Mistä se on viesti, että naispappeuden vastustaja ei saa enää väistyä yhteistyöstä?
Mistä se on viesti, että hengelliseen vakaumuksen mukaan elämistä pyritään rajoittamaan uhkaamalla ja rangaistuksilla?
Mikä on tällaisen muuten niin paljon suvaitsevaisuutta ajavan kirkollisen yhteisön ja piispojen hengellinen tila?
Ruotsin arkkipiispa uhkasi jo toisinajattelijoita eli perinteisellä kannalla olevia poliisilla. Ollaanko meilläkin jo tällä tiellä?
Eikö kirkkohistoria todista liiankin selvästi, ettei omantunnon kysymyksiä ole koskaan voitu hoitaa pakkovallan soveltamisella?
Kirkko on nyt vastuussa mahdollisen separaatiokehityksen kiihdyttämisestä.
Mistä se on viesti, että hengelliseen vakaumuksen mukaan elämistä pyritään rajoittamaan uhkaamalla ja rangaistuksilla?
Mikä on tällaisen muuten niin paljon suvaitsevaisuutta ajavan kirkollisen yhteisön ja piispojen hengellinen tila?
Ruotsin arkkipiispa uhkasi jo toisinajattelijoita eli perinteisellä kannalla olevia poliisilla. Ollaanko meilläkin jo tällä tiellä?
Eikö kirkkohistoria todista liiankin selvästi, ettei omantunnon kysymyksiä ole koskaan voitu hoitaa pakkovallan soveltamisella?
Kirkko on nyt vastuussa mahdollisen separaatiokehityksen kiihdyttämisestä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kirjoitit:
"Eikö kirkkohistoria todista liiankin selvästi, ettei omantunnon kysymyksiä ole koskaan voitu hoitaa pakkovallan soveltamisella?"
Kyllä kirkko historia osoittaa kuka on heidän herra joka on tappanut ja tapattanut satoja miljoonia ihmisiä. Kristinusko on saatanan palvelija Jumalan ja Jeesuksen nimissä toimiva.
Mitkä, näistä kristinuskon aikaan saanoksista todistaa, että kristinusko on sekä raamatullinen (väärennetyn raamatun) tai/ja Jumalallinen.
Suuret murhat jopa omia uskovaisia joihin kristityt ovat syyllistyneet:
- Jeesuksen murha
- Jeesusta seuranneiden varhaiskristittyjen murhat
- mustasurma (levisi samaan aikaan kristinuskon levitessä miekan voimalla, heitteile jätetyt ruumiit synnyttivät taudin jota rotat jne levittivät)
- ristiretket murhineen
- noitavainot kidutuksineen ja murhineen
- kristinuskon poliittisin perustein suorittama murhat (esimerkiksi suomessakin; sisällissota 1918)
Siis satoja vuosia jatkuneet ihmisten murhaamiset ja joukko murhaamiset kristinuskon toimesta vastoin Jumalan tahtoa jotta teoillaan osoittaisivat saatanan olevan herransa.
Tämä ei ole panettelua vaan selvää faktaa. Ja peittääkseen saatanallisuutensa, kristinusko jakaantuu yli 3000 toisiaan syytteleviin kristinuskon suuntiin.
Meillä on Yksi Jumala ja jos Hän hallitsis maailmaa niin meillä olis vain YKSI "usko" tai oikeastaan Jumalallinen TIETOUS.
Meille on opetettu ja raamatussa lukee että esivaltaa tulee kunnioittaa.
Tuleeko meidän kunnioittaa Jumalan ja raamatun vastaista esivaltaa?
Jos niin silloinhan murhaajien, kuten Stalinin, Husseinin, Hitlerin jne esivallat ovatkin kristittyjen mielestä ilmeisesti Jumalallisia koska esivaltaa tulee kunnioittaa!
Valtionkirkko taitaa yrittää istua kahdella tuollilla asioiden suhteen, puolesta ja vastaan.
Meikalla ja ainaisella väkivallalla, pakkokasteilla jne on sovitukset tehty ja sellaiset ovat jumalattomuuden saavutukset!
Mitä on tämä kirkon suojissa tehty väkivalta verrattuna ateistimaiden verenvuodatukseen ja terroriin? Yksin Mao sai aikaan kiinassa ainakin 40 miljoonan ihmisen kuoleman, eikä mitenkään silkkihanskoin. Mitä tapahtui Venäjällä? Entä mitä nyt Islam saa aikaan?
jokaisen ihmisen kuolinpäivä on Herran säätämä. Ei kukaan voi tulla tapetuksi vastoin Herran suunnitelmaa kyseisen henkilön varalle.
Sitäpaitsi oikea kristitty siirtyy riemumielin ilovirsiä veisaten maailman murheista taivaan iloon, olipa Jumala säätänyt hänen tappajakseen ateistin, muslimin tai kenet tahansa.
No olipas nokkelaa.
Mistä se on viesti, että naispappeuden vastustaja vaatii kotipaikkaoikeutta ja toimintavapautta naispappeuden hyväksyvässä kirkossa?
Mistä se on viesti, että kirkossa vaaditaan uskonnnonvapautta ja oikeutta hengellisen vakaumuksensa mukaan elämiseen ilman rajoituksia?
Mikä on tällaisten muuten niin paljon Raamatusta ja luterilaisesta tunnustustuksesta puhuvien kirkonsisäisten yhteisöjen ja niiden teologien hengellinen tila ja suhde Raamattuun velvoittavana Jumalan sanana?
Eikö kirkkohistoria todista liiankin selvästi, etteivät sellaiset asiat, joissa Raamattu jotain opettaa, ole omantunnon kysymyksiä, joissa voidaan olla mitä mieltä itseä huvittaa ja toimia miten huvittaa, ja myös mihin sellainen uskonnonvapaus ennemmin tai myöhemmin johtaa?
Jumalan sanasta poikkeavan vääräoppisen kirkon yhteyteen jäävät ovat osaltaan vastuussa niiden ihmisten sieluistaan, jotka heidän esimerkkiään seuraten jäävät väärinopettavan kirkon yhteyteen ja joutuvat sen seurauksena kadotukseen.
Piispat näyttävät nielaisseen aika suuren harhan - naispappeuden. Nyt piispat haluaisivat ajaa kirkosta ulos naispappeuden torjujat, siis ne, jotka pitävät Raamatun sanasta kiinni. Noitavainot ovat siis kääntymässä jollain tapaa kait päälaelleen. Nyt aletaan siis vainoamaan Raamamatun linjalla olevia ja naispapit ja naispappeuden kannattajat saavat jatkaa rauhassa ja piispojen suojeluksessa. Ollaan siirrytty vaiheeseen, että kirkko hakee yhä lujemmin valtansa ei Jumalan sanasta, vaan maailman mielipiteistä. Sellaista se gnostilainen harha on.
ajetaan ulos ne jäljellejääneet, jotka eivät kuitenkaan pidä homoliittoja kristillisina. Kaikki perusteet on jo keksitty naispappeuskiistan aikana. Tarvitaan vain siis teologisia keskusteluja (näön vuoksi), aikaa kypsyttelyyn, yhteiskunnallisen paineen kasvua..
Ja seuraavassa..
niitä, jotka pitäytyvät Raamatun opetuksessa.
Alkuajoista lähtien se on vainonnut mm ramatullisen
uskovien kasteen puolustajia ja jopa Luther antoi
suostumuksensa näiden vainoamiselle.
Kun kirkko lähti alkujaan väärälle tielle tuon
"kansankirkko" ajatuksen kanssa niin siitähän seu-
raa, että suurin osa jäsenistä on vain nimikristittyjä ja kun nämä saavat vallan kirkossa, niin tulokset ovat sen mukaisia.
Turhaa on marista kuin p.. on jo housuissa.
"Piispat näyttävät nielaisseen aika suuren harhan - naispappeuden."
Jokainen pitää helposti toisen käsitystä harhana ja omaa käsitystään oikeana. Ei haittaa vaikka eri mieltä olevat olisivat kuinka paljon asioita opiskelleita ja siitä mahdollisimman paljon tietäviä, sillä kun he ovat eri mieltä kuin kirjoittaja, niin harhaahan sen täytyy olla.
Kirkossa työntekijöiden täytyy hyväksyä toisensa työtovereiksi sukupuolesta riippumatta. Näin on kaikissa muissakin työpaikoissa. Olisi aika omituista vaatia, että kirkon työntekijöissä saa olla niitä, jotka hyväksyvät kaikki työtoverinsa ja niitä, jotka eivät hyväksy kaikkia. Tämä asia on viisainta ottaa lähinnä käytännön kannalta. Jos ei hyväksy kaikkia työntekijöitä työtovereiseen, niin on viisainta etsiä muu työpaikka. Näinhän meneteltäisiin jokaisessa muussakin työpaikassa. Ei siinä ole mistään vainosta kysymys, vaan terveen järjen käytöstä. Tuskinpa sinäkään haluaisit olla työpaikassa, jossa sinua syrjittäisiin sukupuolesi perusteella tai työpaikassa, jossa olisi töissä myös naisia, vaikka sinä et haluaiskaan naisia työtovereiksesi.
Tältä pohjalta on syytä lähteä, että Suomessa on naispappeja. Joka asiaa ei hyväksy, on sitten pappi, lukkari tai tavallinen seurakuntalainen, etsiköön seurakunnan, jossa on seurakunnan viroissa pelkästään miehiä. Kai niitä sellaisia seurakuntiakin löytyy ja jos ei löydy, niin perustakoon sellaisen muiden samanmielisten kanssa. Yhteiskunnallisissa asioissa on turha vedota Raamattuun, sillä emme elä muutenkaan nyt niin kuin 2000 vuotta sitten silloisessa yhteiskunnassa elettiin. Sitä paitsi Raamatussakaan kaikki eivät ole patavanhoillisen Paavalin kannalla.
Raamatun ohjeestako ei tarvitse viis veisata.
Mitä Raamatun ohjetta tarkoitat? Jos 2000 vuotta sitten nainen ei saanut opettaa, niin oletko nytkin henkeen ja vereen samaa mieltä? Oletko ottanut lapsesi pois luokalta, jolla on ollut naisopettaja? Jos kuitenkin hyväksyt naisopettajat, mutta et naispappia, niin miksi valikoit, minkä Raamatun ohjeen hyväksyt ja minkä et? Sitä paitsi kumman luulet tuntevan paremmin Raamattua, papin ( on sitten kysymyksessä mies- tai naispuolinen pappi ) vai sinun?
Minun puolestani jos joku haluaa vastustaa naispappeutta, niin vastustakoon, mutta kun luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispappeus ja kun se ei miellytä, niin etsiköön tällainen kirkon yleisen käytännön vastustaja oman yhteisönsä ja pysyköön mukisematta siinä. Kehityksen pyörää ei yleensä käännetä taaksepäin. Siihen on viisainta tottua.
Kyseessä ei - painotan - ei ole yhteiskunnallinen asia. Kirkko on kirkko, eikä valtio tai yhteiskunnallinen instituutio. Kirkko on perustajansa asialla, jos kirkko ei toimita uskollisesti lähettäjänsä tahtoa, ei se ole enää kirkko vaan tavallinen istituutio, joka ei voi pelastaa, ainoastaan hoitaa ajallisia asioita.
Jos huomasit, suuri ero. Toinen ei kykene pelastamaan kadotuksesta, toinen kykenee pelastamaan.
Tässä laitan aiemmin toisaalle tälle palstalle kirjoittamani vastauksen. Tästä ilmenee että säännollinen opettaminen ja saarnaaminen erityisen pappisviran tehtävissä kirkossa on eri asia kuin satunnainen tai jumalanpalveluksen ulkopuolella tapahtuva opettaminen. Huom. olen perustellut Raamatulla itsellään, en omilla mielipiteillä.
1. Profetoiminen ei kerro mitään kirkon virasta, ei varsinkaan pappeudesta ja sen tehtävien hoitamisesta seurakunnassa. Lue itse mitä todistuarvoa sinä voit 1 Korinttolaiskirjeestä saada. Näissä kohdissahan puhutaan profetoimisen lahjasta ja sen käyttämisestä seurakuntakokouksissa ei vain jumalanpalveluksissa, ja järjestyksestä, kuten Paavali on halunnut siitä opettaa. Sekoita sinä profetoiminen opettamiseen, virkaan ja paimenen tehtävään, niin sitten vasta uskon, mutta kun ne ovat eri asioita ja ne näissä Raamatun kohdissa ja muualla erotetaan toisistaan Room. 12:6-7, 1 Kor. 12:4, 7-10.
2. Vaikka siis nainen saisikin profetoida seurakunnan kokoontumisissa, hän ei silti saa toimia opettajana ja seurakunnan paimenena. Sehän merkitsee vakituista erityistä virka-asemaa. Profetoiminen on ollut kuten Paavali siitä sanoo, armolahja tai Pyhän Hengen lahja 1 Kor. 12:10, 14:1, Room 12:6. Vai miten voit tulla toiseen johtopäätökseen? Et voi todistaa selvällä argumentoinnilla. Profetoiminen voi lisäksi tapahtua muissa kohtaamisissa, kokoontumisissa tai tapaamisissa kotona tai muualla. Opetustakin voi nainen antaa muualla Tiit. 2:3-5, Apt. 18:26.
3. Samoja asioita mitä Paavali ja muut apostolit opettivat ja julistivat.
4. Nykyjumalanpalveluksissa ei kysellä, saarnataan sensijaan kyllä. Profetoiminen on liittynyt jonkun seurakunnan tai joidenkin seurakunnan henkilöiden elämäntilanteeseen ja on ollut satunnaista tai tilapäistä ja tarpeen sanelemaa. (lue 1 Kor. 14:3-4, 6, 24, 31, Apt. 21:10-11, Joh. 4:17-19). Se on ollut selkokielistä puhetta ja ilmoitusta, joka annetaan rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi.
5. Pappi on seurakuntansa paimen oli hän sitten kappalainen tai kirkkoherra. Olihan alkukirkossakin seurakuntia, jossa oli monta vanhinta ja monta pappia, jopa monta piispaa. Ei kirkkoherra tai piispa ole Jumalan edessä korkeammassa asemassa. Kappalainen on paimen ja hallitsija silloin kun kirkkoherra tai piispa ei ole paikalla.
6. Ilmaiseksi? Nyt en ymmärrä. Voitko tarkentaa? Ei kait tuo ilmaisuus tai maksullisuus tai palkanmaksu ole mikään asioita muuttava seikka. Se ei muuta perusasetelmaa miksikään.
>Mitä Raamatun ohjetta tarkoitat?<
Niitä Jumalan Sanan määritteitä, jotka määrittäävät kirkon viran. On kyse hengellisestä ja Kristus esikuvallisesta virasta. Sitten Jeesus valitsi ja asetti ensinnäkin apostolin virkaan miehet. Naisella on seurakunnassa omat palvelutehtävänsä Raamatun esimerkkien mukaan.
1. Korinttolaiskirje 14
32 Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33 sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
34 olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35 Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
36 Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
”olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne”. Eihän tuo rajoita lasten ja mudenkaan opetustehtävää ajallisessa yhteiskunnassa. Miksi sekoittelet?
Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut? 1. Kor. 14:36. Siis kuka meni ristille. Menikö sinne Kristus vai seurakunta?
>Sitä paitsi kumman luulet tuntevan paremmin Raamattua, papin (on sitten kysymyksessä mies- tai naispuolinen pappi) vai sinun?<
Ei olekaan kyse sinänsä Raamatun tuntemisesta, vaan Sanalle uskollisuudesta.
>Minun puolestani jos joku haluaa vastustaa naispappeutta, niin vastustakoon, mutta kun luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispappeus ja kun se ei miellytä, niin etsiköön tällainen kirkon yleisen käytännön vastustaja oman yhteisönsä ja pysyköön mukisematta siinä.<
Siis ajat Sanalle uskolliset pois kirkosta. Onpa väkivaltainen ja nyrkikäs mielipide.
>Kehityksen pyörää ei yleensä käännetä taaksepäin. Siihen on viisainta tottua.<
Vääryyteen sopeutuu sellaiset, joiden otaksuman mukaan Raamattu ei ole Jumalan sanaa. En ole kulttuurievoluutionisti. Siksi toiseksi en yhdisty tuollaiseen Raamatun vastaisuuteen ja sen mukaiseen lankeemukseen.
Minun mielipiteeni: "Minun puolestani jos joku vastustaa naispapputta, niin vastustakoon, mutta kun luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispappeus ja kun se ei miellytä, niin etsiköön tällainen kirkon yleisen käytännön vastustaja oman yhteisönsä ja pysyköön mukisematta siinä."
Sinun mielipiteesi:"Siis ajat Sanalle uskolliset pois kirkosta. Onpa väkivaltainen ja nyrkikäs mielipide."
Etkö ymmärtänyt, mitä tarkoitin? Jos jotakuta kirkkoon kuuluvaa ei kerta kaikkiaan miellytä se, että luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispapit, niin mitä hän muuta voi tehdä kuin erota kirkosta ja muodostaa oman yhteisönsä? Vai odotitko, että sanoisin, että yritä vain kestää, kyllä taas kohta hylätään naispappeus ja palataan miespappeuteen? Tätäkö todella odotit? Minä en vain usko, että naispappeus taas hylättäisiin. Itsehän sinä ratkaisusi teet, pysy minun puolestani kirkossa tai eroa siitä, tee aivan niin kuin itse haluat.
"Ei olekaan sinänsä kysymys Raamatun tuntemisesta vaan sanalle uskollisuudesta."
Väitätkö, että luterilaisessa kirkossa ei olla sanalle uskollisia?
"Vääryyteen sopeutuvat sellaiset, joiden otaksuman mukaan Raamattu ei ole Jumalan sanaa. En ole kulttuurievolutionisti. Siksi toiseksi en yhdisty tuollaiseen Raamatun vastaisuuteen ja sen mukaiseen lankeemukseen:"
Jos olet pelkästään Raamatun kirjaimellisen tulkinnan kannalla, niin voit tietenkin olla. Olisi vain jo yleissivistyksen kannalta hyvä tuntea muitakin Raamatun tulkintatapoja.
Koko ajan kirkossa on harjoitettava uskonpuhdistusta, sillä perkele ajaa kirkkoon harhoja ja niistä on yksi kyseinen naispappeus. En minä ole tuonut kirkkoon tätä harhaa ja siksi nostan metelin, kun se kirkko, jossa olen kasteen kautta saanut uudestisyntyä pilataan harhoilla. Minä tähtään siihen opetukseen ja muotoon, mitä raamattu ajaa. Nytpä nuo uudet tuulet (liberalismin oppien kannattajat) ajavat kirkosta pois Raamatulle uskolliset. Härskiä kassaralinjaa. Seuraava lankeemus on jo tiedossa ja se tulee liittymään parisuhteeseen, sitten eutanasiaan ja jo nyt kirkko hiljaisesti hyväksyy abortoinnin. Lankeemuksia riittää ja Raamatusta kiinnipitämättömät vain nyökkivät, kuin juovuksissa oleva pilkkijä.
eivät tietoisesti ja hyvällä omallatunnolla voi kuulua vääräoppiseen kirkkoon, koska Raamattu kehottaa sellaista kavahtamaan, karttamaan, vetäytymään pois, sanalla sanoen eroamaan sellaisesta. Olisihan se suorastaan Raamatun Herran kiusaamista tieten tahtoen jatkaa sellaista, minkä Raamatusta tietää vääräksi.
Sanokaas siis sitten mihin mennään, että missä on se puhdasoppinen Kristuksen pyhä näkyvä seurakunta? Onko sellainen ollut maanpäällä joskus muulloin kuin vain yksin Kristuksessa. Jeesuksen koti ei ollut täydellinen. Opetuslapset eivät olleet täydellisiä ja kirkkohistoria ainakin siltä osin kuin olen siihen saanut tutustua, kertoo varsin karua kieltä siitä, että harhat ovat vaivanneet lakkaamatta.
Mihin siis sujautan itseni luterilaisesta kirkosta. Minä tahdon olla räksyttäjänä luterilaisessa kirkossa ja saarnata siellä täällä oleville raamattu-uskollisille luterilaisessa kirkossa. Siis varmaan olen tuomittavien joukossa kun näin teen.
Minulle on myös tullut sellainen käsitys useista eroajista, että luullaan pääsevän perkelettä pakoon ja vapaaksi kiusauksista. Niin ei tapahdu, vaan aina Juuraksia joukkoihin löytyy.
una sanktan, joka on näkymätön, ja toisaalta näkyvän kirkon!
Kaikki tosiuskovat kuuluvat una sanktaan (yksi pyhä yhteinen) riippumatta siitä mihin kirkkoyhteisöön ulkonaisesti kuuluvat: heitä ei ole vain oikeaoppisten vaan voi olla myös vääräoppisten kirkkojen ulkonaisessa yhteydessä ja kaikkien kirkkoyhteisöjen ulkopuolellakin. Raamatun mukaan Jumala yksin näkee ja tuntee heidät.
Ei kuitenkaan ole Jumalan tahto, että yksikään hänen omansa kuuluisi väärinopettaviin kirkkoihin vaan, että he kuuluisivat oikeinopettavaan kirkkoihin, koska Kristus itse puhuu vain ja ainoastaan oikein opetetun Jumalan sanan kautta. Vääräoppi, jopa vähäiseltäkin näyttävä poikkeama Raamatun opista, on hengellisesti vaarallista, koska se vierottaa kristittyä Jumalan sanasta ja myös Kristuksesta. Erityisen vaaralliseksi sen tekee se, ettei kykene enää erottamaa totuutta ja harhaa toisistaan eikä huomaa omaa harhaantumistaan.
Senpä takia Pyhä Henki niin monessa kohdin Raamattua vakavasti kehottaa kristittyjä karttaamaan väärää oppia ja eroamaan väärinopettavista kirkoista.
Se tosiasia, että on myös oikeinopettavia kirkkoja, jollaisia ovat olleet apostolisen ajan alkuseurakunnat ja 1500-luvun uskonpuhdistuksen kirkot sekä edelleen ovat luterilaiseen tunnustukseen pitäytyvät kirkot, ei tietenkään tarkoita, että kaikki niiden jäsenet olisivat myös tosiuskovia ja kuuluisivat myös una sanktaan. Joukossa on myös ulkokultaisia ja teeskentelijöitä ellei heidän jumalattomuutensa ole tullut julki niin että heidät on Raamatun opettamalla tavalla erotettu kirkon ulkonaisesta yhteydestä.
Oikeinopettavassa kirkossa ei siis ole kysymys pelkistä pyhistä koostuvasta kirkosta, toisin kuin unionistit ja väärinopettavissa kirkoissa pysymistä kannattavat, usein harhaannuttavasti väittävät.
Itse olet ottanut esiin ajatuksen, että väärästä on erottava ja olen kysynyt sitten mihin puhtaaseen minun on suunnistettava, koska ei ole suotavaa pysyä vääräoppisessa luterilaisessa kirkossa. Saisinko jotain selkoa valikoivaan ohjeeseesi?
Vapahtaja kehottaa: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia" (Matt. 7:15), ja hänen pyhä apostolinsa: "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä" (Room. 16:17), ja "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani." (2. Kor. 6:14-17).
Raamatulle uskollinen kristitty ei tietoisesti voi sivuuttaa Herransa kehotuksia ja kuitenkin säilyttää uskon ja Pyhän Hengen. Jolla on korva, se kuulkoon.
Sitä joka Kristusta seuraa ja kuulee hänen sanaansa, sitä Kristus myös johdattaa. Abraham ei tiennyt minne Herra oli hänet johdattava, mutta hän uskoi Jumalaa ja lähti, kun Herran sana siihen kehotti.
Herra on antanut Raamatussa pyhän sanansa ja kehottanut sen mukaan koettelemaan opit ja opettajat.
Jos et todellakaan löydä oikeinopettavaa seurakuntaa, vaan kaikki olemassa olevat ovat väärinopettavia, ei oikeuta jäämään väärinopettavaan kirkkoon, vaan toimimaan tietenkin sen eteen, että perustettaisiin oikeinopettava kirkko, jotta mahdollisimman moni löytäisi totuuden ja terveen opin Jumalan sanan varmalta pohjalta ja ettei yhä vain enemmän sieluja joutuisi väärienopettavien kirkkojen eksyttämänä vieraannutetuksi Jumalan sanasta ja kadotukseen.
Taistelen perkeleen levittämiä harhaoppeja vastaan. Sitten erottaudun väärästä ja varoitan ja kutsun eksyneitä. No tietysti Sinun on ajateltava niin, etten erottaudu - erottaudun ja varoitan vaikka tästä istumalta piispaakin. Oletko monta varoitusta ladellut piispoille tai seurakunnassasi oleville vetelille huoneenhaltijoille?
Jeesus sanoo meidät maailmasta valinneen. Maailma on se Adamin lankeemuksessa siksi tullut. Kaikki on pois poikenneet ja kelvottomaksi käyneet. KAIKKI AIVAN KAIKKI. Ei ole yhtään EI YHDEN YHTÄÄN, joka hyvää tekee. Kyykäärmeen myrkky on kielen alla ja rauhan teitä ei tunneta.
Lauseesi: >"Jos et todellakaan löydä oikeinopettavaa seurakuntaa, vaan kaikki olemassa olevat ovat väärinopettavia, ei oikeuta jäämään väärinopettavaan kirkkoon, vaan toimimaan tietenkin sen eteen, että perustettaisiin oikeinopettava kirkko, jotta mahdollisimman moni löytäisi totuuden ja terveen opin Jumalan sanan varmalta pohjalta ja ettei yhä vain enemmän sieluja joutuisi väärienopettavien kirkkojen eksyttämänä vieraannutetuksi Jumalan sanasta ja kadotukseen."< on sellaista utopiaa, ettei sillä ole täällä ajassa mitään mahdollisuutta toteutua, sillä kerta kaikkiaan perkele on sokaissut kaikkien mielen. Jokaisella itsellä on velvollisuus pukeutua koko sota-asuun ja taisteltava niillä vatiopaikoilla joissa on. Ei kirkkojen perustamisilla saada aikaan mitään muuta kuin jakolaskuja. Oletko tosiaan siinä käsityksessä, että harhoista vapaita seurakuntia tai kirkkoja on. NIITÄ EI OLE ja "sillä siisti": sanoi kuulusteluissa Nils Gustafsson. Uusien kirkkojen perustajat luulevat päässeensä perkelettä pakoon. Eivät ole päässeet. Uusien kirkkojen perustajat ovat katkaisseet suhteensa edellisessä kirkossa oleviin uskovaisiin ja ovat lakannet heitä sanalla hoitamasta. Kyllä minä nyt tiedän mitä kirkkojen perustaminen on. Siinä ei saavuteta mitään todellista hyvää, vaan muutaman noukan kirkko tai seurakunta, joka itse todistaa olevansa harhaton.
No miksi sitten usutat minua actioon? Jotenkin on tragikoominen juttu.
"SEKOITAT TOISIINSA una sanktan, joka on näkymätön, ja toisaalta näkyvän kirkon!".
Lue omat viestisi ja ajattele sitten, että miksi ja mistä syystä, kehotat minua eroamaan luterilaisesta kirkosta ja/tai perustamaan puhtaan kirkon, tai liittymään kirkkoon tai seurakuntaan, jossa ei ole harhoja? Toisaalta olisi rehellistä, että kertoisit kirkon tai seurakunnan, jonka jäsen itse olet, niin voisi mieltää sitten paremmin sen, minkä ja millaisen ulkonaisen seurakunnan tai kirkon pidät riittävän puhtaana harhoista, joka johtaa siis todelliseen uskoon, eikä johda jäseniään kadotukseen. Tässä ilmoitan, että olen tutustunut moniin uusiin kirkkoihin ja seurakuntiin, joita on perustettu viimeaikoina. En sittenkään ole ainakaan niistä täysin vakuuttunut, sillä yltiöpäisyyttä ainakin uusissa pienissä muutaman jäsenen kirkoissa esiintyy ja yhteydet on katkaistu totaalisesti ennen uskovaiseksi tunnustettuihin uskon ystäviin. Tiedä häntä, mikä autuus uudessa on.
En sekoita, en eroa, en liity, enkä perusta uusia:
- uskon näkymättömän Kristuksen pyhän seurakunnan, jonka jäseniä uskovat ovat. Kristuksen ruumis.
- näen silmilläni ja kuulen korvillani ulkonaisen seurakunnan ja kirkkoja, joissa on enemmän ja vähemmän harhoja.