Mihin tarvitsemme Helluntaikirkkoa?

Helluntaipiireissä on oltu erimieltä siitä, pitääkö maahan saada helluntaikirkko. Nyt se on jo olemassa. Historia kuitenkin on osoittanut, että jokaisessa organisoidussa elimessä tulee ennen pitkää linjamuutoksia, ja sen kautta eripuraa.
Miksi tarvitsemme lisää maallisia organisaatioita, koska kirkot eivät sinällään pelasta yhtään ketään.
6244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun kukaan ei vastannut, niin sen voi tulkita, ettei Helluntaikirkkoa organisaationa tarvitse kukaan. Varmaan olisi riittänyt se vanha malli.

Äänestä
  • Hengellisessä merkityksessä organisaatiolla ei olemerkitystä. Jumala toimii puhtaissa sydämissä
    jotka elävät uskosta Jeesukseen Kristukseen ja näin ovat Jeesuksen ehdoilla sovitettuja.

    Helluntaikirkkoa tarvitaa ajallisena raamina joka takaa seurakuntana (kirkon) jäsenen oikeusturvan.
    Hengellisisllä asoilla voidaan vahingoittaa yksilöjäsenta,henkisellä ja hengellisellä väkivallalla.
    Yhdistys seurakunta historiassa on liian monta
    esimerkkiä kun vanhimmat ovat toimineet silminnähden väärin ja epäoikeuden mukaisesti
    seurakunnan jäsentä kohti.
    Jäsenellä ei ole ollut mahdollisuutta valittaa
    mihinkään vanhinten virheellisestä toiminnasta.
    Koska jäseniä on kielletty viemästä asiaa, maalliseen oikeuteen, paikalliseen käräjäoikeuteen jossa yhdistysten
    jäsen asiat ongelmien tullessa ratkotaan.
    Siksi tarvitaan organisaatiota joka suojaa seurakunta yhteisön jäsentä .

    Äänestä

Nythän helluntailaisilla on liki tusina valtakunnallista yhdistystä, joilla jokaisella on oma talous ja hallinto. Yhdistykset kilpailee seurakuntalaisten rahoista paikallisseurakuntien kanssa. Tällä tavalla on haaskattu satoja tuhansia, mutta tähän asti on aina löytynyt maksaja maakunnasta.

Helluntailiikkeen opillinen kirjavuus ja älytön kaksois tai kolmoishallinto tarvitsee selkeytyksen. Vanhimmistot ja hallitus pitää yhdistää. Nythän taloudelliset päätökset tekee elin jolla ei ole hengellistä johtoa seurakunnasta.

Äänestä

Jos helluntaikirkko johtaa keskitettyyn johtoon ja paikallisseurakuntien itsenäisyyden menettämiseen ja keskitettyyn seurakuntien opillisten asioiden johtamiseen, niin helluntaiherätyksen tulevaisuus on lohduton.

Täällä hetkellä Klaus Korhonen on Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtaja.

Ehkeivät kaikki paikalliset helluntaiseurakunnat halua sellaista keskitettyä johtoa, joka ei edusta heidän hengellisiä näkemyksiään riittävästi.

Äänestä
  • tarpeellinen kontrolli tulee kirkon myötä päätöksille.
    Saarnaaja ja henkilöstö asioissa on yhdistys-seurakunnissa loukattu työntekijän oikeuksia
    kun ilman Hengen johdatusta on asioista päätetty
    epäpuhtaalala mielellä.
    Nyt tulee instanssi jossa seurakuntalaisen oikeus turva tulee asialliseksi hän voi valittaa seurakunnan lihallisista päätöksistä jossa ehkä katsotaan henkilöön .

    Seurakuntien hengellinen johto tulisi sitoutua raamattuu ja hyviin tapoihin.
    40 vuoden kokemuksella on sanottava että seurakunta ja vanhimmet voivat tehdä päätöksiä jotka loukkkaavat yksilön oikeusia ja jopa eivät
    päätökset ole olleet yhdistys lain mukaisia.

    Äänestä

  • Paateri kirjoitti:

    tarpeellinen kontrolli tulee kirkon myötä päätöksille.
    Saarnaaja ja henkilöstö asioissa on yhdistys-seurakunnissa loukattu työntekijän oikeuksia
    kun ilman Hengen johdatusta on asioista päätetty
    epäpuhtaalala mielellä.
    Nyt tulee instanssi jossa seurakuntalaisen oikeus turva tulee asialliseksi hän voi valittaa seurakunnan lihallisista päätöksistä jossa ehkä katsotaan henkilöön .

    Seurakuntien hengellinen johto tulisi sitoutua raamattuu ja hyviin tapoihin.
    40 vuoden kokemuksella on sanottava että seurakunta ja vanhimmet voivat tehdä päätöksiä jotka loukkkaavat yksilön oikeusia ja jopa eivät
    päätökset ole olleet yhdistys lain mukaisia.

    Minua kohtaan tomittiin tökerösti paikallisen kirkkoseurakunnan johdon puolelta!!
    Erotettiin nimittäin kun halusin tietoa ko. asiasta monen muun lisäksi, joten järjestimme info tilaisuuden, mikä joidenkin mielestä loukkasi heitä. PYYDIN ANTEEKSI JA ANNOIN ANTEEKSI; KUITESKIN EROTETTIIN YHTEYDESTÄ!!
    Näin toimi nämä miehet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hirvas kirjoitti:

Helluntaipiireissä on oltu erimieltä siitä, pitääkö maahan saada helluntaikirkko. Nyt se on jo olemassa. Historia kuitenkin on osoittanut, että jokaisessa organisoidussa elimessä tulee ennen pitkää linjamuutoksia, ja sen kautta eripuraa.
Miksi tarvitsemme lisää maallisia organisaatioita, koska kirkot eivät sinällään pelasta yhtään ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu