Olen kuullut, että helluntailaiset eivät salli avioeroja. Onko totta? Millaiset sanktiot saa jos eroaa? Joutuuko pois yhteisöstä?
avioero
helluntaisella
17462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tunnen pariskunnan joka erosi,erotettiin myös seurakunnasta,karkotettiin,tahi "painostettiin" jopa muuttamaan Ruotsista Suomeen" Tosi on !
Suomessa muutaman vuoden kuluttua liitettiin uudestaan Saalemiin,ovat edelleenkin helluntaiseurakunnan jäseniä.
Siinä eräs "sanktio"!
Kaikki muut synnit helluntaiseurakunnassa annetaan anteeksi,ilman erottamista,ja uudelleen liittymistä,mutta ei avioliittoon sisältyvää lankeemusta.
Muraajakin saa anteeksi ja pääsee pika pikaa takaisin puhujan paikalle.
Minkä ihmeen takia avioeroa pidetään murhaa pahempana? Ei sellainen ainakaan Raamattuun perustu.
Jumala vihaa hylkäämistä.
Sanoohan raamattu "Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako"
Jumala sana on myös helluntailaisia varten.
Eronneiden kohtelussa tarvitaan kristillistä rakkautta, armoa ja lempeyttä.
Eronneiden ihmisten toiminnalle seurakunnissa palvelustehtävissä raamattu asettaa joitakin rajoituksia.
1 Tim 3:12 Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.
1 Tim 3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
Mutta oli elämän tilanne sitten mikä tahansa, kaikkia ihmisiä Jumala kutsuu ja tahtoo pelastaa ne jotka ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan pelastajaan ja vapahtajanaan.
Mal 2:16 Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.
Mat 5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
Mat 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
Mat 5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
Mat 5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
Mat 5:31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
Mat 5:32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
Mark 10:8 Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
Mark 10:9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Mark 10:10 Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.
Mark 10:11 Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
Mark 10:12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."
Joskus aiemmin jo kirjoitin tästä aiheesta että tuntemani henkilö kiersi sillä tavalla etttä muutti toiseen maahan mutta ei avioeroakaan tullut. Minä ajattelin että se vasta on sitä syntiä kun pidetään toista "löysässä hirressä".
raamatun kohdasta ylensä täytetään sen ensimmäinen ehto,mutta jäkimmisestä ei niin väliä !
-tämän päivän helluntaisrk:ssa ei varmana eroteta eronneita, ei edes työntekijöitä, jotka on eronneet..vaihtavat vaan paikkakuntaa ja työ jatkuu..ja saahan senkin synnin kuulemma anteeks!
Kun yhteinen elämä on sietämätöntä niin miksi pitää vain olla aviossa? Eikö rakkauden puute ole paha asia Raamatun mukaan? Miksi Jumala haluaa pitää yhdessä kaksi toisilleen täysin sopimatonta ihmistä, josta kärsivät myös lapset ja moni muu ulkopuolinen?
Tarkoittaako "yhden vaimon mies" sitä, että saa avioitua vain yhden naisen kanssa elämänsä aikana vai sitä, että saa aviossa ollessaan olla vain yhden naisen kanssa? Tekstissä on tulkinnan varaa?
Eikö kukaan helluntailainen tiedä tähän vastausta?
naisten tehä itsestään himoittavan näköisiä ,
meikeillä ja muilla .?
on syntiä tehdä itsestään himoittavan näköistä, mutta kait se on myös syntiä katsoa himoiten sitä synnin tehnyttä...
...mutta ei voi sitten enää mennä toisen kanssa naimisiin, vaan joko sopia ex-puolison kanssa tai pysyä eronneena.
Jos puoliso kuolee, on vapaa menemään naimisiin uskovaisen kanssa.
"..eikä vaimo saa erota miehestään, mutta jos hän eroaa, pysyköön naimattomana tai sopikoon miehensä kanssa".
tarkoittaako sopiminen uudelleen yhteen menemistä vai sitä, että sopii exän kanssa, että saa avioitua toisen kanssa. Niinku lupa exältä avioitua?
...ja mennään takaisin yhteen.
Raamatussa sanotaan myös että
"..joka miehensä eläessä antautuu toiselle
se tekee huorin"
"..vaimo on sidottu mieheensä niin kauan kuin hän elää".
Nykyään reagointi vaihtelee paljon paikkakunnasta ja tilanteesta riippuen. Toisella paikkakunnalla ero vain tapahtuu ja jatketaan ainakin päällisin puolin niin kuin ennenkin. Toisella paikkakunnalla taas voidaan erottaakin, mutta riippuu paljon myös eroon johtaneista tapahtumista ja siitä että haluaako eronnut/eronneet enää jatkaa yhteisössä joka tietää heidän mahdolliset kehnoutensa...
mutta uutta avioliittoa ei siunata..se on eroamistakin suurempi rike...
Olen täysin tietämätön helluntailaisuudesta, mutta sivusta seuranneena kiinnostunut. Tarkoittaako siunaaminen samaa kuin avioliittoon vihkiminen?