Haluaisin kysyä teiltä palstalle kirjoittavat Helluntaikirkon jäsenet / seurakuntalaiset seuraavaa:
Mitä mieltä olette palveleeko tämä palsta helluntailaista kristillisyyttä, vai onko tämä kaikenlaisen saastan ja loanheittopaikka meitä aivan tavallisia Helluntaikirkon ihmisiä kohtaan?
Minulla on kokemuksia, joissa monet ihmiset ovat saaneet elämäänsä todellisen, uuden suunnan. Tästä meille monille rakkaasta Helluntaikirkosta. On sanomattakin selvää, ettei kaikille suomalaisille sovi ns. Herätyskokousten evankeliumin julistaminesen tyyli, jos vaikka verrataan sitä ev. lut. kirkon Jumalan palvelukseen.
Aikaisemmassa viestissä kysyttiin; "pitääkö meidän helluntalaisten pukeutua säkkiin ja heittää tuhkaa päällemme", ja onko meidän kirkkomme ja uskontomme itse Saatanasta?
Kenen etua palvelee, niiden monien maailmankuulujen evankeliumin julistajien täysin aiheeton parjaus ja mustamaalaus, jopa kuolleetkin julistajat on häpäisty. Eikö näihin törkeyksien esittämiseen pitäisi puuttua.
Suomen asukkaat on yleensä kristittyjä ja meillä on perustuslain turvaama täydellinen uskonvapaus, mutta se ei merkitse Jumalanpilkkaa eikä Hänen palvelijoittensa häväistystä.
Olen seurannut palstan kirjoituksia ja eri kirjoittajien mielipiteitä ja eräs ihminen on minun mielestäni käsittänyt täysin väärin länsimaisen kristillisen toiminnan vapauden. Olen lainannut hänen esittelyn itsestään.
Pyytäisin kohteliaimmin, että sinä Rea Aalto luopuisit evankelistojemme ja meidän helluntalaisten jatkuvasta arvostelusta.
Totean vain: "ellei Jumala sinua saavuta, niin Hän tulee sinua vastaan".
ReaAalto sanoo:
Tavallinen ja arkinen nainen.
Siivooja.
Asun Partillessa,Göteborgin läheisyydessä.
Ruotsiin muutin v. 1975
ja viihdyn täällä.
Olen evankelisluterilaisen kirkon jäsen.
Göteborgin suomalaisesta helluntaiseurakunnasta eronnut, omasta pyynnöstäni, sen harhaoppisuuden ja hurmoshenkisen linjan vuoksi.
Toimin aktiivisesti luterilaisen seurakuntani työmuodoissa.
Kristitty nainen, eli pyrkimykseni on elää ihmisenä
kaikkien toisten ihmisten joukossa.
Kirjoitan helluntaipalstalla yleensä vain kristinuskossa ilmenevistä harhaopeista , kuten väärän hengen ilmiöt (nykyaikana tapahtuvat väärät ihmeparantumiset,kaatumiset, sähköiset fyysiset kokemukset, tärinät käsissä , kultahippujen ilmestyminen, enkelinäyt jne)ja sen seurauksista.
Voit lukea tarinani :http://groups.msn.com/Vapaasana/reantarina1.msnw
[email protected]
Mitä mieltä olette palveleeko tämä palsta helluntailaista kristillisyyttä, vai onko tämä kaikenlaisen saastan ja loanheittopaikka meitä aivan tavallisia Helluntaikirkon ihmisiä kohtaan?
Minulla on kokemuksia, joissa monet ihmiset ovat saaneet elämäänsä todellisen, uuden suunnan. Tästä meille monille rakkaasta Helluntaikirkosta. On sanomattakin selvää, ettei kaikille suomalaisille sovi ns. Herätyskokousten evankeliumin julistaminesen tyyli, jos vaikka verrataan sitä ev. lut. kirkon Jumalan palvelukseen.
Aikaisemmassa viestissä kysyttiin; "pitääkö meidän helluntalaisten pukeutua säkkiin ja heittää tuhkaa päällemme", ja onko meidän kirkkomme ja uskontomme itse Saatanasta?
Kenen etua palvelee, niiden monien maailmankuulujen evankeliumin julistajien täysin aiheeton parjaus ja mustamaalaus, jopa kuolleetkin julistajat on häpäisty. Eikö näihin törkeyksien esittämiseen pitäisi puuttua.
Suomen asukkaat on yleensä kristittyjä ja meillä on perustuslain turvaama täydellinen uskonvapaus, mutta se ei merkitse Jumalanpilkkaa eikä Hänen palvelijoittensa häväistystä.
Olen seurannut palstan kirjoituksia ja eri kirjoittajien mielipiteitä ja eräs ihminen on minun mielestäni käsittänyt täysin väärin länsimaisen kristillisen toiminnan vapauden. Olen lainannut hänen esittelyn itsestään.
Pyytäisin kohteliaimmin, että sinä Rea Aalto luopuisit evankelistojemme ja meidän helluntalaisten jatkuvasta arvostelusta.
Totean vain: "ellei Jumala sinua saavuta, niin Hän tulee sinua vastaan".
ReaAalto sanoo:
Tavallinen ja arkinen nainen.
Siivooja.
Asun Partillessa,Göteborgin läheisyydessä.
Ruotsiin muutin v. 1975
ja viihdyn täällä.
Olen evankelisluterilaisen kirkon jäsen.
Göteborgin suomalaisesta helluntaiseurakunnasta eronnut, omasta pyynnöstäni, sen harhaoppisuuden ja hurmoshenkisen linjan vuoksi.
Toimin aktiivisesti luterilaisen seurakuntani työmuodoissa.
Kristitty nainen, eli pyrkimykseni on elää ihmisenä
kaikkien toisten ihmisten joukossa.
Kirjoitan helluntaipalstalla yleensä vain kristinuskossa ilmenevistä harhaopeista , kuten väärän hengen ilmiöt (nykyaikana tapahtuvat väärät ihmeparantumiset,kaatumiset, sähköiset fyysiset kokemukset, tärinät käsissä , kultahippujen ilmestyminen, enkelinäyt jne)ja sen seurauksista.
Voit lukea tarinani :http://groups.msn.com/Vapaasana/reantarina1.msnw
[email protected]
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kieltämättä niin tällä kuin jokaisella muullakin palstalla esiintyy kirjoittajia, jotka ilmeisesti tahallaan haluavat provosoida käytävää keskustelua. Näin on, ja näin se varmaan tulee olemaankin, sillä sananvapaus sallii sen.
Laajemmin ajatellen helluntai palsta on hyvä sinällään, sillä erilaiset ihmiset mielipiteineen ovat mukana. On tietysti selvä, ettei loanheittäminen kuulu hyviin tapoihin.
Jokatapauksessa erilaisuus on rikkaus, koska sillä saattaa olla myös kasvattava vaikutus.
Voidaanhan asia kääntää toisinpäin, eli kaikki ovat täsmälleen samaa mieltä. Se kyllä merkitsisi sitä, että palstaa johdettaisiin vain muutaman auktoriteetin voimalla, ja vain heillä olisi oikeus ajatella.
Kiitos sinulle nimim. "hirvas" näinhän asia on, mutta sanon vain, ettei kysymys ole lainkaan siitä, että palstan kirjoitukset pitäisi olla jonkun auktoriteetin ohjaamia.
Olet varmasti huomannut, että tämä ReaAalto toimii siihen tapaan. Minusta hän käyttää esittämäänsä aineistoa lyömäaseenaan muita kohtaan. Hän on korottanut itsensä kaikkien muiden yläpuolelle, valitettavasti sieltä on yksi suunta, ja se on suoraan alaspäin.
>>Rea Aalto
-tähän palstaan tekijänoikeudet?
-tämähän ei ole Helluntaiherätyksen eikä Helluntaikirkon,- omistama palsta, vaan vain mielipiteiden ja ajatusten vaihtopalsta,-eri asia kuka sitä mitenkin, käyttää..
-ovatko helarit niin huurupäitä että luulevat omivansa tämän Eniron, palstan?
-eikö järkeen sovi se asia että tämä on vain ja ainoastaan KESKUSTELUA VARTEN !
Esitit muutamia kysymyksiä palstan käyttöön liittyen ja itse vastasitkin:
"eikö järkeen sovi että tämä on vain keskustelua ja ainoastaan keskustelua varten" !
Tämä on Eniro'n ylläpitämä Suomi24 keskustelupalsta.
Ei todellakaan Helluntaikirkon tai sen seurakuntien.
Nimimerkki: (uskova tänään), saako kysyä sinulta, onko keskustelu mielestäsi ollut asiallista ja onko siinä otettu ihmisten kristillinen vakaumus kunnioittavasti huomioon?
Minulla on se käsitys, että tämän Helluntalaisuus-palstalla mukana olijoista suurin osa kuuluu Helluntaiseurakuntaan ja on aivan varmaa, että he kokevat hyvin monet mielipiteet hyvin loukkaviksi ja törkeiksi.
Nimimerkistäsi voisi päätellä, että sinulla on kristillinen vakaumus, joten käsittänet, ettei sivistymätön, törkeyksien esittäminen kuulu millekään uskonnoliselle palstalle, oli se sitten mikä tahansa.
Kirjoitat
>>Kenen etua palvelee, niiden monien maailmankuulujen evankeliumin julistajien täysin aiheeton parjaus ja mustamaalaus, jopa kuolleetkin julistajat on häpäisty. Eikö näihin törkeyksien esittämiseen pitäisi puuttua
kirjoitit tervettä ja raitista tekstiä.
Kommentoit kirjoitustani ns. yleisellä tasolla ja olen kanssasi monestakin kohdasta samaa mieltä.
Mielipiteeni ovat tavallisen Helluntaikirkon jäsenen kokemuksia ja havaintoja siellä esiintyneistä evankelistoista tai puhujista. En ota yleensä kantaa sellaisiin asioihin tai yhteisöihin, joista en tiedä mitään tai kuulu niihin.
Tietänet, että Helluntaikirkon tilaisuuksissa on esiintymässä mitä moninaisempia ihmisiä, kuka mistäkin syystä. Kaikilla lienee hengellinen herääminen taustalla, josta haluaa kertoa. Monilla ei ole mitään koulutusta puhujan tehtävään.Kaikenlaiset "ylilyönnit" ovat tosiasioita.
Helluntaikirkko on maailmanlajuinen, eräs suurimpia herätysliikeitä, ja meillä on tapana tarjota foorumi evankeliumin julistamiseen. Tämä herätyksen periaate toteutuu myös näiden maailmankuulujen evankelistojen esiintymisten järjestämisessä.
Ehkä sinä jukka.finland kykenet vastaamaan, aiheuttaako nämä Helluntaikirkon tilaisuuksiin kutsumat evankelistat kenties enemmän vahinkoa kuin hyötyä, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen etsijöille ja Häneen uskoville?
Olen saanut olla mukana erilaisissa tilaisuuksissa ja päätynyt sellaiseen kokemukseen, että on erittäin tärkeää, että Vapahtajamme evankeliumia pidetään esillä kaikilla tavoilla. On yleinen tapa maailmalla, että ihmisiä kokoontuu suuriin tilaisuuksiin, niin Suomessakin. Näissä on mukana erittäin paljon sellaisia ihmisiä, joita ei muualla tapaa, tutustumassa evankeliumiin.
Näissä tilaisuuksissa on mukana myös niitä, jotka ovat vetovoimaisia julistajia, sekä julkisuuden ihmisiä. Se ei mielestäni ole tuomittavaa. Nykyisin eletään sellaisella tavalla, joka ei päädy hyvään. On mitä suurinta hätää, köyhyyttä, työttömyyttä, mielisairauksia ja juoppoutta. Perheet hajoavat mitä hirveimpien tapahtumien myötä.
Minusta on aivan selvää, että kaikki toimet millä tätä kansamme alennusta hillitään on hyväksi. Tähän tavoitteeseen pyrkii Helluntaikirkkokin vähäiseltä osaltaan. Se ei mielestäni ole Saatanan asialla olemista. Helluntaikirkossa ja sen jäsenissä on paljon vajavaisuuksia, mutta se tarkoita sitä, että täysin perusteeton parjaus ja törkeyksien esittäminen olisi hyväksyttyä. Se ei ilmennä esitäjiensä sivistystä. Vai hyväksytkö sinä jukka.finland tämän loan heiton?
En ole ns. kirjanoppinut, mutta minulle sanoi joskus aikanaan eräs vanhempi uskonveli: "varo niitä itsensä koroittaneita messiaita, jotka lyövät sinua Pyhällä Kirjalla, osoittaakseen viisauttaan". Meistä jokainen tarvitsee herätystä ja sitä saamme toinen toiseltamme, lähimmäisenrakkauden hengessä. Minä uskon, että Jeesus Kristus itse antaa Sanansa toteutua, meidän "oikeassa olemisesta" huolimatta.
vain järjellä Kristukseen uskovat, jotka eivät ymmärrä ja usko mitä Kristus opettaa, erehtyvät näin kiivailemaan jumalan miehiä ja naisia vastaan.
En hyväksy eikä raamattu opeta heittämään lokaa kenenkään päälle. Oma mielipiteensä pitää osata esittää lempeästi ja turhaa paheksuntaa herättämättä. Jos tämä Jumalan mielen mukainen kyky puuttuu niin olkoon vaiti seurakunnassa, sillä "Herra vihaa riidan kylväjiä veljesten kesken".
Käyn itse pääasiassa helluntaikirkossa, joskus muissa vapaissa suunnissa, silloin lähinnä Israel-illoissa ja vastaavissa tapahtumissa. Pidän helluntailaisten opetusta raamatullisena. Vierastan vain suurkokouksia aikaisemmin kertomistani syistä (niissä usein nähtävistä raamatulle vieraista voimavaikutusten ilmenemisestä johtuen).
Haluaisin vielä jatkaa hieman, mutta nyt on mentävä ruokapöytään yhdessä muiden mukana.
Jumalan runsasta siunausta Sinulle
Apostolien teot 2
1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
5 Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.
6 Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
7 Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
8 Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
9 Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa,
10 Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,
11 kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."
12 Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?"
13 Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä".
14 Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
19 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
22 Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23 hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
24 Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
25 Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
26 Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa;
27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
28 Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.'
29 Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä.
30 Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen,
31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.
33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap. t. 2:1&rnd=1158256462940
Itse keskustelin miuluummin herätysliikkeet palstalla. Siellä valitettavasti jankataan yötäpäivää adventistien opillista kysymyksistä. Sen takia helluntaisuus-palstalta on turvapaikka myös kirkollisille piireille lestad. lukuunottamatta.
T. oman tienkulkija