Evoluution esimerkki

The Ice Man

Jalostus - nopeuttaa evoluutiota

Jalostus on evoluutiota, jota ihminen ohjaa tieten tai tietämättään. Siinä käytetään halutunlaisten kasvien, eläinten ja mikrobien aikaansaamiseen valintaa, saman lajin toisistaan eroavien kantojen välisiä risteytyksiä, polyploidiaa, lajien välisiä risteytyksiä ja jopa ihmisen aiheuttamia mutaatioita. Jalostus osoittaa, että eliöpopulaatiot voivat muuttua jo muutamassa kymmenessä vuodessa perusteellisesti. Eliökunnalla on ollut kehitykseen aikaa satoja miljoonia kertoja enemmän!

jalostus osoittaa, että jos evoluutio ei olisi totta niin jalostusta ei voisi tehdä.

14

968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • id-vahvistus

      Jalostus on selvä osoitus ID-teorian toimivuudesta, koska siinähän älykäs (ihminen) muuntaa jotain lajien ominaisuutta, kehittää omaa tarvettaan vastaavaksi. Jalostus on eri asia kuin sattuman ja luonnonvalinnan tuloksena väitetyiksi syntyneet uudet lajit.

      • FuusioHki

        Luepa ensin tämän sivun alalaidassa oleva kirjoitukseni (saattaa olla hypähtänyt seuraavalle sivullekin) otsikolla "onko tämä evoluutiota?".

        Jos ihminen ei itse luo uusia rakenteita, joia ei luonnossa voisi syntyä, niin kyseessä ei ole älykkään suunnittelijan tekemä lajikeihys. Perinteinen jalostustyö on lisääntyvien yksilöiden valitsemista kokonaispopulaatiosta haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi ja tällaisena ei eroa muusta luonnollisesta valintapaineesta. Voidaan sanoa, että tällöin jalostuksen kohteena oleva eliö, tai populaatio sopeutuu muuttuneeseen valinta tilanteeseen, kuten monet viljalajit ovat tehneet (luit kai ehdottamani säikeen). Uutena esimerkkinä tästä voisi ottaa maissin, joka ei kykene lisääntymään ilman ihmistä. Se on kehittynyt alunperin villistä kantalajista ja on siten oma lajinsa.

    • nimenomaan

      Jalostus osoittaa intelligenssin tarvetta halutun muutoksem aikaansaamiseksi.

    • Jalostuksesta saadut havainnot kumoavat koko evoluution. Kysy lisää jos epäilet.

      • Cetus

        Jalostus on ihmisten ohjaamaa evoluutiota.

      • Cetus kirjoitti:

        Jalostus on ihmisten ohjaamaa evoluutiota.

        Hyvin monien organismien kohdalla on jo vuosikymmeniä toistuvasti havaittu, että mutaatiospektri usein toistettujen keinotekoisten mutaatioiden jälkeen kasvaa vain vähän. Toisin sanoen samat mutaatiot toistuvat jatkuvasti. Geneetikko Gottschalk kirjoittaa (1994, s180): " Mitä suurempi on mutanttien valikoima sitä vaikeampi on sitä laajentaa uusilla mutaatiotyypeillä. Syntyy ensisijaisesti mutantteja, joita on jo olemassa."
        (HUOM.--Jalostajat ovat myös havainneet, että kemikaalien ja säteilytyksen tuloksena syntyneet keinotekoiset mutantit omaavat pääsääntöisesti ominaisuuksia ja tuntomerkkejä, jotka syntyvät sponttanienkin mutaatioiden kautta.--) Uusien mutanttityyppien lukumäärä vähenee mutaatioyrityksen määrän kasvaessa. Tästä syystä mutaatiojalostus on menettänyt merkityksensä. Lönning (1993,1995) tiivistää usein toistuvien samojen mutaatioiden sääntönä. Myös ihmisen kohdalla on tämä ilmiö tunnettu: Toistaiseksi tunnetaan yli 5000 toistuvasti ilmestyvää perinnöllistä poikkeamaa.
        Toistuvan muuntelun säännön syyksi Lönning olettaa (1995. s 154), että on olemassa vain rajoitettu määrä perintötekijöitä, " joissa tapahtuneen osittaisen tai täydellisen toiminnan menetyksen seurauksena voi vielä syntyä elinkelpoinen vaikkakin monissa tapauksissa vahingoittunut eliö. " Mutaatioilmiöiden säännönmukaisuus viittaa tosin runsaaseen, mutta kuitenkin rajalliseen eliöiden muuntelupotentiaaliin. Mutatiospektri rajoittuu toistaiseksi tehtyjen havaintojen perusteella perusryhmän sisään.

      • juutas
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        Saisikos tarkat viitetiedot noista lainauksista?

        Werner Gottschalk ilmeisesti kyseessä, mutta mikä teos?

        Ja kuka Lönning? Wolf-Ekkehard Lönningkö, joka on Behen ja Dembskyn hengenheimolainen?

        Quote-miningia ja pseudotiedettä vaikuttaisi taas - totuttuun tapaan - olevan "tietosi".

    • Palstanakkari

      todellisuudessa jalostus mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi organismin sisäisiä ratkaisumalleja.

      • Kyllä sekin on evoluutiota. Uusien "ratkaisumallien" syntyminen kestää kymmeniä, satoja tai tuhansia sukupolvia.

        Jalostuksessa vain ihminen korvaa luonnonvalinnan.

      • ...
        filosofia kirjoitti:

        Kyllä sekin on evoluutiota. Uusien "ratkaisumallien" syntyminen kestää kymmeniä, satoja tai tuhansia sukupolvia.

        Jalostuksessa vain ihminen korvaa luonnonvalinnan.

        Ei oikeastaan, koska koiran jalostuksessa informaatio ei lisäänny vaan vähenee. Tämä on rappeutumista. Se tukee kreationismia ja on evoluutiota vastaan.

      • kenny
        ... kirjoitti:

        Ei oikeastaan, koska koiran jalostuksessa informaatio ei lisäänny vaan vähenee. Tämä on rappeutumista. Se tukee kreationismia ja on evoluutiota vastaan.

        Jos tuntisit aihetta, niin koirien jalostus onkin mielipuolista.. Pyritään määrätietoisiin sukusiitoksiin, yms. järjettömyyksiin. populaation on oltava riittävän laaja, jolloin yksittäisen ominaisuuden korostuminen on hitaampaa, mutta kanta pysyy elinkelpoisena. Koiraa on jalostettu voimakkaasti ihmisen toimesta. Usealla rodulla on tyypillisiä vikoja, kuten esimerkiksi saksanpaimenkoiran luustoviat. Tuotantoeläimet on taaasen eri asia, joissa on ammattitaitoista henkilökuntaa organisoimassa, suunnittelemassa, ihmisiä, jotka tuntevat Mendelin tutkimusten pohjalta saadut lainalaisuudet ja opit. Koirien "jalostajista" tulee mieleen lähinnä Tohtori Josef Mengel taikka tohtori Frankenstein...

        Jos halua terveen, elinvoimaisen, pitkäikäisen koiran, nii hommaa sekarotuunen..

    • ihmettelijä--
      • vanha-kissa

        ihmettelijä-- viittasi luominen - lehteen ja siellä Don Battenin artikkeliin.

        No, ensinnäkin Don Batten on tunnettu YEC kreationisti ja tunnettu myös evoluutio-olkiukoistaan.

        Toiseksi, tuo artikkeli on sitä "prusryhmä"-pyörittelyä, mitä täälläkin on ihmetelty.

        Kolmanneksi, koska lajirajat luonnossakin ovat kuin veteen piirretty viiva, ei noissa risteymissäkään sinänsä ole mitään ihmeellistä.
        Loppu onkin sitä YEC argumentointia.

        Mutta mitä arvon herra/rouva ihmettelijä-- halusit oikeastaan sanoa?

    • kenny

      Kreaattien mukaan tuo kuvaamasi on mikroevoluutiota, ei makro.

      Koska kreaattien käsityksen mukaan lehmällekkin pitäisi kasvaa siivet nuon vain, yhtäkkiä... tai koiralle kidukset, ja kalan pitäs nuon vain yhtäkkiä ruveta synnyttämään eläviä poikasia. Tämä olisi sitten sitä makroevoluutota, uusien lajien syntymistä muutamin sukupolvien aikana ilman geneettisen perimän muuntelua.

      Mutta mitäs ihmetttä se sitten on, jos lisääntyminen tapahtuu eri lajien välillä? mitä se sitten on? Lopputuloshan on uusi laji, kuten esimerkiksi muuli. tai koirasusi, ka korpimetso.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      40
      3834
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1809
    3. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1716
    4. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1645
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1391
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1308
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      304
      1194
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1155
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1072
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1021
    Aihe