Mitä ihmettä se teille kuuluu, mihin kukin uskoo tai on uskomatta. Leikkikää sen Joulupukkinne kanssa ihan niin paljon kuin haluatte, mutta älkää toki kuvitelko, että kukaan aikuinen ihminen alkaisi uskoa minkään jumalan olemassa oloon teidän lapsellisten juttujenne takia.
Me aikuiset otamme vastuun omasta tulevaisuudestamme, jokainen omana ajattelevana yksilönä, ymmärtäen että kaiken maailman jumalat ja perkeleet ovat satua.
Toisin sanoen, suksikaa vittuun tältä palstalta, ylistäkää peikkoja omalla foorumillanne.
Me aikuiset otamme vastuun omasta tulevaisuudestamme, jokainen omana ajattelevana yksilönä, ymmärtäen että kaiken maailman jumalat ja perkeleet ovat satua.
Toisin sanoen, suksikaa vittuun tältä palstalta, ylistäkää peikkoja omalla foorumillanne.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Emme halua että eksytätte ihmisiä, koska helvetti ja taivas ovat todellisuutta.Niin haluamme ja taistelemme väärää oppianne vastaan että niin moni kun mahdollista välttyisivät helvetiltä mikä on luotu saatanalle ja hänen enkeleilleen. Niin että jatketaan vaan tätä dialoogia.
Hehe Muahahaha!
Oppimme perustuu reikiin omassa opissanne. Sen tehtävä tosin ei ole muu kuin todellisuuteen havahtuminen.
Olette maailmanvanhimman sadun lumoissa. :D
Onkohan tiede pystynyt selvittämään ettei Jumalaa ole. Tietääkseni ei. Tiede pystyy kyllä selvittämään paljonkin asioitaEsi merkiksi miten siemen muuttuu puuksi.Mutta eihän se liellä että eikö sen takana voisi olla Jumala. Se vai kertoo tieteellisesti miten määrätty asia tapahtuu. Jos näät kedolla kukkasen niin varmaankin pystyt selvittämään sen synnyn tieteellisesti. Mutta et tiedä miten se siemen on siihen joutunut, Onko se tuulem tuoma vai onko joku isäntä tai emäntä sen siihen istuttanut. Eli sitä et pysty tieteellä selittämään. Kaataakseen meidän uskomme Jumalaan tarvitaan siihen enemmän kuin pelkkä havainto sinun puelelta, että elätte kakkein vanhimmassa sadun lumoissa. Etkö voisi vähän tieteellä todistaa että kaiken takana on sattuma eikä Jumala.
Toisin muotoiltuna äskeinen viesti (yhtä järkevä kylläkin):
Onkohan tiede pystynyt todistamaan että Hammaskeijua ei ole ole? Tietääkseni ei. Tiede pystyy kyllä selvittämään paljonkin asioita, esim. miten siemen muuttuu puuksi.
Mutta eihän se tarkoita etteikö sen takana voisi olla The Saunatonttu. Se vain kertoo tieteellisesti miten määrätty asia tapahtuu. Jos näet kedolla kukkasen niin varmaankin pystyt selvittämään miten se siemen on siihen joutunut. *blaablaa* Kaataaksesi meidän uskomme Zeukseen/Horukseen/Apolloon/jne./jne. ...*blaa*. Etkö voisi vähän tieteellä todistaa että kaiken takana on sattuma eikä Spaghettihirviö/Näkymätön lentävä lehmä/Suuri taivahan ukko.
Catch my drift?
Olet siis vihdoinkin tajunnut asian. Että tiede ei pysty selvittämään alkua, vain pelkästään kasvuvaiheen. Eli uskoa on kaikki. TIETEELLÄ EI PYSTY SELVITTÄMÄÄN JUMALAA EIKÄ MYÖSKÄÄN KAIKEN ALKUA. Kiva kun ymmärsit.
"TIETEELLÄ EI PYSTY SELVITTÄMÄÄN JUMALAA EIKÄ MYÖSKÄÄN KAIKEN ALKUA."
Älä karju. Ei se tee mielikuvitusjumalaasi olevaksi.
Tiede kyllä aikanaan kykenee selvittämään jumalan salaisuuden, sen miksi ihminen uskistuu ja luo itselleen jumalan.
Voitko antaa yhden todisteen noista taivaista ja helveteistä? Jos ne kerran ovat olleet olemassa jo vuosikymmentuhansia, niin olisihan niistä varmaan jo jotain havaintoja kertynyt?
Voisitko siis please antaa jonkun todisteen, siis edes yhden, siitä ettet puhu pelkkää palturia?
Todisteitasi suurella mielenkiinnolla odottaen
Jukka 45v.
(ja mainitsen varmuuden vuoksi jo etukäteen, kun monet hihhulit eivät näytä tätä ymmärtävän - EI, sinun henkilökohtainen kokemuksesi EI ole todiste yhtään mistään. Kelpaa vain sellainen todiste jonka voit jakaa minun kanssani ja välittää minulle, jotta voin kokea saman asian...)
Enpä usko että tiede tähän pystyy.Ystäväni en karjunut sinulle,yritin vain avartaa ymärrystäsi.
Ystäväni en voi sinulle sitä todistaa että taivas ja helvetti olevat olemassa. Niinkuin et sinäkään voi minulle tieteellä todistaa että kaiken synnyn takana on sattuman sanelema juttu.Emme kumpikaan pysty todistamaan väiteitämme tieteellisesti,että jumla on tai ei oo. Tiede pystyy ainoastaa selvittämään jonkun lajin kasvun ja jokseenkin miksi se on siihen kasvanut, mutta ei pysty selvittämään sen alkua.Eli kummatkin väitteemme ovat uskon asioita. Tulevaisuus sen näyttäköön, Sanon niinkuin äsköselle. Ikävä asia jos huomaan että olen ollut väärässä ja sinä oikiassa, mutta ikävempi asia sinulle ystäväni jos tuleekin ilmi että olen ollutkin oikiassa. Tulevaisuus sen näyttäköön. Voisit kysässä tota asiaa Jumalalta rukouksessa että oletko totta.
Jukka pannaan toiset 45 vuotta sun eläämääsi, niin saat todisteet takuulla.
Mutta, et kuoltuasi enää voi miettiä omaa elämääsi, tai ylipäätään mitään. Eli, no worries, mate.
Sanoinhan jo että tulevaisuus sen näyttäköön. Oletko lukenut Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä raamatussa. Tämä on minun uskomukseni ja sulla on toinen. Eli tulevaisuus sen näyttäköön.
tullaan kehittämään lääkehoito, jolla taikausko saadaan tarvittaessa poistettua ihmisen kuupasta kuin kuppa töölöstä.
Uskallatko sinä ottaa pillerin?
Kohdata maailman selvin päin, ilman itsepetostasi, uskoasi olemattomaan mielikuvituskaverisiisi, jumalaasi?
PS: isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista.
En usko ystäväni että tarvitsen sellaista pilleriä. Mutta kiitos kumminkin huomaavaisuudesta. Valitettavasti minulla ei ole tarjottavana sinulle uskoa olemattomiin sattumiin paranemis pilleriä, Tai järkiin tulla pilleriä. Mutta toivon kummiskin että tulet järkiisi tässäkin asiassa. Kaikkea hyvää vaan sullekkin ystäväin.
Eli anna mun, ja tän palstan, olla.
"Ystäväni en voi sinulle sitä todistaa että taivas ja helvetti olevat olemassa."
Eli puhut asioista, joista sinulla ei ole yhtikäs mitään tietoa. Tätä voidaan kutsua valehteluksi.
"Niinkuin et sinäkään voi minulle tieteellä todistaa että kaiken synnyn takana on sattuman sanelema juttu."
Tuolla ei ole mitään tekemistä itse aiheen kanssa eikä se poista todistustaakkaa sinulta.
Niin kauan kun esität väitteitä helveteistä ja taivaista, on sinulla velvollisuus tukea ja perustella väitteesi. Tässä olet epäonnistunut ja täten väitteesi helveteistä ja taivaista voidaan kylmänrauhallisesti sivuuttaa huuhaana.
Ystäväni voisitko tieteellä todistaa että valehtelen. Ja jos tiede pystyyy todistamaan maailman synnyn ja mistä tuli tyhjästä tuli se solu tai bakteeri mistä maailman kaikeus sai alkunsa. Jos tämän teidän teorianne pystyttä tieteellänne johon uskotte todistamaan niin silloin minäkin lupaan todistaa teille Jumalan.Koska teidän uskomuksenne mukaan
ei mitään synny tyhjästä ja kaikellla on alkunsa ja loppunsa. Tiede on vain täynnä uskomuksia maailman ja ihmis kunnan synnystä. Kun sinulla on samallainen usko ko minulla niin ethän hyvä mies tai nainen voi pyytää minulta että minun olisi näytettävä toteen etten valahtele, koska et pysty itsekkään näyttämään toteen että tiede puhuu totta.Lopttaisit sinäkin siihen valheeseen uskomisen ja levittämästä tuollaista valhetta ettei muka jumallaa olis. Sinun on perusteltava väitteesi tai muutenhan olet valehtelija. Kaikkea hyvää sullekin vaan.
Joo sen saa kyllä sivuuttaa vaikka en sitä sulle suosittelekkaan. Koska et voi sitä sivuuttaa enään kuolemasi jälkeen.
sinulle pitäisi perustella tieteen avulla mitään, kun et kerran tieteeseen luota? Sinullehan pitäisi riittää se, kun joku uskoo sinun valehtelevan.
Nähtävämmin perustelet omaa valehteluasi sillä, ettei tiede tiedä kaikkea (eikä edes väitä tietävänsä). Nykytiedon valossa väitän sinun valehtelevan, koska olet täydellisesti epäonnistunut tarjoamaan minkäänasteista syytä uskoa mahdollisen ja väitetyn helvetin tai taivaan olemassaoloon.
"Koska et voi sitä sivuuttaa enään kuolemasi jälkeen."
Älä uhkaile ja pelottele minua säälittävillä uskomuksillasi helveteistä ja kadotuksista. Minä en pelkää sinua enkä sinun uskomuksia.
Mielenkiintoinen artikkeli. http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=2884
Ja niinpä heitän lauseen takaisin.Sinä valehtelet titeellisesti. Tiede ei ole koskaan pystynyt selvittämään ja todistamaan alkua, vain olettamaan. Ja jos tätä ruvetaan selvittämään vasten tiedettä totuutena. Koska tiedekkään ei ole sitä mieltä että ollaan saatu todistettavasti selville maailman ja ihmis kunnan alku.Niin eikö se ole suuri VALHE. Asia on toinen jos se tuodaan esille oletamuksena ja teoriana. Mutta jos se tuodaan esille totuutena niin sehän on suora valhe. Lopeta hyvä ihiminen tuo valahtelu. Rehellisyys maan perii.
En ole koskaan yrittänyt todistaa uskoa tieteellä.Mutta te kehitys oppiin uskovat yritätte kyllä todistaa oletamuksia tieteellä todeksi. Mihin ei kukaan ole vielä pystynyt.Tiede on kyllä pystynyt todistamaan paljonkin asioita,kuten esimerkiksi elollisen kasvun ja siihen liittyvät ilmiöt. Mutta ei koskaan alkua.Minä taas puelastani sanon niinkuin asia on että uskoa ei pysty todistamaan tieteellä.se on koettava henkilökohtaisesti.Usko elävään jumalaan.Eli lopeta sinäkin levittämästä olettamuuksia totuutena. pidetään se vain teoriana. Koska te ette kumminkaan usko että pystytään uskomaan johonkin mitä ei ole tieteellä todistettu. Ja nyt kumminkin uskotte. Eli olette samallaisia uskovaisia kuten mekin.Uskotte vai olemattomaan.ja minä olevaan.
Ei tietenkään uskota olettamuksiin. täytyy olla todisteita. Niinhän teidän tiedekkin vaatii, eikös. Nyky tiede ei ole pystynyt vielä esittämään todisteita maailman alusta.Usko ei etes yritä selittää. ne vain uskoo. Eli uskovaiset vain myöntävät itselleen niinkuin asia on. Että Jumala on ja minä sen tiedän, ja en koskaan pysty sitä sulle tieteellä todistamaan,Eikä sitä ole tarviskaan.Mutta te yritäätte Ethän sinäkään voi uskoa tieteeseen koska se vain esittää olettamusia,jos et ole uskovainen.ON mahdollisesti noin tai näin, sanoo tiede. ja jotkut tuhmemmät sitten esittää sitä ehdottomana totuutena.HÖ
Tarkotukseni ei ollut sinua säikyttää, vaan varottaa.
totta kai sinä saat nauraa,sehän on ihan oikettettua. Mutta tekisit paranuksen syneistäsi ette joutuisi Helvettiin vai pelastuisit. Silloin sinulla oliski aihetta nauruun.eli iloon.
Niin mutta jos jumala ei olekkaan mielikuvitusta, eihän se pilleri silloin auta, uskaltaisikko sinä ottaa minä kyllä uskallan.Eikö tiede voisi ennemmin keksiä mistä maailman alku sai alkunsa. ennen kuin laittaa energiansa tollaiseen pilleriin.
...lienee melkoisen vaikea todistella,koska olemattoman todisteleminen olevaiseksi tahi olemattomaksi ei kovinkaan helppoa liene,kö ?!?
Se tiedon ja älykkyyden hyötykäyttö,nääs !?!
Mutta toki ole oman pääkoppasi sisällä ihan `herran rauhassa´ jos se sinulle lohdun tuo !?!
Me muut älyllämme ja tiedoillamme/koulutuksellamme oman maailmankuvan luomme omaksi turvaksemme !?!
;-)
p.s. mistä uskovaiset voivat varmentaa tuon raamatun todenperäisyyden jumalan sanaksi ?!?
No raamatun oppien tulkinnasta tietenkin...DUH !?!
...jumalan olevan olemassa...?!?
Jos et,niin eikös se ole vain olettamus tahi teoria ?!?
Ja jos sen esiinsaatat totuutena niin sehän on suora valhe,kö ?!?
Lopeta toki myös omasi !?!
lol
;-)
p.s. se tiedon/älykkyyden taso nääs !!!
Miksi minun pitäisi varoa sinun säälittäviä uskomuksia helveteistä? Todelliset vaarat pelottavat, eivät kuvitteelliset.
Ystäväni et ole ymmärtänyt.
inun tehtäväni ei ole todistaa uskon asioita. Se teidän tieteeseen uskovien tehtävä. Koska ette usko mihinkään mitä ei voi todistaa. Ja kumminkin uskotte että maailma sai alkunsa jostakin mitä tiede ei ole pystynyt todistamaan.Eli et usko silloin itsekkään tieteeseen jos väität että Maa on tullut jostakin eimistään solusta.Koska tieteen uskomus on että ei mitään tule tyhjästä.Ja kaikella on alkunsa. Ja kumminkin uskotte näin.Tiede esittää vain uskomuksiiaan. Eli teidä työnne on todistaa koska olette lähteneet sille linjalle. Että kaiken pystyy selvittämään tieteellä.Me taas tiedämme että sitä ei pysty, ja siksi myänämme että Jumala on täysin uskon asia.Ja olemme saaneet suhteen Jumalaan jota ei voi tieteellä todistaa. Todistele vain sinä.Ja viimeiseksi vielä että tieteeseen uskovilla on omassa pääkopassaan olettamus että näin se voisi olla,eli sitten noin, Tai oliskohan se sitten siitä väliltä.Tiede ei selitä maailman alkua.Joka näin väittää niin valehtelee. Emme ole syntyneet mistään liha kuutiosta.
Ahaa, alkuperäinen aihe alkoi hiostamaan sinua ja nyt pakotat keskustelun suunnan kohti kukkaruukkua. Me puhuimme sinun uskomuksista ja väitteistä helvetistä ja taivaasta sekä näiden uskomusten ja väitteiden todistamisesta. Olet jo myöntänyt, että olet kykenemätön tukemaan tai perustelemaan väitteitäsi. Keijo, edes yritä pysyä aiheessa.
Etkö ole ystäväni ymärtänyt,ota hyvä mies järki käteen ja rupea käyttämään sitä. Ei ole minun asia todistaa uskon asioita. ne pitää itse kokea.Eli emme etes yritä todistaa Jumalaa tieteellä kun se on uskon asia. Ero meikäläisten ja teikäläisten välillä on että te yritäätte tieteellä todistaa uskon asioita, esi.m.Että että maa sai alkunsa satumalta ja mutta ette kumiskaan pysty kun olettelemaan.Jos väität että tiede pystyy tähän niin silloin olet tieteen yläpuolella.koska tiede ei koskaan ole pystynyt siihen.Uskon asioita ei pysty tieteellä todistamaan mitä te yritätte parasta aikaa.Koska uskotte että kaikella on alkunsa ja loppunsa.ja silti kaikki on pelkkää satumaa.Ja sen jotkut vielä väittää todeksi. Eli uskosi on kyllä aika suuri.Todistele sinä vain muille ja itsellesi jos siihen pystyt. Minä jo tiedän ei tartte todistella.
Emme etes ole väittäneet että pystymme todistamaan. Tehän te olette kovia todistelemaan. Jos vain pystyisitte siihen. Hullu sanoo sydämmessään ettei ole Jumalaa.
Etkö ymmärrä, en ole koskaan etes pyrkinyt tieteellä todistamaan uskoani niinkuin te yritätte omaa uskoa ja uskomuksia selittää tieteellä. Ja kumiskaan tiede ei ole koskaan pystynyt tähän.Eli Uskot itsekkin olemattomaan, mihin EI läydy todisteita. Vielä Kerran. Uskon asioita ei pysty todistamaan. Uskon saa lahjaksi Jumalalta. Ja se usko on varmaa tiotoa että Jumala ON. Teidän uskonne on taas olettamusta.olikohan näin vai olikohan nuin.
Kai tajuat, ettei todistuksen tarvitse olla tieteellinen. Olisi vain kiva saada edes jotkin perustelut, miksi väitteesi helvetistä ja taivaasta pitäisivät paikkansa. Tosin, jos uskonasioita ei voida mitenkään todistaa, niin silloin kenelläkään ei ole mitään syytä uskoa niitä tosiksi etkä sinä voi vetää hernettä nenään kun ihmiset eivät niele uskomuksiasi tosina.
Muuten, minulle tuli kirjoituksistasi mielikuva, että olet jotenkin katkeroitunut tieteelle ja ateismille. Jos näin on, voisitko kertoa mistä moinen johtuisi?
Aluksi tahdon sanoa että en misään suhteessa ole tieteellä katkera,miksi olisin.Tiedettä tarvitaan esimerkiksi lääkeitten valmistuksiin ja muihin sellaisiin.Eli tiede on hyvä kun se pysyy rajojensa sisäpuolella. Ja toteaa vain sen minkä voi todistaa.Eli pysyy niin kauan teoriassa eikä sano niitä todisteeksi, ennen kuin ne on todistettu.Enhän minäkään väitä että jumala on todistettu olevaksi. No niin nyt minun uskoon.Ette ole kertaakaan pyytäneet minulta selvitystä miksi uskon niin kuin uskon.Minäkin olin joskus epäilijä, kunnes läysin elävän suhteen jumalaan. Menin yksinäisyyteen ja jumalan eteen vilpittömällä mieleellä ja kysyin eräitä asioita ja pyysin myös että jumala vastaisi minulle jossakin muodossa.Asiat mitä pyysin olivat inhimillisesti saavuttamatomissa. Aikani rukoiltuani,Tunsin eräänä iltana että rukoukseni oli kuultu,No se oli vielä vain tunnetta en ollut saanut vielä vastausta.Mutta sain päivämäärän jumalalta milloin saan vastaukseni kokonaisuudessa ja niin kävi. On käynyt niinkin että kun olen ollut jumalan edessä jonkun asian kanssa aikani. Niin olen saanut vastauksen ihan ihmeelisellä tavalla.Esi,m.Ihan minulle tuntematon henkilö on ykskaks, kääntynyt pueleeni ja kertonut ihmeelisen näyn( siis valveilla ollessaan siinä minun edessäni) minkä on nähnyt koskien sinua.Ja tässä näyssä hän on nähnyt minut siellä yksinääisyydessö js kuullut mitä olen pyytänyt. Ja saanut myös tietää että saan sen asian läpi mitä olen pyytänyt.Ja niin on käynyt. On paljon muitakin yliluonnollisia asiota mitä olen kokenut.Mutta kuten sanoin niin nämä eivät ole todisteita muille kuin ainoastaan minulle. Ps en ole koskaan ollut tieteellä katkera, En vain pidä siitä että titämättömiä ihmisiä narrataan ja eksytetään. Es,m.Esitetään olettamuksia ja sanotaan niitä todisteeksi.Oletko vastaukseeni tyytyväinen? Tämän paremmin en osaa sulle selittää uskoani,Eli kuten aina olen sanonut,Se pitää kokea.
Eihän evoluutio ole tiedettä. Sehän on teoria, eli luulottelua. Tiede on jotakin mikä todistaa asian oikeaksi pätevillä todisteilla.
Taidat elää tieteen ylä puolella. Eli luulet olevasi viisaampi kun tiede. Koska tiede ei ole koskaan pystynyt todistamaan etteikö olisi elämää muuallakin kuin aurinkokunnassamme. Eikä myöskään sitä etteikö olisi Jumalaa. Et pysty ainakaan tieteelä todistaan että olen väärässä. Voit vain luulotella. Ei se että ihmisen oma äly ei kykene ymmärtämään Jumalaa ole todiste että ei jumalaa olis. Taikka se että mitä et ole nähnyt olis muka todiste siitä että sitä ei olis. Eli sinä ja tieteesi ette pysty todistamaan että olisin väärässä.
Uskovaisen logiikalla mielessämme itää ajatuksia.
Keskustelua ohjaa sisäinen oletus siitä että ajatukset joita mielessämme (sielussamme) itävät on kahdenlaisia, hyviä ja pahoja.
Tästä muodostuu Eräänlainen seuraleikki ,jossa kiksejä saadaan havaitsemalla se perkele toisen ajatusmaailmassa.
Toisaalta keskusteleminen on hyvin yksitoikkoista jos vastapuoli olettaa tietyntyyppiset asiat jo ennakkoon toisesta osapuolesta.
Jos toinen osapuoli olettaa ennakkoon että se pahuus on siellä jossain niin eikös se ennakkoon tunge sitä juuri joka paikkaan?
Uskis on pahanilmanlintu. Maalaa peikkoja seinille missä niitä ei ole. Hän olettaa että sisimmässäsi on pahuutta ja penkoo kaikki läpi löytääkseen todisteet.
Ilmeisesti tämä on sisäisten ristiriitaisten tunteiden aikaansaamaa ja tavoitteena on se rauha sitten aikojen lopussa.
Helvetti ja saatana ja taivas ja Jumala on toisin sanoen uskiksen päässä.
Hän on mieleltään sairastunut maaiman käsitteellistämiseen.
Ei voi muuta kuin odotella että tulee kausi jolloin alkaa 'epäilemään'.. ehkäpä tästä koituu tervehtyminen. Kenties.
Tai on toki, joillain ihmisillä. Ei siihen mitään perkelettä tarvita, ainoastaan ilkeä luonne.
????? Tyhjästä?
13v ei ole vielä aikuinen, vaikka siltä susta saattaa tuntua!.
toisekseen, sinä saat uskoa että olet kehittynyt sellasesta pienestä mukavasta bakteerista, joka tuli isolla meteoriitilla tuolta jostakin!,
ihan vappaasti!.
"sinä saat uskoa että olet kehittynyt sellasesta pienestä mukavasta bakteerista, joka tuli isolla meteoriitilla tuolta jostakin!,
ihan vappaasti!."
Minä kun luulin että sinun Jumalasi syntyi noin.
Ei jumalani ole syntynyt noin. Jumala on aina ollut, sitä ei vaan pysty meidän aivokykymme ymärtämään.Enne luultiin että maa oli pannukakku. piti olla tarkana että ei kävellyt silimät kii ettei vaan tipahtanut tuntemattomaan.Ei ymärretty että maa ei koskaan lopu juokse mitä juokset. Eli näin jotenkin se on myös jumalan kans. Hyväksytään vain että ei ymmäryksemme sitä ymärrä. Pieni kysymys. Onko sinun maailmasi tullut ei yhtään mistään kotoisin solusta tai bakteerista.?
Siis, ei se ole teidän asianne, mihin me olemme uskomatta.
Ei noin suurta ääliömäisyyttä voi kaupasta ostaa, siihen tarvitaan jotain paljon pahempaa.