hedelmöityshoidot tulisi rajata ainoastaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläville, tällöin keinoalkuisesti syntyvällä lapsella on lähtökohtaisesti molemmat vanhemmat. ja lapsen oikeudet ovat sitä myöten turvatut. yksinäisille naisille ei tulisi hoitoja antaa, koska ruotsissakaan ei vanhoille piioille ole lupa keinosiemennystä antaa. sinkut ja vanhatpiiat voi aivan hyvin patistaa seuranhakuun esm päivätansseihin tai jonkin hyvän harrasteen pariin, metsästysseuroista löytyy maalla vanhoja poikia viiksekkäitä. sinne vaan hirviporukkaan passiin tulevaa isäkandidaattia jäljestämään.
hedelmöityshoidot
siima häntä
2023657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 202
Vanhimmat
Miksi jankkaat sitä?
Olen kylläkin samaa mieltä. Yksinään elävä nainen voi kyllä halutessaan huijata jonkun miehen maksamaan elatusmaksuja, mutta se on hänen ongelmansa.
pistä leipään puolet petäjäistä--- aihe on niin kaluttu luu, ettei siinä ole paljoakaan kaluttavaa.
sano se aloittajalle.
aihe on aktuelli lainsäädännöllisesti, turha siitä on sitten lainsäätämisen jälkeen jankata.
tietysti esm ammattiryhmien vertailu työn samanarvoisuus arvioinnin mukaan menee tämän aiheen edelle. mielestäni siis sairaanhoitajan ammatti ei ole vaativuudeltaan verrannollinen insinööriin vaan johonkin toiseen suorittavaan ammattiin, esm kirvesmiehen töihin. insinööri joutuu käyttämään luovuutta suunnitellessaan uusia rakenteita ja matemaattisia mallinnuksia, joutuu ottamaan työnjohdollista vastuuta etc... sairaanhoitaja tekee usein vain rutiinitöitä, jolloin työnvaativuusvertailussa hoitaja jää alhaisemmlle tasolle. ja ansaitsee sen vuoksi vähemmän palkkaa. naisten kannattaisikin siis hakeutua insinööreiksi, eikä jäädä matalapalkattuun hoitoammattiin hohhailemaan.
Kyllä hoitajat saavat hyvää palkkaa, kunhan muuttavat ensin pois Suomesta.
Ja muuten yksinäisen naisen halu saada yksinään lapsi ei tarkoita sitä, että hän missään vaiheessa edes haluaisi miestä elättämään tätä lasta. Jos olisin nuori nainen, saattaisin hyvinkin haluta lapsen, mutta en miestä.
kissa riitä?
Puhut tuossa perushoitajan ammattikuvasta, et sairaanhoitajan.
Niin, että lapsi on naiset omaisuutta vai?
Niinkö?
Pitää naisella olla oikeus hankkia lapsia? Miksi pitäisi? Sitten miehenkin pitää saada pillua, kun haluaa! Molemmissa käytetään hyväksi toista ihmistä.
Nainen hankkii lapsen, sen eduista välittämättä omaksi tyydytyksekseen.
Joku stoppi pitää naisille saada, kun te ette ymmärrä milloin pitää lopettaa! Teistä on tullut uhrien sijasta riistäjiä!
Kysypä kaikilta niiltä yksinhuoltajaäideiltä kautta maailman, joidenka mies on jättänyt perheensä, että eikö kissa riitä.
Hoitakaatten miehet ne jo tekemänne lapset ja pitäkäätten muitten lapsista suu supussa. Joku tolkku miehillekin.
Ei ole vain naisten lapsia. Ei kloonattu lapsi.. ja loppujen lopuksi lapsi kuuluu vain itselleen.
SIIS:
Vanhemmilla tulisi olla oikeus vanhemmuuteen vain niin kauan kuin vanhempia on kaksi.
Eron tai kuolemantapauksen sattuessa lapset tulisi huostaanottaa välittömästi ja sijoittaa sijaisperheeseen missä on kaksi vanhempaa.
Sitä miksi meidän pitäisi kulkea ruotsin mallin mukaan en ymmärrä. Mehän olemme heitä kaikessa niin paljon edellä.
Kaikille vanhoillepiioille vinkiksi: solmikaa näennäisavioliittoja komeitten elintasopakolaisten kanssa korvausta vastaan ja hankkikaa heidän kanssa kauniita lapsia. Saa maamme uutta verta ja peräkammaripojat voivat jatkaa surutonta elämäänsä metsissämme.
Miehen olemassaolo perheessä ei takaa vielä yhtään mitään. Monessa tapauksessa juuri päinvastoin. Kunnollinen mies on kuin lottovoitto.
"koska ruotsissakaan ei vanhoille piioille ole lupa keinosiemennystä antaa"
Mikä ihmeen perustelu tuommoinen on? Entä miten ovat asiat Kolumbiassa?
on kaikki seksin osto kriminalisoitu, niin siksi myös Suomessa pitäis... :-D
Kolumbiassa kasvaa kokaiini ja pieniä inkkarin näköisiä miehiä. Ei kiitos!
hedelmöityshoitoja - kiintoisa assosiaatio...
Kylliksi kokaa, niin eiköhän se pieni intiaanikin kelpaa tarkoitukseen :DD
Ei kiinnosta teitä pedofiilipuolue, mutta kyllä avauksia sataa hedelmöityshoidoista ja feministipuolueesta.
KUMPIKAAN jälkimmäisistä EI OLE MIESTEN ASIOITA. Sitävastoin pedofiilia koskettaa pääosin VAIN miehiä. Hoitakaatten ukkelit välillä OMIA ASIOITANNE. Jättäkää naiset rauhaan.
Onko mies yhtäkuin potentiaalinen :
- raiskaaja?
- pedofiili?
- väkivallantekijä?
Ilmeisen usein näin on jos vankeinhoitolaitoksen tilastoihin on uskominen...
Mistä sä luulet, että se sperma tulee?
Syntyykö vain tyttölapsia?
Kyllä lastenoikeudet ovat koko yhteiskunnan, siis myös miehen asia. Naiset on saatanan itsekkäitä!
Miehiä syytetään, kun he ostavat seksiä kun eivät muuten saa, mutta kun nainen ei saa lasta, niin kyllähän naisen tarpeet pitää tyydyttää VÄLITTÖMÄSTI!
Ei jumalauta teitä naisia!
Hankkiudu hoitoon!
"Suomessa on vallinnut virallisesti naisrauha noin 700 vuotta Birger Jaarlin säädettyä sen vuonna 1316. Keskiajalla raiskaaja saatettiin tuomita kuolemaan. Suomen Ruotsilta valloittaneen Venäjän tsaari Aleksanteri I julisti myös naisrauhan.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Naisrauha
Mistä johtuu että otat noin nopeasti kaiken itseesi? Kiitos vaan hoitoon-ohjauksesta mutta epäilen että sinulla ei riitä koulutus tuollaiseen toimintaan. Ota nyt tänään kiltisti omat lääkkeet eikä napurin Taunon niin pääset tänne leikkimään kanssamme.
Jördellä saattoi koulun biologian tunnilla olla muut mielessä, mutta uskonnontunnilta on selvästi tarttunut tuo käsitys neitseellisestä sikiämisestä.
Miehet saavat ostaa halutessaan seksiä, mutta nainen ei saisi ostaa miehen spermaa, vaikka kuinka olisi psykologienkin mielestä sopiva vanhemmaksi.
Missäs sä luulet että ne lapset kasvaa, munapusseissako?
"Mistä sä luulet, että se sperma tulee?"
.. että aloit jauhamaan taas tota samaa.. miehet on pedofiilejä, raiskaajia jne. V*ttu sitä ketään sukupuolelleen voi! Vai pitäskö mennä silvottavaksi, jotta sais sen oikein värkin housuihin ja naisten oikeudet.
Pankista tietenkin. Senhän tietää jokainen tippaleipäaivokin!
Mitä vielä muuta.........?
(Todellisuudessa hedelmöityshoitokeskusteluissa tulee esiin MIESTEN itsekkyys. Haluavat päsmäröidä siinäkin perheessä, jossa he eivät ole mukana. Niin miesten tapaista.)
Lapsi on aina puoliksi, sekä miehen että naisen. Miehellä tulee olla oikeus päättää, kenen kanssa hän haluaa puolikkaansa jakaa.
Sperma ei ole vain spermaa.
vaikka vatsan onteloissa..
Ja aivan.. lapsi kasvaa ihan itse, se käyttää äitiään vain hyväksi siinä vaiheessa. Joten perjatteessa nainen ei tee muuta kuin kantaa sikiötä sisällään ja pullauttaa sen ulos ja silloinkin tahdosta riippumatta.
Pedofilian toi joku toinen tähän keskusteluun. Minä tietenkin vastasin siihen aloitteeseen ;-) Lue kommentit kunnolla Topi!
sinusta spermaa lypsämään väkisin. Olehan huoleti.
Heteropari Jaska ja Veera saavat Jussin spermaa ja Daniela lapsi syntyy. Onko Daniela siis Jussin ja Veeran lapsi? Mikäs virka tuolle Jaskalle jää? Kolmikon elättäminen?
Mies on aina lapsenkautta osa perhettä. Miehellä ja lapsella on linkki. Ei niin että mies on linkki naisen kautta lapseen, vaan miehellä on suora biologinen linkki lapseen.
Eli mies on aina mukana perheessä, sen lapsen takia.
Entä miehen linkki raiskauksen myötä maailmaan saatettujen lasten kohdalla? Kannatko heistäkin huolta?
Tämä palsta kyllä kasvattaa naisvihaa, kun näkee miten yksioikoisesti naiset tippaleipä aivoillaan ajattelee.
Ei heitä kiinnosta kuin se, miten naisella menee ja miten naisen pitää kaikki saada. Miehien näkökulmaa vastaan hyökätään heti raivokkaasti.
Naiset ei ymmärrä, että miehilläkin on tunteet ja minusta se kertoo aika suudesta naisten puuteesta kokea empatiaa.
Naiset vaan leikkii olevansa niin tunteellisia, mutta sitten todellinen karva paljastuu heti, kun empatiaa pitäisi suoda jollekkin muullekkin kuin söpöille asioille.
Tällä palstalla olen nähnyt kuinka miehet hyökkäävät omiaan vasten ja minua hymyilyttää. Kuumana käydään ja samat asiat väännetään viikosta toiseen. Sun on varmaankin aika käydä tuolla sovinistipalstalla lepäämässä. Sieltä löydät samanhenkisyyttä ja säästät itsesi henkiseltä kuohitsemiseltä kun et nyt isojenoikien lailla pidä siitä että pallejasi nipistellään ;-)
Kysy valtiolta, joka niitä raiskaajia päästää takaisin vapauteen.
Mutta kyllä.. ne on raiskaajan lapsia, ei sille voi mitään.
Mutta minä en raiskaajille voi mitään.
raiskauksilla on tekemistä sen kanssa että miehetkin haluavat olla biologisten lastensa isiä.
Jos hyväksytään hedelmöityshoidot naimattomille naisille, hyväksytään myös se että
1) lapsella ei tarvitse olla isää
2) isällä ei tarvitse olla lapsia
Tässä asiassa te naiset olette paitsi äärettömän epäjohdonmukaisia niin myös SAATANAN ITSEKKÄITÄ. HÄVETKÄÄ!
Voin vielä jotenkin kestää kotkotukset palkoista tai johtajanpaikoista, mutta tämä menee yli sietokyvyn.
Eikö biologisella isällä ole oikeutta lapseensa? Äsken olit ihan toista mieltä!
Entäs se mies, jonka ex-tyttöystävä vei salaa äijän spermaa roskikseen heitetystä kortsussa ja sai siitä sitten myöhemmin lapsen.
Ja mies sai kuulla tulleensa isäksi, kun oli jo ollut kauan uudessa suhteessa.
On se Suomi varsinainen sivitysvaltio, kun hedelmöityshoidoissa, kukaan ei kysy keneltä sperma on saatu.
Turha puhua miesten tunteikkuudesta hedelmöityshoitojen yhteydessä. Tunteikkuus loppuu, kun jössi painaa vieraisiin, huoriin tai lähtee kokonaan kotoaan ja jättää maailmaan saattamansa lapsen heitteille.
Miesdundeelliisuus on sitten saatanan valikoivaa laatua, aina ollut.
Yritä kestää, jokaisella asialla on aikansa ja paikkansa. Miehen paikka on siellä, mihin hänet halutaan, ei siellä, mihin häntä ei missään tapauksessa haluta. Piste.
Ps. Turha pelotella naisvihalla. Sitä on aina ollut.
miten rasittavaa..Minun mielestäni raiskaajaisä ei ole lapsen edun mukaista, lapsen etu ratkaisee!
Kuinka tämä mies kehtasi heittää jalon tuotoksensa roskiin! Tällaisesta pitäisi tuomita vähintäänkin heitteillejätöstä kertaa miljoona lapsenalkua. Pitkä kakku tulee. Pitäiskö kondominkäyttö vallan kieltää?
Tyydymme siis siihen kun oikeus päättää antaa huoltajuuden äidille koska todetaan että tämä on lapsen etu. Olemm takaisin nolla-oisteessä. Over-and-out.
Mitenkä se, että nainen ottaa täysin vapaaehtoisesti itselleen loppuelämäkseen ison työtaakan, onkin äkkiä itsekkyyttä? Kysyn vaan.
luulemaan, että hedelmöityshoitoja annettaisiin vain naimisissa oleville naisille? Kyllä niitä edelleen annetaan sekä itsellisille naisille että naispareille.
Eivät varmaan ne miehet, jotka siittiösolujaan luovuttavat halua olla tekemisissä biologisten lastensa kanssa sen enempää kuin munasoluja luovuttavat naisetkaan.
Eli miten on?
Suomen oikeus uskoo äiti-myyttiin, ei ole näin minusta edes pätevä tekemään asiassa päätöksiä.
mies? Olisi sillekin kuvitteelliselle miehelle ollut parempi, että nainen olisi kääntynyt hedelmöityshoitojen puoleen. Siellä ainakin luovuttajat ovat vapaaehtoisia.
Biologisesti Daniela on Jussin lapsi, mutta Danielan etu on, että hänellä on syntymästään saakka mies, joka rakastaa häntä kuin omaa lastaan.
Joten ei ole väliä on Jussi Danielan biologinen isä tai ei, jos Jussi vaan on antanut Jaskalle ja Veeralle mahdollisuuden saada lapsen.
Eri asia on sitten, jos Veera on pettänyt Jaskaa, Jussin kanssa, silloin Danielan perheympäritö on jo valmiiksi vaarannettu äidin takia.
Minua kiinnostaa vain tasa-arvo!
Minä en ole koskaan pettänyt, käynyt huorissa tai tehnyt muutakaan pahaa naisille. Minua on kyllä naiset viilanneet linssiin.
Biologinen isä voi luovuttaa hyvällä omalla tunnolla oman lapsensa kasvatuksen jollekin toiselle ihmiselle. Eli ei ole mikään kiveen hakattu totuus, että biologisuus yhdistäisi isän lapseensa.
Ja pitää muistaa, ettei biologinen isä edes halua varmistaa, miten lasta tulevaisuudessa kohdellaan. Että veri on vettä sakeampaa, ei toteudu mies&lapsi yhtälössä.
Mutta hirvittävän suuri osa miehistä on.
Ja naiset ovat maailman sivuun kasvattaneet lapset yksinään.
Aivan hyvin voi nainen antaa lapsensa muiden hoidettavaksi ja niin myös tehdään. Minun yksi ystäväni on adobtoitu jo vauvana.
Biologisuus yhdistää isää lapseen ihan tasa yhtä paljon kuin äitiäkin.
Äiti ei ole Isää tärkeämpi.
Ei ole, eikä siksi ole isäkään välttämättömyys.
Mutta hedelmöityshoitojen yhteydessä painotetaan isän biologista tärkeyttä lapseen. Eli se ei ole sitä. Se voi olla, mutta ei välttämättä ole.
Eikä isäksi kelpaa kuka tahansa mies. Huono isä on huonompi vaihtoehto kuin ei isää ollenkaan.
Vain harvoin on ideaalivanhemmuutta, jossa on isä ja äiti ja jossa siis kaikki pelaa niin kuin pitääkin.
Mikä hirvittävän suuri osa. Luit iltapäivä lehdistä vai?
Naiset pettää nykyään aivan yhtä usein kuin miehet. Ehkä jopa enemmän, koska naiset saa kun haluaa ja miehet vain jos pitävät sormuksen näkyville, niin munahaukat tietää keneen iskeä.
eikä bensa ole välttämättömyys autolle, mutta se ei vaan liiku ilman sitä.
Mutta näimmä on joku lupa olettaa, että mies on aina huono isä. Feministit on luoneet sellaisen ideann.
Minä väitän, että minä olisin loistava isä, mutta minusta ei ehkä tule koskaan isää.
että miehet pettää enemmän kuin naiset? Pieni katsaus Stadin pintaliito-diskoihin voisi hieman avartaa näkemystäsi tässä asiassa.
Naisten pettäminen on yhtä yleistä kuin miestenkin. City-lehden kaltaisissa leikki-gallupeissa tämä ei näy, koska naiset häpeävät tunnustaa pettämistään useammin kuin miehet.
Ehe! ;)
on väärin synnyttää lapsi jos ei lähtökohtaisesti ole valmis antamaan tälle oikeutta isään?
Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää? Read my lips: lapsi tarvitsee sekä äidin että isän.
Mutta aika usein se lapsi on hankittu pettäen omaa miestä siellä diskossa.
Eikä siihen todellakaan ole vain yhtä kaavaa ja sen vuoksi ärsyynnyn siitä, ettei yksinäisille naisille ja naispareille suotaisi lapsia, kun taas naiset kipuilevat toisaalla yksinhuoltajina lasten kanssa. Yhtälö on kestämätön. Miehet haluavat päättää kaikesta; toisaala siitä, ettei lapsia saa naisella olla ilman heitä ja toisaalla siitä, että naisen täytyy olla lasten kanssa ilman heitä.
Huonot isät ovat elämän realiteettia, ei feminismiä - mehän haluaisimme hyviä isiä enenmmän, paljon enemmän.
Miksi sinä et aio isäksi, jos olisit hyvä?
ja tiedän monta pettäjä-äitiä - toki myös pettäjä-isiä. Samassa veneessä ollaan. Aivan turha hurskastella että naisten moraali tässä asiassa olisi korkeampi. Tosiasiat ovat tosiasioita.
keskustella siitä miten asiat OVAT, vaan siitä miten niiden PITÄISI OLLA.
Got it?
Mutta lapsella todellisessa elämässä on vain harvoin sitä, mitä hän tarvitsee. Ideaalivanhemmuus toteutuu harvoin.
Se mitä lapsi oikeasti tarvitsee, on LUOTETTAVAT VANHEMMUUTEEN KYKENEVÄT IHMISET.
Ilman äitiä tai isää elävien lasten määrä pitäisi pitää niin pienenä kuin mahdollista, koska ongelmat tulevat juuri siitä, että niitä on niin paljon.
Sitä terveempi maailma, mitä enemmän on oikeita ja ehjiä perheitä.
Uskot sinä minua tai ei, niin - niin se vain on.
Minä ryhdyn isäksi, jos löydän naisen, joka rakastaa mua ja mä sitä. Ja jos hän sitä haluaa.
että "Se mitä lapsi oikeasti tarvitsee, on LUOTETTAVAT VANHEMMUUTEEN KYKENEVÄT IHMISET."
Siitä juuri on kyse. Avioeroille,pettämisille, lapsiin kohdistuvalle väkivallalle ei voida mitään jos niin tapahtuu. Mutta: yhteiskunnan EI PIDÄ AKTIIVISESTI LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ rohkaista naisia valintoihin, joissa lapsi jää ilman isää.
Tällä asialla ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa mitä todella elämässä tapahtuu. Kyse on YHTEISKUNNAN ASETTAMISTA SÄÄNNÖISTÄ JA PERIAATTEISTA. Siitähän tässä keskustellaan.
Mutta käännettäisiinkö tämä asia nyt toisinpäin. Miksi mielestäsi nainen, joka haluaa lapsen ei voisi tehdä sitä yhdessä miehen kanssa?
...toisaalla naiset kipulilevat yh:inä. Kuitenkin sinun mielestäsi yh-äitejä pitäisi ehdoin tahdoin tuotaa lisää vaikka hedelmöityshoidoilla. Vai voitko kenties mennä takuuseen, ettei yksikään keinosiemennetty leba tai vanhapiika missään olosuhteissa huomaisikaan, että tuli haukattua isompi pala kuin pystyy nielemään ja alkaisi oirehtia sen mukaan?
Huonoja isiä on ihan varmasti, feminismiä tai ei. Vaan sopivatko mielestäsi sanat 'huono' ja 'äiti' edes samaan lauseeseen?
Ongelma ei ole muutaman sinkkunaisen hedelmöityshoito vaan kaikki avioerot. Turha itkeä README sille et voi mitään, mutta voisit kannustaa KAIKKIA ihmisiä jotka aidosti haluavat huolehtia ja kasvattaa lapsia, omia tai toisten hylkäämiä.
Ei tälle paskalle maailmalle enää mitään voi. Ainakaan minun elin aikanani.
Eihän sitä käy kieltäminen. Itse vain en usko, että ihmisten ongelmat johtuvat isättömyydestä, vaan pikemminkin ihan totaalisen nurjasta vanhemmuuden kadonneisuudesta. Tai no, eihän sitä koskaan ole ollut, sillä ennenhän miehet kasvattivat lapsiaan vain kurittamalla. Se oli heidän osuutensa ja naisille jäi muu työsarka.
Vanhemmuutta pitäisi kannustaa, eikä niin kuin täällä tehdään: pakkosyötetään isää.
Maailmasta tulee parempi paikka, kun vanhemmat oikein haluamalla haluavat lapsia. Hedelmöityshoidoilla tai ilman.
Yh-äiti on usein yksin ilman omaa haluaan.
Keinoalkuisen lapsen äiti on sitä omasta vapaasta tahdostaan.
Siinä ero.
Ps. Kaikki lasten vanhemmat saattavat yllättyä, mitenkä "iso pala" lapsi on.
Se pitää muistaa. Antoisaan vanhemmuuteen kykenee myös pelkästään nainen tai pelkästään mies.
Miksi nainen ei halua miestä, vaan lapsen. Kaikki naiset EIVÄT HALUA MIESTÄ. Se on selitys sinällään, eikä kaipaa perusteluja.
Jotkut naiset eivät ole löytäneet, jotkut eivät ole ehtineet esim. työ vuoksi jne.
Naisilla on oikeus valita perhesuhteensa, samoin kuin miehillä.
Keinohedelmän emo lienee yksin omasta tahdostaan.
Ja hän, kuten kaikki vanhemmat saattaa yllättyä, kun se elämä ei yhtäkkiä olekaan ihanaa shoppailua vauvan kanssa.
Toistanpa kysymykseni: Voitko taata, että kaikki keinoalkuisten lasten äidit jaksavat silloin olla kaikissa tilanteissa hyviä ääitejä lapsilleen?
Kuka takaa isistä yhtään mitään. Lapsia on tehty eri kainoin ihmisyyden alusta alkaen. Älä yritä patronalisoida naista. Naisen ruumis on hänen asiansa ja hänen lapsensa eivät kuulu sulle. Edellenkään ;-)
mutta: ei ole oikeutta valita lasta jos ei ole valmis elämään miehen kanssa.
Et näköjään halua tai pysty ymmärtämään mistä tässä on kyse. Tottakai jokainen nainen voi päättää ollako vaiko eikö olla miehen kanssa. Tämähän on itsestäänselvää. Mitä ihmettä sinä tästä jankutat.
Mutta lapsen saanti ilman halua antaa mahdollisuutta lapselle myös isään EI OLE SUBJEKTIIVINEN OIKEUS.
Ja se mitä sanot siitä että vanhemmuus ei ole sukupuolisidonnaista on täyttä sosiologis-yhteiskunnallista skeidaa. Ihminen on laji siinä missä muutkin eläinlajit. Monet biologiset vaisto-ja geneettiset faktat pätevät niin ihmisten kuin eläintenkin parissa. Evoluutio on muokannut ihmiselle tietynlaisen lisääntymismallin. Ja siihen kuuluu uroksen ja naaraan sitoutuminen lapsen kasvattamiseen ja elättämiseen.
lisätä tämän: uskotko todellakin naiivisti että pientä laste ei ahdista jos häneltä puuttuu hyvä isä?
On aika kuopata tuollaiset vanhat ajatukset. Vaihda vuosituhatta!
Keinoalkuisten äidit ovat yhtä hyviä vanhempia lapsilleen kuin kaikki muutkin äidit, jotka ovat SUUNNITELLEET LASPSEN TEKEMISEN ETUKÄTEEN.
geenitekniikan ja neurologian kehitys on osoittanut että ihmisen käyttäytyminen on huomattavasti enemmän perinnöllisempää kuin 70-luvulla luultiin.
Nimenomaan behavioristinen ihmiskäsitys, joka lähtee siitä että ihminen on ympäristön tulos, on viime vuosina kärsinyt valtavan inflaation.
Luepa vaikka raportteja siitä millaista tuhoa tämä yhteiskunnallinen ajattelu sai aikaan esim. transseksuaaleille (kun luultiin että transseksuaalisuus on lapsuusiän traumasta johtuvaa, ei synnynnäinen ominaisuus)
Ja esimerkiksi moderni käsitys homoseksuaalisuudesta perustuu biologiaan - ajatellaan että homous on synnynnäistä ei ylihallitsevan äidin syytä.
Täyttä sontaa sanoisin. "ei ole oikeutta valita lasta jos ei ole valmis elämään miehen kanssa."
Suksi perämettään häpeämään!!!!!!!!!!!
...ollaanpas sitä topakkana!
Kukaan ei takaa isistä sitä eikä tätä. Jörde sen sijaan näyttäisi panevan vaikka päänä pölkylle inseminaatio-emojen puolesta.
Naisen ruumis voi olla naisen ruumis, mutta naisen lapsi taitaa olla aika harvoin yksin naisen lapsi. Uudessa testamentissa tosin mainitaan yhdestä tapauksesta...
Koska kosketus mieheen ja miehenä olemiseen katoaa.
Isättömien perheiden lapset missään tynnyrissä kasva.
Sinä osaat sanoa asiat paremmin kuin minä!
Tuossa oli se ydin!
Huoltajuus oikeudenkäynneissä on viimeaikoina, jopa meillä, sivutettu biologismi ja tuomittu lapset, heidän etunsa mukaisesti, biologiselle vanhemmalle.
MItä sinun ylihallitsevaan äitiisi tulee hän ilmeisesti säätelee sinun ja kanssaveljiesi homoseksuaalisuutta vaan ei yhdenkään lepakon.
Annat pöluisen vaikutelman.
Naisella ei ole oikeutta saada lasta, ilman isää. Sellaista oikeutta ei naisella kuulu olla ja se on luonnon laki.
Lapsella on oikeus sekä isään, että äitiin ja äidillä ei saa olla sanavaltaa tähän asiaan.
Naisen ei pidä puuttua lapsen ja isän väliseen suhteeseen, koska se ei ole naisen asia.
mutta lapsi on isätön! puoli orpo!
Jospa luonto olisikin järjestänyt äidille isän tuekseen, mutta kun ei ole. Mies haluaa naiselta seksiä ja sen seurauksena tulee lapsi. Siinä se isän osuus on paljaimmillaan ja rehellisimmillään.
Se että siittiöt ovat peräisin miehestä ei tee häntä isäksi ja hyvin usein siittäjän rooli sopii miehelle paremmin kuin isän rooli. Miksi suurin osa yksinhuoltajista ovat aina vaan naisia?
Heillä on vain äiti.. heille tulee vajavainen maailman kuva.
Yhteiskunnassa elämiseen tarvitaan myös käsitystä vastakkaisesta sukupuolesta. Eikä siihen media ainakaan auta.
Isä tai äiti, voi yksin kasvattaa lapsen, mutta he eivät voi taata lapsilleen kokonaisuutta. On silloin ulkoisten tekijöiden varassa, miten kuva vastakkaisesta sukupuolesta lapsessa kehittyy.
Jos katsot että naisella on oikeus saada lapsi ilman miestä niin HÄPEÄ ITSE!
Ajattelet vain itseäsi ja egoistisia tunteitasi. Itseasissa jo reaktiosi paljastaa tämän.
Pelottavaa jos viaton lapsi joutuu sinunlaisesi vastuuttoman egoistin ja miesvihaajan kasvattamaksi.
Mies halua perheen ja rakkautta. Seksi on vain median yllytystä ja nykyään naisetkin haluavat vain seksi ja toki lapsen ilman miestä.
VAIN HYVÄSTÄ ISÄSTÄ on malliksi lapselle. Ja sekin malli vesittyy, kun lapsi huomaa minkälaisia muut miehet ovat.
Ja sinun hoteissasi lapsi kasvaisi yksisilmäiseen repivään todellisuuteen, että isä pitää olla, kunhan se on mies, oli sitten minkälainen tahansa. Traumoja lapsi raukka tuollaisesta ajatusmallista saisi.
Onneksi naiset voivat lähitulevaisuudessa saada lapsia keskenään munasolun DNA:ta yhdistämällä. Onneksi uutterat ja ÄLYKKÄÄT tiedemiehet uhraavat aikaa ja rahaa tällaiseen. Hiiriä on jo onnistuttu aikaansaada näin. hehe
Jos miehestä joka tapauksessa tulee parjattu paska.
Mitä vittua minäkään täällä viitsin elää, kun olen vain mies.
En tiedä.. mutta tästä yksinhuoltajain tuotteesta on ainakin tullut naisvihaaja!
Onneksi naiset voivat lähitulevaisuudessa saada lapsia keskenään munasolujen DNA:ta yhdistämällä. Onneksi uutterat ja ÄLYKKÄÄT tiedemiehet uhraavat aikaa ja rahaa tällaiseen. Hiiriä on jo onnistuttu aikaansaada näin. hehe
Hyvä isä on hyvä isä ja se on hyvä asia. Mutta se ei riitä perusteluksi sille, että jotkut naiset haluavat kasvattamaan lapsen ilman minkäänlaista isää. Ja jotkut naiset JOUTUVAT kasvattamaan lapsensa ilman isää.
Mies itse päättää onko kusipää vai ei. Saman päätöksen tekee nainen. Jos joku nainen on kusipää, ei minun tarvitse sitä olla.
tahansa mies? Mitä sinä sekoilet? Olenko puolustanut huonoa isää? Missä viestissä? Milloin?
Lapsella pitää olla lähtökohtaisesti oikeus HYVÄÄN isään ja HYVÄÄN äitiin. Jos nämä ehdot eivät toteudu voivat itsekkäät aikuiset opetella olemaan ilman lapsia.
Jos isä ryyppää, hakkaa lasta tai äitiä, fine: ottakoot nainen hatkat ja viekööt lapset mukanaan. Hyväksyn sen täydellisesti - tottakai!
sinulla on ärsyttävä tapa tehdä oletuksia ja laittaa tekstiä toisten suuhun.
Jos olisin siis kysynyt, että voivatko he olla yhtä hyviä vanhempia kuin muutkin lapsensa suunnitelleet. Nythän siis kysyin, että olisivatko he kaikissa oloissa PAREMPIA vanhempia kuin muut. Ja okei, kysymys oli vähän epäreilu.
Kriisiperheistäkään kaikki eivät suinkaan ole vahingonlaukaus-tapauksia, vaan heissä on lapsensa suunnitellusti hankkineita, joille arjesta selviäminen onkin sitten osoittautunut luultua vaikeammaksi.
Kysynpä siis vielä: Voivatko keinohedelmöitetyt äidit olla paitsi yhtä hyviä myös yhtä huonoja vanhempia kuin muutkin lapsensa suunnitelleet?
Että pientä lasta ahdistaa, jos hänellä on huono isä.
Sinusta lasten isättömyys on ihan ok.
Ja varmaan miesten kärsimyksetkin ihan ok.
ahdista jos hänellä on huono äiti?!?
Harva on.
Ne lääkkeet, ne lääkkeet. Ei saa kuule unohtaa
Ja onneksi näin voi syntyä pelkkiä naisia ja teitä vitun ihania riistäjiä syntyy vain lisää ja lisää.
Ja toivottavasti ydinsota korjaa julmaa satoaan mahdollisimman pian.
miksi lähdet tuollaiseen mukaan? JOka kerta kun hänelle vastaat hän saa kiksit. Täysin hyödytöntä ajanhaaskausta "keskustella" ihmisen kanssa, joka antaa ymmärtää miesten olevan alinta sakkaa. Et törmää tuollaiseen ihmiseen missään elävässä elämässä. Ota hänen vaikka roboottina :)
Kun väitetään lähtökohtaisesti, että lapsella on oikeus isään ja äitiin, sitä enempää määrittelemättä, niin selviö on, että se käsitellään määrittelemättömänä. Kun se taas määritellään, niin asia on toinen. Nyt vasta määrittelit.
Totta. Lapsella on NÄIENNÄISoikeus hyvään isään ja äitiin. Mutta minä en piittaa näennäisyyksistä, vaan olen realiteettien kannalla, jotenka näen tärkeimpänä sen, että lapsilla on vastuulliset vanhemmat sp riippumatta.
Silloin kun isää ei ole, sitä ei ole. Tosiasiaa ei voi muuttaa.
Mistä ihmeestä vetäisit tähän miesten kärsimykset? Olet ihan liian tunteella liikkeellä, ota järki mukaan välillä.
Tästä lähtien kun minä arvioin, niin äiti on aina paska alkoholisti äiti, joka hakkaa miestä ja lapsiaan.
Ja mies unelma isä!
Eli lapset tulisi aina antaa miehellä ja naiselle kenkää!
näin yksioikeisestä sä pyrit ajattelemaan!
Mutta sinähän puhuit isästä.
on tietenkin ehto numero uuno. Mutta minä olen täysin vakuuttunut - ja monet peruskoulunopettajat voivat tämän vahvistaa - että lapsi tarvitsee myös isän.
Eli siis sukupuoli ON tärkeä. Mistä syntymässä on kyse? Se on evoluution muokkaama toiminto, joka on muodostunut lajityypilliseksi.
Jos evoluutio on tuhansien vuosien saatossa sopeuttanut lisääntymisen tietynlaiseksi, ei voi olla mitenkään mahdollista että vaihtoehtoinen malli olisi aiheuttamatta angstia.
Ihmisen tulee olla luonnon edessä nöyrä.
Koska minä olen tästä teidän naisten maailmastanne kärsivä mies, niin minä otan tunteella!
Oliskohan ollut Karpon ohjelmassa. Siinä tehtiin selvitystä, kuinka suhtaudutaan naisen tuomaan spermaan ja vain yhdessä paikassa luovuttajan tiedot vaadittiin!
En viitsi arvioida miten sinä olet alkusi saanut, mutta uskon että sinulle on ensiarvoisen tärkeää huolehtia itse lääkityksestäsi ettet vaan joudu taas sairaalaan jossa kuhisee niitä inhoamiasi NAISIA!
Nainen on silloin kusipää, jos haluaa lapsen ilman isää. Haluaa siis isättömän lapsen. Sellainen nainen on yhteiskunnan hirviö!
Kiva kun ihan itse oivalsit tuon! Mutta ydinsotaa ei sellaisessa maailmassa tule, se on miesten juttuja.
alkuperäiseen kysymykseeni. Siis toistan: uskotko että lasta ei ahdista jos häneltä puuttuu isä?
vihaa. Minä rakastan Naista ja kunnioitan naisia. Mutta tyhmyyttä ja tekopyhyyttä minä vihaan.
Harva on.
Ja sitten kuin noihin harvoihin lukeutumaton keinoemo ei oikein kestäkään valintansa tuottamia paineita niin kuka lie vastuussa?
Kyllä sotiminen on ihan naistenkin juttuja. Vallanhimo riittää naisellekkin syyksi tappaa mijoonia ihmisiä.
On sinullakin käsitys kusipäisyydestä. Yksinhuoltajan pentuna et näköjään ymmärrä, mitä on, jos perheessä on isyyteen sopimaton iskä. Ja niitä on he-le-ve-tin paljon.
valita yksi vai useampi?
Tuo on sitä tekopyhää jaaritusta etsiä satojen hehtaarien metsistä yhtä saatanan sukupuuttoon kuolevaa lillukanvartta.
Tai sitten ei yhtään mikään. Lapset ovat erilaisia, mutta tottakai usein ihmisluontoon kuuluu haikailla juuri sen perään, jota ei ole.
Kuitenkin syntymästään saakka, rakastavan aikuisen/aikuisten lapsi, tuskin kaipaa elämäänsä jotakin sellaista, jota ei ole koskaan ollut. Eli ei.
Tai äiskä!.. kun minäpä tiedän tälläisen ihanan äiskän, jonka lapset kaikki on otettu huostaan, mutta lisää varmasti tekee, kun kerkiää.
Ja tälläisiä äiskiäkin on aivan saatanasti!
No ole iloinen, ettei ainakaan keinohedelmöityksestä ole kysymys.
.. ja katsele kuvastustasi... näkyykö mitään?
On juuri hedelmöityshoitojen yhteydessä huutaa isän tärkeyttä. Muulloin isän tärkeydestä vaietaan.
Jos tämä muija, joka olisi parasta pakko steriloida, vielä oikein menisi istuttamaan vauvanalun itseensä.
No ei se mitään.. kiva saada uusia serkkuja.
Kysymyshän on siitä, että keinoalkuisen lapsen äiti ei ole sen huionompi tai parempi kuin kukaan muukaan äiti. Jos siis hän törmääkin ongelmiin äitiytensä kanssa (mihin on olemassa tietty todennäköisyys) niin missä silloin on vika? Ollaanko sitten vaatimassa yhteiskuntaa vastuuseen? Tätä äitiä itseään? Sinulle siis ilmeisesti tuollaisen yh-äidin ongelmat ovat lillukanvarsia?
Isien tärkeydestä ei tule vaieta ikinä! Se ei ole naisten vihaamista. Mutta isien kiistäminen on miesten vihaamista.
No jotain hyvää. Tärkeintähän on, ettei itsellisille naisille anneta hedelmöityshoitoja. Maailma siitä paranee. Kaikkien ihmisten ongelmat häviävät ja kohta paratiisi täällä häämöttää.
Ajattelehan, jos olisit ollut vastuullisen rakastavan naisparin keinoalkuinen lapsi ja elänyt onnellisen lapsuuden, nuoruuden...?
Onkin kysymys siitä, milloin isän tärkeys nostetaan esiin. Kun puhutaan lapsista koituvista maksuista isän tärkeydestä ei puhu enää yksikään mies, vaan esille tuodaan yhtenä klimppinä lapset ja naiset.
Kun isän pitäisi jakaa lapsenhoito äidin kanssa, niin isän tärkeys jää huomaamatta jne.
Nyt näyttää olevan "isän tärkeys" yhtä kuin naisten rajoittaminen ja syyllistäminen. Jos siis isän tärkeys -kortista on miehelle hyötyä, niin hän vetäisee se oitis hihastaan - muuten se saa vaikka mädäntyä siellä maailman loppuun saakka. Amen.
ajatusmaailmaa; uskontoaiheisilla palstoilla surfanneena havaitsen siellä saman ilmiön; uskovaisten keskuudessa on vallannut alaa käsitys jonka mukaan jokaista ateistia ahdistaa, aj hän kaipaa jumalan tylö tietämättä mitä kaipaa itsekään.
Nämä miehet olettavat tässä sopivasti että lapsen ahdistus liittyy siihen poissaolevaan isään (missä tapauksessa huolehtikoon vain siitä että omalla jälkikasvullaan ei pääse tuota ongelmaa olemaan!), oli sillä mitään tekemistä sen kanssa tai ei.
Lasta ahdistaa muistikuva siitä toissapäiväisestä lastenohjelmasta joss kissa kuoli, näin kärjistettynä. Mitään Freudilaista isänkaipuuta/jumalankaipuuta ei tässä ihmisyydessä tunneta.
***
Olen täysin samaamieltä asiasta. Naisten itsekkyys ei saa mennä tässä nyt taas lapsen edun edelle.
Kannatat siis naispareille annettavan jatkossakin hedelmöityshoitoja.
naisparit saavat minusta kärsiä puutettaan siinä missä sitä joutuu muutkin kärsimään. Ja prostituution sais minusta hävittää vaikka napalmilla, jos ei muuten.
Et siis olekaan aloittajan kanssa samaa mieltä. Tiedoksesi, että hedelmöityshoitoja saadaan edelleen antaa itsenäisille naisille ja naispareille. Nyt vain lakivaliokunnan miehet ovat ehdottaneet että tämä oikeus otettaisiin pois.
Yksinäisen naisen ei kuulu saada lasta. Eikä naisen kanssa elävän.
Lapsen etu on isä ja äiti. Ja nyt ei puhuta mistään alkoholi isästä tai narkkari äidistä. Vaan pelkästään isän ja äidin ideaalista.
Naiset haluaa selvästi viedä mieheltä, koko miehenä olon merkityksen. Elämisen merkityksen. Olla isä jne. Ei me olla mitään eläimiä, tai ainakaan mitä tahansa eläimiä, vaan ihmisiä. Ja ihmis miehelle ei ole luonnollista elää yksin, vaan elää perheessä isänä.
Kun naiset haluaa muodostaa perheen ilman isää ja väittää, että me olemme turhia, niin väkisin syntyy niitä syrjäytyneitä miehiä. Miehet voi huonosti ja tulevat syntyvät miehet tulevat voimaan huonosti. Joten lapsen etu on miehenkin etu.
Syntyvän pojan etu (ja syntyvä poika on siis lapsi) ja onnellisen elämän tae, että hänestä tulee joskus isä, mutta koska hänestä ei sitä voi tullakaan, koska naiset sanovat, että isät on turhia, niin hänellä ei ole tulevaisuutta.
Kun rakas, ihastuttava, lapsen biologinen isä kohtelee biologista äitiä kaltoin, mutta ei lasta, niin mikä on lapsen etu?
a) että lapsi jää isälle ja biologinen äiti lähtee kotoa
b) että biologinen äiti kärsii lapsen takia biologisen isän käytöstä
c) biologinen äiti lähtee lapsen kanssa ja huoltaa lapsen yksinään
Minkälaisessa pumpulimaailmassa luulet eläväsi?
Jossa vain naisilla on hyvä olla.
Ei näitä hoitoja tehdä kuin muutama kymmenen vuodessa. Ihmeellinen hätä miehille tullut. En ymmärrä ajatusta, jossa miehen koko tarkoitus käsitetään sukunsa jatkamisena ?
Minua ainakin lapsettomuuden valinneena ahdistaisi moinen kapeakatseisuus.
Ihmislajiin kuuluu rakkaus ja se kuuluu minun käsityksiini. Ei tämä nykyajan moraalittomuudesta elävä eläimellisyyteen lujasti uskova käsitys.
Tottakai nykyään halutaan uskoa, että mies haluaa vain levitellä spermaansa ja että nainen haluaa vain jakaa tavaraansa, mutta ketään se ei tee onnelliseksi.
Ihminen on Ihminen ja lajiin on kehittynyt rakastamisen jalo taito ja vain se tekee onnelliseksi!
Tulisiko lapsen oppia lyömään naista?
Kun äiti lyö isää.. mitä sinusta silloin tulisi tehdä?
Vaan esität vastakysymyksiä.
Koska minusta vastaukseni tuli ilmi.
Feministeillä näyttää aina olevan muutama paska-mies , marttyyri-äiti- esimerkki hihassa, joihin sitten pitää löytää joku ratkaisu.
Mutta kun miehet ei ole paskoja, eikä äidit pyhimyksiä, niin minä kyllä kykenen rankkaamaan yhtälöistä pois, sekä isän, että äidin.
"Ihmismiehelle on luonnollista elää perheessä isänä."
Kumpa niin olisikin, ei olisi niin valtavasti naisilla ja lapsillakaan hätää ja tuskaa tässä maailmassa.
Ja kylläpäs sinä idealisoit tuossa isyyttä. Ilman isyyttä mies ei ole mitään. Hoh hoijaa, toisaalla täällä yhtenään väitetään, että JUURI VAIN NAISET HALUAVAT LAPSIA. Ei olla valmiita jakamaan lapsikustannuksia isien ja äitien työnantajien kesken.
Juu juu. Aina niin päin, miten miehelle ropisee vallan pointsit. Vallasta tässä hedelmöityshoitokeskustelussakin on pohjimmaltaan kysymys.
Mutta minä haluaisinkin saada lapsen.. En ehkä just nyt mutta joskus. Minä olen mies. Minä tiedän miltä miehestä tuntuu, te ette.
Ja minusta tuntuu pahalta, siksi minä teidän kanssa täällä kiistelen. Ja minusta naiset koittavat tehdä meidän miesten elämästä entistä kurjempaa.
Minä olen valmis jakamaan kaiken, mutta ei ehkä uskalla, kun Suomessa saattaa mies niin helposti joutua soittamaan toista viulua ja lapsista on muistona vain elatusmaksun maksaminen.
Kyllä se valta on naisilla. Se näkee aivan kaikesta. Naisia vielä enemmän valtaa on suuryrityksillä ja niitähän naiset nyt koittaa jallittaa.
Ota itsellesi palvelualtis Filippiiniläisrouva.
Minkälaista yksinäisellä naisella on lapsen kanssa? Että onko naisilla pumpulimaailmaa? Se taitaa sittenkin olla sillä pruuttaajalla!!!
Se pitää olla ihmisillä kyllä jo ennen lapsen syntymää. Ei lapsi sitä tuo muassaan.
Mies maksaa ja nainen MAKSAA JA HOITAA LAPSET.
Siinä se valta nyt on yksilöitynä. Naisvalta. Hah!
Ei kiitos :D en tarvitse nukkea
Isä ottaa usein lapsen viikonlopunviettoon kotiinsa, mutta nainen hoitaa arjet ja sen rutiinit. Että sellainen yhteishuoltajuus.
Suomessa on aina ollut, vain kirkko on sitä rajoittanut.
En tiedä.. äidit on kai huonosti kasvattaneet poikansa, kun eivät jaksa tehdä mitään kotitöitä?
:D vai?
Kyllä tämä tyhjiö miehen arkeen on tullut siitä, että miesten työt on kadonneet. Sitten pitää keksiä miehille uusia hommia. Vaikka siivoamista.
Ei naisten tarvi suostua miesten äideiksi, koska eivät he sitä ole. Työn jako on parisuhteen A ja O, vaikka en siitä mitään tiedäkkään.
Tuo töiden kasaantuminen jommalle kummalle on ongelma ihan lebopareillakin ;D
Ei ole kysymys kakkamaisesta mieskortista ja marttyyrinaiskortista, vaan todellisuudesta, tilastoihin, kokemuksiin perustuvasta faktasta.
Valitettavasti miehet eivät sitoudu perheeseen kunnolla ja näin aiheutuu ongelmia, eroja, alkoholismia ja mielen horjumista.
Iskä voi aina häippästä, kun siltä tuntuu, mutta äippä on lapsessaan kiinni.
Miesten arkeen on tullut tyhjiö, sitä en kiellä. Se olisikin jo uusi keskustelunaihe.
Yleensä lapsi tuo tullessaan esille sen kestääkö rakkaus vai ei.
Saa hieman ylimääräistä rahaa ja kun mummu ostaa vaatetta, ni senkin voi käyttää itseensä. Sitä samaa ihanaa hemmoteltua elämää kuin ennenkin.
Joillakin on kovaa.. olosuhteiden uhreille, jotka eivät ole halunneet yksin lapsen kanssa joutua. Tsemppiä heille.
Sitten on nää yhdet, jotka tienaa niin paljon, että lapsenkin voi yksin hoitaa tuosta vaan. Pitihän uranaisen se saada, kun joka naisella sellainen lapsi kuuluu olla.
Joskus harvoin kuppi Capucinoa!
Kyllä naisten elämä on mahtavaa prassailua, itseensä tuhlailua, lasten kustannuksella.
Ja juuri siinä tapauksessa luomilapsi on vaarallisilla vesillä. Iskän rakkaus ei riitä!
Aina saa tätä paskaa kuulla..
Niin ne äiditkin tappaa vauvojaan, lähtee vieraan miehen matkaan jne. Vauvoja tehdään, koska muillakin on jne.
Älä syytä miestä siitä, että yhteiskunta on mätä ja suosii tietynlaista ihmismallia.
Tuolla on paljon niitä sitoutumisenhalusia miehiä, jotka eivain seksinjanoisille muijille kelpaa.
..mitäs halus lapsen ilman miestä.
..ja jos on olosuhteiden uhri, niin tsemppiä!
..että näin!
onko siis ainoa perusteesi hedelmöityshoidoille se, että on olemassa miehiä jotka kohtelevat kaltoin naisia ja / tai lapsia.
Ja onko näkemykseni mukaan tuollaiset miehet nimenomaan enemmistö miehiä?
Ihan yhtä hyvin kuin äidin rakkaus. Joko yhden vanhemman rakkaus riittää tai ei riitä.
Yksinhuoltajaksi kutsun naista, joka on tehnyt lapsen miehen kanssa, mutta on joutunut eroamaan miehestään syystä tai toisesta.
Lasta ei kannata tehdä vanhempien välisen rakkauden koetinkiveksi. Sitä tarkoitin.
niin.. onko muun laiset yksin lasta huoltavat äidit sitten valtionkanssahuoltavia?
Lapsi tehdään yhteisestä päätöksestä.
Tätä tunnekuohuntaa. Ei yleisiin keskusteluihin kannata tuoda omaa tunneilmastoaan mukaan, sillä se häiritsee objektiivisuutta.
"Äiditkin tappaa vauvojaan." Joo. Mutta eivät siinä määrin kuin avioieroja syntyy ja sitä kautta niitä yksinhuoltajanaisia. Ero on miehelle helpompi...sen kun kävelee tiehensä, mutta naiselle jäävät lapset ja heidän kanssaan ei yksin ole kovinkaan helppoa olla.
Yhteiskunta muuten suosii perheenisämallia, eikä huikentelevaista jokapaikanruikkijaa.
Yhteiskunta on sillä tasolla kuin antiikin ajoilla konsanaan. Ryypätään ja paneskellaan.
Markkinavoimat rakastaa tälläisiä itsekkäitä paskiaisia.
Kyllä on huomannut kuinka se ero on miehelle helppo, nimittäin itsemurha-tilastoista ja kodittomista. Kyllä miehen elämä on sitten ihanaa. Miehet ottavat asian kevyesti :)
On siinä työsarkaa, kun pitää saada FEMINISTIT näkemään, että miehet kärsii!
Etten ole keksinyt vielä nimitystä heidän äideilleen.
Ja paljosta muusta. :)
Sinä olet siis se henkilö, joka nämä termit keksii? Vau.
Minulla on sinulle vinkki, nimitys voisi liittyä jotenkin vaikka isättömyyteen. Putkiäiti, voisi myös olla hyvä.
Ei voida millään järjellisellä selityksellä, pitävällä sellaisella, kieltää itselliseltä naiselta lapsen hankkimista keinohedelmöityksellä. Ei riitä selitykseksi isän tärkeys, koska kokemus osoittaa ympäri maailmaa, että isät eivät läheskään aina ole mukana perheessä. Ja on paljon isiä, joiden anti perheelle on neutraali, mitäänsanomaton tai huono. Isien aktiivinen osuus perheessä on nousussa, mutta vasta nykyään, jotenka äidit ovat lapset kasvattaneet hyvin suurelta osin.
Itsellisten naisten keinohedelmöitykseen ei tarvita perusteita. Eihän luomulastenkaan syntymää syynätä ja yhtään perustelua ei vaadita.
mikäli hedelmöityshoito annettaisiin avioparille tai rekisteröidyssä suhteessa eläville niin tämä ei asettaisi ketään eriarvoiseen asemaan. Hoidon edellytyksenä olisi parisuhde. Tällöin seksuaalinen suuntauskaan ei olisi este lapsen saannille.
Tietenkin homoparit jäisivät hieman eriarvoiseen asemaan, mutta ei kai valtiovalta voi alkaa biologiaa vastaan taistelemaan.
niitä saadaan.
Ja homojen ei kuulu saada lapsia.
Kuka tahansa voi ns. luonnonmenetelmällä saada lapsia. Toki siinä joutuu tekemään himan järjestelyjä jos satut olemaan hintta tai lesbo, mutta aivan mahdollista ja laillista. Silloin ei README eikä muutkaan kiihkot voi asiooihin vaikuttaa eikä siinä sossutkaan mitään puitteita syynää. Minun mielestäni kaikkien lasten kannalta on parempi jos he putkahtavat ympäristöön jossa heistä avoimesti välitetään olkoon heidän hedelmöityksensä sitten tapahtunut miten vaan.
se kaikki iiihana sperma laitetaan jota heteromiehet (tai homopojat) ovat auliisti käyneet pumppaamassa pakastimeen että ne pääsisivät naisten munasoluihin..??Sun vaimosi kohtuunko?
Jos voisin vaikuttaa asioihin, en varmaan kiihkoilisi täällä!
Jos mulla olisi vaimo, niin ei olisi todellakaan sun asia puhua hänestä tohon sävyyn.
Jos itse olisitkin homo.
Ja keinohedelmöityshän on siistiä puuhaa. Olisin itse halunnut saada alkuni juuri sillä tavalla, mutta kun ei.
Sitten olisin homo. Ei paljon muuttaisi nykytilannettani.
että hedelmöityshoitoja ei yleensäkään pitäisi antaa, kenellekkään?
Homot eivät voi saada lapsia ihan biologisista syistä.
Lesbot voivat saada lapsia, hedelmöityshoidoilla tai ilmankin.
Heteroparit eivät välttämättä voi saada lapsia erilaisten lääketieteellisten tms syiden seurauksena. Pitäisikö heidät jättää tällöin hoitamatta?
Hedelmöityshoitoja ei tarvitsisi antaa kenellekkään, koska se on luonnotonta. Nyt vedetään rajoja luonnottomuudelle.
ihmiselämän pitkittäminen teho-osastoilla ja vaikkapa sydämenohitusleikkaukset voitaisiin lukea luonnottomiksi. Entäpä sitten mahdollisesti sikiöistä saatavat lääkkeet tms. Tai tulevaisuudessa kloonauksella ryypätyn maksan tilalle uusi ja entistä ehompi.
Määritelmä luonnolliselle ja luonnottomalle on varmasti häilyvä ja alati muuttuvaa.
ei ole sinänsä ongelmajäte. Joten varmaankin kohtuullisen helposti olisivat nämä spermat hävitettävissä.
Mutta mitä ilmeisemmin peräänkuuluttamasi asiallinen linja on varsin..hmm.. asiallinen.
saavat ihan lain mukaan keinohedelmöitystä, jos he ovat "naimisissa", siis jos heillä on muutaman vuoden takainen rekisteröity suhde.
Tämä laki tuli sillä perusteella voimaan että homomiehet saavat adoptoida lapsia.
Ruotsin hallitus on saanut paljon kritiikkiä siitä että hallitus toimi YK:n konventiota vastaan (kun tulee kysymys "lasten parasta katsoen"). Myös lastensuojelujärjestöt ja psykologit panivat vastaan sekä useimmat oikeistolaiset.
http://www.nkmr.org/insemination_av_lesbiska_kvinnor_barnperspektivet_har_overgivits.htm