Raamatun tulkinta

Jos Raamattua ei voi pitää yksiselitteisenä vaan sitä on ainakin joissain tapauksissa tulkittava, niin kuka on sitä pätevä tulkitsemaan? Minä, naapuri, seurakunnan pappi, läheisen helluntaiseurakunnan pappi, paavi, jehovien päättävät elimet, Junkkaala, Teologinen instituutti, Teologinen tiedekunta, evlut kirkolliskokous, Räisänen, Paarma vai kuka?
27501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

oikeassa.

Äänestä

Yksi perusperiaate on, että Raamattua selitetään/tulkitaan Raamatulla. Tarkoittaa sitä, että kun Raamatussa tulee vastaan kohta, josta et tiedä tarkoitetaanko siinä tätä vai tuota, täytyy etsiä samasta asiasta samoin sanoin kertova toinen kohta, ja katsoa antaako se osviittaa suuntaan tai toiseen. Ja näitä kohtia ei saa valita mielivaltaisesti jae sieltä toinen täältä yhdistäen, vaan niiden täytyy selvästi puhua samasta asiasta (käytetään samoja termejä jne.)

Jeesus vain toteaa yksinkertaisesti, että hänen lampaansa kuulevat hänen äänensä, eivätkä lähde seuraamaan valheopettajien oppeja. "Lampaan korva" on Pyhän Hengen työtä.

"Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja SELITÄMME HENGELLISET ASIAT HENGEN AVULLA. Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla."

Jeesus lupasi opetuslapsilleen Pyhän Hengen, joka opettaa heille kaiken: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, OPETTAA TEILLE KAIKEN ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut." Joh. 14:26
- joten ainakaan apostolisesta uskosta ei voi poiketa pois ilman että joutuu harhateille.

"Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet." 2. Piet. 1:20

"Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." 2. Piet.2:1

Jeesus käski koetella kaikki, ja pitää sen mikä on hyvää. Siinä voi käyttää apuna Luojalta lahjaksi saamaansa järkeä, kreikan ja heprean kielitieteilijöiden tutkimuksia, eri opettajien opetusten vertailua ja Pyhän Hengen puhetta sydämelle.

Äänestä
  • Kuka on pätevä sanomaan oikean tulkinnan, jos mahdollisia tulkintoja on useampia?

    Toisekseen jos Jeesus kehotti tulkitsemaan hengelliset asiat Hengen avulla, mihin tulkinnassa tarvitaan Raamattua?

  • ??? kirjoitti:

    Kuka on pätevä sanomaan oikean tulkinnan, jos mahdollisia tulkintoja on useampia?

    Toisekseen jos Jeesus kehotti tulkitsemaan hengelliset asiat Hengen avulla, mihin tulkinnassa tarvitaan Raamattua?

    Ei kukaan yksittäinen henkilö ole pätevä sanomaan mikä tulkinta on oikea, en siis voi sanoa sinulle mitään nimeä, joka oli joka kohdassa oikeassa. Ja vaikka jonkin nimen sanoisinkin, ethän sinä minua uskoisi (eikä pitäisikään uskoa vain sen vuoksi, että joku netissä sanoi niin). Tuskin on ihmistä, joka on kaikissa kohdissa Raamatun tulkinnan kohdissa oikeassa.

    Pelastuksen asia on kuitenkin yksinkertainen:
    kaste usko Jeesukseen
    Raamattu sanoo, että "siltä tieltä ei tyhmäkään eksy".

    Raamatun tulkintaan tarvitaan Raamattua, koska Jumalan sanalla täytyy koetella kaikki.
    Jumalan Sana on Pyhän Hengen miekka (Ef. 6:17).

    Jeesus sanoi myös: "hedelmistään puu tunnetaan".
    Tarkkaile opettajien opetuksen vuosien varrella aikaansaamia hedelmiä. Hyvä opetus tuo hyviä hedelmiä.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kuka on pätevä sanomaan oikean tulkinnan, jos mahdollisia tulkintoja on useampia?

    Toisekseen jos Jeesus kehotti tulkitsemaan hengelliset asiat Hengen avulla, mihin tulkinnassa tarvitaan Raamattua?

    Ei ole olemassa opettajaa, jonka Raamatuntulkinta olisi kaikilta osin joka kohdasta aina oikea. En siis voi sanoa sinulle mitään nimeä, joka oli joka kohdassa oikeassa. Ja vaikka jonkin nimen sanoisinkin, ethän sinä minua uskoisi (eikä pitäisikään uskoa vain sen vuoksi, että joku netissä sanoi niin). Tuskin on ihmistä, joka on kaikissa kohdissa Raamatun tulkinnan kohdissa oikeassa.

    Pelastuksen asia on kuitenkin yksinkertainen:
    kaste usko Jeesukseen
    Raamattu sanoo, että "siltä tieltä ei tyhmäkään eksy".

    Raamatun tulkintaan tarvitaan Raamattua, koska Jumalan sanalla täytyy koetella kaikki.
    Jumalan Sana on Pyhän Hengen miekka (Ef. 6:17).

    Jeesus sanoi myös: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä...Hedelmistä te siis tunnette heidät." Matteus 7:15-

    Opettajamme antoi viisaan neuvon: Tarkkaile eri opettajien opetuksen vuosien varrella aikaansaamia hedelmiä. Hyvä opetus tuo hyviä hedelmiä.

    Äänestä

Minun uskoni mukaan Raamatun tulkintaoikeus on sillä, joka sen kokosikin eli kirkolla.

Raamatusta puhuttaessa on aina muistettava, että Jeesus ei kirjoittanut Uutta testamenttia eikä yhtä ainutta siihen valittua kirjaa. Jeesus ei myöskään käskenyt koota opetuksiaan kirjaksi, joka sitten heitettäisiin ihmisille tulkittavaksi ihmisen omien kykyjen mukaan. Jeesus käski apostoliensa opettaa ihmisiä.

Kirkko oli toiminut jo lähes 400 vuotta ennen kuin kirkolliskokous, siis papit valitsivat suuresta kirjoitusten määrästä osan Uuteen testamenttiin. Uskomme, että Pyhä Henki ohjasi kirkkoa tässä valinnassa. Eikä meillä ole mitään syytä uskoa, että Pyhä Henki ei ohjaisi kirkkoa myös tulkinnassa.

Nimierkki "Yks vaan" muistutti siitä, että Jeesus kehotti koettelemaan kaiken ja pitämään hyvän. Täytyy vain muistaa, että Jeesus ei tässä puhunut pyhistä kirjoituksista tai pelkästään Raamatusta, vaan yleensä kaiksesta uskon nimissä tehdystä ja puhutusta.

Äänestä
  • Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    Äänestä

  • Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    Äänestä

  • Toisinaan kun joku esittää kirkon virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä esim. Raamatusta löytyy niitä jotka kaivavat esiin "saatanan" ja puhuvat eksytyksestä. Että tällainen henkiolento on jo vuosisatoja ja -tuhansiakin etukäteen luonut kristinuskoon kuuluvia oppeja muistuttavia oppeja harhauttaakseen uskovia.

    Mikä takaa että kun Raamattuun valittiin kirjoituksia taustalla vaikutti myyttinen "pyhä henki"? Entä jos taustalla vaikuttikin tämä "saatana", ja sen johdosta kirkko on pakotettu kulkemaan kohti kadotusta VÄÄRIEN kirjoitustensa kanssa?

    Äänestä

  • Katolisella kirkolla on tekijänoikeudet käytännössä omaan opukseensa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    eronnut lahko. Sillä ei mitään perintöosuutta voi olla, varsinkin kun alkuperäinen kirkko toimii yhä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Katolisella kirkolla on tekijänoikeudet käytännössä omaan opukseensa.

    Mikä on siis kristinuskon TEHTÄVÄ/PÄÄMÄÄRÄ?
    Vastaus:
    Viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan, jotta ihmiset perisivät iankaikkisen elämän

    Mitkä ovat keskeisimmät asiat tämän tehtävän onnistumisen kannalta, että se suoritettaisiin oikein?
    Vastaus:
    Pitäytyminen Raamatun sanassa(ei perinnäissäädöksissä)ja kuten Raamattu opettaa, niin ainoastaan armosta Jeesuksen kautta, jottei kukaan kerskaisi, niin tullaan uskoon.(kaikkein tärkein ymmärtää, sillä ei ole muuta tietä kristinuskossa tulla Jumalan tykö)

    Kenellä tai millä on parhaat edellytykset antaa oikea suunta
    Vastaus:
    Sellaisella yksityisellä henkilöllä, tai instanssilla, joka uskoo Raamatun sanan olevan Jumalan pyhän hengen innoittamana kirjoitetun.
    Mikään kirkko sinänsä ei siis ihmistä pelasta.
    Myös täytyy omaksua rakkauden kaksoiskäsky, joka
    pitää sisällään ateeksiantamisen voiman.
    Toisinsanoen, jos me olemme rakkaudettomia kristittyjä vailla anteeksiantamusta lähimmäisillemme, me menemme suoraan helvettiin!!
    Ylläoleva on erittäin tärkeä asia ja kyllin selkeästi Raamatussa ilmoitettu syntien äiti.
    Hyvin monet kristityt tulevat tuhoutumaan, koska eivät ymmärrä tämän merkitystä.

    Kaikkihan voivat tietysti tulkita Raamattua ja sanotaanhan myös pirun tulkitsevan Raamattua, joskin omalla tavallaan ja omiin tarpeisiinsa.
    Myöskin ateistit tulkitsevat Raamattua omalla tavallaan, mutta sillä nyt ei ole kuin lähinnä huvittavan surullinen vaikutus kristittyihin, kun nähdään kuinka sokeita he ovat.Ilo on kuitenkin itsellänikin ollut nähdä todella monta kertaa, kun ateisti on kääntynyt.

    Tietysti Raamattua on väännelty ihmisten toimesta
    todella paljonkin, mutta onneksi nyt vielä on kuitenkin tärkein jäljellä(pelastumisen ohjeet) ihan kuten Raamattu ilmoittaa, "että hullukin sen ymmärtää", kunhan vain haluaa ottaa ilmaisen lahjan vastaan.

    Tärkeää on että Raamatusta löytyvät pelastuksen ohjurit ja kaikki muu onkin sitten lähinnä hienosäätöä. Esim. vanhojen profetioiden ymmärtäminen onkin osoittautunut aika vaikeaksi, jopa parhaimmille Raamatun tulkitsijoille.
    Toisaalta tähänkin löytyy vastaus Raamatusta, jossa on ilmoitettu pantavaksi sinetti mm. monien ilmestyskirjan profetioiden ymmärtämisen päälle ja niiden kerrotaan aukeavan vasta aivan ahdistuksen aikojen alussa.

    Jos ahdistuksien ajat ovat esillä juuri nyt, kuten itse uskon, niin sitä suuremmalla syyllä laita asiasi kuntoon, sillä silloin sinulla ei ole mitään pelättävää, kun nämä alkavat tapahtua, vaan saat nostaa pääsi armon Jumalaa kohti.
    Tulee aika jolloin Jumalan sanan saarnaaminen loppuu ja silloin Herra kätkee kasvonsa myöhäisheränneiltä armon kerjäläisiltä!
    Lottovoitto on pelkkää paperia niille joiden osuus on olla mukana ensimmäisessä nostossa.
    Ja he iloitsevat, kuin kevätlaitumelle päästetyt syöttövasikat.(olen muuten tämän riemun nähnyt.:))

    Juudas on puhunut ja toivottaa siunattua vuotta 2003 kaikille säädyille!Olkoon tämä oikein uudestisyntymisten vuosi armaassa massamme ja kaikilla hyvä tahto lähimäisiämme kohtaan.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Katolisella kirkolla on tekijänoikeudet käytännössä omaan opukseensa.

    muodostunee sellainen pikku juttu ettei katolista
    kirkkoa ole enää.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    ortodoksit unohtuivat?

    Äänestä

  • sinä tämän huuhaan olet repäissyt?

    >Kirkko oli toiminut jo lähes 400 vuotta ennen kuin kirkolliskokous, siis
    >papit valitsivat suuresta kirjoitusten määrästä osan Uuteen
    >testamenttiin. Uskomme, että Pyhä Henki ohjasi kirkkoa tässä
    >valinnassa. Eikä meillä ole mitään syytä uskoa, että Pyhä Henki ei ohjaisi
    >kirkkoa myös tulkinnassa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    muodostunee sellainen pikku juttu ettei katolista
    kirkkoa ole enää.

    .

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    Ortodoksien ja katolilaisten (roomalaiskatolilaisten) usko on käytännöllisesti katsoen sama: merkittäviä eroja ei ole muussa kuin riituksessa. Siis palvontatavoissa, sakramenttien järjestelyissä ja joissain kirkon hallintoon ja kätännön elämään liittyvissä asioissa on edelleen eroja, ei niinkään Raamatun tulkinnassa. Suurimmat ristiriidat ja yhdistymisen esteet ovat mielestäni valtapoliittisia, eivät uskonnollisia. Esimerkiksi katolisen kirkon katekismuksen mukaan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteys on niin syvä ja perusteellinen, että paljon ei enää puutu täydellisestä yhteydestä eli yhteisestä eukaristiasta.

    Luterilainen kirkko taas on alkuperäisestä, myös Uuden testamentin koonnsesta kirkosta eronnut lahko, väittää kirkko itse mitä tahansa. Katolisella kirkolla on katkoeamaton historia Pietarista Johannes Paavali ll:seen, ei se ole välillä minnekään kadonnut.

    No, minulle ainoa luotettava Raamatun tulkinta on tällä perusteella katolisen kirkon tulkinta, mutta ymmärrän kyllä niin ortodoksisen kirkon kuin protestanttisten kirkkojenkin (luterilaiset mukaanlukien) halun toimia Raamatun tulkitsijoina.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    Nyt on Johanna rikki! Nimittäin pistin tänne äsken pitkähkön vastauksen, mutta se näyttää hävinneen kuin p saharaan. Jos se nyt kuitenkin kohta pomppaa esiin, niin sorry... Mutta ei kun uusi yritys! Siis kuka on perillinen?

    Ortodoksien ja katolilaisten (roomalaiskatolilaisten) usko on käytännöllisesti katsoen sama: merkittäviä eroja ei ole muussa kuin riituksessa. Siis palvontatavoissa, sakramenttien järjestelyissä ja joissain kirkon hallintoon ja kätännön elämään liittyvissä asioissa on edelleen eroja, ei niinkään Raamatun tulkinnassa. Suurimmat
    ristiriidat ja yhdistymisen esteet ovat mielestäni valtapoliittisia, eivät uskonnollisia. Esimerkiksi katolisen kirkon katekismuksen mukaan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteys on niin syvä ja perusteellinen, että paljon ei enää puutu täydellisestä yhteydestä eli yhteisestä eukaristiasta.

    Luterilainen kirkko taas on katolisesta kirkosta 1500-luvulla eronnut lahko, väittävät he itse mitä tahansa. Katolinen kirkko on toiminut ilman katkosta Pietarin Jeesukselta saamasta mandaatista Johannes Paavali ll:seen asti.

    No, tällä perusteella ja uskoni voimasta pidän roomalaiskatolista kirkkoa ainoana täysin pätevänä Raamatun tulkitsijana (roomalaiskatolilaisiahan ne papit olivat, jotka UT:n kokosivat). Mutta ymmärrän kyllä muidenkin kirkkojen halun tulkita Raamattua.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    muodostunee sellainen pikku juttu ettei katolista
    kirkkoa ole enää.

    Kuka sen katolisen kirkon olisi lopettanut? Ei ainakaan Lutherilla ollut siihen auktoriteettia ja toisaalta: kirkon hallinto on jatkunut ilman katkosta, paavi on aina ollut emmekä me katolilaiset ole ikinä huomanneet, että emme kuuluisi kirkkoon, että meillä ei olisi kirkkoa. KAIKKI MUUT KIRKOT ovat katolisesta kirkosta eronneita lahkoja.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Lännen vai idän katolinen kirkko vai alkuperäisen yhtenäisen kirkon perillisenä itseään pitävät luterilaiset kirkot?

    Yllä on vastaukseni (tällä hetkellä jopa kahteen kertaan eri otsikoilla... pahuksen tekniikka, onneton Macci!)

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Toisinaan kun joku esittää kirkon virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä esim. Raamatusta löytyy niitä jotka kaivavat esiin "saatanan" ja puhuvat eksytyksestä. Että tällainen henkiolento on jo vuosisatoja ja -tuhansiakin etukäteen luonut kristinuskoon kuuluvia oppeja muistuttavia oppeja harhauttaakseen uskovia.

    Mikä takaa että kun Raamattuun valittiin kirjoituksia taustalla vaikutti myyttinen "pyhä henki"? Entä jos taustalla vaikuttikin tämä "saatana", ja sen johdosta kirkko on pakotettu kulkemaan kohti kadotusta VÄÄRIEN kirjoitustensa kanssa?

    Jeesus lupasi Pietarille, että hänen perustamaansa (ja Pietarin johtamaa) kirkko eivät kuoleman portit voita ja että hän antaa Pietarille taivaan valtakunnan avaimet. Jeesus sanoi myös: "Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

    Se kirkolliskokous, joka kokosi UT:n toimi Pietarin seuraajan johdolla. Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että Jeesus olisi perunut lupauksensa ja ottanut kirkolta pois taivaan valtakunnan avaimet ja siunauksensa. Mutta uskon asiahan tämä on. Tietenkin.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    sinä tämän huuhaan olet repäissyt?

    >Kirkko oli toiminut jo lähes 400 vuotta ennen kuin kirkolliskokous, siis
    >papit valitsivat suuresta kirjoitusten määrästä osan Uuteen
    >testamenttiin. Uskomme, että Pyhä Henki ohjasi kirkkoa tässä
    >valinnassa. Eikä meillä ole mitään syytä uskoa, että Pyhä Henki ei ohjaisi
    >kirkkoa myös tulkinnassa.

    Nyt en tainnut ymmärtää. Mikä kirjoituksessani oli huuhaata? Onko Pyhän Hengen ohjaus mielestäsi huuhaata?

    UT:n kokoamisajankohta ja kokoajat taas on ihan yleistä historiallista tietoa, hyvin dokumentoitua eikä edes kiisteltyä. Ainut mistä kristityillä on erilaisia tulkintoja on se, putosivatko tekstit alkuperäisten kirjoittajien eteen taivaasta (ajatus automaattikirjoituksesta) vai ovatko ne ihmisten kirjoittamia Pyhän Hengen ohjauksessa kuitenkin niin, että kirjoittajien tausta ja erilaiset kohderyhmät näkyvät kirjoituksessa samoin kuin kirjoittamisen ajankohta ja kulttuuri.

    Äänestä

  • Johanna kirjoitti:

    Kuka sen katolisen kirkon olisi lopettanut? Ei ainakaan Lutherilla ollut siihen auktoriteettia ja toisaalta: kirkon hallinto on jatkunut ilman katkosta, paavi on aina ollut emmekä me katolilaiset ole ikinä huomanneet, että emme kuuluisi kirkkoon, että meillä ei olisi kirkkoa. KAIKKI MUUT KIRKOT ovat katolisesta kirkosta eronneita lahkoja.

    suinkaan hassuttele. Katolinen kirkko=kirkko ennen
    vuotta 1054. Onko asialla sitten jotain väliä jos
    kutsuu Roomalaiskatolista kirkkoa vain katoliseksi
    kirkoksi? Ei, ellei puhu (kuten nyt) asioista joiden
    kohdalla sillä on merkitystä.

    Äänestä

  • Johanna kirjoitti:

    Nyt en tainnut ymmärtää. Mikä kirjoituksessani oli huuhaata? Onko Pyhän Hengen ohjaus mielestäsi huuhaata?

    UT:n kokoamisajankohta ja kokoajat taas on ihan yleistä historiallista tietoa, hyvin dokumentoitua eikä edes kiisteltyä. Ainut mistä kristityillä on erilaisia tulkintoja on se, putosivatko tekstit alkuperäisten kirjoittajien eteen taivaasta (ajatus automaattikirjoituksesta) vai ovatko ne ihmisten kirjoittamia Pyhän Hengen ohjauksessa kuitenkin niin, että kirjoittajien tausta ja erilaiset kohderyhmät näkyvät kirjoituksessa samoin kuin kirjoittamisen ajankohta ja kulttuuri.

    Raamattu (kirja) laitettiin kasaan ei siinä ollut
    paljon valitsemista. Pieniä poikkeamia lukuun
    ottamatta tekstit olivat jo tradition "valitsemia".
    Jos se olisi kirkolliskokouksessa suuresta joukosta
    valittu, niin miten lähes samalaiset listat olisivat
    olleet valmiina ympäri kristikuntaa?

    Äänestä

  • Johanna kirjoitti:

    Ortodoksien ja katolilaisten (roomalaiskatolilaisten) usko on käytännöllisesti katsoen sama: merkittäviä eroja ei ole muussa kuin riituksessa. Siis palvontatavoissa, sakramenttien järjestelyissä ja joissain kirkon hallintoon ja kätännön elämään liittyvissä asioissa on edelleen eroja, ei niinkään Raamatun tulkinnassa. Suurimmat ristiriidat ja yhdistymisen esteet ovat mielestäni valtapoliittisia, eivät uskonnollisia. Esimerkiksi katolisen kirkon katekismuksen mukaan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteys on niin syvä ja perusteellinen, että paljon ei enää puutu täydellisestä yhteydestä eli yhteisestä eukaristiasta.

    Luterilainen kirkko taas on alkuperäisestä, myös Uuden testamentin koonnsesta kirkosta eronnut lahko, väittää kirkko itse mitä tahansa. Katolisella kirkolla on katkoeamaton historia Pietarista Johannes Paavali ll:seen, ei se ole välillä minnekään kadonnut.

    No, minulle ainoa luotettava Raamatun tulkinta on tällä perusteella katolisen kirkon tulkinta, mutta ymmärrän kyllä niin ortodoksisen kirkon kuin protestanttisten kirkkojenkin (luterilaiset mukaanlukien) halun toimia Raamatun tulkitsijoina.

    Nämä valtapoliittiset syyt olivat varmasti tärkeimmät myös tuhat vuotta sitten tapahtuneen skisman jähmettyessä.

    Maailma on muuttunut tuon ajan jälkeen - kristityssä maailmassa uskonnon ja kirkollisten organisaatioiden valta ei ulotu enää hallitsijoiden yli maallisissa asioissa. Valtapoliittisten syiden ei pitäisi enää olla niin kipeitä kuin satoja vuosia sitten.

    Lännen korkeimman piispan eli paavin valta ja auktoriteetti lienee ongelmallisin ortodoksien kannalta. Myös esim. Venäjällä ortodoksinen kirkko suhtautuu kärkevästi väitettyihin katolisen kirkon laajentumispyrkimyksiin entisen Neuvostoliiton alueella.

    Ekumenia on monien käsityksen mukaan jopa Antikristuksen toimintamuoto!

    Äänestä

"Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta" (2 Piet. 1:20-21).

Edellinen Raamatun lainaus tarkoittaa juuri sitä, mitä sanoo. Ihmisen on tultava osalliseksi Pyhästä Hengestä voidakseen ymmärtää Raamattua.

Miten joku voi tulla osalliseksi Pyhästä Hengestä?
1. Sinun tulee ottaa vastaan ylös noussut Jeesus Kristus henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi, syntiesi sovittajaksi ja elämäsi Herraksi.
Sitten Sinulle kuuluu seuraava Raamatun neuvo:
2. "Tehkää parannus ja
3. ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, 4. niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Apost. t. 2:38).

Weijo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

?? kirjoitti:

Jos Raamattua ei voi pitää yksiselitteisenä vaan sitä on ainakin joissain tapauksissa tulkittava, niin kuka on sitä pätevä tulkitsemaan? Minä, naapuri, seurakunnan pappi, läheisen helluntaiseurakunnan pappi, paavi, jehovien päättävät elimet, Junkkaala, Teologinen instituutti, Teologinen tiedekunta, evlut kirkolliskokous, Räisänen, Paarma vai kuka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu