en nyt aivan ensimmäisenä haluaisi mennä kellekkään pudplle juttelemaan koska olen sulkenut asiat sisääni jo niin monta vuotta....
oli pitkä ajanjakso jolloin meni hyvin, en miettinyt omia "vikojani" ym...
mutta nyt taas, kuulin asioita jotka saivat mut jälleen vaipumaan syvälle syvälle pimeyteen...
ongelmani on se että kukaan ei ymmärrä mua, kaikki ihmiset tulkitsevat minut väärin, ja tekevät siitä johtopäätöksiä, tekevät minusta sellaisen ihmisen minkälainen en todellakaan ole... kotona on jatkuva riita, en uskalla luottaa kehenkään, olen epäluuloinen... ja viimmeset 4 vuotta ovat olleet pää osin aikalaista helvettiä...
joskus mietin että olempas typerä ja että kuvittelen ongelmani, mutta voiko pahaa oloa ja muutamia arpia viiltelyn ja muun satuttamisen tuloksena enää kuvitella, en ole itkenyt kunnolla ainakaan kahteen vuoteen, olen tunnekylmä paska, sellainen ihminen jotka kaikki suoralta kädeltä tuomitsevat mutta viis veisaavat siitä mitä oikeasti olen, on helvetin piinaavaa yrittää puollustella itseään yhtään missään asiassa sillä kukaan ei usko... ja mitä kouluun tulee... se ei voisi kiinnostaa vähempää... eikä kyllä kiinnosta oikeastaan mikään muukaan.... musiikki on ainut oljenkorsi, mutta sitäkin tulee harrastettua puoli pakolla, mutta se on enää ainut vaihtoehto johon voi purkaa tuskaansa...
oli pitkä ajanjakso jolloin meni hyvin, en miettinyt omia "vikojani" ym...
mutta nyt taas, kuulin asioita jotka saivat mut jälleen vaipumaan syvälle syvälle pimeyteen...
ongelmani on se että kukaan ei ymmärrä mua, kaikki ihmiset tulkitsevat minut väärin, ja tekevät siitä johtopäätöksiä, tekevät minusta sellaisen ihmisen minkälainen en todellakaan ole... kotona on jatkuva riita, en uskalla luottaa kehenkään, olen epäluuloinen... ja viimmeset 4 vuotta ovat olleet pää osin aikalaista helvettiä...
joskus mietin että olempas typerä ja että kuvittelen ongelmani, mutta voiko pahaa oloa ja muutamia arpia viiltelyn ja muun satuttamisen tuloksena enää kuvitella, en ole itkenyt kunnolla ainakaan kahteen vuoteen, olen tunnekylmä paska, sellainen ihminen jotka kaikki suoralta kädeltä tuomitsevat mutta viis veisaavat siitä mitä oikeasti olen, on helvetin piinaavaa yrittää puollustella itseään yhtään missään asiassa sillä kukaan ei usko... ja mitä kouluun tulee... se ei voisi kiinnostaa vähempää... eikä kyllä kiinnosta oikeastaan mikään muukaan.... musiikki on ainut oljenkorsi, mutta sitäkin tulee harrastettua puoli pakolla, mutta se on enää ainut vaihtoehto johon voi purkaa tuskaansa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
... olen haudannut asiat niin syvälle itseeni että en edes tiedä mistä aloittaa, ne ovat vain koteloita sisälläni... joista sitten tihkuu sitä pahaa oloa...
mitä mun pitäs tehdä että voisin olla sellainen ihminen että mua ei tuomittaisi jatkuvasti...
haluan vain olla oma itseni mutta tuntuu että sekään ei riitä..
en ymmärrä KERTOKAA IHMISET MITÄ JA MITEN TE HALUATTE ETTÄ ELÄN JA KÄYTTÄYDYN!
näiden viestien jälkeen tunnen jonkinlaista helpotusta..
niinkuin aina kun olen asioistani jollekkin jutellut (yleensä ystävilleni)
mutta pian taas asiat pakkaantuvat niskaan ja kaikki paska alkaa uudelleen...
en enää edes tiedä mistä paha oloni on alunperin johtunut, siitä on jo niin kauan...
Tota huomaan kyllä hätäsi!
Panes kattellen ketkä henkilöt aiheuttaa sulle pahaa oloa!
Pyri olemaan provosoimatta heitä liikee koska saat lättyys muuten niiltä henkisesti aina!
Sitten vältä kaikki psykiatrit ja muut automaatit jotka tulee ehdottaan sulle lääkkeitä vaan!
Lääkkeet ei koskaan auta henkiseen pahoinvointiin!
Etsi todella luotettava ystävä jolle voit kertoa kaikki sinua vaivaavat asiat!
Tulet vielä huomaamaan että ketkä ovat ne "ystäväsi" jotka aiheuttavat pahan olosi!
Tsemiä toivoo Toisin
Hei,
Tilanteesi kuulostaa varsin hankalalta. Ulkoisesti ongelmasi näyttää siltä, että määrittelet ihmisarvosi muiden mukaan. Ja jos saat kritiikkiä, vihastut entisestään ja sulkeudut paitsi muista mutta mikä tuhoisinta, sulkeudut myös itseltäsi. Voi olla, että todella elät ympäristössä (perheessä), jossa sinua ei kuunnella niin kuin haluaisit tulla kuulluksi. Totuus on, että kun ihminen kamppailee tuskaisten vaikeuksien keskellä, perustunteena on juuri kuvailemasi äärimmäinen yksinäisyys, tunne siitä, ettei tule ymmärretyksi. Toisaalta, silloin kun kärsimme hankalista ongelmista, olemme äärimmäisen herkkiä ulkopuolisten kritiikille, jolloin neutraalitkin kommentit tai reagoinnit saattavat tuntua vääryyksiltä itseämme kohtaan. Etenkin jos olet nuori, herkkyytesi kritiikille on voimakkaampaa. Juuri tuolloinhan tarvitsisimme (kaikkein) kipeimmin hyväksyntää ja ymmärrystä.
Ensimmäisenä kirjoituksestasi iski korvaani sanat: ” en nyt aivan ensimmäisenä haluaisi mennä kellekkään pudplle juttelemaan koska olen sulkenut asiat sisääni jo niin monta vuotta”. Miksi et menisi? Voin kertoa että nettihelpotusta kyllä riittää pilvin pimein, mutta ne eivät missään nimessä ole tietä itsetuntemukseen, jota sinä tunnut kovasti olevan vailla. Pelkäätkö mennä puhumaan ongelmistasi vieraalle ihmiselle, psykoterapeutille, psykiatrille tai terveydenhoitajalle? Oletko miettinyt, miksi tuollaisia ongelmiin perehtyneitä ihmisiä on olemassa? Juuri siksi, että sinunkaltaisesi kallisarvoisen ihmisen ei tarvitse elää säästöliekillä loppuelämääsi. He ovat ammattilaisia mielen ongelmissa, he kyllä osaavat auttaa sinua avaamaan keskustelun, joka sinusta voi tuntua aluksi vaikealta. Ei sinun tarvitse apua mennessäsi osata kertoa muuta kuin juuri tuon tekstin, jonka tänne kirjoitit. Eli kuvaat aluksi miltä sinusta tuntuu. Ei sinulta odotetakaan, että tietäisit vastauksen mistä tuskasi alkoi, mikä on siihen syy. Ammattiauttajat ovat juuri sinua varten auttamassa sinua löytämään itsesi jälleen. Keskustelujen jälkeen voit jopa ajatella, että ilman ongelmiasi et olisi ehkä koskaan saanut tietää kuka oikeastaan olet. Sillä mielen ongelmat ovat itsellesi viestejä siitä, että et ole huomioinut itseäsi oikein. Ne ovat viestejä siitä, että nykyisessä sulkeutumiskäyttäytymisessäsi on jotakin vikaa, sillä se vain aiheuttaa lisää tuskaa ja ahdistusta. Ole siis rohkea, kuuntele sisäisiä avunpyyntöjä ja ota ensimmäinen askel itsesi tuntemukseen hakemalla apua. Sillä vain ja ainoastaan kasvotusten tapahtuvassa auttamisessa on se etu, että siinä on varattu aikaa vain ja ainoastaan sinulle. Nettipalstoilla ei ole niin. Olethan itsekin huomannut, että jo pienten ajatusten purkaminen helpottaa oloasi. Muista kuitenkin, että itsetuntemusta ei saavuteta hetkessä, vaan siihen on uhrattava koko elämä, aloita tänään ja elä täysillä. Onnea!
PS. Tarjolla on saatavana myös musiikkiterapiaa, joka voisi olla sinun juttusi. Sanoithan voivasi purkaa tunteitasi musiikin avulla.
olen kyllä vakavasti viime aikoina ajatellut meneväni jonnekkin puhumaan... ja tänään sanoin sen ensi kertaa ääneen eräälle kaverilleni joka käy myös puhumassa.. pelästyin kyllä todella sitä mikä sieltä suustani tuli...
kysymys herää miksi en saa olla sellainen kuin olen? (ilman että saan syytöksiä joka suunnalta)
minua ei kyllä haittaa se että muut arvostelevat, mutta tämä kerta oli jo liikaa... en vaan oikein tiiä mistä aloittaisin...
Hienoa!
Olet tehnyt loistavan päätöksen! Ja sen sanominen jollekin ääneen kertoo vain, että taidatkin olla loppujen lopuksi todella rohkea tyyppi :)
Vielä kysymykseesi ("miksi en saa olla sellainen kuin olen?") vastaan, että terapiassa tulet huomaamaan asettaneesi itse (eikä muut) tuon tärkeän kysymyksen. Tuo kysymyshän nousee itsellesi sen vuoksi, että olet niin alkumetreillä itsetuntemuksessasi, ettet osaa vastata tuohon, tai pikemminkin, et huomaa, että vastaus kysymykseen kuuluukin: Saat olla juuri sellainen kuin olet. Ethän voi vastata siihen, kun et tiedä kuka olet. Ja tämän taas tunnistaa siitä, että hyvin itsensä tuntevan ihmisen ei tarvitse edes esittää tuollaista kysymystä. Ja huomaa, onko kukaan sanonut sinulle, ettet saa olla juuri tuollainen kuin olet. Ei kukaan. Olet vain vetänyt ymmärrettävästi hätäisiä johtopäätöksiä. Vinkki tähän hetkeen ja huomiseenkin: anna itsellesi lupa olla juuri tuollainen kuin olet, itseään vielä kovin vähän tunteva :)
Onnea siis vastauksien etsimiseen, vielä sinä niitä saat - enemmän kuin osaat arvatakaan!