150v Darvinin teoria on saanut liikkeelle valtavan määrän tieteen resurssien valjastamista yhdenasianliikkeen taakse. Yhteiskuntien koulujärjestelmät, yliopistot ja vaikka minkälaiset instanssit on alistuneet palvelemaan yhtä päämäärää.
YRITETÄÄN TODISTAA ETTÄ LUOJA JUMALAA EI OLE. SAMOIN IHMISARVOAKAAN EI OLE EI OLE SITTEN MITÄÄN MUITAKAAN ARVOJA MITÄ KUNNIOITTAA. VAHVENPI SAA SYÖDÄ HEIKONPANSA MÄNTY TAI KETTU TAI KUU TAI MIKÄ MIELLYTTÄÄ VOI OLLA PALVONNAN KOHDE.
Tiedemaailma häkeltyi suomessa, kun tutkimus osoitti 30% suomalaisista olevan ns. kehitysoppiin uskomattomia. Todentotta. Sinänsä hieno peruskouluudistus on tuolta osin tainnut mennä "hukkaan". Semmosia juntteja ne on suomalaiset.
YRITETÄÄN TODISTAA ETTÄ LUOJA JUMALAA EI OLE. SAMOIN IHMISARVOAKAAN EI OLE EI OLE SITTEN MITÄÄN MUITAKAAN ARVOJA MITÄ KUNNIOITTAA. VAHVENPI SAA SYÖDÄ HEIKONPANSA MÄNTY TAI KETTU TAI KUU TAI MIKÄ MIELLYTTÄÄ VOI OLLA PALVONNAN KOHDE.
Tiedemaailma häkeltyi suomessa, kun tutkimus osoitti 30% suomalaisista olevan ns. kehitysoppiin uskomattomia. Todentotta. Sinänsä hieno peruskouluudistus on tuolta osin tainnut mennä "hukkaan". Semmosia juntteja ne on suomalaiset.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei sosiaalidarwinismia sentään kannateta. Yhteisölle on tärkeätä huolehtia toisista ja toimia yhdessä.
Yli 20 % myös vastasi viime vuonna seuraavaan kysymykseen kyllä: Kiertääkö Aurinko Maata.
"150v Darvinin teoria on saanut liikkeelle valtavan määrän tieteen resurssien valjastamista yhdenasianliikkeen taakse. Yhteiskuntien koulujärjestelmät, yliopistot ja vaikka minkälaiset instanssit on alistuneet palvelemaan yhtä päämäärää.
YRITETÄÄN TODISTAA ETTÄ LUOJA JUMALAA EI OLE."
Olet pahasti erehtynyt. Tieteen tarkoitus ei suinkaan ole todistaa, ettei Jumalaa ole, vaan tieteen tarkoitus on pyrkiä selvittämään miten ympärillämme oleva fyysinen todellisuus toimii. Sitä paitsi, ei ole mahdollista todistaa, että Jumalaa ei ole olemassa. Mihin ikinä katsommekaan, näkemättä Jumalaa, *aina* on olemassa se mahdollisuus, että emme vain ole katsoneet oikeaan paikkaan. Se, että monet ihmiset tulkitsevat tieteen todistavan Jumalan olemassaoloa vastaan, ei ole tieteen vika, vaan ihmisten. On myös syytä huomata, että maailmasta löytyy valtavasti ihmisiä, joille evoluutioteorian pätevänä pitäminen ja Jumalaan uskominen yhtäaikaa ei ole minkäänlainen ongelma.
"SAMOIN IHMISARVOAKAAN EI OLE EI OLE SITTEN MITÄÄN MUITAKAAN ARVOJA MITÄ KUNNIOITTAA. VAHVENPI SAA SYÖDÄ HEIKONPANSA"
Pakko on myös muistuttaa ns. Humen giljotiinista. Sen mukaan siitä, mitä on, ei voi johtaa sitä, mitä pitäisi olla. Toisin sanoen, vaikka evoluutio olisikin jatkuvaa vahvempien porskuttamista heikoimpien kustannuksella (mitä se ei tarkkaan ottaen ole), on virhepäätelmä väittää, että ihmisten pitäisi käyttäytyä sillä tavoin.
"MÄNTY TAI KETTU TAI KUU TAI MIKÄ MIELLYTTÄÄ VOI OLLA PALVONNAN KOHDE"
No tästä olemme samaa mieltä, vaikkakaan en näe mitä järkeä noiden palvonnassa olisi. Tosin on pakko kysyä seuraavaa: väitätkö, että ennen evoluutioteorian keksimistä ei ollut ihmisiä, jotka olisivat palvoneet vaikkapa mäntyä, kettua tai kuuta? Rohkenen olla eri mieltä siitä.
"Tiedemaailma häkeltyi suomessa, kun tutkimus osoitti 30% suomalaisista olevan ns. kehitysoppiin uskomattomia. Todentotta. Sinänsä hieno peruskouluudistus on tuolta osin tainnut mennä "hukkaan". Semmosia juntteja ne on suomalaiset."
No olemme näköjään sitten tästäkin samaa mieltä. Tosin, minusta oli ehkä pikemminkin järkyttävää kuin häkellyttävää huomata, miten heikko sivistystilanne Suomessa on. Tosin, en ole tarkemmin tutustunut esim. tutkimuksen kysymyksenasetteluun. Sillähän saattaa olla yllättävänkin paljon vaikutusta tutkimuksen tulokseen.
Olet oikeassa. viisasta puhetta
Sen kummemmin kantaa ottamatta evoluutioon...
sen rinnastaminen uskontoon /uskonnollisuuteen on helppoa ja usein väistämätöntä, koska monet puolustavat sitä samanlaisella kiihkeydellä kuin jotkut uskontoaan. (en tarkoita että "evot" räjäyttelisivät finlandiataloja tms)
Vaan eipä mulla tähän muuta.
Että homo sabiens laji olisi pärjännyt neadentaarin lajille ilman evoluutiota. Neadentaarin ihminen oli paljon vahvempi ruumiillisesti ja sillä oli alkeellinen puhekieli, mutta evoluutio kehitti homo sabies lajille ylivertaisen kyvyn minkä turvin hänestä tuli ravintoketjun huipun valtias. Se kyky on asioiden ennaltahahmottamisen kyky sitä voidaan sanoa myös mielikuvitukseksi. Katso luontoohjelmia esimerkiksi susien elämästä, laumassa vain valtauros siittää jälkeläsiä minkä aseman se on taistelulla ansainnut, evoluutio perustuu juuri tähän että vain vahvimmat saa jälkeläisiä..
Harrastan metsästystä, yksi hyvä todiste evoluutin kulusta on metso. Niinkuin jokainen tietää että vanhoja metsiä hakataan, ja metso vaatii niitä pesimiseen, nyt kumminkin voi huomata että metsokanta elpyy silla jotku metsoyksilöt on ottaneet nuoret metsät asuinympäristökseen. Eli ne yksilöt lisääntyy mitkä sopeutuu. Kannattaa kulkea luonnossa ja katsoa avoimin silmin ympärilleen niin huomaa että evoluutio toimii koko ajan.Niin huomaa että vahvat ja sopeutuvat yksilöt lisääntyy..
Lisääntyikö geneettisen informaation määrä.
Tuolla esimerkilläsihän sahaat sitä oksaa poikki, jonka varassa olet puussa.
Mikäli tuo olisi evoluution tapaa, niin ominaisuudet eivät olisi perytymällä syntyneitä.
Mitenkä mittaat tuota geneettistä informaatioa?
Paljonko on sinun geneettinen informaatiosi? Kolme vai kolme miljarsia vai jotain muuta? Ja millä peruisteella?
OLetettavasti metsopopulaatioissa on aina ollut yksilöitä, jotka ovat joutuneet siirtymään nuoreen metsään. Ne vain ovat ollet heikoilla, koska nuorta metsää on ollut vähän. Nyt nuorta metsää suosivat ovat vahvoilla. Sillä tavoin evoluutio toimii. Ympäristön muuttuessa ne yksilöt menestyvät, jota sopeutuvat muuttuneeseen ympäristöön.
Mikähän se korvaava on?
Ei muutaku tiedemiehet noitaroviolle, tai vankilaan tai edes kotiarestiin. Niinhän sitä on ennenkin tehty.
Aina, kun uskonto nostaa päätään yhteiskunnassa, nousten merkittävään asemaan, pysähtyy ihmisen kehittyminen, loppuu uteliaisuus, uuden tutkiminen. muinaisessa persiassa, kreikasssa, oli aikoinaan suuria älyköitä, joiden kirjoitukset unohdettiin, osaksi häviettiin, kun taas tuli uskonto hallitsevaan asemaan.
Kun uskonto hallitsee, ihmiset unohtavat todellisuuden, hurmoshenki on vallitseva. ihminen unohtaa tosielämän realiteetit, luulee itstään liikoja, onhan se eläin luotu jumalan kuvaksi.. monenmoista identiteettikriisiä on ihmisillä ollut, kun tuommosta kansantarua joku viel pitää elämänohjeena!
Seuraavaksi itten kiellät suhteellisuusteorian, ja modernin fysiikan, ja vaadit eetteri-käsitteen uudelleen käyttöönottoa, ja sitten maa muutetaan oppikirjoissa maailmankaikkeuden keskipisteeksi...
laskeuduppa nyt sielä fantsu-eläinmaailmasta tänne meidän kuolevaisten ihmisten sekaan,
ja lopetataan se mässytys, jooko
äläkä huuda.