Kuka tai mikä uskonto oli ensimmäinen meidän maailmassa? Missä järjestyksessä mennään? Lestadiolaiset taitavat olla aika tuoreita vielä. Jokainen vannoo kuitenkin omaansa paremmaksi ja muita vääräuskoisiksi.
KUKA oli
EKA
297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin... JOS jokin korkeampi voima olisi olemassa ja luja usko ihmiselämässä olisi todellakin vankka vaatimus tältä "korkeammalta taholta" "kotiin pääsylle", miten monet sielut olisivatkaan tuhoon tuomitut vääräuskoisuudessaan? sadat miljoonat? miljardit?
kun tätä yhtälöä miettii, tulee väistämättä miettineeksi myös tämän "korkeamman tahon" julmuutta ja ankaruutta ja epäreiluutta, koska ei anna kaikille samanveroista mahdollisuutta tutustua itseensä. miten ihminen saa tietoa uskoista? suuri osa uskovaisista tulee uskoon jonkin "järisyttävän kokemuksen" kautta toinen suuri osa tutkimalla ja tutustumalla historian- ja uskonopuksiin ja/tai käymällä uskonkokouksissa. valtaosa kuitenkin vielä nykyäänkin "perii" uskonsa automaattisesti vanhemmiltaan. oli niin tai näin, minä en voi ymmärtää luojalta (minkä uskon pääjehu se sitten onkin) näin hämärää peliä. luulisi luojan antavan jokikiselle valttikortit tähän peliin, jos pelastus sitä vaatii - taikka sitten luoja ei yksinkertaisesti vain piittaa...
minä olen tullut siihen lopputulokseen, ettei mitään uskoa ja palvontaa tarvita. minulle riittää se, että minulla on hyvä olla omatuntoni kanssa ja vältän "sivistyneen maailmankatsomuksen" väärintekoja lähimmäisilleni ja pyrin auttamaan lähimmäistä kun se on mahdollista ja/tai näen sen hyväksi.
Riittää myös mulle, mutta mielenkiinto on herännyt nyt, kun koulussa oli laiska eikä kiinnostanut päntätä, missä järjestyksessä noita uskontoja / seurakuntia / lahkoja on syntynyt? Mikä niistä on vanhin?