kuohuttava aihe

lastenpsykiatri sai ehdollisen vankeustuomion lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä internet-tiedonsiirtoverkkoa pitkin. kuitenkin kys henkilö jatkaa toimessaan lasten parissa, mutta ei ehkä pitkään. onneksi aina valpas iltalehti tuli ja julkaisi yksikohtaisia tietoja psykiatrin työpaikasta ja haastatteli hänen potilaitaan sekä kollegoita. yäks, olen jopa kätellyt sitä, kommentoi eräs "tiina". tästä huomataan, että jos oikeus päätyykin lain mukaiseen lievään tuomioon, on vapaalla lehdistöllä mahti koventaa rangaistusta. sen takia sitä kutsutaankin neljänneksi valtiovallaksi.
3222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on riittävästi nokkeluutta opiskellakseen psykiatriksi, ei vielä tarkoita, että olisi ymmärtänyt mitään lukemaansa. Selkeästi, ko. psykiatri on itse terapian tarpeessa.

Oikeastaan ainoa kysymys on, pitäisikö koulutusta jollain tavalla uudistaa, kun tällaisia patologisia tapauksia pääsee seulan läpi harjoittamaan ammattia.

Äänestä
  • Ihmiset joilla on henkisiä ongelmia hakeutuvat aloille, jossa voivat käsitellä niitä ...

    Kyse on yrityksestä ymmärtää itseään, itseasiassa hoidon tarpeessa olevia on eniten juuri mielenterveyspalvelujen piirissä hoitajina ja lääkäreinä, sun muina psykiatreina ...

    On hyvin todennäköistä ja loogistakin, että myös pedofiilit hakeutuvat aloille missä voi olla tekemisissä lasten kanssa ...

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Ihmiset joilla on henkisiä ongelmia hakeutuvat aloille, jossa voivat käsitellä niitä ...

    Kyse on yrityksestä ymmärtää itseään, itseasiassa hoidon tarpeessa olevia on eniten juuri mielenterveyspalvelujen piirissä hoitajina ja lääkäreinä, sun muina psykiatreina ...

    On hyvin todennäköistä ja loogistakin, että myös pedofiilit hakeutuvat aloille missä voi olla tekemisissä lasten kanssa ...

    Juuri tuollainen johtaa siihen, että esim kaikkia mieslastenhoitajia katsellaan kummasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhri lammas kirjoitti:

lastenpsykiatri sai ehdollisen vankeustuomion lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä internet-tiedonsiirtoverkkoa pitkin. kuitenkin kys henkilö jatkaa toimessaan lasten parissa, mutta ei ehkä pitkään. onneksi aina valpas iltalehti tuli ja julkaisi yksikohtaisia tietoja psykiatrin työpaikasta ja haastatteli hänen potilaitaan sekä kollegoita. yäks, olen jopa kätellyt sitä, kommentoi eräs "tiina". tästä huomataan, että jos oikeus päätyykin lain mukaiseen lievään tuomioon, on vapaalla lehdistöllä mahti koventaa rangaistusta. sen takia sitä kutsutaankin neljänneksi valtiovallaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu