syntiä ole.
No oli siellä juttua sellaisista papparoista, jotka olivat lopettaneet, mutta kuvakulma ei vahingossakaan käynyt katsastamassa todellista ongelmaa, mikä juuri suviseurakentällä lävähtää vasten naamataulua.
Olis näissäkin jutuissa pitänyt mennä pintaa syvemmälle ja kertoa ihan oikeasti, miten mittavaa on tupakointi lestadiolaisnuorison keskuudessa.

Vaikka kyllähän tämän jo tiesi etukäteen, millaisia kaunopuheisia juttuja nämä tupakointiasiat tulevat olemaan.

Tupakan haittavaikutuksista kyllä kerrottiin juurta jaksain, mutta ei millään muotoa osoitettu, miten omassa porukassa tupakointia silti suositaan.
Ei otettu kantaa, miten tupakointia vähennetään ja kuinka itse ei pitäisi elää toisin kuin opetetaan. Suviseurojen tupakkamyynti on jäänyt kummastuttamaan.
Onhan siinä nyt hiivatin räikeä ristiriita, että kun tupkointia paheksutaan, niin silti sitä pitää tuoda oikein myyntiin.
Sehän nyt olis parasta kannustusta lopettamiseen, kun lopetettaisiin itse ensin tupakinmyynti kaikissa seuratilaisuuksissa.

Voi yhen kerran näitä Päivämiehen juttuja, nekun menee aina asian vierestä.
Totuutta ei Päivämies uskalla katsoa silmiin, mutta kyllä osataan kiertää asiat niinkuin kissa kuumaa puuroa.

Äänestä
  • parempi juttu jos osaat

    Äänestä

  • ittekki kirjoitti:

    parempi juttu jos osaat

    Näin helppoa se on:

    "
    Nykyaikana tupakoinnista on tullut ilmi niin paljon kaikkea negatiivista uutta asiaa, että tämän tiedon valossa tupakka ei sovi uskovaisen suuhun.

    TÄhän on myös Raamatulliset perusteet:

    Itseään ei saa tahallaan vahingoittaa, koska se on yhtäältä Jumalan luomistyön vähättelyä sekä Pyhän Hengen temppelin turmelemista, josta Paavali varoitti.

    Lisäksi aivan erityisesti täytyy mainita, että raskaanaoleva äiti ei voi hyvällä omallatunnolla tupakoida. Hän tekee siinä asiassa karmeaa väkivaltaa omassa kohdussaan olevaa taivaan taimea kohtaan.

    "

    Äänestä

  • Tupakka aiheuttaa sikiövaurioita ja ennen aikaisia kuolemia, lääketieteen mukaan. Tutkittu tosi asia!

    Äänestä

  • olepa hyvä kirjoitti:

    Näin helppoa se on:

    "
    Nykyaikana tupakoinnista on tullut ilmi niin paljon kaikkea negatiivista uutta asiaa, että tämän tiedon valossa tupakka ei sovi uskovaisen suuhun.

    TÄhän on myös Raamatulliset perusteet:

    Itseään ei saa tahallaan vahingoittaa, koska se on yhtäältä Jumalan luomistyön vähättelyä sekä Pyhän Hengen temppelin turmelemista, josta Paavali varoitti.

    Lisäksi aivan erityisesti täytyy mainita, että raskaanaoleva äiti ei voi hyvällä omallatunnolla tupakoida. Hän tekee siinä asiassa karmeaa väkivaltaa omassa kohdussaan olevaa taivaan taimea kohtaan.

    "

    NÄIN on asia. PISTE.

    juttu Päivämieheen.

    On todella surullista, miten vanhemmat antavat esimerkkiä nikotiinin orjuudesta lapsilleen. Kun itse polttaa, niin eipä juuri ole kanttia kieltää sitä lapsiltaan ja selittää tupakan vaaroista.
    Parasta kasvatusta on esimerkin voima!!!

    Äänestä

  • olepa hyvä kirjoitti:

    Näin helppoa se on:

    "
    Nykyaikana tupakoinnista on tullut ilmi niin paljon kaikkea negatiivista uutta asiaa, että tämän tiedon valossa tupakka ei sovi uskovaisen suuhun.

    TÄhän on myös Raamatulliset perusteet:

    Itseään ei saa tahallaan vahingoittaa, koska se on yhtäältä Jumalan luomistyön vähättelyä sekä Pyhän Hengen temppelin turmelemista, josta Paavali varoitti.

    Lisäksi aivan erityisesti täytyy mainita, että raskaanaoleva äiti ei voi hyvällä omallatunnolla tupakoida. Hän tekee siinä asiassa karmeaa väkivaltaa omassa kohdussaan olevaa taivaan taimea kohtaan.

    "

    Lisäksi voisi liittää kuvan la illan suviseurojen nuorisojoukosta kessut huulessa. Jäin ainakin itse kaipaamaan nuorten mielipidettä asiaan...hmm ne haastatellut ihmiset oli hiukan iäkkäämpiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiaa.... kirjoitti:

Mutta silti missään ei lue ettei uskovainen halua polttaa tupakkaa.

Sen sijaan monessakin kohdassa piti erikseen mainita että tupakointi ei muuten ole synti.

Miksi tätä pliisuilua aina vaan?

Onhan uskontomme määritellyt "uskovainen ei halua" asioiksi paljon mitättömämpiäkin paheita, esim. urheilukilpailujen seuraaminen tai television omistaminen. Eihän niistäkään kirjoitellesa erikseen ahkeroida mainita "ettei television omistaminen toki synti ole".

Meikäläiskulttuurissa koko valistus vesitetään toteamalla loppuun että ei se syntiä ole. Jos panostetaan tupakanvastaisuuteen koko numeron voimalla, eikö moisen vesityskaneetin voisi ainakin jättää jo pois? Minusta se on naurettavaa, koska todellakin kaikenmaailman kotkotuksia on määritelty samassa lehdessä asioiksi joita "uskovainen ei halua tehdä".

Muuten, minun mielestäni tupakointi on syntiä ainakin silloin kun se vahingoittaa muita. Esim raskaana oleva äiti, tai vaikkapa kotona/autossa lapsensa savulle altistava isä tekee syntiä. Miksei edes tästä mainittu mitään? Kauheat lääketieteellisest valistustekstit kyllä sinne ladotaan, mutta missään ei lue edes sitä että "uskovainen äiti ei halua tupakoida ollessaan raskaana"?

Hyvä asia sinänsä mutta aina vaan vesitetään tokaisemalla ettei se syntiä kuitenkaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu