synti, joka johtaa iankaikkiseen eroon Jumalan valtakunnasta?
Onko itsemurha
Markku Tampio
20679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
uskovaisille yksiselitteiset vastaukset kaikkeen? Vai jääkö osa asioista tulkinnanvaraisiksi tai jotkut jopa kokonaan vaille vastausta?
Jos kysymme Raamatun kirjoituksista kysymyksemme, niin Pyhä Henki avaa ymmärryksemme käsittämään asiat Jumalan mielen ja tahdon mukaisesti.
Mutta siltikään ei kaikkiin kysymyksiimme tule vastausta. Se johtuu siitä, etteivät kysymystemme kohteena olevat asiat ole juuri sillä hetkellä meille ajankohtaisia. Vastaus kyllä tulee, mutta ajankohta saattaa olla kaukana tulevaisuudessa..
Tuohon ei ole mitään itsestään selvyys vastauksia! Jumala on loppujen lopuksi Tuomari, mutta näin karkeasti ajatellen vastaus on kyllä silloin, jos ihminen täydessä ymmärryksessään päättää päivänsä oman käden kautta tai muuten siten, että kuolema seuraa. Toisaalta jos ihminen on häiriintymeessä mielentilassa ja ei pysty hallitsemaan psyykeään on asia nk. kimuranttisempi. En ala tuomitsemaan, vaikkei tekoa voi mitenkään hyväksyä tai puolustella! Jätetään asia Korkeimman käteen! Eikö?!
Hyppäsi silmille, kun olin menossa käymään tuolla katolisten palstalla ;)
Murha on aina murha - eikö se näin mene?
Jos abortti ja eutanasia on kiellettyä, mitä luulisitte olevan itsensä murhaamisen...henki kuin henki.
Eli periksi ei anneta, vaan taistellaan!
Kyllä imistä pitäisi auttaa niin ettei tulisi edes tilannetta missä harkita itsemurhaa. Muuten jos joku mielisairas tappaa itsensä, niin olen sata varma, että Jumala hänet armahtaa. Ei ihminen itse voi valita mihin sairastuu.
Radio Dei:n ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä" Eräs kuuntelija kertoi yrittäneensä itsemurhaa useamman kerran ja kysyi Leo Melleriltä, että pelastuuko hän jos hän onnistuu aikeessaan. Hän oli omien sanojensa mukaan uskossa. Meller vastasi myöntävästi. Seuraavana päivänä minä kävin tiukan väittelyn kolmen heluntailaisen kanssa tästä asiasta. Sanoin että Meller on todennäköisesti oikeassa, vaikka minä itse Mellerin asemassa en lähtisi lupaamaan taivaspaikkaa kenellekään. Muut olivat jyrkästi Melleriä vastaan. Leo Meller on rohkea mies kun meni esittämään julkisesti tällaisen mielipiteen, mutta hän onkin aikoinaan salakuljettanut Raamattuja Neuvostoliittoon ja se jos mikä vaatii rohkeutta. Ajatus siitä että itsemurhankin tehnyt voi pelastua ei ole minulle uusi: Jo tämä ihminen jonka kanssa minä aikoinaan keskustelin Billy Grahamin kokouksen jälkeen esitti minulle tämän näkemyksen. Silloin tämä oli minulle uusi asia. Mikäli tämä on helluntailaisten yleinen käsitys - että itsemurha on kuolemansynti ilman poikkeuksia - silloin helluntailaisten kannattaisi harkita yhdistymistä Roomalaiskatoliseen kirkkoon. Saa nähdä saanko minä potkut tämän kommenttini seurauksena ;-). Lisäksi ajatus itsemurhasta kuolemansyntinä johtaa kaikenlaisiin älyttömyyksiin äärimmilleen vietynä: Kuvittele että olet loukussa hotellihuoneessasi ja hotellissa on tulipalo. Huoneessa on ikkuna mutta matkaa alas on sata metriä. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit joko avata ikkunan, sulkea silmäsi ja hypätä alas kadulle jossa odottaa varma kuolema (=tehdä itsemurha), tai sitten voit odottaa ja antaa liekkien polttaa Sinut elävältä. Jos olisin sitä mieltä että jälkimmäinen vaihtoehto on ainoa oikea ja vie Sinut Taivaaseen, silloin minä ottaisin hirvittävän riskin siitä että Jumala - rangaistuksena näistä farisealaisista mielipiteistä - lähettäisi minut vastaavanlaiseen tilanteeseen tai peräti Antikristuksen kidutuskammioon. Vain Jumala tietää mitä kukin sisimmässään kokee. Jos oman elämänsä lyhentäminen on sallittua mikäli sillä välttää elävältä palamisen hirvittävät tuskat, meillä ei ole oikeutta tuomita sellaista joka kokee henkisen tuskansa niin suureksi ettei löydä muuta pakotietä kuin itsensä surmaamisen. Tämä raportti jota Te olette saaneet nyt lukea ei hirveästi imartele helluntailaisia (ei ainakaan eräitä heistä). Toisaalta minä olen saanut arvokasta opetusta omalta pastoriltamme. Myös torstai-illan rukouskokoukset ovat olleet antoisia, tällaisia rukouskokouksia ei valitettavasti Kirkon piirissä ole tapana järjestää. Tässä on kuitenkin kyse vakavasta asiasta: Olemmeko uskossa ainoastaan siksi että pelkäämme helvettiä vai uskommeko, että Jumala rakastaa lapsiaan niin paljon että jopa itsemurhan tehnyt voi pelastua? Antikristus tulee pian. Olemmeko fariseuksia ja jaamme ihmisten synnit kuolemansynteihin ja niihin jotka eivät ole kuolemansyntejä samaan aikaan kun Antikristus kulkee keskuudessamme ja sanoo: "Minä olen rakkaus".
Luku 3: Mitä toiset ajattelevat?
Ne ihmiset jotka olivat eri mieltä tästä kysymyksestä perustelivat mielipidettään sillä että Raamatussa sanotaan "Yhdessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää". Minä kysyin: "entä jos joku tappaa toisen, siinä tapauksessa sellainenkaan ei voi enää pelastua". He sanoivat, että kyllä sellainenkin voi pelastua mutta he eivät perustelleet väitettään. Ilmeisesti Raamatussa on sellainen kohta joka kumoaa kohdan "Yhdessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää". Siis: Jos sellainen joka tappaa toisen voi pelastua, miksi sitten ei itsemurhaaja. "Koska tekoa pitää voida katua jälkeenpäin" he sanoivat. Eikö itsemurhaaja voi katua tekoaan samalla kun suorittaa sitä? Heidän mukaansa ei voi, mutta mistä he voivat sen tietää? Jos haluaa surmata itsensä ja samalla pelastua, täytyykö silloin matkustaa Teksasiin, ampua joku siellä, antautua poliisille ja kieltäytyä anomasta armoa? HALOO! Koska kuolemantuomion odotus saattaa kestää vuosia, tällöin murhaajalla lienee riittävästi aikaa katua tekoaan. Jos minä kysyisin tämän kysymyksen, he saattaisivat suuttua.
Olen selannut Amerikan Baptistien sivuja enkä ole siellä havainnut sellaisia tulkintoja jonka mukaan itsemurha olisi kuolemansynti. David Wilkerson kirjoitti vuonna 1993 kirjan "Itsemurha - lopullinen ratkaisu?", jossa hän kertoi että itsemurhan tehnyt joutuu helvettiin. Kuitenkin hänen teologiset perustelunsa olivat hataria. Viime aikoina Wilkerson on sanonut, että hän on ollut aikaisemmin turhan ankara, ja on joutunut pehmentämään mielipiteitään; en tiedä onko hän pehmentänyt niitä tässä asiassa. Kuitenkin hänen sivuiltaan on yhteys erään pastorin sivuille. Näillä sivuilla tämä pastori selittää, että saattaa olla mahdollista että itsemurhankin tehnyt voisi pelastua.
We do not fully understand the causes of major mental illness and must therefore exercise some caution in declaring that ALL persons (Christians) who commit suicide are eternally lost. God alone knows the thoughts, intent of the heart, and mental condition of these persons at the time of suicide. It is sufficient to know the Judge of all the earth will do right. Genesis 18:25
En voi luvata kenellekään taivaspaikkaa, en sellaiselle joka tekee itsemurhan enkä sellaiselle joka kuolee jollain muulla tavalla. Kuitenkaan en tuomitsisi ketään kadotukseen sillä perusteella miten hän on päättänyt päivänsä.
Lisäys 18.06.2001 Leo Mellerillä näyttää olevan sellainen käsitys, että kerran pelastettu on aina pelastettu. Minä en ole samaa mieltä. Ajattelen niin että jatkuva synninteko lopulta paaduttaa ihmisen sydämen ja hän menettää Taivaspaikan. Itsemurha ei minun käsitykseni mukaan ole jatkuvaa synnintekoa, mutta jos Suomessa esimerkiksi järjestettäisiin kansanäänestys eutanasian sallimisesta, luulisin silloin voivani äänestää "ei" ilman että uskosta osattomat pitäisivät minua tekopyhänä; sellaisena jonka ainoa ohje kärsivälle lähimmäiselle olisi, että "kärsi". Jos jollekin lääkärille annettaisiin oikeus suorittaa armomurhia toistuvasti, niin tällaisten asioiden kanssa puuhailu vähitellen paaduttaisi tämän lääkärin sydämen ja lopulta hänen pelastumisensa olisi mahdotonta. Sen sijaan minä olisin valmis hyväksymään, että syanidit, arsenikit ym. olisivat apteekeissa vapaasti saatavilla, niin että omainen voisi sairaan lähimmäisensä pyynnöstä surmata hänet. Armomurhan tehneelle pitäisi kuitenkin langettaa vähintään 20 vuoden vankeustuomio koska Jumalan Laki vaatii että murhasta pitää aina saada ankara rangaistus -- oli sen syy sitten mikä tahansa. Kuoleman jälkeen sitten Jumala tuomitsee seä murhaajan että murhatun oikeudenmukaisesti.
--------------------------------------------------------------------------------
Cutting Edge Finland
http://www.mantta.fi/~patato/suomi4.html
Leo Meller ei ole kovinkaan luotettava mies opettamaan raamattua.
Hän ei täytä raamatussa mainittuja edellytyksiä seurakunnan paimenen virkaan.
Alla olevalla epämääräisellä sivulla, on kuitenkin
yksi hyvämaineisen lehden, Helsingin Sanomat:n
artikkeli, jonka lukeminen voisi olla tarpeellista.
Paljastuksia Leo Melleristä -- Helsingin Sanomat 17.9.2000
http://cuttingedgefinland.tripod.com/kirje153.html
Mies joka on tehnyt kavalluksia ja veropetoksia ja aviorikoksia, ei ole kelvollinen muita opettamaan, oppikoot ensin itse, elämään Jumalan tahdon mukaan.
Palaneen käryä Patmoksessa (22.8.2006)
http://hsrkykirkkojakaupunki.sevennet.net/?newsid=3225&deptid=130&showmodul=20&languageid=3&news=1
Mellerin mielestä kerran uskoon tullut on ikuisesti pelastettu, vaikka hän olisi luopio. Ajatus on siis niin, että uskoon tulon jälkeen voi tehdä mitä vain ja on pelastunut, siis vaikkapa itsemurhan.
En koskaan antaisi lupaa tehdä itsemurhaa. Teemmehän töissäkin kaikkemme, että asukkaat eivät tee itsareita, vaikka joudumme niitä kohtaamaankin. Jos hyväksymme itsarin, tulisi meidän hyväksyä myös eutanasia.
Joutuuko itsarin tehnyt helvettiin, sitä en tiedä, sillä vain Jumala tietää. Kuoleman jälkeen on turha rukoilla, sillä ne ovat myöhäisiä rukouksia. Rukoilkaamme nyt niiden puolesta, jotka ovat elossa.
se vaan on fakta että mielisairauteen voi kuolla! Yleensä se tapahtuu oman käden kautta. Itse olen mielisairas, ja voin sanoa, mikäli Jumala ei minua pian paranna...Sadanprosentin varmuudella tapan itseni. Se on vain ajan kysymys. Tuhannet ja tuhannet kerrat olen Jumalalta apua anonut, mutta sitä ei tule eikä ole. Kun taivaan portille menen itsemurhan tehneenä, haluan kysyä Jumalalta miksi et auttanut? Se on ainut kysymys minkä haluan kysyä.
"Yhdessäkään murhaajassa ei ole iankaikkista elämää joka hänessä pysyisi", sanoo Sana. Myös itsemurhaaja on murhaaja. Ja tuo kohta tarkoittaa myös sitä, että vaikka murhaaja voi tulla uskoon, hän ei voi pysyä uskossa.
onko vaiko ei,koska vain Jumala voi tuomita kadotukseen,siksi emme voi lausua kadotustuomiota kenellekkään!
Rooma, kristittyjen vainon aikoihin.
Uskova vankina, hänen perheensä ja muita seurakuntalaisia turvassa salaisessa piilopaikassa, jonka sijainnin hän tuntee:
a. Uskova X'lle luvataan vapaus, jos hän paljastaa piilopaikan, muuten sirkuksen leijonat.
Hän kieltäytyy, tekee siis itsemurhan !
b. Uskova Y'tä uhataan kiduttaa jos hän ei paljasta piilopaikkaa. Hän ei usko kestävänsä kidutusta, vaan tekee itsemurhan oman kätensä kautta pelastaakseen perheensä.
c. Uskova Z'lle luvataan...
Hän paljastaa piilopaikan, koska muuta tapaa välttää itsemurhaa ei ole. Hänen perheensä ym. vangitaan ja surmataan, Z vapautetaan.
Kenellä näistä X, Y, vai Z on parhaat ja kenellä heikoimmat mahdollisuudet viimeisellä tuomiolla, jos heidän elämänsä muuten on ollut yhtä synnitöntä ?
-niin tuli vaan mieleen että moniko kirjoittajista on kokenut itse esim.masennusta, mielen alueen sairautta tms. asioita jotka ajavat ihmisiä itsemurhan, partaalle..jokin vaikea sairauskin voi uskovankin saattaa, aivan epätoivoon..terveet uskovat, mieleltään ja hengeltään ovat sitten joka asiassa kaiken alan asiantuntijoita ja tietävät, kaikesta, kaiken, Raamatun perusteella, vielä kaiken lisäksi..
-olisikohan aihetta mietisekllä, mitä puhelee ja ajatella,-entäpä jos se olisinkin, omalla kohdalla ?
n. vuosi sitten niin syvän masennuskriisin, että ajattelin uskontiellä ollessani itsemurhaa ratkaisuksi siihen..
Ja siitä mie kiitän kyllä meidän Herraamme Jeesusta, että hän johdatti minut soittamaan kännyllä eräälle helluntailaispastorin vaimolle, joka ei ohjannut minua suinkaan millekään psykiatrille, niinkuin yleensä on tapana tällaisissa asioissa. Vaan sen sijaan hän rukoili pastorimiehensä kanssa mun puolestani Herraa niin kauan, että Herralta tuli vastaus heidän rukouksensa kautta minulle Herralta siihen masennuskriisiini.
Ja näin mie rohkenen Isä Jumalan vaikuttamalla Pyhän Hengen voimalla ikäänkuin 'suositella' itsekullekin masentuneelle meidän Herraamme Jeesusta auttajaksi vaikeisiin psyykkisiin masennuskausiin, sillä Jeesus on parantanut enemmän murheellisia mieliä ja särkyneitä sydämmiä, kuin koko maailman psykiatrit ja psykologit yhteensä.
"entäpä jos se olisinkin, omalla kohdalla ?"
Aaaamen! Minulla se on omalla kohdalla, ja olen oikeasti ja rehellisesti tehnyt kaikkeni että olisin Jumalalle kelpaava. Siis kaiken mahollisen mitä pitääkin tehä. Apua ei kuitenkaan ole tullut. Täten uskonkin että Jumala hyväksyy tulevan itsemurhani, koska ei ole millään tavalla asiaan puuttunut. Mikäli haluaisi että en tapa itseäni, asiat olisivat täysin toísin.
"Ja näin mie rohkenen Isä Jumalan vaikuttamalla Pyhän Hengen voimalla ikäänkuin 'suositella' itsekullekin masentuneelle meidän Herraamme Jeesusta auttajaksi vaikeisiin psyykkisiin masennuskausiin, sillä Jeesus on parantanut enemmän murheellisia mieliä ja särkyneitä sydämmiä, kuin koko maailman psykiatrit ja psykologit yhteensä."
Onneksi olkoon! Olet harva ja valittu. Tämä ei kuitenkaan päde meihin kaikkiin, valitettavasti. Olen toistaiseksi eläväesimerkki siitä.
vaan odota Herraa, vaikka se apu saattaa joskus tuntua viipyvän..
Mutta koettelemusten sanotaan antavan meille kärsivällisyyttä ja lisäävän mielenmalttia malttamattomuuteen..
Kun olen meinaan hitsata tuhertanut uutta peltiä autonromuni helmoihin, niin olen jo luopunut melkein kokonaan siitä toivosta, että Herra järjestäisi minulle uuden kulkuneuvon..
Eikä siinä hitsaillessa aina jaksa oikein lohduttaa se ajatus, että koettelee vaan ei hylkää Herra.. ;)
tuskinpa henkeni on Jumalalle yhtä tärkeä kuin sinun mahdollinen uusi ajoneuvosi. Eiköhän se järjesty, nou hätä!
ei ole mikään pyhä peltilehmä, jolla olisi ns. painoarvoa Jumalan valtakunnassa.
Mutta sinun sielusi on kaikki se, jolla on sitä painoarvoa Jumalalle ja nimenomaan se 'painii' aivan eri sarjassa, kuin mikään materiaalinen tuote yms. kasa rautaa tai puuta tai heiniä tai olkia..
ja lopeta yrittäminen! Niin tein minäkin, kun oli masis päällä. Asia on niin päin, että Jumala haluaa tehdä ja sinä saat levätä, kun on kyse sinun ja Jumalan suhteesta. Jumalalle on jokainen sielu tärkeä, sen sinä varmaan tiesitkin!
Jokaisen elämässä on vaiheita - useita vaiheita - jolloin kaikki asiat ovat solmussa. Jälkeen päin olen huomannut, että ne kriisit ovatkin olleet minulle hyödyksi, vaikka silloin on tuntunut kauhealta ja miettinyt kaikkia mahdollia keinoja selvitä tilanteesta. Mutta ratkaisut ovat löytyneet tai - näin uskon tämän hetkisiin ongelmiini - ne löytyvät.
Ole siunattu tänään!