Putki on takana, siis yötyöputki ja tänään yritä herätä jo klo12 ylös ja nukkua ensi yön. (haukotus ja venytys). Mietin tuossa, mitenkä Jeesus jaksoi opettaa päivät ja usein hän yöllä rukoili. Tiedän toki ihmisiä, jotka jaksavat rukoilla paljon, mutta jos minun nyt pitäisi rukoilla, nukkuisin alta aikayksikön.
Tämä yö on ollut hiukan levoton niin asukkailla kuin minullakin. Ja huomaa, että olisi tarvittu kunnollista rukoushetkeä ennen kuin aloitti valvomisen. On tehtävä parannus ja jätettävä murheet viimeistä piirtoa myöten Herran haltuun ja keskityttävä rukoukseen uudelleen. Kiitosmieli on hakoteillä ja ärtymys nostaa päätään. Anteeksi antaminenkin on hukassa, joten katkeruus nostaa päätään. Mutta, onneksi on kotimatka, silloin täytyy purkaa vyyhti Herralle, niin jospa sitä saisi nukuttua ja elämä taas olisi raiteillaan. Ei se vanha "eeva" niin kaukana tunnu olevan, kun toisen tekemiset viiltävät syvälle sielun syövereihin. Viimeistään silloin se nostaa päätään, mutta henki minussa tahtoo sen nujertaa ja sen se saa tahdäkin, koska en halua katkeraksi tulla. Sellaisen ihmisen kanssa on kamala olla yhteistyössä ja haluan pitää lähimmäiseni mahdollisimman pitkään. Katkeruus on synneistä kauhein, koska se myrkyttää myös lähimmäiset ja saa aikaan paljon surua ja murhetta. Toisaalta se on myös salakavalin, koska sitä on joskus todella vaikea huomata. Ja vaikeahan sitä on myöntää, että on katkera. :)
Aina löytyy syitä olla katkera, mutta kun Jeesus on kuollut minun kaikkien syntieni puolesta, niin onko minulla varaa olla katkera ja anteeksiantamaton? (anteeksiantamattomuutta seuraa katkeruus) Olen varmaan itsekäs, mutta en halua kuulla Jeesukselta kysymystä:"Kuolin sinun kamalien ja kauheiden syntiesi tähden ja hankin sinulle vapauden synneistäsi Jumalan edessä, kuinka sinä et anna anteeksi toisen sinulle tekemää loukkausta?" Saan Jeesukselta anteeksi heti, kun pyydän, mutta kuinka pian annan itse anteeksi toiselle, kun hän pyytää sitä minulta tai kun hän on loukannut ja ei koskaan pyydä anteeksi?
Siunattua päivää kaikille!
Tämä yö on ollut hiukan levoton niin asukkailla kuin minullakin. Ja huomaa, että olisi tarvittu kunnollista rukoushetkeä ennen kuin aloitti valvomisen. On tehtävä parannus ja jätettävä murheet viimeistä piirtoa myöten Herran haltuun ja keskityttävä rukoukseen uudelleen. Kiitosmieli on hakoteillä ja ärtymys nostaa päätään. Anteeksi antaminenkin on hukassa, joten katkeruus nostaa päätään. Mutta, onneksi on kotimatka, silloin täytyy purkaa vyyhti Herralle, niin jospa sitä saisi nukuttua ja elämä taas olisi raiteillaan. Ei se vanha "eeva" niin kaukana tunnu olevan, kun toisen tekemiset viiltävät syvälle sielun syövereihin. Viimeistään silloin se nostaa päätään, mutta henki minussa tahtoo sen nujertaa ja sen se saa tahdäkin, koska en halua katkeraksi tulla. Sellaisen ihmisen kanssa on kamala olla yhteistyössä ja haluan pitää lähimmäiseni mahdollisimman pitkään. Katkeruus on synneistä kauhein, koska se myrkyttää myös lähimmäiset ja saa aikaan paljon surua ja murhetta. Toisaalta se on myös salakavalin, koska sitä on joskus todella vaikea huomata. Ja vaikeahan sitä on myöntää, että on katkera. :)
Aina löytyy syitä olla katkera, mutta kun Jeesus on kuollut minun kaikkien syntieni puolesta, niin onko minulla varaa olla katkera ja anteeksiantamaton? (anteeksiantamattomuutta seuraa katkeruus) Olen varmaan itsekäs, mutta en halua kuulla Jeesukselta kysymystä:"Kuolin sinun kamalien ja kauheiden syntiesi tähden ja hankin sinulle vapauden synneistäsi Jumalan edessä, kuinka sinä et anna anteeksi toisen sinulle tekemää loukkausta?" Saan Jeesukselta anteeksi heti, kun pyydän, mutta kuinka pian annan itse anteeksi toiselle, kun hän pyytää sitä minulta tai kun hän on loukannut ja ei koskaan pyydä anteeksi?
Siunattua päivää kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloitin lukemaan tekstiäsi ja luin: "Putka on takana!" No jopas, ehdin ajatella ja sitten vielä, että onpas rehellisesti asiansa tunnustava ihminen.
Mutta mitä katkeruuteen ja anteeksiantamiseen tulee, niin toivon Sinulle runsasta Jumalan apua näissä asioissa siskoni Herrassa. Olet armollisella paikalla, kun tiedostat kertomiasi ongelmia. Herra ei jätä aloittamaansa hyvää työtä kesken kohdallasi, näin vakaasti uskon.
Jos et jaksakaan rukoilla, niin Jeesus jaksaa rukoilla puolestasi ja sen vuoksi Hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka Hänen kauttansa Jumalan luokse tulevat. Ja vaikka Sinä et nyt jaksa rukoilla, niin Pyhä Henki huokailee puolestasi sanomattomin sanoin. Joskus Hän virkistää meitä kuin lempeä kesätuuli helteessä ja selvittää meille Herramme olemusta ja sovitusta, mutta toisinaan Hän (josta sanotaan, että pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä) tulee kuin myrsky ja puhdistaa purren. Hän tekee Jeesuksen sovitustyön ja Jumalan rakkauden mielenlaadun meille todelliseksi ja sisäisesti ymmärrettäväksi.
Näin siunaan Sinua ja toivon, että Jumala kaikille tänään puhuisi ja jokaista johdattaisi.
Onneksi on rukoilijoita Taivaassa ja maan päällä! Ja uskovia rakkaita, jotka näkevät tilanteita sivusta ja osaavat vähän "muoria" neuvoa. Uuh! Että se joskus sieppaa sydämen pohjaan asti, kun tuntee tulevansa petetyksi. Mutta so what? Jumala omistaan huolen pitää, kun vain itse muistaisi ensin pysähtyä ja sitten puhua. Suuttua saa, mutta syntiä ei saa tehdä. Joudun itse anteeksi pyytäjän paikalle.
Rakkaus ei koskaan katoa!
Siunausta päivääsi!
Puhuit asukkaista. Et kai ole hoitaja ja yötyössä? Jos olet, niin voimia sinulle!
Ja nyt alan kääntämään "yöelämän"
"päiväelämäksi". Aurinko paistaa ja tuuli tuivertaa. Solmut aukeilee ja Herra pitää huolen omastaan monella eri tavalla. Auttaa ja vahvistaa niin suoraan kuin läheisten kautta. Elämä on...ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...saa vain levätä Herran sylissä. Nyt jo alkaa hymyilyttämään. Kyllä se rakas vihollinen kokeilee minua, kun olen väsynyt.....