Hassuu...

Tiedättekö mikä on ehkä typerintä? Se että krisseli kokee islamin uskoisten väkivaltaisuuden omaa uskoaan vahvistavaksi:koska toiset toimii kuin hullut, meidän on oltava oikeassa. Sinänsä hassua että meidän kristittyjen maiden nykyinen rauha ja onni perustuu entisaikojen voitettuihin sotiin sekä riistoon ja sortoon. Eli kapitalistisessa hyvinvointivaltiossa elävän kulutusintoisen krisseli-hihhulin on turha väittää että islam olisi sen väkivaltaisuuden vuoksi väärä usko. Meidän kaikkien kädet on veressä. Talomme on rakennettu sorrettujen luista.
10452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Eli kapitalistisessa hyvinvointivaltiossa elävän kulutusintoisen krisseli-hihhulin on turha väittää että islam olisi sen väkivaltaisuuden vuoksi väärä usko. Meidän kaikkien kädet on veressä. Talomme on rakennettu sorrettujen luista."'

Tajuat varmaan itsekin olevasi väärässä. Taisi olla vähän hätäisesti kirjoitettu tuo avaus ;)

Äänestä
  • Minä olen samaa mieltä avaajan kanssa. Koko latinalaisen Amerikan näkyvä osa on rakennettu verellä ja taloudellisella riistolla.

    Tajuan olevani oikeassa. Tiedän mistä puhun. Krisselismi on miekalla rakennettu, ja sen seuraukset ovat fyysisesti ja kulttuurisesti tuhoisat.

    Minä puolestani kiroan kristinuskon alimpaan helvettiin, jos kristillinen vertaus miekattomalle ateistille sallitaan.

    Äänestä

  • Niin, kieltäväthän toiset holokaustinkin. Kiellätkö Sinä ristiretket ?

    Minusta kansanmurhasta ei voi ikinä sanoa "hassumpaa".

    Äänestä

  • Tajuan olevani oikeassa.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Tajuan olevani oikeassa.

    aina oikeassa ja muut väärässä.

    Äänestä

  • kaatis kirjoitti:

    aina oikeassa ja muut väärässä.

    o8ii 8ryq90y907 8

    Äänestä

>>Tiedättekö mikä on ehkä typerintä?

Äänestä
  • Mitä?

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Mitä?

    Tästä voisi kysyä mitä, TOLLO.

    asf agbgdv
    Kirjoittanut: Agneisti 19.9.2006 klo 23.53

       o8ii 8ryq90y907 8

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    Tästä voisi kysyä mitä, TOLLO.

    asf agbgdv
    Kirjoittanut: Agneisti 19.9.2006 klo 23.53

       o8ii 8ryq90y907 8

    ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9ösrtpjogs rzjoå gzsrådhd öjohspjo ygspu gesu9ps gdpü hgdsp¨s hydp ysgs ye tae stept aespugs dp gsdå gasåg tas gtas gsdp aad tg 9wepgspg uap¨fua 9 ap oap op9 adhp9 asfhyp9¨fasy9 äs f y9ä s ÿ9 a¨9 y a ÿ9 a gÿ9 gaÿ9 a g y9

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Agneisti kirjoitti:

Tiedättekö mikä on ehkä typerintä? Se että krisseli kokee islamin uskoisten väkivaltaisuuden omaa uskoaan vahvistavaksi:koska toiset toimii kuin hullut, meidän on oltava oikeassa. Sinänsä hassua että meidän kristittyjen maiden nykyinen rauha ja onni perustuu entisaikojen voitettuihin sotiin sekä riistoon ja sortoon. Eli kapitalistisessa hyvinvointivaltiossa elävän kulutusintoisen krisseli-hihhulin on turha väittää että islam olisi sen väkivaltaisuuden vuoksi väärä usko. Meidän kaikkien kädet on veressä. Talomme on rakennettu sorrettujen luista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu