Vanhat kaunat

Kristikunnan ja muslimien välit ovat kireät. Taustalla vaikuttaa vanhat kaunat.

"Ristiretket olivat paavin hyväksymiä, uskonnollisesti motivoituja ja teologisesti perusteltuja sotaretkiä erityisesti keskiajalla. Aluksi tarkoitus oli vallata Jerusalem, minkä vuoksi ensimmäiset ristiretket kohdistuivat muslimeja vastaan. Myöhemmin ristiretkiä tehtiin myös muita Euroopassa olevia pakanallisia maita ja kansoja kohtaan, muun muassa Suomeen ja Baltiaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket
16571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onko taustalla pelko, pelko siitä, että historia toistaa itseään?

Voisivatko ristiretket toistua? Toisen maailmansodan alkuaikoina kristikunta oli halukas luomaan suurvaltioita, valta-alueensa laajentamiseksi, ristiretkihengessä.

Äänestä

http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/ristirit.jpg

RISTIRETKET

"Ristiretket saivat alkunsa kun paavi Urbanus II kehoitti Ranskassa marraskuussa 1095 pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen lähtemään sotaretkelle lyömään uskottomat, kristikunnan viholliset, joiden vallassa oli Pyhä Maa. Ihmisten kerrotaan osoittaneen suosiotaan ja huutaneen "Se on Jumalan tahto". Uskonkiihkon henki painoikin alkuvaiheissa leimansa mahtavaan kansanliikkeeseen.

Ristiretkille lähtevien vaikuttimena oli useinmiten vilpitön uskoninto ja halu aktiivisesti uskottomia vastaan taistelemalla sovittaa omat syntinsä. Oli kuitenkin myös niitä, jotka lähtivät mukaan seikkailunhalun tai voitonhimon takia, tai koska olivat kuunnelleet liioiteltuja juttuja itämaiden rikkauksista.

Ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin 15.8 1099. Voiton jälkeen laitettiin kaupungissa toimeen hirvittävä verilöyly ja kiitosjumalanpalvelus."

http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/krissota.html

Kristikunnan papisto, hengellisesti sokeana, talutti, hengellisesti sokeana pitämiään, talonpoikia sotatantereelle, teurastamaan kristikunnan vihollisia. Uskottelivat tietämättömille talonpojille, näiden saavan syntinsä sovitetuiksi, tappamalla toisen ihmisen. Miten erilailla Raamattu opettaakaan kuin kristikunnan papisto.

15. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. (Jesaja 1:15 KR-33/38)

Äänestä
  • "Ristiretket saivat alkunsa kun paavi Urbanus II kehoitti Ranskassa marraskuussa 1095 pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen lähtemään sotaretkelle lyömään uskottomat, kristikunnan viholliset"

    "Ristiretket saivat alkunsa kun paavi Urbanus II kehoitti lähtemään sotaretkelle". Jos Herra Jeesus olisi ollut tuon kirkon pää, olisiko hän kehoittanut lähtemään sotaretkelle? No ei varmasti. Mistä oikeutus sodalle sitten haettiin?

    Äänestä

  • Benovitz kirjoitti:

    "Ristiretket saivat alkunsa kun paavi Urbanus II kehoitti Ranskassa marraskuussa 1095 pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen lähtemään sotaretkelle lyömään uskottomat, kristikunnan viholliset"

    Jaakobin kirje 4:1-4 KR-38:
    "1. Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
    2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
    3. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
    4. Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen."

    Äänestä

  • Benovitz kirjoitti:

    "Ristiretket saivat alkunsa kun paavi Urbanus II kehoitti Ranskassa marraskuussa 1095 pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen lähtemään sotaretkelle lyömään uskottomat, kristikunnan viholliset"

    "Ristiretket saivat alkunsa kun paavi Urbanus II kehoitti lähtemään sotaretkelle". Jos Herra Jeesus olisi ollut tuon kirkon pää, olisiko hän kehoittanut lähtemään sotaretkelle? No ei varmasti. Mistä oikeutus sodalle sitten haettiin?

    Benovitz kirjoitti:
    >>Jos Herra Jeesus olisi ollut tuon kirkon pää, olisiko hän kehoittanut lähtemään sotaretkelle? No ei varmasti. Mistä oikeutus sodalle sitten haettiin?>>

    Panettelijan lapset ovat tunnistettavissa. Raamattu paljastaa heidät.

    1.Johanneksen kirje 3:10-12 KR-38

    10. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
    11. Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme
    12. eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.

    Äänestä

Olisi hyvä muistaa, että ennen ensimmäistäkään ristiretkeä olivat muslimit valloittaneet välimeren alueen lähes kokonaan. Siis muslimit pysäytettiin Ranskan rajalla Charles Martel johtamassa Poitiersin taistelussa vuonna 732. Muutamassa vuosisadassa muslimit olivat valloittaneet Pohjois-Afrikan, Lähi-Idän ja Vähä-Aasian.

Jos tänäpäivänä mikä tahansa valtio valloittaisi edes yhdenkin maan (varsinkin läntisen maan), mikä olisi länsimaiden reaktio? Oliko liittoutuneiden sotaan lähtö 2.maailman sodassa oikeutettua?

Ristiretkillä tehtiin paljon virheitä ja ylilyöntejä, mutta itse sotaan lähtöä me emme voi moittia. Muuten joudumme miettimään molempien maailman sotienkin oikeutusta. Niissäkin toimittiin monesti väärin (esim. Dresdenin pommitukset).

Äänestä
  • Katolinen kirkko toimi sekä liittoutuneiden riveissä, että akselivaltioiden riveissä.

    Molemmat maailmansodat ovat alkaneet kristikunnan keskuudesta.

    Äänestä

  • I ja II maailmansodat kirjoitti:

    Katolinen kirkko toimi sekä liittoutuneiden riveissä, että akselivaltioiden riveissä.

    Molemmat maailmansodat ovat alkaneet kristikunnan keskuudesta.

    Tarkoitatko että molempien maailman sotien syyt olivat uskonnolliset?
    Ei kai sentään.

    Äänestä

  • I ja II maailmansodat kirjoitti:

    Katolinen kirkko toimi sekä liittoutuneiden riveissä, että akselivaltioiden riveissä.

    Molemmat maailmansodat ovat alkaneet kristikunnan keskuudesta.

    Jumala käskee toimimaan näin:

    14. Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
    15. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
    16. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
    17. Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
    18. Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

    Se uskonnollinen instutuutio, joka ei opeta toimimaan Jumalan haluamalla tavalla, on asettunut itse itsensä Jumalan valtaistuimelle, asettanut itsensä Jumalan asemaan, sanellakseen lait ja säädökset oman mieltymyksen mukaan, ei Jumalan mieltymyksen mukaan.

    2.TESSALONIKALAISILLE 2. LUKU..

    3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    1.TIMOTEUKSELLE 4. LUKU..

    1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
    2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
    3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    Tarkoitatko että molempien maailman sotien syyt olivat uskonnolliset?
    Ei kai sentään.

    Molemmat sodat alkoivat kristikunnan alueilla. Molemmissa sodissa katolilaiset tappoivat toisiaan...

    Äänestä

  • Rehellisiä ihmisiä löytyy katolilaistenkin riveistä, kuten tämä alla mainittu historoitsija.

    Katolinen historioitsija E. I. Watkin kirjoitti:

    "Niin tuskallista kuin onkin tunnustaa, me emme voi väärän mielenylennyksen tai epärehellisen uskollisuuden takia kieltää tai jättää huomioon ottamatta sitä historiallista tosiseikkaa, että piispat ovat johdonmukaisesti kannattaneet kaikkia maansa hallituksen käymiä sotia. En tosiaankaan tiedä yhtään ainoaa tapausta, missä maan papisto olisi tuominnut sodan epäoikeudenmukaiseksi . . . Olkoon virallinen teoria mikä tahansa, käytännössä katoliset piispat ovat sodan aikana noudattaneet periaatetta 'minun maani on aina oikeassa'. Puhuessaan muissa tilanteissa Kristuksen nimessä, sotaisan kansallismielisyyden vallitessa he ovat puhuneet keisarin puhetorvena." – Morals and Missiles, toimittanut Charles S. Thompson, s. 57, 58.

    Äänestä

  • Ulmomaister kirjoitti:

    Rehellisiä ihmisiä löytyy katolilaistenkin riveistä, kuten tämä alla mainittu historoitsija.

    Katolinen historioitsija E. I. Watkin kirjoitti:

    "Niin tuskallista kuin onkin tunnustaa, me emme voi väärän mielenylennyksen tai epärehellisen uskollisuuden takia kieltää tai jättää huomioon ottamatta sitä historiallista tosiseikkaa, että piispat ovat johdonmukaisesti kannattaneet kaikkia maansa hallituksen käymiä sotia. En tosiaankaan tiedä yhtään ainoaa tapausta, missä maan papisto olisi tuominnut sodan epäoikeudenmukaiseksi . . . Olkoon virallinen teoria mikä tahansa, käytännössä katoliset piispat ovat sodan aikana noudattaneet periaatetta 'minun maani on aina oikeassa'. Puhuessaan muissa tilanteissa Kristuksen nimessä, sotaisan kansallismielisyyden vallitessa he ovat puhuneet keisarin puhetorvena." – Morals and Missiles, toimittanut Charles S. Thompson, s. 57, 58.

    Miksi Jeesusta ei uskottu? Herra Jeesus käski panna miekan tuppeen, kielsi tarttumasta aseisiin.

    Jeesus sanoi syynkin sille, miksi hän ei puoltanut sodankäyntiä:

    "14. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
    16. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole."

    "36. Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä"."

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    Tarkoitatko että molempien maailman sotien syyt olivat uskonnolliset?
    Ei kai sentään.

    Puhuessaan tästä aiheesta Claremontin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Joseph C. Hough viittasi Lontoon piispat. A. F. Winnington-Ingramin esimerkkiin. Tämä piispa kehotti Englannin kansaa:

    "Tappakaa saksalaiset – tappakaa heidät, ei tappamisen vuoksi, vaan maailman pelastamiseksi, tappakaa hyvät ja pahat, tappakaa nuoret ja vanhat, tappakaa ne, jotka ovat osoittaneet ystävällisyyttä haavoittuneitamme kohtaan, ja ne, jotka ovat olleet pahoja . . . Kuten olen sanonut tuhansia kertoja, minulle tämä on puhdistava sota, minulle jokainen, joka on kaatunut siinä, on marttyyri."55

    Entä mitä toisella puolella tehtiin? Kölnin arkkipiispa sanoi saksalaisille sotilaille seuraavaa:

    "Rakkaat isänmaamme kansalaiset, Jumala on meidän kanssamme tässä vanhurskauden puolesta käytävässä taistelussa, mihin me olemme joutuneet vastoin tahtoamme. Me käskemme teidän Jumalan nimessä taistella viimeiseen veripisaraanne saakka maan kunnian ja maineen puolesta. Viisaana ja oikeudenmukaisena Jumala tietää, että me olemme vanhurskauden puolella, ja hän antaa meille voiton."56

    Äänestä

  • Mönihän kirjoitti:

    Molemmat sodat alkoivat kristikunnan alueilla. Molemmissa sodissa katolilaiset tappoivat toisiaan...

    Tarkoitatko, että käytännössä kaikki yliopistot ja historiankirjat ovat väärässä pohtiessaan sodan syitä? ei kai.

    Äänestä

  • on marttyyri kirjoitti:

    Puhuessaan tästä aiheesta Claremontin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Joseph C. Hough viittasi Lontoon piispat. A. F. Winnington-Ingramin esimerkkiin. Tämä piispa kehotti Englannin kansaa:

    "Tappakaa saksalaiset – tappakaa heidät, ei tappamisen vuoksi, vaan maailman pelastamiseksi, tappakaa hyvät ja pahat, tappakaa nuoret ja vanhat, tappakaa ne, jotka ovat osoittaneet ystävällisyyttä haavoittuneitamme kohtaan, ja ne, jotka ovat olleet pahoja . . . Kuten olen sanonut tuhansia kertoja, minulle tämä on puhdistava sota, minulle jokainen, joka on kaatunut siinä, on marttyyri."55

    Entä mitä toisella puolella tehtiin? Kölnin arkkipiispa sanoi saksalaisille sotilaille seuraavaa:

    "Rakkaat isänmaamme kansalaiset, Jumala on meidän kanssamme tässä vanhurskauden puolesta käytävässä taistelussa, mihin me olemme joutuneet vastoin tahtoamme. Me käskemme teidän Jumalan nimessä taistella viimeiseen veripisaraanne saakka maan kunnian ja maineen puolesta. Viisaana ja oikeudenmukaisena Jumala tietää, että me olemme vanhurskauden puolella, ja hän antaa meille voiton."56

    Laitatko lähteet, kiitos.

    Äänestä

  • kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

patikka kirjoitti:

Kristikunnan ja muslimien välit ovat kireät. Taustalla vaikuttaa vanhat kaunat.

"Ristiretket olivat paavin hyväksymiä, uskonnollisesti motivoituja ja teologisesti perusteltuja sotaretkiä erityisesti keskiajalla. Aluksi tarkoitus oli vallata Jerusalem, minkä vuoksi ensimmäiset ristiretket kohdistuivat muslimeja vastaan. Myöhemmin ristiretkiä tehtiin myös muita Euroopassa olevia pakanallisia maita ja kansoja kohtaan, muun muassa Suomeen ja Baltiaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu