Minua askarruttaa yrittäjä lähimmäiseni. Hän on nyt perustamassa kolmatta saman toimialan yritystään, kaksi edellistä ovat haettu konkurssiin (verottaja, syynä verorästit).
Velkojaan verottajalle hän ei ole lyhentänyt. Ensimmäinen osakeyhtiö oli hänen nimissään, toinen "sukulaisen nimissä") ja nyt kolmas taas hänen omissa nimissään.
Siis onko mahdollista aina vaan perustaa uusi yritys tällä toimintamallilla. Mitään voittoja tai rahoja en usko että hän on mihinkään koskaan piilottanut, lähinnä hän ei osaa hoitaa velka-asioita, tai tahtoa ei riitä tarpeeksi siihen.
Osaako kukaan neuvoa? Ihmettelen miten tässä käy?
Yrityksen verovelka
13
5608
Vastaukset
- EI VOI OLLA TOTTA!
Kommentoin vain sen verran kyseistä asiaa,että jos homma on noin helppoa alan itsekin yrittäjäksi!
Todella ne jotka asiasta tietävät,vastatkaa!!! - sepitäävaintehdäoikein
"Velkojaan verottajalle hän ei ole lyhentänyt. Ensimmäinen osakeyhtiö oli hänen nimissään, toinen "sukulaisen nimissä") ja nyt kolmas taas hänen omissa nimissään."
Jos kyseessä on osakeyhtiö, kuten oletan, miksi olisi lyhentänyt velkoja? Ei lähimmäisesi sentään tyhmä onneksi ole. Kyseessähän on yrityksen verovelat. Eivät ne ole henkilökohtaisia.
Uusi yritys on mahdollista perustaa taas omiin nimiin. Kun hänen edellisen oman yrityksen verovelat ovat varmasti jo vanhentuneet (5 vuotta).
Tällainen toiminta onnistuu erittäin helposti kun tekee kaiken vain lakien mukaan. Ei ole rikos jättää veroja maksamatta, jos ei ole rahaa. Se on sitten jo eri asia jos firmasta aletaan nostamaan satojatuhansia omaan taskuun ja yrityksestä tulee sitten maksukyvytön on jo rikollista.
Mutta ”normaalia” palkkaa saa toki nostaa, mikä se sitten on, riippuu yhtiöstä ja toimialasta.- oli neuvo
Jos ei ole varaa maksaa veroja, niin täysin sallittua. Kerro se minun työnantajalle, hajosi pesukone ja pakastin samana kuukautena, olisinko voinut kertoa, että haluan kaiken bruttona.
Ihmeellinen käsitys, että veroja ei pidä maksaa, jos rahaa ei ole. Yrittäjällä on mahdollisuus hakea "oikeaa" ennakkoa vaikka joka kuukausi, jos pystyy näyttämään nollatulosta, niin ennakkoja jopa palautetaan. Sellainen ei ole yrittäjä, joka toteaa, että rahaa ei ole tilillä, en voi maksaa palkkoja, veroja, Yel:ää, enkä ostamiani tavaroita, asialle ei voi mitään.
Jos on verovelkaa, silloin on ollut myös tuloja ja se on käytetty vaikka bemarin ostoon, eikös juu. - huhhuh2005
oli neuvo kirjoitti:
Jos ei ole varaa maksaa veroja, niin täysin sallittua. Kerro se minun työnantajalle, hajosi pesukone ja pakastin samana kuukautena, olisinko voinut kertoa, että haluan kaiken bruttona.
Ihmeellinen käsitys, että veroja ei pidä maksaa, jos rahaa ei ole. Yrittäjällä on mahdollisuus hakea "oikeaa" ennakkoa vaikka joka kuukausi, jos pystyy näyttämään nollatulosta, niin ennakkoja jopa palautetaan. Sellainen ei ole yrittäjä, joka toteaa, että rahaa ei ole tilillä, en voi maksaa palkkoja, veroja, Yel:ää, enkä ostamiani tavaroita, asialle ei voi mitään.
