Veikkaus ja Veikkauksen pelisivut

Sami -64

Veikkauksen sivu (http://www.veikkaus.fi) koko päivän alhaalla, sisään ei pääse kirjautumaan ja täten pelaamaankaan. Tilanne on viime aikoina toistunut valitettavan usein näin pelaajan kannalta, erityisesti, koska lauantai on totutusti lottopäivä. Veikkauksen puhelinpalvelussa tarjotaan useiden minuuttien jonotuksen jälkeenkin vain "puhelinpalvelussamme on ruuhkaa... etc", jos sinne asti edes läpi pääsee. Aamu ja iltapäivällä pääsivulle vielä pääsi, nyt sivut ilmoittavat "palvelinta ei löydy", ping -komennolla saaliiksi tulee lähinnä "kohdeverkkoon ei saada yhteyttä" tai "pyyntö aikakatkaistiin". Pääsivun vielä toimiessa (sisäänkirjautuminen ei siis missään vaiheessa toiminut) oli viesti, jossa valiteltiin sivujen hitautta, joka saattaa vaikeuttaa pelaamista, mutta ei kuitenkaan mitään informaatiota siitä, että koska mahdollinen vika korjataan, koska pelaaminen olisi jälleen mahdollista, tai edes sitä, kuinka Veikkaus jatkossa pyrkii varmistamaan toimivan palvelun, viime aikojen valitettavan usein toistuneen takkuilun jälkeen. Joku tietysti sanoo, että big deal, pelaa kioskilla tai tee vaikka 10 viikon kesto, kun sivut toimivat, mutta a: kioskilla ei oikein pelaaminen onnistu, sillä numerot ovat vain veikkauksen palvelussa, jonne ei pääse perhana vieköön kirjautumaan, ja b: pelaan kerralla sen verran isolla summalla, että noita kestoja varten ei aina fyrkkaa ole riittävästi sijoittaa. Toki pelaamista voisi toteuttaa silloin kun sivut toimivat, mutta koska sen sitten tietää, että milloin toimivat ja milloin eivät? Tai mites lauantai-sauna oluineen? Kuka sitä enää kioskille siinä vaiheessa suunnistaa? Suuri kysymys onkin, että jos veikkauksella tällainen palvelu on, mikseivät näe edes sen verran vaivaa sen ylläpidossa, että pelaaminen onnistuisi luvatusti 24/7? Korostettakoon, että tilanne on sekä sivuston, että puhelinpalvelun kannalta ollut täysin toivoton koko päivän, klo 10-11 aikoihin aloitin yrittämisen, eikä vieläkään olla asiassa pidemmällä. Perhana, että sapettaa, etenkin kun tämä tilanne on viime aikoina (viime kuukausien aikana) vain pahentunut, eikä mistään asiallista selitystä ole tullut. Eniten hatuttaa, että yksittäisen pelaajan rimpuille Veikkaus ei vaikuta laittavan paljoakaan arvoa, tai oikeastaan useammankaan pelaajan ahdistukselle. Olisikohan muuten mahdollista, että pelaamisen monopoli tuottaa tämänkaltaista, välinpitämätöntä ylimielisyyttä?
Kiitos jos jaksoitte lukea tähän asti.

3

1591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sami -64

      jos menee isompi voitto ohi vakionumeroilla, kun sinne perkuleen sivustolle ei pääse peliä sisälle jättämään? Jääkö käteen muutakin kuin suunnaton v*tutus??!

    • ollut jo viikon jumissa

      onhan tämä todella kummallista. Elämme sentään 2000-lukua

    • Betfairman

      Jos haluaa pelata Veikkauksen lottoa tai muita onnenpelejä, tuo on tietysti ikävää, mutta vedonlyöjälle yhdentekevää.
      Veikkaus on vedonlyöjän kannalta täysin turha ja tarpeetoon, kun on iso liuta hyviä ulkomaisia firmoja, niin on valinnanvaraa, toki niilläkin joskus sivut tökkivät, mutta ne häiriöt on lyhytkestoisia, ja esim. Betfair ilmoittaa jo hyvissä ajoin etukäteen, milloin on sivuston päivitys.
      Yleensäkin Brittifirmat on tässä suhteessa ylivoimaisia. Veikkauksen edustajien pitäisikin tehdä opintomatka ulkomaille katsomaan miten sivustot tehdään niin että ne pelaavat yötäpäivää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3530
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3433
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3312
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2759
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      2013
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1942
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    8. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1655
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      93
      1616
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe