Nuotit

Kuten JT:eidenkin, myos meidan entisten on tarkeaa osua nuotilleen mahdollisimman oikeaan kommenteissamme, ja erityisesti jt-kritiikissamme. Itse laimentaisin tuomitsevaa tyylia sen suhteen, miksi JT-oppiin on tehty mitakin muutoksia. Mielestani viimeisten 15 vuoden aikana tehdyt oppimuutokset ovat paaosiltaan oikeansuuntaisia, vaikkeivat sinallaan lisaa yhtaan sita todennakoisyytta, etta JT-jarjestolta voisi saada tanaan yhtaan sen parempaa ja luotettavampaa tietoa verrattuna yliopistoihin kuin 80-luvullakaan.

Olen huomannut, etta kun oman jt-virhetulkintansa kanssa paasee paremmin sinuiksi, on myos helpompaa ottaa rennompi asenne jt-toimintaan.
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oppimuutokset eivät ole minkä tahansa virheiden korjaamista, vaan jopa tarkoituksellisten valheiden ja niiden peittelyiden parsimista. Tähän liittyy se, että lahko esittää olevansa paitsi oikeassa, myös Jumalan asialla.

Otetaan vaikka rokotuskielto. Yhtä-äkkisesti se tuli voimaan, sitten se yhtä-äkkisesti poistettiin, ja syyksi on paljastunut, että muutoin lahkojohdon matkustelu olisi vaikeutunut viisumikäytäntöjen vuoksi.

Taikka maailmanlopun ennustus vuodelle 1914, joka siirrettiin ensin vuodelle 1918 sitten jälkikäteen muutettiin ennustukseksi Jeesuksen paluusta.

Nämä osoittavat sen eettisen tason, millä lahkojohto liikkuu, ja on selkeästi pääteltävissä, että nykyäänkin on menossa hitaasti etenevä oppien muuttaminen väistämättömään sopeutumiseksi, ajatellaan esim. kuinka sukupolvioppi poistettiin, nyt on harkinnan alla taivaspaikkajoukon (144.000) opin muuttaminen, koska sen paikat ovat täyttyneet jo 1881 ens. kerran ja sitten 1935 eikä lahkojohto voi päästää sitä sukupuuttoonkaan, koska nykyoppien mukaan se on tarpeen juuri näiden oppimuutosten antajana !

Äänestä

Sementoituminen

Uskonnollisilla yhdyskunnilla on suuri ongelma tuo muuttumattomuus. On todella vaikea muuttaa
vääriä oppeja. Eihän uskonnollisen yhdyskunnan nimi saisi olla sellainen, että se saa ihmiset lausumaan turhaan Jumalan nimeä. Suosittelen jokaiselle ihmiselle, jolla on arka tunto Jumalan sanan edessä käyttämään nimeä: Vartiotorniseuran edustajat.

Vt-seuralla on, niinkuin monilla muillakin yhteisöillä tarvetta oppiensa tarkentamiseen. Suuri usko on niillä, jotka uskovat siellä jonkin muuttuvan.

Äänestä

>>Mielestani viimeisten 15 vuoden aikana tehdyt oppimuutokset ovat paaosiltaan oikeansuuntaisia, vaikkeivat sinallaan lisaa yhtaan sita todennakoisyytta, etta JT-jarjestolta voisi saada tanaan yhtaan sen parempaa ja luotettavampaa tietoa verrattuna yliopistoihin kuin 80-luvullakaan.

Esimerkiksi 1995 vesitetyllä 1914-sukupolviopilla, niin merkityksellinen kuin se on ollutkin monelle jt:lle, ei ole suoraa yhteyttä "ulkomaailmaan". Tottahan 1914-merkitys on perusteeton, mutta hylkäyksen peruste oli se, että aika ajoi tuon näkemyksen ohi. Näkemystä tekohengitettiin useampia kertoja, mutta ajankulku oli armoton ja pakko tuli eteen.

Tuo edellinen oli pelkkää raamatunselitystä. Kokonaan oma piirteensä on se, että Vt-seura jakaa omalla tunnetulla pätevyydellään tieteen tieteeseen ja tosi tieteeseen. Tosin siinä poimitaan rusinoita kakusta ja lainaillaan harhaanjohtavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sonja B. kirjoitti:

Kuten JT:eidenkin, myos meidan entisten on tarkeaa osua nuotilleen mahdollisimman oikeaan kommenteissamme, ja erityisesti jt-kritiikissamme. Itse laimentaisin tuomitsevaa tyylia sen suhteen, miksi JT-oppiin on tehty mitakin muutoksia. Mielestani viimeisten 15 vuoden aikana tehdyt oppimuutokset ovat paaosiltaan oikeansuuntaisia, vaikkeivat sinallaan lisaa yhtaan sita todennakoisyytta, etta JT-jarjestolta voisi saada tanaan yhtaan sen parempaa ja luotettavampaa tietoa verrattuna yliopistoihin kuin 80-luvullakaan.

Olen huomannut, etta kun oman jt-virhetulkintansa kanssa paasee paremmin sinuiksi, on myos helpompaa ottaa rennompi asenne jt-toimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu