Lapinjärvellä vannottiin ja vakuutettiin ,että olisimme samalla viivalla työmarkkinoilla työnhakijoiden joukossa.Olen kyllä lyönyt päätäni seinään vuoden.Jollain kysymyksellä hakupapereissa tai haastattelussa "jään kiinni".Perjantaina haastattelija kysyi kävinkö armeija-aikana koskaan lapissa leirillä.Vastasin kielteisesti.Kertoi palvelleensa Santahaminassa ja sitten...mikä aselaji ja miten pärjäsit intissä?Naps!!.(aivan vaan välikysymys muiden kysymysten joukossa).Elokuun alussa olin laittanut hakupaperit työpaikkaan ja soittivat haastatteluun.Kysyi puhelimessa koska olen kotiutunut armeijasta?Naps!Onko muilla ollu samoja kokemuksia.Vituttaa ku kaks aivan lyhyen ajan sisällä ja olis ollu hyviä paikkoja!
toivotonta
iisakkikie
251060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Niin, varusmiespalveluksen suorittaminen saa vaikuttaa ainoastaan esimerkiksi turvalllisuusalalle pyrkiessä. On lain rikkomus valita kahdesta tasa-arvoisesta hakijasta varusmiespalveluksen käynyt tällä perusteella, jos kyse ei ole edellämainitusta alasta.
Tosin millä todistat tämän lainrikkomuksen mitä kansalaiset tekevät, jos se ei ole millään paperilla?
Toisaalta vapautus armeijasta tarkoittaa sitä, ettei työnantajalle tarvitse näyttää vapautuksen oikeaa syytä, edes siviilipalvelustodistusta. Se on samalla omakohtainen asia, kiertääkö lakia kuten tällainen työnantaja vai onko rehellinen.
Jos kerran kysellään asiattomasti intin käymisestä noin paljon, niin kannattaa sitten suunnitella oma "armeija-ura" valmiiksi.
Sanot vaikka että olit tykistössä Niinisalossa ja P-kauden lopussa pamahti polvi/selkä/joku muu, etkä pystynyt enää juoksemaan ja sait siirron B-luokkaan ja vietit loppuajan esikuntakomppaniassa suurimmaksi osaksi toimistohommissa.
...tosin itse pitäisin kyllä aika epäilyttävänä sellaisia työnantajia, jotka "turhaan" kyselevät intin käymistä. Voipi olla että sellaisessa paikassa on ns. "äijämeininki" muutenkin, eli esim. ylitöitä ei merkata kuin erityistapauksissa ja palkat maksetaan sitten kun huvittaa...
Edellinen viesti naulan kantaan, tällaisia kokemuksia on kohdalle osunut jäljestäpäin, "hyvä työpaikka" on paljastunut helvetin porstuaksi.
Hyvä kuvaus tuo "äijämeininki". Vai voiko sitä sanoa myös nimellä riistäjämeininki, ja varusmiespalveluksensa moitteetta ja innolla suorittanut nuorukainen osoittaa olevansa nujerrettu persoona, joka suorastaan haluaa tulla riistetyksi ja hyväksikäytetyksi.
Se nyt on ihan sama vaikka itselleen keittelee "armeijauran". Käytännön riski jäädä valheesta kiinni on ainoastaan mikäli halutaan nähdä sotilaspassi, mutta kuka tuota mukanansa kuskaa? Saati jos se suorastaan VAADITAAN tuoda näytille, silloin pitää miettiä työnantajaa kaksikin kertaa, kumpi tässä painaa enemmän, siviili- vai sotilaskokemus?
Naisia kiusataan eräällä toisella kysymyksellä: onko lapsia, minkä ikäisiä, aiotko hankkia jne. Mites tämän laillisuus- ja tarkoituspohja?
Kusipäitä riittää ja parempi kun antaa niiden olla omassa joukossaan. Työpaikkoja tulee ja menee. Nykyihmisellä tulee olla kolmekin ammattia. Harva on samassa talossa yli kolmea vuotta.
Vastakysymyksellä on joskus kiva katsoa miten työnantajan edustaja reagoi yrityksestä esitettäviin kysymyksiin, jotka ovat verrattavissa yksityisasioihin. Seuraa yleensä kiertelyä ja kaartelua, ja liikesalaisuuteen vedoten kieltäydytään kertomasta totuutta. Lainvastaisesti, on joskus jopa tilinpäätöstietoja jätetty julkistamatta.
valehtelemaan työnhakutilanteessa.Pitkässä juoksussa jää kiinni valehtelusta ja luottaako työnantaja / esimies tulevaisuudessa ku vale paljastuu?Polvi/selkä pamahtanut,no joo.Itse en ottaisi kaveria duuniin jolla jo nuorena paikat paukkuu.Jokainen tekee omat valintansa sivarin tai intin välillä.Myönnän itsekkin kysyväni asiasta.Se on tapa.Johtajakoulutuksen saaneet kertovat sen yleensä jo hakupapereissa.Kellot yleensä soivat mikäki hakupapereissa ei ole varusmiespalveluksesta mainintaa,vaikka ei se meillä mikään vaatimus ole.En kiellä,ettei reservin upseeri tai aliupseeri olisi etu haastattelevia valittaessa.Loppusuoralla sillä ei ole merkitystä-haastattelu ratkaisee.Suoritan 30-40 rekrytointia vuosittan ja voi sitä kirjoa:).Rehellinen kannattaa olla kuitenkin.
Ole hyvä ja valitse vapaasti. Mutta varo ettei käy kuin entisellä äijällä lavatansseissa, kun aikansa valkkasi naisten rivistä oli kaikki vähänkin kiinnostava jo viety.
Kai tuo tehtävän työn laatukin jotain sanelee. Itselläni on paukkunut molemmat nivelsiteet nilkoista eikä se haittaa alkuunkaan tuotesuunnittelijan työtä. Jakeluauton kuskiksi en edes hakisi, koska tiedän ettei sitä kestä kauaa, ja molemmat jalat on muusina.
Valehtelee se työnantajaosapuolikin minkä kerkiää, joskus jää kiinnikin. Ja tuo luottamuspula on kaksipiippuinen asia jos alat purkamaan työsuhdetta myöhemmin syyllä luottamuspula. Saa sen tehdä mutta äkkiä maksaa puolen vuoden palkan.
Pikku vinkki: pisteen, puolipisteen, kyssärin ja pilkun jälkeen tulee välilyönti. Älä lähetä tuolla lailla kirjoitettua liikekirjettä ainakaan minulle, arvon rekrytoija.
---
Voipi olla että sellaisessa paikassa on ns. "äijämeininki" muutenkin, eli esim. ylitöitä ei merkata kuin erityistapauksissa ja palkat maksetaan sitten kun huvittaa...
---
Samanlaiset ajatukset tuli mullekkin. Lisäksi kyseeseen voi tulla pienen pieni "hikipaja", jonka toimitusjohtaja leikkii isoa herraa kaikkine omakotitaloineen ja autoineen. Vaimokin tällaiselta tj:ltä (mikäli hemmo nyt on edes koskaan edes sellaista onnistunut saamaan) on lähtenyt lätkimään jo aikoja sitten.
Takaan, että olette täysin samalla viivalla muiden hakijoiden kanssa. Se työnantaja/yrittäjä joka jättää palkkaamatta pelkän sivariuden vuoksi ei tollaisella menolla pitkälle potki. Suomen laki koskee kaikkia, niin myös työnantajia!
Meidän yrityksessämme katsotaan mahdollisen työntekijän tietoja ja taitoja sekä yleistä asennoitumista työntekoon ja uuden oppimiseen. Sivariudella ei meillä ole mitään merkitystä.
valveutunut työnantaja paljasta syytä miksi on jättänyt valitsematta sivarin. Tällä kertaa vaan ei onni suosinut. Vastaamattakaan kun ei voi olla. Mikäli kiertää kysymyksen, on jo leimattu. Oikeestihan ei saisi kysyä. Kaikesta ne vaan kyselee:).Älä siis työnantajaerkki "takaa" semmoista, mikä ei pidä todellisuudessa paikkansa.
Valveutunut työnantaja kiinnittää huomiota vain OLEELLISIIN seikkoihin työntekijää valittaessa. Ei ainakaan meidän yrityksessämme ole merkitystä onko hakija käynyt intin vaiko ei. Edelleenkin meillä ratkaisee hakijan tiedot ja taidot sekä asenne.
Mikä mahtaa olla teidän yrityksenne toimiala kun tuo armeijan käyminen vaikuttaa noin paljon?
Niin, yksi mieheni perusteluista, miksi käydä armeija, oli se, että hänen mukaansa on sata prosenttisen varmaa, että intin käymisestä ei ole ainakaan mitään haittaa, paitsi silloin jos aikoo hakea työpaikkaa vaikkapa " Suomen Rauhanyhdistyksestä " :)) tai vastaavasta.
Sensijaan nyt tämänkin keskusteluketjun perustella siitä taas on haittaa, että nuori on tullut valinneeksi toisin.
Mieheni työskentelee keskisuuressa firmassa toimialana rakennuspuusepänteollisuus, ja hän on myös jäsenenä yhtiön tiimissä joka valitsee työntekijöitä.
Tämä iso pomo työskentelee vakuutusyhtiössä.
Aika erilaiset toimialat, ja kuitenkin molemmissa sillä intin käymisellä on merkitys.
Se on näille firmoille ilmeisesti yksi niistä OLEELLISISTA seikoista ,valitettavasti, vaikka sitä ei suoraan tuoda julki, eikä kuulemma ihan suoraan edes kysytä.
Näin se ilmeisesti sitten todellisuudessa on ?
väittelyt juuri samasta asiasta. Mieheni väitti, että tasantarkkaan työtä hakiessa vaikuttaa se onko armeija käyty vai ei.
Minun mielestäni poikamme olisi oikein hyvin voinut mennä siviilipalvelukseen, varsinkin kun vastustan pakollista asevelvollisuutta.
Poikamme itse oli sitä mieltä , että niin kauan kun Suomessa on yleinen asevelvollisuus, hän suorittaa sen, vain ja ainoastaan siksi, että se on VELVOLLISUUS , eikä sitten yhtään enempää. Poikamme suorittaa parhaillaan sitä velvollisuuttaan Merivoimissa.
Jokin aika siten keskustelin taas kerran erään ison firman työhönottajan kanssa tästä. Hän myönsi suoraan, että jos on samanvertaiset työhönhakijat, niin hän ottaa ilman muuta sen asevelvollisuuden suorittaneen hakijan.
Itse ajattelisin niin, että työhönottajissakin alkaa olla jo paljon niitä jotka ovat valinneet muun kuin asevelvollisuuden... Tämänkin seikan romutti Kauppalehdessä ollut juttu, joka oli otsikoitu " mistä firmojen pomot on tehty ? " Jutussa oli, että Ressusta, Tekusta, ja Rukista. Hyvin monet isommat johtajat Suomessa ovat käyneet Rukin, heistä oli pitkä lista jutun yhteydessä.
Aloittajan kokemusten perustella, ja poikamme tulevaisuutta ajatellen, mieheni näyttää olevan oikeassa, ja tuolla intin käymisellä on sittenkin tärkeä merkitys ?!!
"Ressusta, tekusta ja rukista".
Tämä sitten kertookin kaiken.
Tunnen näitä pamppuja, ja sääliksi käy alaisia. Mitä jos oma ja näiden arvomaailma on valovuosien päässä toisistaan? Ei mikään ole sen säälittävämpi olento kuin kauppatieteilijä tai insinööri.
Virhe tapahtuu siinä, että annetaan omien mieltymyksien ja henkilökohtaisen katsantokannan vaikuttaa liiaksi päätöksiä tehdessä, vaikka se ei olisi tarkoituksenmukaista tai on jopa vahingollista.
Voisitko "matruusin mutsi" kertoa tarkemmin tästä ison firman työhönottajasta: ns. henkilöprofiili. Kiinnostaisi tietää osoittautuuko oma arvioni oikeaksi...
Rakennuspuusepänteollisuus, heitä sijaintia vähän, siinäkin saattaa rengas kiertyä umpeen ja arvioni osua oikeaan...
niitähän ne on. Kuka mitenkin on joskus valinnut. Lakiahan ei työnantaja riko kysymällä armeijataustaa mutta valintaan se ei saa vaikuttaa.Kysymys kuuluukin "kukapa sen sitten tietää, vaikuttaako"? Arkkitehti-ja rakennussuunnittelutoimistossamme jossa on 22 työntekijää kysytään taustatietolomakkeessa sotilasarvo.En ole koskaan ajatellut asiaa miksi siinä lukee niin.
Sellaisten kysymysten esittäminen on kiellettyä, jotka välittömästi tai välillisesti ilmaisevat tai voivat ilmaista seikkaa joka viittaa syrjintälaissa diskriminoituun tekoon.
Kuka sen sitten tietää, vaikuttaako? Ensinnäkin, samainen laki vaatii ansiovertailua, ja tämä vertailu voidaan tehdä työtehtävää silmälläpitävien ominaisuuksien valossa. Työhönottotilanteessa valinta on perusteltava. Tosin, firma joka kyseisellä tavalla itsensä munaa silmissäni, ei ainakaan ansaitse sitä luottamusta minulta mikä työnantajaan kuuluisi olla.
Yhdestäkin haastattelusta poistuin ilmoittaen, että kiitos näkemiin, tämä paikka ei ole minua varten, onnea rekrytointiin. Rajansa kaikella, tämän armeija-asian lisäksi mm. perhesuhteeni ja vanhempieni tekemiset eivät kuulu ulkopuolisille. Enhän minä saa edes kolmatta osapuolta koskevaa tietoa luovuttaakaan, vaikka sukulaisia olisivatkin. Sitten vielä kehdattiin nokkaa nyrpistellä...
Totuus on se että Suomessa on yli 560000 työtöntä ja tämä näkyy ylimielisenä suhtautumisena työnhakijoihin.
JA TAAS SAMA JUTTU: PISTEEN, PILKUN JNE. JÄLKEEN TULEE AINA VÄLILYÖNTI!
sulla menee teoria ja käytäntö sekaisin. Jokseenkin jokaisessa työhaastattelussa(esimiestehtävät)kysytään varusmiespalveluksesta halusit tai et! Näin se vaan menee...halusit tai et! En minäkään halua mutta...silti se on näin...halusimme tai emme.:)))
"Jokseenkin jokaisessa työhaastattelussa(esimiestehtävät)kysytään varusmiespalveluksesta"
Siis sinä haluaisit, että näin olisi, mutta valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Kaikissa paikoissa ei todellakaan kysytä varusmiespalveluksesta! PISTE!
mukava yhteensattuma tämä aihe. Olin juuri vakuutusyhtiön työhaastattelussa rakennuspuolen vahinkotarkastajan paikalle. Haastattelija kysyi koska olet käynyt intin ja missä? Kysyi myös perheestäni, montako lasta, mikä ikäisiä jne. En tuntenut ahdistuneisuutta. Mikäli olisin kierrellyt tai kaarrellut, minkäköhän kuvan haastattelija olisi saanut? Vastauksen saan muuten 10.10
Mikäli nimimerkistäsi voin päätellä, olet nelikymmenvuotias mies.
Olipas tosi järkeviä kysymyksiä.
Itselläni on kaksi pientä lasta, ja asetan heidät kyllä edelle kaikessa, enkä minkään yhtiön etua.
Tuossa juuri kuulin, että työnantaja suhtautui hyvin kielteisesti isyyslomaan (vaikkei palkkaa siltä ajalta tarvitse maksaakaan), lisäksi firmassa teetetään todella paljon ylitöitä tunti-per-tunti -periaatteella (eli erillistä ylityökorvausta) vaikka ei niitä vapaitakaan ikinä kerkiä pitämään.
Minä en tuntisi vastaavia kysymyksiä ahdistavina, vaan asiaankuulumattomina ja laitonta tarkoitusperää palvelevina. Tällaisen talon pisteet tulisivat karisemaan silmissä.
Mikäli olisit kierrellyt ja kaarrellut, olisi se saattanut antaa sinusta myös kuvan diskreettinä ja asiallisena työntekijänä, joka ei suin päin kerro kolmannen osapuolen saatika yksityisistä asioistaan, muun muassa osaa kohteliaasti välttää mm. asiakas- ja liikesalaisuuden kertomisen.
Itse sain haastattelussa kiitosta siitä että olen vaitelias omissa yksityisasioissani, jotka eivät kuulu työantajalle. He katsoivat minun toimivan vastaavalla tavalla omien työtehtävieni suhteen, niistä ulkopuolisille puhumatta.
Ja parin päivän päästä ilmoitettiin, että mikäli kiinnostaa tulla hommiin niin paikka on sinua varten...
Kerran oli töissä juttua armeijasta ja selvisipä, että työkaverinani sattuukin olemaan yksi siviilipalveluksen suorittanut henkilö. Ko. kaveri on todella hyvä ja arvostettu työntekijä niin esimiesten kuin myös työntekijäportaan silmissä. Eli meidän puulaakissamme ei sivariudella ole mitään merkitystä.
Ei ole ollut vastaavanlaisia kokemuksia. Vaikka olenkin siviilipalveluksen käynyt niin työtarjouksia on sadellut jos mistäkin päin. Luonnollisesti näistä useammasta vaihtoehdosta valitsin sen PARHAAN! Työnantajani arvostaa mua työntekijänä ei sen mukaan mikä on sotilasarvoni! Mulla on todella mahtava työnantaja, mutta myös työkamut ovat tosi nastaa jengiä.
Onnea sulle jatkossa työnhakuun!
Perskules, sitähän kysytään jo luottokorttihakemuksessakin. Lomakkeessa on kohta mihin pitää täyttää miten on, käyty vai ei, vapautettu jne.
Valehtelevat Lapinjärvellä.
Pankit määrittää luotonhakijan henkilöprofiilia tuollakin seikalla.
Siihen profiilin määritykseen kuuluu myös siviilisääty, avioliitossa, avoliitossa, eronnut.
Kerran olen täyttäessäni lk-hakemusta nähnyt kohdat:
-suoritettu/vapautettu
-suorittamatta
Mikä syy kysyä: tulee lähtö 6-13kk ajaksi ja sitä ennen on vinguttanut kortille tonnin luottosaldon.
Eniten vaikuttanee säännölliset tulot, vakituinen asuinpaikka ja kunnossa olevat luottotiedot.
Todennäköisiä vaihtoehtoja asiassa on kaksi:
1. Työhaastattelija tms. on vain halunnut tietää, että oletko yhtiön tms käytettävissä myös tulevaisuudessa, eli että et ole heti homman saatuasi menossa minnekään inttiin tai vankilaan tai sivariin. On siis varmaan ollut tarkoitus kysyä, että onko asevelvollisuus suoritettu, ei siis sitä että onko nimenomaan armeija suoritettu. Liittyy pelkästään siihen, että työntekijä ei sitten oikeasti lähde minnekään valtion orjaksi viikon hommien jälkeen ja pitää hommata joku sijaiseksi.
2. Työhaastattelija on armeijaan ajatuksiensa kanssa juuttunut ja asian järjettömyydestä (ja laittomuudesta) huolimatta haluaa ottaa riskin ja kysyä työnhakijan armeijan käymisistä.