Jos on verovelkaa, silloin on ollut myös tuloja ja se on käytetty vaikka bemarin ostoon, eikös juu."Jos ei ole varaa maksaa veroja, niin täysin sallittua. Kerro se minun työnantajalle, hajosi pesukone ja pakastin samana kuukautena, olisinko voinut kertoa, että haluan kaiken bruttona."
Miten liittyy asiaa?
"Ihmeellinen käsitys, että veroja ei pidä maksaa, jos rahaa ei ole."
Ei se ole käsitys vaan sallittua, koskee myös kaikkia muita maksuja. Ei ole rikos jättää maksamatta jos ei ole rahaa. Toki muita sanktioita maksujen maksamatta jättämisestä seuraa.
”Yrittäjällä on mahdollisuus hakea "oikeaa" ennakkoa vaikka joka kuukausi, jos pystyy näyttämään nollatulosta, niin ennakkoja jopa palautetaan. Sellainen ei ole yrittäjä, joka toteaa, että rahaa ei ole tilillä, en voi maksaa palkkoja, veroja, Yel:ää, enkä ostamiani tavaroita, asialle ei voi mitään.
Jos on verovelkaa, silloin on ollut myös tuloja ja se on käytetty vaikka bemarin ostoon, eikös juu."
Näin se vain menee, osakeyhtiöt ovat työkaluja, joskus tullaan tilanteeseen jolloin toimintaa ei ole järkevää jatkaa. Tällöin firma konkkaan ja uusi tilalle.
Näin on toimittu aina. Yrittäjien lisäksi urheiluseurat, kunnat (varsinkin kuntien matkailuyhtiöt), suuryritykset (tytäryritys ajetaan nurin) ja valtio. Se on täysin laillista!
Jos voitot käytetty Bemarin ostoon, mitä sitten? Varsinkin jos se on lain mukaan sallittua.
Kuka olisi niin tyhmä että maksaisi omista rahoistaan toisen velkoja, sillä osakeyhtiö on juridinen henkilö.
Mutta kokonaisuutena kirjoituksesi kertoo, ettet tiedä laista ja yrittämisestä yhtään mitään. - tosiaan luulet
huhhuh2005 kirjoitti:
"Jos ei ole varaa maksaa veroja, niin täysin sallittua. Kerro se minun työnantajalle, hajosi pesukone ja pakastin samana kuukautena, olisinko voinut kertoa, että haluan kaiken bruttona."
Miten liittyy asiaa?
"Ihmeellinen käsitys, että veroja ei pidä maksaa, jos rahaa ei ole."
Ei se ole käsitys vaan sallittua, koskee myös kaikkia muita maksuja. Ei ole rikos jättää maksamatta jos ei ole rahaa. Toki muita sanktioita maksujen maksamatta jättämisestä seuraa.
”Yrittäjällä on mahdollisuus hakea "oikeaa" ennakkoa vaikka joka kuukausi, jos pystyy näyttämään nollatulosta, niin ennakkoja jopa palautetaan. Sellainen ei ole yrittäjä, joka toteaa, että rahaa ei ole tilillä, en voi maksaa palkkoja, veroja, Yel:ää, enkä ostamiani tavaroita, asialle ei voi mitään.
Jos on verovelkaa, silloin on ollut myös tuloja ja se on käytetty vaikka bemarin ostoon, eikös juu."
Näin se vain menee, osakeyhtiöt ovat työkaluja, joskus tullaan tilanteeseen jolloin toimintaa ei ole järkevää jatkaa. Tällöin firma konkkaan ja uusi tilalle.
Näin on toimittu aina. Yrittäjien lisäksi urheiluseurat, kunnat (varsinkin kuntien matkailuyhtiöt), suuryritykset (tytäryritys ajetaan nurin) ja valtio. Se on täysin laillista!
Jos voitot käytetty Bemarin ostoon, mitä sitten? Varsinkin jos se on lain mukaan sallittua.
Kuka olisi niin tyhmä että maksaisi omista rahoistaan toisen velkoja, sillä osakeyhtiö on juridinen henkilö.
Mutta kokonaisuutena kirjoituksesi kertoo, ettet tiedä laista ja yrittämisestä yhtään mitään.Tiedän varmasti yrittämisestä ja jopa lakiasioista melkoisen paljon. Vanha ekonomin tutkinto ja sen jälkeen myös oikeustieteellinen.
Oma toimisto, josta voin jäädä eläkkeelle jo 50 ikäisenä ja nauttia nettijutuistakin, olen muuten nainen.
Eka juttu liittyy rahaan ja asiaan, jos ei ole yhtään ennakoinut mitään tilannetta, niin ei voi vedota siihen, että ei ole rahaa. Kyllä ihmisen pitää tietää, että tulossa on televisiolupa, dieselvero, lehtien tilausmaksut, sähköt ja vuokrat/vastikkeet tai lainanlyhennykset, ei silloin voi sanoa, että voi voi ei ole rahaa, ymmärtäkää.
Ketkuilu on sallittua ja jos se ei vaivaa ihmistä, niin jatkukoon. Joillakin se kuitenkin vaivaa elämistä, läheinen maksaa velkoja ja voi huonosti (köyhästi, jopa lapset), luuserit ovat asia erikseen ja hyväksikäyttäjät.
Sinulla ei varmaan ole käsitystä työläisestä, jolla on kolme lasta ja vaimo kotona, velkaa vain autoon, koska työmatka on 20km ja yleisiä ei kulje, ja työnantaja sanoo, että nyt ei tiliä tule pariin viikkoon, kun on ollut vähän huonoa tuo rahan tulo tilille, työnantaja on kuitenkin käynyt Pariisissa vaimon kanssa ja verottajakin hätyyttelee. Et todella tiedä, mitä pienenkin yrityksen huolimaton hoito voi aiheuttaa, kyllä yrittäjälläkin pitää olla sen verran moraalia, että jos rahat on käytetty omaan hyvinvointiin, ilmoittaa siitä työläisille ja hänelle tavaraa myyneille, että nyt on vakava paikka. Verot ja yellit voi jättää maksamatta, mutta työtä ei, eikä myöskään niitä nippeleitä, jotka joku on jo maksanut. Ja tosiaan kaikki ei niin tee, luuserit ehkä.
Vetoat juridiseen henkilöön (ja lisäksi urheiluseuroihin, kuntiin, suuryrityksiin, matkailuyhtiöihin) niin kyllä osakeyhtiö on juridinen henkilö, mutta normaalisti sen velkoja takaa aivan tavallinen pulliainen.
Mieti nyt ihan todella, menisitkö sellaiseen työpaikkaan, jossa on palkkasaatavat maksamatta sekä kaikki muut velvollisuudet.
Ei edes nykyään luultavasti kukaan ajattele, että oh, täytyi sen hankkia merenrantalo ja Pariisissa vaimolle otsatukan leikkaus ja velvoitteet jää maksamatta. Kyllä on muutamia yhteydenottoja tullut näistä osakeyhtiöistä, ei ole maksettu palkasta veroja, ei ilmeisesti edes työvakuudet ole voimassa, joo varmasti jotenkin laillista, että häkki ei heilahda tai sitten heilahtaa, mutta eikö se ole melkoisen härskiä, hyväksikäyttöä, prostituutiota.
Jos haluat vielä tosiasioita, niin mieheni nukkui pois kaksi kuukautta sitten ja lapseni ovat kehoittaneet minua käymääm täällä, koska ammattitaitoa todella on.
Tämä pesukone/pakastin liittyy asiaan siten, että ei palkansaaja voi sanoa työnantajalle, että et nyt pidättäisi veroja, koska pitäisi hankkia muutama kone. - hauskapelleolet
tosiaan luulet kirjoitti:
Tiedän varmasti yrittämisestä ja jopa lakiasioista melkoisen paljon. Vanha ekonomin tutkinto ja sen jälkeen myös oikeustieteellinen.

Tämä pesukone/pakastin liittyy asiaan siten, että ei palkansaaja voi sanoa työnantajalle, että et nyt pidättäisi veroja, koska pitäisi hankkia muutama kone."Vanha ekonomin tutkinto ja sen jälkeen myös oikeustieteellinen."
Vai että ekonomi ja sen jälkeen ihan oikeustieteellinen....heh, heh, heh. Kyllä, kyllä, uskon toki!
No, kirjoituksesi kyllä kertoo kaiken siitä, mikä "ekonomi" tai "lakimies" olet:)
”koska ammattitaitoa todella on.”
Mitä ammattitaitoa? Roskan kirjoittaminen, niinkö? Tällehän voi nauraa koko viikon!
Muihin sepustuksiin en edes viitsi vastata.
Kuitenkin todella hauska kirjoitus pitkästä aikaa tällä palstalla! Piristää kummasti!
P.S
Moraali on tyhmiä varten! - make56
tosiaan luulet kirjoitti:
Tiedän varmasti yrittämisestä ja jopa lakiasioista melkoisen paljon. Vanha ekonomin tutkinto ja sen jälkeen myös oikeustieteellinen.
Oma toimisto, josta voin jäädä eläkkeelle jo 50 ikäisenä ja nauttia nettijutuistakin, olen muuten nainen.
Eka juttu liittyy rahaan ja asiaan, jos ei ole yhtään ennakoinut mitään tilannetta, niin ei voi vedota siihen, että ei ole rahaa. Kyllä ihmisen pitää tietää, että tulossa on televisiolupa, dieselvero, lehtien tilausmaksut, sähköt ja vuokrat/vastikkeet tai lainanlyhennykset, ei silloin voi sanoa, että voi voi ei ole rahaa, ymmärtäkää.
Ketkuilu on sallittua ja jos se ei vaivaa ihmistä, niin jatkukoon. Joillakin se kuitenkin vaivaa elämistä, läheinen maksaa velkoja ja voi huonosti (köyhästi, jopa lapset), luuserit ovat asia erikseen ja hyväksikäyttäjät.
Sinulla ei varmaan ole käsitystä työläisestä, jolla on kolme lasta ja vaimo kotona, velkaa vain autoon, koska työmatka on 20km ja yleisiä ei kulje, ja työnantaja sanoo, että nyt ei tiliä tule pariin viikkoon, kun on ollut vähän huonoa tuo rahan tulo tilille, työnantaja on kuitenkin käynyt Pariisissa vaimon kanssa ja verottajakin hätyyttelee. Et todella tiedä, mitä pienenkin yrityksen huolimaton hoito voi aiheuttaa, kyllä yrittäjälläkin pitää olla sen verran moraalia, että jos rahat on käytetty omaan hyvinvointiin, ilmoittaa siitä työläisille ja hänelle tavaraa myyneille, että nyt on vakava paikka. Verot ja yellit voi jättää maksamatta, mutta työtä ei, eikä myöskään niitä nippeleitä, jotka joku on jo maksanut. Ja tosiaan kaikki ei niin tee, luuserit ehkä.
Vetoat juridiseen henkilöön (ja lisäksi urheiluseuroihin, kuntiin, suuryrityksiin, matkailuyhtiöihin) niin kyllä osakeyhtiö on juridinen henkilö, mutta normaalisti sen velkoja takaa aivan tavallinen pulliainen.
Mieti nyt ihan todella, menisitkö sellaiseen työpaikkaan, jossa on palkkasaatavat maksamatta sekä kaikki muut velvollisuudet.
Ei edes nykyään luultavasti kukaan ajattele, että oh, täytyi sen hankkia merenrantalo ja Pariisissa vaimolle otsatukan leikkaus ja velvoitteet jää maksamatta. Kyllä on muutamia yhteydenottoja tullut näistä osakeyhtiöistä, ei ole maksettu palkasta veroja, ei ilmeisesti edes työvakuudet ole voimassa, joo varmasti jotenkin laillista, että häkki ei heilahda tai sitten heilahtaa, mutta eikö se ole melkoisen härskiä, hyväksikäyttöä, prostituutiota.
Jos haluat vielä tosiasioita, niin mieheni nukkui pois kaksi kuukautta sitten ja lapseni ovat kehoittaneet minua käymääm täällä, koska ammattitaitoa todella on.
Tämä pesukone/pakastin liittyy asiaan siten, että ei palkansaaja voi sanoa työnantajalle, että et nyt pidättäisi veroja, koska pitäisi hankkia muutama kone.Jos tämä kansakoulun (liekö edes sitä) käynyt kirjoittaja TODISTAA olevansa ekonomi ja käyneensä sen jälkeen vielä oikeustieteellisen? Niin silloin minä olen nykyinen Yhdysvaltain presidentti!
- Jaana S.
Kyseessä ovat osakeyhtiöt. En usko että firmasta on nostettu suuria summia mihinkään, kyllä se näkyy kirjanpidossa, tiliotteissa jne. Luulen että hän ei ole edes kunnon palkkaakaan koskaan itselleen maksanut, vuosiin. Muita palkattavia ei ole kai koskaan ollut. Tuntuu tosi surulliselta tämä touhu näin lähimmäisen näkökulmasta. Olisi hyvä jos yrittäjäksi ryhtyy niin hoitaa asiansa oikein, toki mikään asiantuntija en ole.
- Kummastunut
Periaatteessa tuo onnistuu, mutta...
Käytännössä yrittäjätuttavasi on kuitenkin oltava tarkkana: Hän on saattanut syyllistyä rikokseen, mikäli on esimerkiksi nostanut yrityksestä varoja (osinkoja, lainan, tms.) tai myynyt yrityksen omaisuutta itselleen tai uudelle yritykselleen vielä siinäkin tilanteessa kun yritys on ajautunut maksuvaikeuksiin. Kts. esim. ennakkopäätökset KKO:1998:110, KKO:2005:119
Jos verottaja tulkitsee hänen pyrkineen antamaan virheellistä tietoa taloudellisen hyödyn toivossa tai jopa henkilökohtaisesti kiertämään veroja yhtiöidensä avulla, oikeus odottaa silloinkin. Kts. esimerkiksi KKO:2004:134, KKO:1989:9 ja KKO:1986-II-29.
Hän voi perustaa uusia yrityksiä vaikka kuinka kauan (liiketoimintakieltoon asti), mutta jossain vaiheessa hänen on vastattava tekemisistään, vaikka OY-muotoisissa yhtiöissä osakas ei vastaakaan henkilökohtaisesti yhtiön sitoumukisista, näissäkin tapauksissa olennaista on se, kuka hallinnoi yhtiötä ja missä määrin sen osakkaat ovat mukana rikollisessa toiminnassa.- Kummastunut
Tuttavasi ei siis tarvitse syyllistyä rikoksiin tarkoituksella, mutta tietämättömyyskin on vain lieventävä asianhaara. Tarkkana hänen kannattaisi siis olla.
- infoa sulle..
1. Tietoja liiketoimintakielloista
Liiketoimintakiellolla on tarkoitus estää talousrikoksia. Lain nojalla voidaan liiketoiminnassaan sopimattomaksi osoittautuneelta, konkurssin tehneeltä yrittäjältä kieltää kokonaan liiketoiminnan harjoittaminen. Näin pyritään suojaaman liikekumppaneita ja kilpailijoita sekä julkista valtaa, nimenomaan verottajaa rikollisten tai liike-elämän sääntöjä törkeästi rikkovien liikemiesten toimilta.
Liiketoimintakiellon määrää tuomioistuin yleisen syyttäjän vaatimuksesta määräajaksi, joka vaihtelee KAHDESTA VIITEEN vuoteen. Liiketoimintakielto otettiin Suomen lainsäädäntöön 1980-luvun puolivälissä. Sen avulla oli tarkoitus sulkea konkurssikeinottelijat ulos elinkeino-elämästä sekä ehkäistä yleisesti liiketoiminnan törkeitä väärinkäytöksiä.- Jaana S.
määräaika ei ole riittävä henkilöille, jotka jostakin syystä haluavat taas yrittäjäksi, mutta edellytyksiä ei ole. Kiitos sinulle.
- infoa sulle..
Jaana S. kirjoitti:
määräaika ei ole riittävä henkilöille, jotka jostakin syystä haluavat taas yrittäjäksi, mutta edellytyksiä ei ole. Kiitos sinulle.
Oikeusministeriön sivulta löytyy lisää tietoa.
www.om.fi ,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti21523140Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole10218330SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude30515519Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy15310697Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1189620Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla378241Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump348203Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2376752Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2036407Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri365983