Jeesus pelastaa

Pelastus saadaan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Se on Raamatun ydinsanoma. Hänen nimessään pelastus on tarjolla.
Ap. t. 4:12
"Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Raamattu ilmoittaa meille, mitä sinun on osaltasi tehtävä tarttuaksesi tuohon valmiiseen pelastukseen.
Mark. 1:15
"Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

Mikä tuo evankeliumi on, johon pitäisi sitten uskoa? Eikö se ole se, mitä Paavali korosti: "Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista". 1Kor.15

Jeesus on AINOA OVI Jumalan valtakuntaan, näin Raamattu antaa ymmärtää.
Joh.10
"Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä".

Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; EI KUKAAN tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani".

Tartu uskon kautta, parannusta tehden Jeesukseen Kristukseen, joka on Iankaikkinen Elämä.
Room. 6:23
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme".

PS. Tiedoksi saatan, etten ole väittelynhaluinen, enkä kiistankipeä, vaan tämän halusin kaikille tiedoksisaattaa, varsinkin niille, jotka vielä ovat pelastuksen ulkopuolella. Jeesus siunatkoon jokaista, varsinkin etsiviä!
1372097
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

no mites joku vinku intiaani pelastuu amazon sade metsässä joka ei oo kuullukaan jeesuksesta. eikä nähny muita ihmisiä.

1Äänestä
  • Jumalalle ei mene sormi suuhun, vaikka meitä nämä asiat askarruttavatkin. Hän jakaa oikeutta aikanaan vanhurskaasti, niin, ettei kukaan voi sanoa, miksi noin teit.

    Room.1:11-16
    "Sillä Jumala ei katso henkilöön.
    Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
    sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
    Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
    sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan".

    Äänestä

  • Timoriepu kirjoitti:

    Jumalalle ei mene sormi suuhun, vaikka meitä nämä asiat askarruttavatkin. Hän jakaa oikeutta aikanaan vanhurskaasti, niin, ettei kukaan voi sanoa, miksi noin teit.

    Room.1:11-16
    "Sillä Jumala ei katso henkilöön.
    Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
    sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
    Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
    sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan".

    Täällä keskustellaan Raamatun totuudesta
    yhden Herran, yhden uskon ja yhden kasteen pohjalta.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Kaikille avoin palsta, huom.

    1Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Täällä keskustellaan Raamatun totuudesta
    yhden Herran, yhden uskon ja yhden kasteen pohjalta.

    Nyt ei olla sinun pihallasi. Olemme alueella, jonne kaikilla on lupa tulla.

    1Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Täällä keskustellaan Raamatun totuudesta
    yhden Herran, yhden uskon ja yhden kasteen pohjalta.

    Oletko sinä jokin palstan talonmies Pikkarainen?

    sellaista maata ku Hellu ei ole olemassa, ei ole jumala antanut, amerikkalainen rahankeruulahko

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Täällä keskustellaan Raamatun totuudesta
    yhden Herran, yhden uskon ja yhden kasteen pohjalta.

    Minä muistan hyvin, kun sinä timoriepua pilkkasit. Sellainen pilkkaaminen ei ole Jumalasta, vaan saatanasta. Miksi sinä pilkkasit häntä?

    1Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Täällä keskustellaan Raamatun totuudesta
    yhden Herran, yhden uskon ja yhden kasteen pohjalta.

    Teuvo Suni:lle
    Niin hän se on yksi ukso, yksi kaste,muut ovatkin sitten omaa vanhurskautta joka on kuin saastainen vaate. Olisi hyvä katsoa peilistä kuka minä olen kun toista on niin helppo osoittaa sormella vai kuinka.
    Siitä on joskus niin vaikea päästä pois,sormella osoitamisesta,kyllä siitäkin pääsee eroon,kun luottaa täydellisesti Jeesukseen kaikesaa.

    1Äänestä

  • Oletkos? kirjoitti:

    Oletko sinä jokin palstan talonmies Pikkarainen?

    "Sinun sanas on alusta totuus ollut: kaikki sinun vanhurskautes oikeudet pysyvät ijankaikkisesti."

    1Äänestä

Tämä on Raamattupalsta, jossa keskustellaa ikuisista totuuksista, jotka on kirjoitettu Raamattuun.

Äänestä
  • Sunin pikkupukaija,kun häntä imitoit?

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    Sunin pikkupukaija,kun häntä imitoit?

    1900-luvun alun lahkojen julistus on toista evankelimia, jota tulee kavahtaa, vaikka he lausuvat Jeesuksen nimeä ihmisten ylitse. Lopun ajan eksytys on väkevä ja valkoinen jotta kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole kuuliaisia totuuden sanalle.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    1900-luvun alun lahkojen julistus on toista evankelimia, jota tulee kavahtaa, vaikka he lausuvat Jeesuksen nimeä ihmisten ylitse. Lopun ajan eksytys on väkevä ja valkoinen jotta kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole kuuliaisia totuuden sanalle.

    Vuodet vierivät, vuosisadat vaihtuvat, mutta Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Tee siis parannus ja usko evankeliumi Jeesuksesta.

    1Äänestä

  • Raamatun lukija kirjoitti:

    Vuodet vierivät, vuosisadat vaihtuvat, mutta Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Tee siis parannus ja usko evankeliumi Jeesuksesta.

    Lyhyestä virsi kaunis!

    Äänestä

  • juu ei raamatus lue monenkaan lahkon nimeä,käyttävät lain vastaisesti testmenttia jota niille ei ole kirjoitettu,ihmisten huijaamiseen

    Äänestä

  • pqqas kirjoitti:

    juu ei raamatus lue monenkaan lahkon nimeä,käyttävät lain vastaisesti testmenttia jota niille ei ole kirjoitettu,ihmisten huijaamiseen

    "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hoh hoijaa...

    1Äänestä

mitä todella tahdoit sanoakkaan?

Voi sinua joka itse et ole tahtonut sisälle mennä ja
yrität estää muita sisälle menemästä.

Raamatun kohdat ovat oikeita, mutta sinä et niiden
sanomaa voi ymmärtää ja on todella järkyttävää lukea
tuollaista tekstiä joka on ihmisevankeliumia,
sitä miellyttämisen sanomaa josta ihmisten liha
todella pitää.

Tiedän sinä vakaasti luulet että oikealla tiellä
kuljet mutta sanomassasi et tuo esille sellaista
mikä tukisi tätä asiaa, että olisit JUMALAN
ANTAMASSA USKOSSA.

Ymmärrätkö?

Ymmärrätkö tämä kirjoitus ei ole siksi että tahdon
riitaa haastaa, VAAN KUN OLEN JEESUKSEN SAANUT
OMAKOHTAISESTI KOHDATA OLEN MYÖS SAANUT PYHÄN
HENGEN OPPAAKSI JA JOHDATTAJAKSI KAIKKEEN
JUMALAN TOTUUTEEN, NIIN MYÖS TIEDÄN SIKSI
MIKÄ ON JUMALAN TOTUUS.

Ja Jumalan TOTUUDEN tietävät ainoastaan ja vain
ne jotka ovat ahtaasta portista saaneet käydä
sisälle.

Timoriepu herää jos vielä herätettävissä olet.

Niin että Jeesus saisi sinunkin riepuisen elämäsi
uudistaa, korjata.

Äänestä
  • Noin kirjoitti aitosunilainen.

    Äänestä

  • Tunnistaa kirjoitti:

    Noin kirjoitti aitosunilainen.

    Mutta niin se vain Armin joutui Teuvon epäsuosioon.

    Äänestä

Jeesuksen sanat ovat luotettavia, kun taas ihmisen sanat ovat kuin savu, joka hetkisen leijuu ilmassa.

Evankeliumi on uskovalle pelastukseksi.
Mark.16:16
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Jumalan Sanassa on Jumalan voima, kun taas ihmisen sana on köykäinen, vailla ikuista vaikutusta.
1. Kor. 1:18
"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima".

Miksi siis kuuntelisin pelastusasiassa ihmistä ja antaisin eksyttää itseni? Kuuntelen mieluummin Jeesusta ja seuraan Häntä, enkä ihmistä, joka on kuin ruohonkorsi.
Matt. 24:35
"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa".

1Piet.1:22-25
"Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu".
Katso siis Jeesukseen, älä ihmiseen.

Äänestä
  • Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

    Tarjoat hyvin hanakasti tuota yhtä ja samaa jaetta, antaen ymmärtää, että pelastus olisi jotenkin Jeesuksen ulkopuolella, erillään Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Pelastaja.
    Sanon sinulle, että pelastusta ei ole missään muussa nimessä, armonvälineessä, kanavassa, reitissä kuin Jeesuksessa Kristuksessa, jonka Jumala on antanut ihmisille oveksi Jumalan valtakuntaan. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Ahtaasta portista sisälle (Jeesus) pääsee vain hylkäämällä kaiken sen, joka on ihmisen omaa, eli synnin ja omavanhurskauden, jotka lihottavat ihmisen Jumalalle kelpaamattomaksi. Jumala vanhurskauttaa kuitenkin jumalattoman, itsessään kelpaamattoman, kun hän parannuksessa (mielenmuutos) Jeesuksen edessä syntinsä tunnustaa ja hylkää. Saat hylätä omat sanani, jos haluat, mutta Jumalan Sanan pitäisi sinullekin kelvata, jos pidät itseäsi uskovana.

    Joh. 10:9
    "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen".

    Ap. t. 4:12
    "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    1. Joh. 1:9
    "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä".

    1. Joh. 2:12
    "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden".

    Lue Raamattua, niin huomaat, kuka on pelastaja ja miten pelastukseen pääsee sisälle.

    Asia on niin selvä ja yksinkertainen, että tuskin tarvinnee enää tästä asiasta jauhaa enempää. Tämän yhden kerran sait minut vastaamaan ja se riittää. Turvaa sinäkin Jeesukseen, sillä Hän on sovittanut sinunkin syntisi Golgatan ristillä, niin kuin minunkin ja meidän kaikkien. Jeesus on sekä ahdas portti, että kaita tie. Enempää et saa minua kiusattua. Voit toki yrittää, jos se sinua kiinnostaa.

    kun sinä et yksinkertaisesti voi ymmärtää Jumalan
    Sanaa.

    On aivan, aivan eri asia lukea Raamattua kuin että
    sen myös ymmärtää.

    Raamattua ei yksinkertaisesti voi ymmärtää kukaan
    sellainen ihminen joka ei ahtaasta portista ole
    sisälle mennyt ja näin kohdannut Herraa Jeesusta.

    Et millään voi ymmärtää siis niin selkeää Jeesuksen
    sanaa kuin mitä hän sanoo ahtaasta portista ja
    avarasta portista.

    Ulkopuoliseksi jäävät kaikki jotka eivät ahtaasta
    portista välitä sisälle mennä.

    Mutta eipä sitä toinen ihminen joka on tälle
    ahtaalle portille johdettu ja siitä sisälle
    käynyt voi millään toista ihmistä siihen johtaa
    eikä toista auttaa siitä sisälle menemään.

    Se on Jumalan työ kenet Hän valitsee, kutsuu, ne
    Hän myös tälle portille johtaa, valinnan paikalle
    joko avara tai ahdas portti, joko kuolema tai
    elämä.

    Tämä asia on sellainen tosiasia että muuta minä
    en voi kun osoittaa että käytävä on ahtaan
    portin kautta Jumalan valtakuntaan,
    muutoin olet uskotellussa uskossa ulkopuolella.

    Eikä totisesti myös silloin Jumalan Pyhä Henki
    johda tällaista ihmistä, vaan se on tämän
    toisen herran henki joka ovelasti yrittää matkia
    Pyhää Henkeä.

    "että pelastus olisi jotenkin Jeesuksen ulkopuolella, erillään Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Pelastaja."

    En ymmärrä miten noin väännät.

    Mutta mieti jos voit.
    Ne ovat ulkopuolella jotka eivät koskaan ole halunneetkaan kohdata Herraa Jeesusta, vaan
    ulkonaisesti hänestä tietävät, ja jonkun ihmisen
    vakuuttelujen turvin matkaa tekevät.

    Ei ihminen siis voi olla pelastettu, kun ei hän ole kohdannut palastajaansakaan.

    Olet laittanut Raamatun paikkoja joita et voi
    ymmärtää omassa ja vieraassa henkessä.

    Raamattua luen. Mitä pelastukseeni tulee sen olen
    kertonut että Jumala on minut kerran johtanut
    valinnan paikalle ja hänen armostaan sain käydä
    ahtaasta portista sisälle ja sain kohdata Jeesuksen omana Vapahtajanani, ja hän vapautti
    synnin ja saatanan vallasta niinkuin sana
    sanoo: jonka Poika tekee vapaaksi se on todella
    vapaa.

    Ennen tätä Jeesuksen kohtaamista olin minäkin
    sellainen uskovainen joita nyt on paljon.

    Kävin tunnustamassa jollekin toiselle ns. uskovalle rikkomuksiani miten olin niin ja niin
    tehnyt enkä taaskaan ollut tehnyt Jumalan
    tahdon mukaan.
    Synti siis hallitsi minua, mistä ainainen tuska.
    Kun sitten joltakin ihmiseltä sain kuulla
    syntisi ovat anteeksi annetut yritin uskoa ja
    näin rauhoittaa mieltäni, mutta kyllä sisimmässäni
    huusin Jumalan puoleen; johdata minut iankaikkiselle tielle jos vaivan tiellä kuljen.

    Niin Jumala erilaisten vaiheiden kautta johdatti
    minut viimein tälle valinnan paikalle.

    Joten nyt tiedän mitä on olla väärässä ulkonaisessa uskossa ja mitä on kun Herran Jeesuksen on saanut kohdata ja Häneltä kuulla;
    "sinun syntisi ovat anteeksi annetut".

    Jumalan antama Usko on siis aivan muuta kuin
    ihmisen oma usko.

    Mutta kenelle Jumala on janon antanut niin että
    hän etsii Elävää Jumalaa niin tällaisen ihmisen
    Jumala johdattaa Elämän kaidalle tielle.

    Timoriepu sen sanon muista sinä olet viemässä
    sanomillasi muitakin harhaan.

    Kun itse et ole koskaan sisälle mennyt ja olet
    sinne meneviä estämässä.

    Ei ole siis ollenkaan yhdentekevää millaista
    sanaa tuo esille ja missä hengessä.

    Äänestä

  • aamen!

    Miksi ArmiK luovuit nimimerkistäsi ja painuit tänne puskaan? Ennen aina halveksuit puskakirjoittajia, nyt olet yksi meistä. Huomaatko, miten tuomiohinkusi iskikin itseesi?

    1Äänestä

  • huomaatkos? kirjoitti:

    Kävi toteen Raamatun sanoma,
    Älkää tuomitko ettei teitäkin tuomittaisi.

    Jumala rankaisee tottelemattomia.

    Jeesus selkeästi ja yksiselitteisesti kertoi ilosanoman ja käski opetuslastensa kertoa se kaikille. Siksi kysynkin, että miksi te täällä ette kerro ihmisille tuota ilosanomaa vaan sen sijaan koko ajan puhutte tuosta ahtaasta portista?

    Miksi sinulle ei Jumalan sana kelpaa? Miksi jatkat Jumalan sanan halveksimisena?

    Äänestä

  • huomaatkos? kirjoitti:

    Miksi ArmiK luovuit nimimerkistäsi ja painuit tänne puskaan? Ennen aina halveksuit puskakirjoittajia, nyt olet yksi meistä. Huomaatko, miten tuomiohinkusi iskikin itseesi?

    Tämä ei ole Armikille vaan sinulle, joka Saatanan kehotuksesta nosti esille tämän helluntailaiseksi kastetun riepumiehen saatanallisia säkeitä.

    Tässä voin todeta saman, kuin tuon Ramun kirjoituksen esille ostamisesta:

    TeuvoSuni
    13.12.2012 21:43

    Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että Saatanalta väärämieliset loppuvat niin tarkkaan, että on arkistoista kaivettava esiin kuolleiden palvelijoidenkin kirjoituksiakin.

    Tämä Timoriepuhan poistui näistä keskusteluista pari vuotta sitten, mutta koska Saatanalta näyttä todella olevan vähissä valheen julistajansa, niin silloin tehdään juuri näin, kuin sinäkin olet tehnyt.

    Jos tämä riepumies vielä elossa on, niin veristä riepuaan hän edelleen mukanaan kantaa, kun ei uudelleen kastamisen vuoksi päässyt kokemaan tätä:

    "Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle.

    Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet.

    Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: -- Tässä on tie, kulkekaa sitä.

    Niin sinä julistat saastaisiksi hopeoidut jumalankuvasi ja heität menemään kullalla silatut jumalasi kuin nainen verisen rievun ja huudat: "Tiehesi, saasta!"

    Panettelijat ja pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa. Tiedoksi sinulle.

    Oletko Teuvo koskaan oikein sisäistänyt, miten olet kadotukseen matkalla pilkkaamisesi takia? Pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa. SINUN PITÄÄ TEHDÄ PARANNUS SYNNISTÄSI.

    Voin kertoa sinulle Timon hyvin tuntevana, ettei hän suinkaan harmiksesi ole kuollut, vaan on Jeesusta avukseen huutavana ja Jeesuksen runsasta armoa saavana edelleen elossa. Et näköjään ole tuosta halveksunnan synnistä päässyt eroon, vaan keräät syntiä synnin päälle. Milloin koit kutsun pilkkaamiseen?

    Sinä! Lopeta tuo karkea ihmisten panettelu!

    Voi sinua! Järkyttävää on se havaita.

    Äänestä

  • Tiedoksi sinulle kirjoitti:

    Panettelijat ja pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa. Tiedoksi sinulle.

    Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
    Aamen!

    Äänestä

  • JÄRKYTTÄVÄÄ!!! kirjoitti:

    Voi sinua! Järkyttävää on se havaita.

    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
    Aamen!

    Äänestä

  • Timoriepu kirjoitti:

    Tarjoat hyvin hanakasti tuota yhtä ja samaa jaetta, antaen ymmärtää, että pelastus olisi jotenkin Jeesuksen ulkopuolella, erillään Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Pelastaja.
    Sanon sinulle, että pelastusta ei ole missään muussa nimessä, armonvälineessä, kanavassa, reitissä kuin Jeesuksessa Kristuksessa, jonka Jumala on antanut ihmisille oveksi Jumalan valtakuntaan. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Ahtaasta portista sisälle (Jeesus) pääsee vain hylkäämällä kaiken sen, joka on ihmisen omaa, eli synnin ja omavanhurskauden, jotka lihottavat ihmisen Jumalalle kelpaamattomaksi. Jumala vanhurskauttaa kuitenkin jumalattoman, itsessään kelpaamattoman, kun hän parannuksessa (mielenmuutos) Jeesuksen edessä syntinsä tunnustaa ja hylkää. Saat hylätä omat sanani, jos haluat, mutta Jumalan Sanan pitäisi sinullekin kelvata, jos pidät itseäsi uskovana.

    Joh. 10:9
    "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen".

    Ap. t. 4:12
    "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    1. Joh. 1:9
    "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä".

    1. Joh. 2:12
    "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden".

    Lue Raamattua, niin huomaat, kuka on pelastaja ja miten pelastukseen pääsee sisälle.

    Asia on niin selvä ja yksinkertainen, että tuskin tarvinnee enää tästä asiasta jauhaa enempää. Tämän yhden kerran sait minut vastaamaan ja se riittää. Turvaa sinäkin Jeesukseen, sillä Hän on sovittanut sinunkin syntisi Golgatan ristillä, niin kuin minunkin ja meidän kaikkien. Jeesus on sekä ahdas portti, että kaita tie. Enempää et saa minua kiusattua. Voit toki yrittää, jos se sinua kiinnostaa.

    Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

    Äänestä

  • >:) kirjoitti:

    Kävi toteen Raamatun sanoma,
    Älkää tuomitko ettei teitäkin tuomittaisi.

    Jumala rankaisee tottelemattomia.

    ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."

    Äänestä

  • aamenaamenaamen!!! kirjoitti:

    aamen!

    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

    Äänestä

  • Jumalan sanaa kirjoitti:

    Oletko Teuvo koskaan oikein sisäistänyt, miten olet kadotukseen matkalla pilkkaamisesi takia? Pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa. SINUN PITÄÄ TEHDÄ PARANNUS SYNNISTÄSI.

    Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.

    Äänestä

  • huomaatkos? kirjoitti:

    Miksi ArmiK luovuit nimimerkistäsi ja painuit tänne puskaan? Ennen aina halveksuit puskakirjoittajia, nyt olet yksi meistä. Huomaatko, miten tuomiohinkusi iskikin itseesi?

    Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

    Äänestä

  • Timoriepu kirjoitti:

    Tarjoat hyvin hanakasti tuota yhtä ja samaa jaetta, antaen ymmärtää, että pelastus olisi jotenkin Jeesuksen ulkopuolella, erillään Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Pelastaja.
    Sanon sinulle, että pelastusta ei ole missään muussa nimessä, armonvälineessä, kanavassa, reitissä kuin Jeesuksessa Kristuksessa, jonka Jumala on antanut ihmisille oveksi Jumalan valtakuntaan. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Ahtaasta portista sisälle (Jeesus) pääsee vain hylkäämällä kaiken sen, joka on ihmisen omaa, eli synnin ja omavanhurskauden, jotka lihottavat ihmisen Jumalalle kelpaamattomaksi. Jumala vanhurskauttaa kuitenkin jumalattoman, itsessään kelpaamattoman, kun hän parannuksessa (mielenmuutos) Jeesuksen edessä syntinsä tunnustaa ja hylkää. Saat hylätä omat sanani, jos haluat, mutta Jumalan Sanan pitäisi sinullekin kelvata, jos pidät itseäsi uskovana.

    Joh. 10:9
    "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen".

    Ap. t. 4:12
    "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    1. Joh. 1:9
    "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä".

    1. Joh. 2:12
    "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden".

    Lue Raamattua, niin huomaat, kuka on pelastaja ja miten pelastukseen pääsee sisälle.

    Asia on niin selvä ja yksinkertainen, että tuskin tarvinnee enää tästä asiasta jauhaa enempää. Tämän yhden kerran sait minut vastaamaan ja se riittää. Turvaa sinäkin Jeesukseen, sillä Hän on sovittanut sinunkin syntisi Golgatan ristillä, niin kuin minunkin ja meidän kaikkien. Jeesus on sekä ahdas portti, että kaita tie. Enempää et saa minua kiusattua. Voit toki yrittää, jos se sinua kiinnostaa.

    Tervettä opetusta!

    Sama moka Teuvolla!

    Hyvä!

    Äänestä

  • Aamen!

    Äänestä

  • AamenkiitosJeesus kirjoitti:

    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
    Aamen!

    Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."

    Äänestä

  • AamenkiitosJeesus kirjoitti:

    Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

    Kiitos Jeesus uskollisuudestasi!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tämä ei ole Armikille vaan sinulle, joka Saatanan kehotuksesta nosti esille tämän helluntailaiseksi kastetun riepumiehen saatanallisia säkeitä.

    Tässä voin todeta saman, kuin tuon Ramun kirjoituksen esille ostamisesta:

    TeuvoSuni
    13.12.2012 21:43

    Vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että Saatanalta väärämieliset loppuvat niin tarkkaan, että on arkistoista kaivettava esiin kuolleiden palvelijoidenkin kirjoituksiakin.

    Tämä Timoriepuhan poistui näistä keskusteluista pari vuotta sitten, mutta koska Saatanalta näyttä todella olevan vähissä valheen julistajansa, niin silloin tehdään juuri näin, kuin sinäkin olet tehnyt.

    Jos tämä riepumies vielä elossa on, niin veristä riepuaan hän edelleen mukanaan kantaa, kun ei uudelleen kastamisen vuoksi päässyt kokemaan tätä:

    "Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle.

    Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet.

    Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: -- Tässä on tie, kulkekaa sitä.

    Niin sinä julistat saastaisiksi hopeoidut jumalankuvasi ja heität menemään kullalla silatut jumalasi kuin nainen verisen rievun ja huudat: "Tiehesi, saasta!"

    Teuvo joutuu sinne, mihin pilkkaajat joutuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aamen!

    Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.

    Äänestä

  • Jumala.loi kirjoitti:

    Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

    "Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa."

    Äänestä

  • huomaatkos? kirjoitti:

    Miksi ArmiK luovuit nimimerkistäsi ja painuit tänne puskaan? Ennen aina halveksuit puskakirjoittajia, nyt olet yksi meistä. Huomaatko, miten tuomiohinkusi iskikin itseesi?

    "Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo."

    Äänestä

  • Tiedoksi sinulle kirjoitti:

    Panettelijat ja pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa. Tiedoksi sinulle.

    "Sinä, Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja totuutesi varjelkoon minua aina."

    1Äänestä

  • huomaatkos? kirjoitti:

    Miksi ArmiK luovuit nimimerkistäsi ja painuit tänne puskaan? Ennen aina halveksuit puskakirjoittajia, nyt olet yksi meistä. Huomaatko, miten tuomiohinkusi iskikin itseesi?

    "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä."

    Äänestä

  • JÄRKYTTÄVÄÄ!!! kirjoitti:

    Voi sinua! Järkyttävää on se havaita.

    Niinpä!

    Äänestä

  • AamenkiitosJeesus kirjoitti:

    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
    Aamen!

    "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä"

    Äänestä

  • Timon tunteva kirjoitti:

    Voin kertoa sinulle Timon hyvin tuntevana, ettei hän suinkaan harmiksesi ole kuollut, vaan on Jeesusta avukseen huutavana ja Jeesuksen runsasta armoa saavana edelleen elossa. Et näköjään ole tuosta halveksunnan synnistä päässyt eroon, vaan keräät syntiä synnin päälle. Milloin koit kutsun pilkkaamiseen?

    "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."

    Äänestä

  • Timon tunteva kirjoitti:

    Voin kertoa sinulle Timon hyvin tuntevana, ettei hän suinkaan harmiksesi ole kuollut, vaan on Jeesusta avukseen huutavana ja Jeesuksen runsasta armoa saavana edelleen elossa. Et näköjään ole tuosta halveksunnan synnistä päässyt eroon, vaan keräät syntiä synnin päälle. Milloin koit kutsun pilkkaamiseen?

    "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sinä, Herra, älä sulje minulta laupeuttasi, sinun armosi ja totuutesi varjelkoon minua aina."

    Jos armo ei kantaisi, niin huonosti kävisi. Mutta, se kantaa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä"

    "Herra on tehnyt tiettäväksi pelastustekonsa, hän on ilmaissut vanhurskautensa pakanain silmien edessä."

    1Äänestä

  • Timon tunteva kirjoitti:

    Voin kertoa sinulle Timon hyvin tuntevana, ettei hän suinkaan harmiksesi ole kuollut, vaan on Jeesusta avukseen huutavana ja Jeesuksen runsasta armoa saavana edelleen elossa. Et näköjään ole tuosta halveksunnan synnistä päässyt eroon, vaan keräät syntiä synnin päälle. Milloin koit kutsun pilkkaamiseen?

    "ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana."

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kun sinä et yksinkertaisesti voi ymmärtää Jumalan
    Sanaa.

    On aivan, aivan eri asia lukea Raamattua kuin että
    sen myös ymmärtää.

    Raamattua ei yksinkertaisesti voi ymmärtää kukaan
    sellainen ihminen joka ei ahtaasta portista ole
    sisälle mennyt ja näin kohdannut Herraa Jeesusta.

    Et millään voi ymmärtää siis niin selkeää Jeesuksen
    sanaa kuin mitä hän sanoo ahtaasta portista ja
    avarasta portista.

    Ulkopuoliseksi jäävät kaikki jotka eivät ahtaasta
    portista välitä sisälle mennä.

    Mutta eipä sitä toinen ihminen joka on tälle
    ahtaalle portille johdettu ja siitä sisälle
    käynyt voi millään toista ihmistä siihen johtaa
    eikä toista auttaa siitä sisälle menemään.

    Se on Jumalan työ kenet Hän valitsee, kutsuu, ne
    Hän myös tälle portille johtaa, valinnan paikalle
    joko avara tai ahdas portti, joko kuolema tai
    elämä.

    Tämä asia on sellainen tosiasia että muuta minä
    en voi kun osoittaa että käytävä on ahtaan
    portin kautta Jumalan valtakuntaan,
    muutoin olet uskotellussa uskossa ulkopuolella.

    Eikä totisesti myös silloin Jumalan Pyhä Henki
    johda tällaista ihmistä, vaan se on tämän
    toisen herran henki joka ovelasti yrittää matkia
    Pyhää Henkeä.

    "että pelastus olisi jotenkin Jeesuksen ulkopuolella, erillään Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Pelastaja."

    En ymmärrä miten noin väännät.

    Mutta mieti jos voit.
    Ne ovat ulkopuolella jotka eivät koskaan ole halunneetkaan kohdata Herraa Jeesusta, vaan
    ulkonaisesti hänestä tietävät, ja jonkun ihmisen
    vakuuttelujen turvin matkaa tekevät.

    Ei ihminen siis voi olla pelastettu, kun ei hän ole kohdannut palastajaansakaan.

    Olet laittanut Raamatun paikkoja joita et voi
    ymmärtää omassa ja vieraassa henkessä.

    Lue Raamattua, niin huomaat, kuka on pelastaja ja miten pelastukseen pääsee sisälle.

    Raamattua luen. Mitä pelastukseeni tulee sen olen
    kertonut että Jumala on minut kerran johtanut
    valinnan paikalle ja hänen armostaan sain käydä
    ahtaasta portista sisälle ja sain kohdata Jeesuksen omana Vapahtajanani, ja hän vapautti
    synnin ja saatanan vallasta niinkuin sana
    sanoo: jonka Poika tekee vapaaksi se on todella
    vapaa.

    Ennen tätä Jeesuksen kohtaamista olin minäkin
    sellainen uskovainen joita nyt on paljon.

    Kävin tunnustamassa jollekin toiselle ns. uskovalle rikkomuksiani miten olin niin ja niin
    tehnyt enkä taaskaan ollut tehnyt Jumalan
    tahdon mukaan.
    Synti siis hallitsi minua, mistä ainainen tuska.
    Kun sitten joltakin ihmiseltä sain kuulla
    syntisi ovat anteeksi annetut yritin uskoa ja
    näin rauhoittaa mieltäni, mutta kyllä sisimmässäni
    huusin Jumalan puoleen; johdata minut iankaikkiselle tielle jos vaivan tiellä kuljen.

    Niin Jumala erilaisten vaiheiden kautta johdatti
    minut viimein tälle valinnan paikalle.

    Joten nyt tiedän mitä on olla väärässä ulkonaisessa uskossa ja mitä on kun Herran Jeesuksen on saanut kohdata ja Häneltä kuulla;
    "sinun syntisi ovat anteeksi annetut".

    Jumalan antama Usko on siis aivan muuta kuin
    ihmisen oma usko.

    Mutta kenelle Jumala on janon antanut niin että
    hän etsii Elävää Jumalaa niin tällaisen ihmisen
    Jumala johdattaa Elämän kaidalle tielle.

    Timoriepu sen sanon muista sinä olet viemässä
    sanomillasi muitakin harhaan.

    Kun itse et ole koskaan sisälle mennyt ja olet
    sinne meneviä estämässä.

    Ei ole siis ollenkaan yhdentekevää millaista
    sanaa tuo esille ja missä hengessä.

    Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä!

    "kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!"

    Äänestä

Aamen.

Äänestä

Hyvä kirjoitus, juuri niin on.

Äänestä

Jumalan sana on kirkas ja vapauttava. Se vapauttaa mm. omavanhurskaudesta, mutta myös synnistä.

Äänestä

Timoriepu voisi palata palstalle. Laittoi aikoinaan sunilaiset ja heidän oppinsa tiukille.

Äänestä

Pelastus miltä ja miksi se on tarpeen?

Äänestä
  • Etkö tosiaankaan tiedä?

    Äänestä

  • oikeasti? kirjoitti:

    Etkö tosiaankaan tiedä?

    Kysyin kuule ihan vain saadakseni selville, että oletteko käsittäneet asiat väärin samaan tyyliin kuin lähes kaikki maailman kristityiksi itseään kutsuvat. Tai siis oikeastaanhan suurin osa maailman kristityistä ei välttämättä edes ikinä ole perehtynyt koko asiaan sen vertaa, että tietäisivät siitä paria ulkoa opittua lausetta enempää.

    Äänestä

  • old_profile_68228 kirjoitti:

    Pelastus helvetistä.

    Äänestä

  • Yksi perustelu kirjoitti:

    Pelastus helvetistä.

    Helvetti? Miksi käyttää sanaa, jota ei alkukielisestä tekstistä edes löydy?

    Katoavaisuus, kadotus, perikato, tuho ja kuolema ovat lähinnä ne sanat, jotka minä tuohon liittäisin ihan vain sen vuoksi, että niitä Raamatussa suoraan käytetään asian kuvaamiseen niin Uudessa kuin Vanhassa Testamentissa.

    Äänestä

  • jsseee.

    old_profile_68228 kirjoitti:

    Helvetti? Miksi käyttää sanaa, jota ei alkukielisestä tekstistä edes löydy?

    Katoavaisuus, kadotus, perikato, tuho ja kuolema ovat lähinnä ne sanat, jotka minä tuohon liittäisin ihan vain sen vuoksi, että niitä Raamatussa suoraan käytetään asian kuvaamiseen niin Uudessa kuin Vanhassa Testamentissa.

    Äänestä

  • jsseee. kirjoitti:

    Kummaa tää miun elämä,
    Kirjoitin
    Katoavaisuus, kadotus perikato, tuho ja kuolema= helvetti.

    Ps.
    se kirjoitus katosi sinne itseensä. :)

    Mietin vain, kun tuo sana "helvetti" saa ihmiset yleensä ajattelemaan iankaikkista elämää tuskassa ja kidutuksessa eli jotain täysin päinvastaista kuin katoavaisuutta, kadotusta, perikatoa, tuhoa ja kuolemaa, kun ikuisessa kidutuksessa ei kuitenkaan mikään katoa, tuhoudu, kuole tai lakkaa olemasta olemassa.

    Äänestä

  • Yksi perustelu kirjoitti:

    Pelastus helvetistä.

    "mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

    Nimenomaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimenomaan!

    "sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.""

    1Äänestä

Laitetaan tämä puhdashenkinen kirjoitus ylös.

1Äänestä

Maailman tärkein uutinen onkin tämä otsikko: Jeesus pelastaa!

Äänestä

"Maailman tärkein uutinen onkin tämä otsikko: Jeesus pelastaa!

Jeesus pelastaa, kun ei usko ketään muuta kuin Jeesusta. Lukee itse jeesusksn opi ja noudattaa niitä sanantarkasti, ja koskee myös Jumalan lakia, sitähän Jeesus on käskenyt ehdottomasti noudattaa.

Äänestä
  • Sen jälkeen ei ketään henkisesti persaukista junttia ei tarvitse uskoa.

    Äänestä

  • TikkurilanTane kirjoitti:

    Sen jälkeen ei ketään henkisesti persaukista junttia ei tarvitse uskoa.

    Niinkö?

    Äänestä

  • Aha.

    Äänestä

Kiitos Jeesukselle!

Äänestä

juurikin niin!

Äänestä

Raamatun ydinsanoma on siis katteeton lupaus: Maailman turhin uutinen onkin tämä otsikko: Jeesus pelastaa!
Eipä tuo ruoja ole ketään pelastanut kahteen tuhanteen vuoteen. Joutavaa louskutusta ja kansan vedätystä on kyllä nähty jo riittävästi tuolla väitteellä. Jumala on pahansuopa narsisti.

1Äänestä
  • Jeesus pelastaa omakseen jatkuvasti!

    Äänestä

Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka."

Äänestä

Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

Äänestä

Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Äänestä

Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

Äänestä

Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.

Äänestä

"Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

Äänestä

Ikuinen sanoma ikuisuusolennoille, ihmisille!

Äänestä

Ikiaikojen evankeliumia!

Äänestä

Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Äänestä

Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.

Äänestä

Todellinen hyvä sanoma!

Äänestä

Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

Äänestä

Sillä Herra hankkii oikeuden kansalleen ja armahtaa palvelijoitansa.

Äänestä

Sillä ei tarvitse Jumalan kauan ihmistä tarkata, ennenkuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä;

Äänestä

Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

Äänestä

Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.

Äänestä
  • Aamen! Siihen voimme luottaa!

    Äänestä

  • Kova on tuomitsemaan tuo teidän ns. Jumala, että olisiko syytä vaihtaa lempeämpään Jumalaan.

    Äänestä

Hieno juttu että pelastaa.

Äänestä
  • Kysymys kuuluukin: Onko Jeesus saanut sinut pelastaa?

    Äänestä

  • Miten.on.sielusi.laita kirjoitti:

    Kysymys kuuluukin: Onko Jeesus saanut sinut pelastaa?

    Joo kävi pelastamassa.

    Äänestä

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

Äänestä

Sillä ei tarvitse Jumalan kauan ihmistä tarkata, ennenkuin tämän on astuttava tuomiolle hänen eteensä;
Aamen!

Äänestä

Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.
Aamen!

Äänestä

Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

1Äänestä

Joka pysyy Jeesuksen sanassa, ei ikinä näe kuolemaa.

Äänestä

ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."

Äänestä

No nyt minä löysin oikean ketjun, jossa osataan varmasti auttaa!

Kertokaa, että - kun maailma täynnä valintoja - niin miten tunnistaa, että mikä on Isän Tahto - muuten ei pääse taivastenvaltakuntaan?

Matt.7:

19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka TEKEE MINUN TAIVAALLISEN ISÄNI TAHDON.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta
ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Äänestä

Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"

Äänestä
  • Älä siitä huolta kanna, sinähä olet jokatapauksessa varmoilla pohjilla.
    Jos ei raamatunlauseita kopioimalla taivaspaikka heltiä, niin ei sitten mitenkään.

    1Äänestä

  • Ei.epäilystäkään kirjoitti:

    Älä siitä huolta kanna, sinähä olet jokatapauksessa varmoilla pohjilla.
    Jos ei raamatunlauseita kopioimalla taivaspaikka heltiä, niin ei sitten mitenkään.

    Väärässäpä olet. Vain Jeesuksen armahtamana, kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen omana pelastajanaan voi ihminen periä iankaikkisen elämän, eli pelastua.

    Äänestä

  • Asioitaseuraillut kirjoitti:

    Väärässäpä olet. Vain Jeesuksen armahtamana, kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen omana pelastajanaan voi ihminen periä iankaikkisen elämän, eli pelastua.

    Mikäs kaikki tietävä sinä kuvittelet olevasi? Minä voin yhtä hyvin väittää, että juttusi ovat pelkkiä uskonharhaisen horinoita.

    1Äänestä

  • Juttujasi.seuraillut kirjoitti:

    Mikäs kaikki tietävä sinä kuvittelet olevasi? Minä voin yhtä hyvin väittää, että juttusi ovat pelkkiä uskonharhaisen horinoita.

    En sanonut olevani mikään kaikkitietävä. Evankeliumista oli kyse.

    Äänestä

Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

Äänestä

Jeesus teki jotain valtavan upeaa meidän poloisten pelastamiseksi. Silti jotkut ymmärtämättömät pilkkaavat häntä!

Äänestä
  • Uskonharhaiset ne ruikuttaa alinomaan, kuinka poloisia he ovat, ja uskottelevat itselleen jonkun satuhahmon tulevan heitä pelastamaan.
    Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ottaa itse vastuun elämästään.

    1Äänestä

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.

1Äänestä

"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Äänestä

"Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna."

Äänestä

Miksi Jumala antoi Saatanan tappaa rakkaan Poikansa?

Jeesuksen ennustuksen mukaisesti kaikki muut opetuslapset luopuivat hänestä, paitsi hänen rakkain opetuslapsi Johannes, joka sai kokea normaaliin kuoleman, ja siksi Pyhä Henki ehti näyttää hänelle koko ihmiskunnan rajun lopun. Se on kerrottu Ilmestyskirjassa. Johannes sai elää pitkän elämän, jollaista ei Jeesukselle maan päällä suotu.

Koska Saatana on saanut valheillaan koko ihmiskunnan hallintaansa ja omakseen. Eikä Jeesuskaan saanut edes omaa kansaansa vapaaksi sen synnin orjuudesta, perisynnistä, oli Jumalan pakko tehdä sopimus Saatanan kanssa.

Saatana saa pitää omanaan kaikki muut, mutta sen on pakko päästää vapaaksi kaikki ne ihmiset, jotka Jumala on omikseen valinnut, kun Jeesus tulee heitä sieltä omakseen ostamamaan, koska on ennakkoon jo lunastusmaksun maksanut.

"Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan."

Perisynnin seurauksena myös valitut syntyvät maailmaan lihassaan halu Saatanan ihanille valheille. Niin oli minullakin halua aviorikokseen. Mutta koska minut oli jo äitini kohdussa valittu pelastukseen, oli minunkin koettava tuo ahtaan portin taistelu ja tuska.

Vain siinä portissa on Jeesuksen veri puhdistaa. Ei Saatanan palvelijan raamattulausehokemissa.

Ja silloinkin 31.1.1988 taivaassa laulettiin.

"He lauloivat uuden laulun: -- Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu, olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista.
Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä. "

Sitä aikaa ei kuitenkaan tullut, sen todisti Jeesus:

Silloin Jeesus sanoi heille: "Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi.
Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija.
Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla?

Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.
"Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani.
Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.
Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.”

Tämän sopimuksen maallinen versio oli totta tässäkin maassa. Sitä kutsutiin YYA-sopimukseksi.

1Äänestä

"Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa."

1Äänestä
  • Armoa herra, sinä köyhän kurittaja!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Armoa herra, sinä köyhän kurittaja!

    "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä"

    1Äänestä

Jumala sanoi, en sitten ole varma mikä jumala oli peräti Mephistophiles,, mutta; kumkin näistä tietävät että Markuksella on väärä vaimo. Kannattaa etsiä toinen.

1Äänestä

Siinäpä se. Raamattu on turhia lupauksia keksittyyn ongelmaan.
Ja kaikki perustuu aviottoman lapsen umpihuonoon selitykseen. Aika heppoisista eväistä on uskonto kasaan keitetty.

1Äänestä

Jeesus pelastaa - jeesuspaita ostakaa.
Jeesus on ovi, mutta mikä on k-arvo? Pari ulko-ovea pitäis nääs uusia.

1Äänestä
  • Totuushan on tämä.
    "Lämmönläpäisykerroin eli U-arvo, aiemmin k-arvo, (tunnus k tai U) on ... Lämmönläpäisykerroin k on lämpötehon P suhde lämpötilaeroon ΔT ja pinta-alaan A:."

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Timoriepu kirjoitti:

Pelastus saadaan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Se on Raamatun ydinsanoma. Hänen nimessään pelastus on tarjolla.
Ap. t. 4:12
"Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

Raamattu ilmoittaa meille, mitä sinun on osaltasi tehtävä tarttuaksesi tuohon valmiiseen pelastukseen.
Mark. 1:15
"Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

Mikä tuo evankeliumi on, johon pitäisi sitten uskoa? Eikö se ole se, mitä Paavali korosti: "Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista". 1Kor.15

Jeesus on AINOA OVI Jumalan valtakuntaan, näin Raamattu antaa ymmärtää.
Joh.10
"Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä".

Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; EI KUKAAN tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani".

Tartu uskon kautta, parannusta tehden Jeesukseen Kristukseen, joka on Iankaikkinen Elämä.
Room. 6:23
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme".

PS. Tiedoksi saatan, etten ole väittelynhaluinen, enkä kiistankipeä, vaan tämän halusin kaikille tiedoksisaattaa, varsinkin niille, jotka vielä ovat pelastuksen ulkopuolella. Jeesus siunatkoon jokaista, varsinkin etsiviä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu