Tämä teksti käsittelee aiheutta "Miksi keski-ikäiset käyttäytyvät niinkun käyttäytyvät?"
Psykoloogina olen pannut merkille, että hyvin moneen asialliseen kysymykseen vastataan tyylillä: "Ihan oikein että saivat työttömät hipit pamppua", tai "Perusoikeuksilla ei ole väliä kunhan anarkistit laitetaan nippuun." Koska en usko, että kyseessä on varsinaisesti suoranainen geneettinen jälkeen jääneys (en toki sulje tätäkään kokonaan ulkopuolelle) paneudun asian psykoloogisiin filosoofisiin kysymyksiin.
Suomi on sodanjälkeinen maa. Toisinkuin ruotsi, meidän viimeisin sotamme tapahtui kohtuu hetkenaikaa sitten. Kuten arvannetta saattaa sota jättää niin fyysiset kuin henkiset arvet sen kokeneeseen populaatioon. Osa veteraaneista kertoi sankaritarinoita loputtomiin asti, mutta moni ei puhunut yhtään mitään. Pojat myös piti kasvattaa sota huomioon ottaen ja sanomattakin selvää, että tälläisessä asetelmassa tärkeää on vain kuri ja järjestys.
Puhumme kuitenkin seuraavasta sukupolvesta, eli nykyisistä keski-ikäisistä. Tämä sukupolvi tuli sodankokeneiden ihmisten kasvattamiseksi ja samat arvot ja asenteet jäivät vaikka enää ei sodittukkaan. Tunteiden näyttämistä pyritään välttämään viimeiseen asti ja ilonpitäminen muuten paitsi humalatilassa on epäilyttävää. Kasvatuksesta johtuen keski-ikäiset ovat tällähetkellä toivottoman turhautuneita omaan tilanteeseensa. Alitajuisesti on tiedossa, että ei elämänsisällöksi saisi riittää iltaolut ja telkkari tai päivä IKEA:ssa, mutta jokatapauksessa muutakaan ei osata tai oikeammin uskalleta tehdä. Keski-ikäisen nykysuomalaisen fyysinen ja psyykkinen tila on suunnaton yksinäisyys. Lohduton pohjaton yksinäisyys. Nuoria on vähän niin ne pitävät yhtä, mutta massasta huolimatta keski-ikäisillä ihmisillä ei ole jäljellä kun nuoruusajan viiteryhmät jotka ovat aikaa sitten uran takia menettäneet linkkinsä.
Tämä johtaa valtavan paradoksin kun nuoret liikkuvat, toimivat ja tekevät ihan tuosta vaan. Menevät rullalaudoilla, kuuntelevat puistossa musiikkia ja juovat olutta, oleskelevat seurassa ja pitävät hauskaa. Pienemmästäkin sitä helposti tulistuu ja vihanpurkauksessa huutaa "miksei minullekin!?". Usein vaan sisältä on erilainen. "Senkin hippianarkistit, saakelin työttömät pummit, luuserit, tekisitte jotain, tekisitte töitä!", on usein suusta päässyt sananparsi, mutta sisältö on kuitenkin sama. Keski-ikäinen kaipaa seuraa ja meininkiä, mutta ei tunteidenilmaisemisen ja nöyryytyksen pelossa osaa sitä pyytää. Itseilmaisu tulee ulos negaationa vaikka tarkoituksena on pyytää apua.
Täten valtion virallisena yli-psykoloogina suosittelen malttia nuorisolle ollessanne interaktiossa vielä hengisesti epästabiilin keski-ikäisen kanssa. Herkässä murrosvaiheessa tarvitaan enemmän porkkanaa kuin keppiä. Vihanpurkauksen sattuessa kohdalle, muistakaa, että henkilö vain purkaa yksinäisyydestä kumpuavaa turhautumistaan. Jos olette rohkeita niin pyytääkää suuttunutta toimintaan mukaan. Luultavasti seurauksena on kieltäytyminen, mutta ehkä seuraavan kohdalla jää jo murtuu. Jokatapauksessa maltti on usein valttia ja näin on kyseessä myös hankalaa keski-ikäistä kasvatettaessa.
Rakkaudella teidän,
Valtion virallinen ylipsykooli
Tohtori Wiljami Von Kielbercaard Järvinen
Psykoloogina olen pannut merkille, että hyvin moneen asialliseen kysymykseen vastataan tyylillä: "Ihan oikein että saivat työttömät hipit pamppua", tai "Perusoikeuksilla ei ole väliä kunhan anarkistit laitetaan nippuun." Koska en usko, että kyseessä on varsinaisesti suoranainen geneettinen jälkeen jääneys (en toki sulje tätäkään kokonaan ulkopuolelle) paneudun asian psykoloogisiin filosoofisiin kysymyksiin.
Suomi on sodanjälkeinen maa. Toisinkuin ruotsi, meidän viimeisin sotamme tapahtui kohtuu hetkenaikaa sitten. Kuten arvannetta saattaa sota jättää niin fyysiset kuin henkiset arvet sen kokeneeseen populaatioon. Osa veteraaneista kertoi sankaritarinoita loputtomiin asti, mutta moni ei puhunut yhtään mitään. Pojat myös piti kasvattaa sota huomioon ottaen ja sanomattakin selvää, että tälläisessä asetelmassa tärkeää on vain kuri ja järjestys.
Puhumme kuitenkin seuraavasta sukupolvesta, eli nykyisistä keski-ikäisistä. Tämä sukupolvi tuli sodankokeneiden ihmisten kasvattamiseksi ja samat arvot ja asenteet jäivät vaikka enää ei sodittukkaan. Tunteiden näyttämistä pyritään välttämään viimeiseen asti ja ilonpitäminen muuten paitsi humalatilassa on epäilyttävää. Kasvatuksesta johtuen keski-ikäiset ovat tällähetkellä toivottoman turhautuneita omaan tilanteeseensa. Alitajuisesti on tiedossa, että ei elämänsisällöksi saisi riittää iltaolut ja telkkari tai päivä IKEA:ssa, mutta jokatapauksessa muutakaan ei osata tai oikeammin uskalleta tehdä. Keski-ikäisen nykysuomalaisen fyysinen ja psyykkinen tila on suunnaton yksinäisyys. Lohduton pohjaton yksinäisyys. Nuoria on vähän niin ne pitävät yhtä, mutta massasta huolimatta keski-ikäisillä ihmisillä ei ole jäljellä kun nuoruusajan viiteryhmät jotka ovat aikaa sitten uran takia menettäneet linkkinsä.
Tämä johtaa valtavan paradoksin kun nuoret liikkuvat, toimivat ja tekevät ihan tuosta vaan. Menevät rullalaudoilla, kuuntelevat puistossa musiikkia ja juovat olutta, oleskelevat seurassa ja pitävät hauskaa. Pienemmästäkin sitä helposti tulistuu ja vihanpurkauksessa huutaa "miksei minullekin!?". Usein vaan sisältä on erilainen. "Senkin hippianarkistit, saakelin työttömät pummit, luuserit, tekisitte jotain, tekisitte töitä!", on usein suusta päässyt sananparsi, mutta sisältö on kuitenkin sama. Keski-ikäinen kaipaa seuraa ja meininkiä, mutta ei tunteidenilmaisemisen ja nöyryytyksen pelossa osaa sitä pyytää. Itseilmaisu tulee ulos negaationa vaikka tarkoituksena on pyytää apua.
Täten valtion virallisena yli-psykoloogina suosittelen malttia nuorisolle ollessanne interaktiossa vielä hengisesti epästabiilin keski-ikäisen kanssa. Herkässä murrosvaiheessa tarvitaan enemmän porkkanaa kuin keppiä. Vihanpurkauksen sattuessa kohdalle, muistakaa, että henkilö vain purkaa yksinäisyydestä kumpuavaa turhautumistaan. Jos olette rohkeita niin pyytääkää suuttunutta toimintaan mukaan. Luultavasti seurauksena on kieltäytyminen, mutta ehkä seuraavan kohdalla jää jo murtuu. Jokatapauksessa maltti on usein valttia ja näin on kyseessä myös hankalaa keski-ikäistä kasvatettaessa.
Rakkaudella teidän,
Valtion virallinen ylipsykooli
Tohtori Wiljami Von Kielbercaard Järvinen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämäpä oli puhutteleva teksti. Keski-ikä ei ole helppoa aikaa ja toivottavasti nuoret myöhemmin antavat anteeksi oudon käytökseni.
Todentotta. Tuli ihan kylmätväreet siitä miten kaikki kaverit ovat uraaluodessa ajanmyötä unohtuneet. Ei sitä kohta tapaa enää ketään kun hautajaisissa.
Olen vaihtanut oluen sauvakävelyyn. Saa raitista ilmaa ja kunto kasvaa. Suosittelen!