Maataloustuet on saatava julkisiksi

Maatalousyrittäjien tulosta valtaosa tulee verorahoista. On aivan pöyristyttävä epäkohta, että näiden tukiaisten määriä ja tukiaisia saavien nimiä ei ole vielä tehty julkisiksi.

Varsinaisen yritystoiminnan tuet ovat kaikki julkisia.

Suomessa tunnetusti moni maatalousyrittäjä vieläpä nostaa tukiaisia aiheettomasti. Viime aikoina onkin ilahduttavasti peritty tukia takaisin. Kesällä tuli ilmi, että mm. kanaloissa on tehty suuren luokan tukiaishuijauksia.

Tukiaisten maksatuksen valvontaa on siis myös tehostettava. Valvojille on annettava rajattomat oikeudet tutustua tukiaisia saavien maatilojen kaikkiin osiin. Lisäksi valvojille on annettava oikeus tehdä iskuja ilman ennakkovaroitusta mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tällainen toiminta on kaikkien veronmaksajien etu. Maatalouteenhan tuhlataan varsin merkittävä osa valtion koko budjetista.

13

545

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väärinkäytökset

      Sama kuin Merijärvelle palkattaisiin vakituinen pysäköinninvalvoja.

      • Private-Eye

        Merijärven ainoan baarin edessa on joka pysäköity liuta traktoreita ja mopoja. Nämä pysäköinnin valvojat lienevät vain baarin sisäpuolella.


    • Private-Eye

      Maataloustuotannon kokonaisarvosta yli 50 % on julkista rahoitusta. Sen tulee olla julkisesti täysin avointa ja näin ilmeisesti tullee olemaankin.

      Jyväjemmareiden epätoivoinen vedätys siitä että asumistuet ja toimeentulotuet tulisi myös julkistaa on epätoivoinen ja tuhoon tuomittu yritys.

      Joku jurpo käytti vertailuna jopa 200 euron asumistukea sekä 200 euroa per hehtaari vertausta. Ei paljon ole happi päässyt aivoja pilaamaan näiltä pojilta.

      Eiköhön lisäksi valtaosa aikuisisista kotiinsa talvehtimaan jääneistä saa toimeentulotukea ja mielenterveyslain perusteella kuntoutustukea.

      Suo siellä, vetelä täällä

      • totta joka sana

        Jos ottaa jonkun summan, niin pitää tietää, miksi sitä maksetaan.

        Miksi valtion pitää tukea metroa, vaikka se on selkeästi Helsingin tai Esboon tai Sipoon investointi?


      • Private-Eye

        Heitä tarkoitin edellisessä viestissä


      • Eikö mitään hyvää?
        Private-Eye kirjoitti:

        Heitä tarkoitin edellisessä viestissä

        Kaikesta sitä voi ihminen olla kateellinen.
        Mene pubiin itseäsi muille sprägille kehumaan, niin tulee parempi mieli.


      • Private-Eye
        Eikö mitään hyvää? kirjoitti:

        Kaikesta sitä voi ihminen olla kateellinen.
        Mene pubiin itseäsi muille sprägille kehumaan, niin tulee parempi mieli.

        En kai ole kateellinen jos vaadin heillekin yhtäläista yksityisyyden suojaa kuin kunnon kansalaisille.


    • viitsi valehdella

      Suomi oli lähes ainoita eu maita joiden tukihärdelistä ei eu:lla löytynyt huomautettavaa. Ja tuo sinun kanala"ankkasi" on tutkinnan alla, sinä TIETENKIN tiedät siitä jo sen TOTUUDEN. Nykyisinkin eu.tarkastajat voivat kyllä "tutustua" maatilan kaikkiin osiin.Jos ja kun mainitsemiisi ennaltailmoittamattomiin "iskuihin " ryhdytään, pääsevät nuo tarkastajat tutustumaan varmaankin myös sellaisiin kohteisiin joihin eivät ehkä haluaisi tutustua, kuten paskaloorit, sarkaojat,lietekuilut yms.Isännät saattavat olla sitä mieltä. että jos tutkitaan niin sitten "pohojia myören".

      • Juuso Aapeli

        Usein miettinyt miten pitkälle suomalaisen maanviljelijän vieteri venyykään ennenkuin se jossain päin pimahtaa poikki. Maatilojen EU-tarkastajaksihan on systemaattisesti valkattu maatalous elinkeinoon hyvin negatiivisesti suhtautuvia pilkun viilaajia. Saattaa olla,että joskus ja jossain joku tarkkailija tosiaankin joutuu tarkastamaan lietesäiliön pohjarakenteita hyvinkin tarkkaan.


      • Private-Eye
        Juuso Aapeli kirjoitti:

        Usein miettinyt miten pitkälle suomalaisen maanviljelijän vieteri venyykään ennenkuin se jossain päin pimahtaa poikki. Maatilojen EU-tarkastajaksihan on systemaattisesti valkattu maatalous elinkeinoon hyvin negatiivisesti suhtautuvia pilkun viilaajia. Saattaa olla,että joskus ja jossain joku tarkkailija tosiaankin joutuu tarkastamaan lietesäiliön pohjarakenteita hyvinkin tarkkaan.

        Taitaa siellä eduskunnassa ole sellaisia ihan elävinäkin.


    • Heh, heh..,,..

      ..monena oman avauksensa alla. Kukapa muu viitsisi känän ulostuksia kommentoida kuin Känä itse.Tonkii siis omaa paskaansa... Mitä nyt kepulikorhonen joskus ihastelee vertaistaan.

      • Jo vain on

        Jo vain parsa


    • olet hauska

      veikko.

      Kun tietää sinun omat toimintasi tässä yhteiskunnassa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe