Herran temppeli

"Herra on läsnä temppelissänsä, ylistäkäämme Herraa!" lauletaan vanhassa eräässä vanhassa virressä.

Mistä oikeastaan on kysymys? Tiedämmehän Raamatun opetuksen valossa, ettei Jumala ole suljettuna mihinkään rakennuksiin. Henkenä Hän liikkuu kaikkialla missä itse haluaa, milloin myrskyn lailla, milloin hiljaisena tuulen hyminänä.

Monet ihmiset kuitenkin pitävät temppeleistä. He kertovat, miten he kokevat kirkkosaleissa ja Herralle siunatuissa tiloissa erityistä rauhaa silloinkin, kun vain astuvat niihin sisälle.

On siis selvää, että Jumalan huoneessa jokin salattu koskettaa sielua, aivan toisella tavalla kuin jos menemme sävähdyttävään tavarataloon tai kauniisti koristeltuun juhlasaliin, vaikkapa kuninkaallisten palatseissa.

Jumalan huone on pyhä ja siellä ollessa pyhyyden voi kokea aivan erityisellä tavalla.

Viime vuosina Suomessa on tullut monilla paikkakunnilla tavaksi pitää Herran temppeleiden ovia auki pitkin päivää niitä ihmisiä varten, jotka kaipaavat hiljaisuutta ja rauhaa aivan arkisen puuhailun keskellä tai jonkin yllättävän tai järkyttävän elämänkolhun iskiessä.

Monien maantiekirkkojen ovet ovat auki ohikulkijan yksityistä hiljentymistä varten. Samalla turistit poikkeavat ottamaan valokuvia, kuuntelemaan kirkkorakennusten ja paikkakunnan historiaa sekä tarkastelemaan arkkitehtuuria tai kirkon taideaarteita. Joinakin iltoina Herran huoneen penkeille istutaan kuuntelemaan konserttia.

Monet hätään ja ahdinkoon joutuneet ihmiset tulevat Herran huoneeseen etsimään itselleen ja epäilevälle sielulleen rauhaa.

Jumala ei tarvitse temppeleitä vaikuttaakseen ihmisten keskellä. Me tarvitsemme niitä. Kun kansa kokoontuu Herran temppeliin, ei ole kuitenkaan kyse pelkästään omasta hartauselämästä, oman Jumala-suhteen hoitamisesta.

Temppelit ovat ennen muuta myös kristittyjen yhteyden käytännöllisiä toteutumispaikkoja. Mikään viestintäväline - ei radio, ei televisio - voi korvata sitä yhteyttä, joka syntyy ihmisten välille siellä, missä ylistetään Jumalaa laulaen, rukoillen ja Sanaa tutkien.

Jumalan huoneessa Jeesukseen uskovat ihmiset kokevat sellaista yhteyttä, jota ei voi kokea muissa ihmissuhteissa. Kun Herran temppelissä eletään totuudessa ja rakkaudessa, siellä eletään anteeksiantamuksesta ja vielä enemmän: siellä palvellaan ja kohdataan toinen toista sillä mielenlaadulla ja asenteella, jolla Kristus kohtasi ihmisiä esimerkin antaen.

Ei siis ihme, että Herran huoneesta lauletaan laulussa "särkyneiden majatalona", paikkana jonne saa tulla sellaisena, millaiseksi elämässä on kolhiintunut.

Herran temppelin kynnykset ovat kaikista kynnyksistä matalimmat - jos niitä tarkastellaan Jumalan mittojen mukaan. Silti monet kuvittelevat, että juuri Jumalan huoneen kynnykset ovat heille liian korkeat, että juuri he eivät ole soveliaita astumaan Herran huoneeseen. Jumala ei korota kynnystä vaan me itse

Jeesus kutsuu meitä kaikkia tasa-arvoisina, ketään meistä erottelematta. Vilpittomästi tutkimalla löydamme Jeesuksen sekä tiemme oikeaan Herran temppeliin. Vähäisimmät ja syntisemmät meistä ovat etuoikeutettuja kuulemaan Hänen sanaansa.

Oikean Herran temppelin tunnemme sen avoinna olevista ovista.

Turust
18743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

...ole myöskään mitään sisäänpääsymaksuja, väittävät mormonit sitten mitä lystäävät!

Vai vielä kelvollinen!?!? Jollakulla ihmisellä on otsaa arvioida toisen ihmisen kelvollisuutta ja ilkkuen antaa siitä vielä typerä lappu tämän käteen. Sitten opetellaan vähän käsimerkkejä...

Vai vielä "ainoa, oikea ja palautettu kirkko"?!?!

Äänestä
  • ja päätön teksti.

    Äänestä

  • moinen halventava kirjoitti:

    ja päätön teksti.

    Mormonitemppeliin et pääse ellet maksa MAP-kirkolle täysiä kymmenyksiä.

    Kymmenyspuhuttelussa piispa - siis ihminen - arvioi sinun kelvollisuutesi, ja mikäli testi läpäistään, saat siitä temppeliluvan.

    Sitten sinulle opetetaan esimerkiksi 'salainen' käsimerkki, että pääset temppeliin sisään.

    Ei minun tekstissäni ole mitään päätöntä tai halventavaa.

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    Pitää maksaa kymmenykset että saa temppelisuosituksen, mutta käsimerkkiä ei tarvita sisäänpääsemiseksi.

    Esim. se on mahdollista että väärentää tai varastaa temppelisuosituksen ja hommaa valkoisen puvun miehelle tai valkoisen pitkän, pitkähihaisen mekon naiselle (KAIKKI pitää olla valkoista) ja menee temppeliin ja katsoo mitä tapahtuu.

    En MISSÄÄN NIMESSÄ suosittele tätä kenellekään, koska se ei ole oikein eikä edes järkevää.
    Pointti on se että temppeliin pääseen pienellä laminoidulla kortilla.

    Temppeli-istunto huipentuu menoon selestiseen huonesseen, jonka ovella eli verholla kädenpuristukset pitää tietää (litaniat saa luntata lapusta). Ja nämä kädenpuristukset opetetaan istunnon aikana. Tämän istunnon päätarkoitus on opettaa nämä merkit ja niiden merkitykset. Tätä sitten kymmeniä kertoja kuolleiden puolesta, tehden heille palveluksen?

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    ...paljastelet suuria salaisuuksia ja kurkkusi sekä vatsasi viilletään auki... :-)

    hälytyskellot soineet, että olet mukana pakanallisissa menoissa?

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Soi ne. Aluksi uskoin että ymmärtäisin niiden merkityksen, mutta kun sitä ei tapahtunut niin sitten alkoi isot kellot soimaan ja lähdin pois.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    hälytyskellot soineet, että olet mukana pakanallisissa menoissa?

    Turust

    Ei sitä heti voi uskoa koska siellä puhutaan kokoajan Jumalasta ja JEesuksesta. Pitkään luulin että olen saanut käsiini jotain kadonnutta ja oikeaa ja että Jumala halusi meidän niin tekevän!
    Niin uskoo vieläkin yli 10 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa.

    Äänestä

että temppeli alkujaan oli erikoinen paikka. Kaikkein pyhimpään ei ollut pääsyä muilla kuin ylipapilla ja hänellekin vain kerran vuodessa. Kun Kristus kuoli, temppelin esirippu halkesi. Se sai aikaan, että kaikilla on tietyin edellytyksin pääsy kaikkein pyhimpään. Sitä edustaa temppeleissämme selestinen huone. Ennen temppelin vihkimistä voivat kaikki päästä sinne katsomaan.

Äänestä
  • kirkon temppelikäsityksestä. UT kuitenkin asettaa meidät tasavertaiseiksi Jumalan edessä. Samoin Jeesus kutsuu meitä luokseen mitenkään valikoimatta. UT:n mukaan Jeesus myös lupaa olla siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimissään. Lisäksi UT kertoo meidän itsessämme olevan Jumalan temppeli.

    Tuo temppeli josta kerrot on VT:n juutalaisten temppeli joka tuli tarpeetomaksi Jeesuksessa.

    Turust

    Äänestä

  • Varsinaiset kristinuskoiset kansakunnat (jKr.)eivät ole koskaan rakentaneet juutalaisten tapojen mukaisia temppeleitä, eivätkä ne rakennuksina kuulu kristinuskoon. Temppeleitä toki on edelleen nykyisin kristityillä alueilla ne eivät kuitenkaan ole tarkoitettu kristittujen Jumalan palvelukseen.

    Eräs merkittävin nykypäiviin säilyneestä temppelistä on Pantheon, pantheion, kaikkien jumalien temppeli) on parhaiten säilynyt antiikinaikainen monumentti Roomassa.

    Temppeli rakennettiin alun perin pyhäköksi seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille. Nykyään se toimii roomalaiskatolisena kirkkona. Pantheonin pyöreä cella kupoleineen on maailmankuulu, ja sitä ovat myöhempien sukupolvien arkkitehdit ihailleet ja jäljitelleet.

    Rakennukseen on haudattu suurmiehiä, kuten Rafaello ja yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas Vittorio Emanuele II. Sanasta onkin tullut myöhempinä aikoina synonyymi valtiomiesten hautapaikalle.

    Nykyinen Pantheon on järjestyksessä toinen samalla paikalla. Alkuperäisen temppelin rakennutti keisari Augustuksen vävy Marcus Vipsanius Agrippa vuonna 27 eaa (julkisivun inskription mukaan) tai 25 eaa (Cassius Dion mukaan) Joka tapauksessa temppeli on rakennettu eKr.

    Myös Intiassa on eri jumalille pyhitetyjä temppeleitä, samoin Kauko-idässä. Suomessa kutsumme Hwrran huoneita kirkoiksi.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    kirkon temppelikäsityksestä. UT kuitenkin asettaa meidät tasavertaiseiksi Jumalan edessä. Samoin Jeesus kutsuu meitä luokseen mitenkään valikoimatta. UT:n mukaan Jeesus myös lupaa olla siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimissään. Lisäksi UT kertoo meidän itsessämme olevan Jumalan temppeli.

    Tuo temppeli josta kerrot on VT:n juutalaisten temppeli joka tuli tarpeetomaksi Jeesuksessa.

    Turust

    on vanha testamentti. Siihen uskotaan, mutta sen sisältöön ei uskota. Miksi oli temppeleitä? Koska Jeesuksen jälkeen niitä ei enää tarvita. Minä kutsuisin tälläistä apinapsykologiaksi.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Varsinaiset kristinuskoiset kansakunnat (jKr.)eivät ole koskaan rakentaneet juutalaisten tapojen mukaisia temppeleitä, eivätkä ne rakennuksina kuulu kristinuskoon. Temppeleitä toki on edelleen nykyisin kristityillä alueilla ne eivät kuitenkaan ole tarkoitettu kristittujen Jumalan palvelukseen.

    Eräs merkittävin nykypäiviin säilyneestä temppelistä on Pantheon, pantheion, kaikkien jumalien temppeli) on parhaiten säilynyt antiikinaikainen monumentti Roomassa.

    Temppeli rakennettiin alun perin pyhäköksi seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille. Nykyään se toimii roomalaiskatolisena kirkkona. Pantheonin pyöreä cella kupoleineen on maailmankuulu, ja sitä ovat myöhempien sukupolvien arkkitehdit ihailleet ja jäljitelleet.

    Rakennukseen on haudattu suurmiehiä, kuten Rafaello ja yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas Vittorio Emanuele II. Sanasta onkin tullut myöhempinä aikoina synonyymi valtiomiesten hautapaikalle.

    Nykyinen Pantheon on järjestyksessä toinen samalla paikalla. Alkuperäisen temppelin rakennutti keisari Augustuksen vävy Marcus Vipsanius Agrippa vuonna 27 eaa (julkisivun inskription mukaan) tai 25 eaa (Cassius Dion mukaan) Joka tapauksessa temppeli on rakennettu eKr.

    Myös Intiassa on eri jumalille pyhitetyjä temppeleitä, samoin Kauko-idässä. Suomessa kutsumme Hwrran huoneita kirkoiksi.

    Turust

    Olen nyttemmin ymmärtänyt että esiripun ratkeaminen kahtia osoitti Kristuksen sovitustyön merkityksen ihmiselle. Kaikkein pyhin paljastui ja sen merkitys mitätöityi.

    Ihmisen ei tarvitse enää uhrata temppelissä mitään sovittaakseen syntinsä -ihminen ei edes kykene siihen.
    Sitä vartenhan temppelit olivat! sovitusuhreja varten.

    Sen mukaan temppeleitä ei enää tarvita ollenkaan!

    ettei temppeleitä tarvittaisi. Myöhemmistä temppeleistä on Raamatussa useita mainintoja. Tässä on aineistoa:
       http://www.google.com/custom?domains=JeffLindsay.com;Mormanity.blogspot.com;FAIRLDS.org;farms.byu.edu&q=salvation dead&sa=Search&sitesearch=farms.byu.edu&client=pub-0770184673130660&forid=1&ie=ISO-8859-1&oe=ISO-8859-1&safe=active&cof=GALT:#008000;GL:1;DIV:#336699;VLC:663399;AH:center;BGC:FFFFFF;LBGC:336699;ALC:0000FF;LC:0000FF;T:000000;GFNT:0000FF;GIMP:0000FF;FORID:1;&hl=en

    Tässä on alkukirkon kasteista kuolleiden puolesta:
    http://farms.byu.edu/display.php?table=transcripts&id=102

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Yhtä hyvin voisit likittää joulupukin kotisivuille, jos et pysty mitään oikeaa asiaa sanomaan.

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    on vanha testamentti. Siihen uskotaan, mutta sen sisältöön ei uskota. Miksi oli temppeleitä? Koska Jeesuksen jälkeen niitä ei enää tarvita. Minä kutsuisin tälläistä apinapsykologiaksi.

    No nyt meille tuli 'apinapsykologia' termistä oppiriita!

    Älä yritä, termi on rekisteröity, autorisoitu, patentoitu ja paketoitu. :-)

    Käytä mielikuvitustasi ja keksi uusi termi niin taas Suomen kieli kehittyy. ;-D

    Äänestä

  • Jälleen. kirjoitti:

    Yhtä hyvin voisit likittää joulupukin kotisivuille, jos et pysty mitään oikeaa asiaa sanomaan.

    välttyä tutkimasta ja turvautua vain asenteeseen ja perusteettomaan henkilön väheksymiseen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    välttyä tutkimasta ja turvautua vain asenteeseen ja perusteettomaan henkilön väheksymiseen.

    Jeffin täytyy olla joko itsepettäjä, tai humoristi. Jotkut hänen selityksensä ovat niin kertakaikkisen naurettavia, että saattaa todellakin olla niin, että hän on suuri humoristi, joka sitten joskus vanhoilla päivillään keksii laatineensa sepustuksensa vain huumorimielessä ja tehdäkseen map-kirkosta naurettavan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

"Herra on läsnä temppelissänsä, ylistäkäämme Herraa!" lauletaan vanhassa eräässä vanhassa virressä.

Mistä oikeastaan on kysymys? Tiedämmehän Raamatun opetuksen valossa, ettei Jumala ole suljettuna mihinkään rakennuksiin. Henkenä Hän liikkuu kaikkialla missä itse haluaa, milloin myrskyn lailla, milloin hiljaisena tuulen hyminänä.

Monet ihmiset kuitenkin pitävät temppeleistä. He kertovat, miten he kokevat kirkkosaleissa ja Herralle siunatuissa tiloissa erityistä rauhaa silloinkin, kun vain astuvat niihin sisälle.

On siis selvää, että Jumalan huoneessa jokin salattu koskettaa sielua, aivan toisella tavalla kuin jos menemme sävähdyttävään tavarataloon tai kauniisti koristeltuun juhlasaliin, vaikkapa kuninkaallisten palatseissa.

Jumalan huone on pyhä ja siellä ollessa pyhyyden voi kokea aivan erityisellä tavalla.

Viime vuosina Suomessa on tullut monilla paikkakunnilla tavaksi pitää Herran temppeleiden ovia auki pitkin päivää niitä ihmisiä varten, jotka kaipaavat hiljaisuutta ja rauhaa aivan arkisen puuhailun keskellä tai jonkin yllättävän tai järkyttävän elämänkolhun iskiessä.

Monien maantiekirkkojen ovet ovat auki ohikulkijan yksityistä hiljentymistä varten. Samalla turistit poikkeavat ottamaan valokuvia, kuuntelemaan kirkkorakennusten ja paikkakunnan historiaa sekä tarkastelemaan arkkitehtuuria tai kirkon taideaarteita. Joinakin iltoina Herran huoneen penkeille istutaan kuuntelemaan konserttia.

Monet hätään ja ahdinkoon joutuneet ihmiset tulevat Herran huoneeseen etsimään itselleen ja epäilevälle sielulleen rauhaa.

Jumala ei tarvitse temppeleitä vaikuttaakseen ihmisten keskellä. Me tarvitsemme niitä. Kun kansa kokoontuu Herran temppeliin, ei ole kuitenkaan kyse pelkästään omasta hartauselämästä, oman Jumala-suhteen hoitamisesta.

Temppelit ovat ennen muuta myös kristittyjen yhteyden käytännöllisiä toteutumispaikkoja. Mikään viestintäväline - ei radio, ei televisio - voi korvata sitä yhteyttä, joka syntyy ihmisten välille siellä, missä ylistetään Jumalaa laulaen, rukoillen ja Sanaa tutkien.

Jumalan huoneessa Jeesukseen uskovat ihmiset kokevat sellaista yhteyttä, jota ei voi kokea muissa ihmissuhteissa. Kun Herran temppelissä eletään totuudessa ja rakkaudessa, siellä eletään anteeksiantamuksesta ja vielä enemmän: siellä palvellaan ja kohdataan toinen toista sillä mielenlaadulla ja asenteella, jolla Kristus kohtasi ihmisiä esimerkin antaen.

Ei siis ihme, että Herran huoneesta lauletaan laulussa "särkyneiden majatalona", paikkana jonne saa tulla sellaisena, millaiseksi elämässä on kolhiintunut.

Herran temppelin kynnykset ovat kaikista kynnyksistä matalimmat - jos niitä tarkastellaan Jumalan mittojen mukaan. Silti monet kuvittelevat, että juuri Jumalan huoneen kynnykset ovat heille liian korkeat, että juuri he eivät ole soveliaita astumaan Herran huoneeseen. Jumala ei korota kynnystä vaan me itse

Jeesus kutsuu meitä kaikkia tasa-arvoisina, ketään meistä erottelematta. Vilpittomästi tutkimalla löydamme Jeesuksen sekä tiemme oikeaan Herran temppeliin. Vähäisimmät ja syntisemmät meistä ovat etuoikeutettuja kuulemaan Hänen sanaansa.

Oikean Herran temppelin tunnemme sen avoinna olevista ovista.

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu