Hitlerin tukeminen

Vuonna 1933 allekirjoitettiin konkordaatti Saksan ja Vatikaanin välillä. Sopimuksen 16. artiklassa vaadittiin kaikkia katolisen kirkon piispoja ennen virkaanastumistaan tekemään ”uskollisuusvala” natsihallitukselle ja 30. artiklassa käskettiin rukoilemaan ”Saksan valtakunnan ja kansan menestymisen puolesta” jokaisen juhlamessun jälkeen.66

Kun vuonna 1936 liikkui huhuja, joiden mukaan katolilaiset vastustivat Hitlerin hallitusta, niin kardinaali Faulhaber sanoi saarnassaan kesäkuun 7. päivänä: ”Te olette kaikki sen todistajia, että kaikkina sunnuntai- ja pyhäpäivinä pääjumalanpalveluksessa me rukoilemme jokaisessa kirkossa Führerin puolesta, kuten olemme luvanneet konkordaatissa. . . . Me tunnemme itsemme loukatuiksi sen johdosta, että uskollisuuttamme valtiota kohtaan on epäilty.”67

Mihin siis kirkot johtivat Saksan kansaa? Wienin yliopiston roomalaiskatolinen historian professori Friedrich Heer selittää: ”Saksan historian kylmät tosiasiat osoittavat, että risti ja hakaristi lähestyivät yhä enemmän toisiaan, kunnes hakaristi julisti voiton sanomaa Saksan tuomiokirkkojen torneista, hakaristiliput ilmaantuivat alttarien ympärille ja katoliset ja protestanttiset teologit, pastorit, kirkonmiehet ja valtiomiehet ottivat tervetulleena vastaan liiton Hitlerin kanssa.”68

Syyskuun 17. päivänä 1939, yli kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Saksa oli miehittänyt Puolan, Saksan piispat julkaisivat yhteisen paimenkirjeen, missä he sanoivat: ”Tänä ratkaisun hetkenä me kehotamme katolisia sotilaitamme tekemään velvollisuutensa kuuliaisina Führerille ja olemaan valmiit uhraamaan koko yksilöllisyytensä. Vetoamme uskollisiin, että he yhdessä rukoilisivat kiihkeästi, että Kaikkivaltias Jumala kaitselmuksessaan johtaisi tämän sodan siunattuun menestykseen ja isänmaamme ja kansamme rauhaan.”69

Kesällä 1940 sanoi katolinen piispa Franz Josef Rarkowski: ”Saksan kansalla . . . on levollinen omatunto . . . Se tietää, käyvänsä oikeudenmukaista sotaa, joka on kansan itsesuojelun kannalta välttämättömyys.”70

Vuonna 1939 New York Times -lehti totesi: ”Saksan protestanttisten ja katolisten kirkkojen aikakauslehdet julkaisevat nyt monia kannustavia kirjoituksia, joissa ne selittävät, mitä velvollisuuksia sotilailla on puolustaessaan maataan, ja kehottavat saksalaisia sotilaita taistelemaan Pyhän Miikaelin hengessä Saksan voiton ja oikeudenmukaisen rauhan puolesta.”71

Eikö ole ilmeistä, mihin kirkot johtivat Saksan kansaa? Professori Gordon Zahn kirjoitti: ”Saksan katolilainen, joka etsi uskonnollisilta johtajiltaan hengellistä ohjausta ja opastusta Hitlerin sodissa palvelemisen suhteen, sai käytännöllisesti katsoen samat vastaukset kuin hän olisi saanut vallanpitäjältä itseltään.”72

Kirkonjäsenten yleinen sodan kannatus heijasti heidän saamaansa uskonnollista ohjausta. Professori Heer selitti: ”Noin kolmestakymmenestäkahdesta miljoonasta Saksan katolilaisesta – joista viisitoista ja puoli miljoonaa oli miehiä – vain seitsemän kieltäytyi avoimesti asepalveluksesta. Kuusi heistä oli itävaltalaisia.”73 Tilanne oli sama Saksan protestanttien keskuudessa.

Kirkot johtivat siis kaikissa maissa jäsenensä sotaan. Katolilaiset tappoivat katolilaisia taistelukentillä. Protestantit surmasivat protestantteja. Ja kirkon johtajat rukoilivat kummallakin puolella Jumalalta voittoa!

Miten Jumalaa häpäisevää olikaan yhdistää hänen nimensä tällaisiin hirmutekoihin! Raamatun sanat soveltuvat todella hyvin kirkkoihin: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” – Tiit. 1:16.
10893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...virkansa ja henkensä menettämistä. Se tarkoittaa suomettumista, joka puolestaan tarkoittaa, että hullulle on oltava mieliksi.

Mielenkiintoinen katsaus sinänsä.

Äänestä
  • Virka on yhtäkuin huomattava yhteiskunnallinen asema on yhtäkuin hyvä taloudellinen tila.

    Yhteiskunnallinen asema on yhtäkuin valta

    Hyvä taloudellinen tila on yhtäkuin valta

    Äänestä

  • Voitaisiin myös miettiä, kuinka kirkko joutuu asettelemaan sanojaan kun mm. lähi-idän mielipuolien (uskontoa mainitsematta) väkivallan uhan alla maailma elää nyt.

    Oli silloin, ja on nyt, syytä pelätä lukuisten viattomien hengen puolesta.

    Äänestä

  • histofriikki kirjoitti:

    Voitaisiin myös miettiä, kuinka kirkko joutuu asettelemaan sanojaan kun mm. lähi-idän mielipuolien (uskontoa mainitsematta) väkivallan uhan alla maailma elää nyt.

    Oli silloin, ja on nyt, syytä pelätä lukuisten viattomien hengen puolesta.

    Katoliset kai ovat jo suostuneet, että maa ei olekaan litteä. Muslimit levittävät aatettaan julistamalla kuolemaa vääräuskoisille. Kaheleita molemmat. Terveisin

    Pär

    Äänestä

Voisitko laittaa lähteet, kiitos. Helpompi keskustella.

Äänestä
  • No sieltä tulee lähteeksi varmaan joku epävirallinen Katolisvihamielinen kirja tai nettisivu...

    Toisaalta, mitä siitä sitten jos tuohon aikaan (39,40) osa papeista tai piispoista olisi tuollaista heittänytkin jossain yksittäisissa saarnoissa ynm.

    Hitleristä kun ollaan vaan rakennettu tälläinen kaiken pääpiru, vaikka mm. sosialimismi on tappanut tutkitusti nyt 100 miljoonaa ihmistä - ja iso osa tapetuista on omaa kansaa sosialismissa (esim. stalin ja mao). Jotenkin vainoharhaisuus jotain vierasta rotua kohtaan, on sekin asteen ymmärrettävämpää kuin suoraan oman kansan niittaaminen, kuten sosialistiteilla. Kumpakin tietty on sairasta.

    Mitä tulee siis noihin lausuntoihin esim. 1939, 1940 - niin pitää muistaa, että tuolloin Aatu oli vaan yksi johtaja sodan melskeissä - mitään LOPULLISTA RATKAISUA ei oltu vielä tehty, eikä KANSANMURHASTA ollut tietoakaan. Itseasiassa ilman tuota ihan loppuajan vainoharhaista pärähtämistä ja siitä johtuvaa Juutalaisten kansanmurhaa, Aatu olisi ollut vaan yksi (jopa suht normaali) johtaja historiassa ja tuon ajan melskeissä...

    Aatuhan keksi amfetamiinin ja sitä ruvettiin laajasti käyttämään sakemanni sotilaiden keskuudessa...aatun lähipiirihän on kertonut, että yhtäkkiä loppuaikoinaan Aatu rupesi valvomaan kaiket yöt ja samalla rupesi yhtäkkiä täysin vainoharhaiseksi lähimpiä ystäviäänkin kohtaan...ja silloin tuli juuri myös nämä lopuuliset ratkaisut...joten mahtoiko ruveta herra itse kokeilemaan suosittua jauhettaan, niin hyvin sopisi kuvaan ja tätä on tutkijatkin epäilleet...

    Äänestä

  • Ei mitään ihmeellistä kirjoitti:

    No sieltä tulee lähteeksi varmaan joku epävirallinen Katolisvihamielinen kirja tai nettisivu...

    Vai ei ollut kansammurhista tietoakaan vielä vuonna 1939 ja "Aatu" oli vain normaali johtaja. Tiesitkös, että vuonna 1935 Saksassa oli viisi keskitysleiriä joilla oli 3500 ihmistä. Se kai on ihan normaalin maan johtajan merkki, että pistää keskitysleireille, jos ei satu miellyttämään. Tosin murhaamiset varsinaisesti alkoivat vasta 1941, mutta ei minusta ole normaalin johtajan merkki siltikään, jos pitää vankina ja pakkotyössä kymmeniä tuhansia ihmisiä.

    Äänestä

  • minähänsevainolentäällätaas kirjoitti:

    Niin ne olivat tuon ajan sotaisassa maailmassa hyvin normaali käytäntö ja Saksan kokoisessa maassa "vain" 3500 ihmistä on todella vähän. Suomessakin on vankilassa tällä hetkellä enemmän ihmisiä ja mm. Neuvostoliitossa on koko ajan nytkin kymmeniä tuhansia vankeja pakkotyössä - ja mitä se on Kiinassa, joku aika huikea luku, ainakin miljoona (siis oikeasti tälläkin hetkellä)...eli tosiaan se todellinen sekoaminen Aatulla alkoi vasta 41-42 ja silloinkin ei kansanmurha ynm. lopulliset ratkaisut heti ollut laajasti tiedossa...

    Sosialismi on tappanut tutkitusti ja niin, että kaikki tietää - 100 v. sata miljoonaa ihmistä! Ja aate senkun porskutta, Suomessakin...

    Äänestä

  • Mr pöhpöh kirjoitti:

    Ihan kiva, jos sinusta on normaalia, että joku vangitsee ihmisiä sen takia, kun he ovat esim. homoseksuaaleja, pappeja, jehovan todistajia, romaneja ja toisinajattelijoita.

    pakko kysyä: kertooko tämä jotain katolilaisten moraalista?

    Äänestä

  • just_mee kirjoitti:

    Koetetaan nyt vaan olla ihan ilman (naisellista ?) hysteeria....

    Luetaas uudestaan mitä siinä lukee
    "Niin ne olivat tuon ajan sotaisassa maailmassa hyvin normaali käytäntö ja Saksan kokoisessa maassa "vain" 3500 ihmistä on todella vähän. Suomessakin on vankilassa tällä hetkellä enemmän ihmisiä ja mm. Neuvostoliitossa on koko ajan nytkin kymmeniä tuhansia vankeja pakkotyössä - ja mitä se on Kiinassa, joku aika huikea luku, ainakin miljoona (siis oikeasti tälläkin hetkellä)...eli tosiaan se todellinen sekoaminen Aatulla alkoi vasta 41-42 ja silloinkin ei kansanmurha ynm. lopulliset ratkaisut heti ollut laajasti tiedossa...

    Sosialismi on tappanut tutkitusti ja niin, että kaikki tietää - 100 v. sata miljoonaa ihmistä! Ja aate senkun porskutta, Suomessakin..."

    *Lisätään tähän siis vielä, että tuo miljoona vankia sosialistisessa Kiinassa ja kymmeniä tuhansia venäjällä on TÄMÄN HETKISTÄ TODELLISUUTTA ! Eli ei tähän verrattuna keskellä toista maailman sotaa, eri ajassa, Hitlerin toimet vielä 40-41 luvulle asti olleet ollenkaan niin ihmeellistä - ja niistähän tämä keskustelu alkoi. Itseasiassa siihen 40 luvun alkuun mennessä SOSIALISMI oli kunnostaunut paaaaljon paaaheemmin....on muuten teorioita siitä, että koko Kansallissosialismi ei olisi edes syntynyt ilman neuvostoliiton sosialismia - sitähän Aatu noituu koko kirjansa läpi, ei Juutalaisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

arkistot avattu kirjoitti:

Vuonna 1933 allekirjoitettiin konkordaatti Saksan ja Vatikaanin välillä. Sopimuksen 16. artiklassa vaadittiin kaikkia katolisen kirkon piispoja ennen virkaanastumistaan tekemään ”uskollisuusvala” natsihallitukselle ja 30. artiklassa käskettiin rukoilemaan ”Saksan valtakunnan ja kansan menestymisen puolesta” jokaisen juhlamessun jälkeen.66

Kun vuonna 1936 liikkui huhuja, joiden mukaan katolilaiset vastustivat Hitlerin hallitusta, niin kardinaali Faulhaber sanoi saarnassaan kesäkuun 7. päivänä: ”Te olette kaikki sen todistajia, että kaikkina sunnuntai- ja pyhäpäivinä pääjumalanpalveluksessa me rukoilemme jokaisessa kirkossa Führerin puolesta, kuten olemme luvanneet konkordaatissa. . . . Me tunnemme itsemme loukatuiksi sen johdosta, että uskollisuuttamme valtiota kohtaan on epäilty.”67

Mihin siis kirkot johtivat Saksan kansaa? Wienin yliopiston roomalaiskatolinen historian professori Friedrich Heer selittää: ”Saksan historian kylmät tosiasiat osoittavat, että risti ja hakaristi lähestyivät yhä enemmän toisiaan, kunnes hakaristi julisti voiton sanomaa Saksan tuomiokirkkojen torneista, hakaristiliput ilmaantuivat alttarien ympärille ja katoliset ja protestanttiset teologit, pastorit, kirkonmiehet ja valtiomiehet ottivat tervetulleena vastaan liiton Hitlerin kanssa.”68

Syyskuun 17. päivänä 1939, yli kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Saksa oli miehittänyt Puolan, Saksan piispat julkaisivat yhteisen paimenkirjeen, missä he sanoivat: ”Tänä ratkaisun hetkenä me kehotamme katolisia sotilaitamme tekemään velvollisuutensa kuuliaisina Führerille ja olemaan valmiit uhraamaan koko yksilöllisyytensä. Vetoamme uskollisiin, että he yhdessä rukoilisivat kiihkeästi, että Kaikkivaltias Jumala kaitselmuksessaan johtaisi tämän sodan siunattuun menestykseen ja isänmaamme ja kansamme rauhaan.”69

Kesällä 1940 sanoi katolinen piispa Franz Josef Rarkowski: ”Saksan kansalla . . . on levollinen omatunto . . . Se tietää, käyvänsä oikeudenmukaista sotaa, joka on kansan itsesuojelun kannalta välttämättömyys.”70

Vuonna 1939 New York Times -lehti totesi: ”Saksan protestanttisten ja katolisten kirkkojen aikakauslehdet julkaisevat nyt monia kannustavia kirjoituksia, joissa ne selittävät, mitä velvollisuuksia sotilailla on puolustaessaan maataan, ja kehottavat saksalaisia sotilaita taistelemaan Pyhän Miikaelin hengessä Saksan voiton ja oikeudenmukaisen rauhan puolesta.”71

Eikö ole ilmeistä, mihin kirkot johtivat Saksan kansaa? Professori Gordon Zahn kirjoitti: ”Saksan katolilainen, joka etsi uskonnollisilta johtajiltaan hengellistä ohjausta ja opastusta Hitlerin sodissa palvelemisen suhteen, sai käytännöllisesti katsoen samat vastaukset kuin hän olisi saanut vallanpitäjältä itseltään.”72

Kirkonjäsenten yleinen sodan kannatus heijasti heidän saamaansa uskonnollista ohjausta. Professori Heer selitti: ”Noin kolmestakymmenestäkahdesta miljoonasta Saksan katolilaisesta – joista viisitoista ja puoli miljoonaa oli miehiä – vain seitsemän kieltäytyi avoimesti asepalveluksesta. Kuusi heistä oli itävaltalaisia.”73 Tilanne oli sama Saksan protestanttien keskuudessa.

Kirkot johtivat siis kaikissa maissa jäsenensä sotaan. Katolilaiset tappoivat katolilaisia taistelukentillä. Protestantit surmasivat protestantteja. Ja kirkon johtajat rukoilivat kummallakin puolella Jumalalta voittoa!

Miten Jumalaa häpäisevää olikaan yhdistää hänen nimensä tällaisiin hirmutekoihin! Raamatun sanat soveltuvat todella hyvin kirkkoihin: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” – Tiit. 1:16.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu