selvitystyö

http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

Ylläolevassa linkissä mielenkiintoinen ja asiallinen selvitystyö uskonnon piirissä tapahtuneista ihmeparantumista. Kannattaa lukea alusta loppuun. Pisti ainakin minut ajattelemaan asioita.
20689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

helluntailainen ei saa lukea tutkimuksia, sillä tutkiminen on saatanasta. aamen, aamen. ihminen sai järjen syntiinlankeemuksen seurauksena ja järjen käyttö on siksi syntiä.

Äänestä

Vieläkö uskovaiset uskovat tähän ihmeparanemiseen.Ei kai. Minulle on myös kerrottu näistä mutta siitä huolimatta samat ihmiset juoksevat saman vaivan vuoksi lääkärissä. Sen uskon että siinä hurmostilassa varmasti vaivat tuntuvat parantuneen.
Mutta sitten tuleekin päivä että samat vaivat tulee entiselleen. Jalkojen ja käsien kasvaminen on sellaista jota ei voi kukaan uskoa ennenkuin näkee.
Selkä ja sellaisethan paranee itsestään ja niillä ei ole tietenkään mitään tekemistä ihmeparanemisen kanssa.
Mutta tehdään niin. Minulla on 8 leikkauskertomusta ja vielä yksi tulossa. Vaiva ei parane koskaan jonka pystyy myös aukottomasti todistamaan kokeilla ja magneettikuvauksella. Muut kokeet ovat vielä kuvausta vedenpitävämmät. Jos minä paranen tästä niin lupaan antaa nimeni ja kaikki dokumentit kaikkien luettaviksi ja sen jälkeen uskon ihmeisiin. Mielestäni tämä on reilu ehdotus ja olen sanani mittainen siinä suhteessa että jos näin tapahtuisi niin ottaisin sen ilolla vastaan ja varmasti sen julkaisisin muuallakin kuin näillä palstoilla. Ps. minun luokseni saa tulla näyttämään sitä ihmettä jos jollakin on halua. Annan osoitteeni heti kun sellaisia ilmestyy. Niitä odotellessa hyvää syksyä kaikille.
Toivottavasti tätä ei oteta provoksi mutta kun epäuskoinen olen.

Äänestä
  • Olen todistanut omasta ihmeestäni tällä palstalla;minun sairautta on julkisuudessa verrattu aidsiin, c-hepatiitti.
    Olin syytteessä sen tahallisesta tartuttamisesta.
    Mutta Jeesus pelasti minut, sillä Hän oli parantanut minut.
    Mikäköhän se sinun osoitteesi on...haluatko antaa sen näin julkisesti?
    Sillä minä lähetän mielelläni lääkärintodisteet sinulle. Itseasiassa juuri eilen tulin tilanneeksi ne asianajotoimistosta itselleni takaisin.
    Saat kopiot jos todella haluat.(luonnollisesti saat osan sairauskertomuksestani myös. Sillä erehdyin jollekkin heiluttelemaan vain sitä josta ilmeni että olen terve, niin se pisti hänet epäilemään oonko koskaan sairas ollutkaan....)

    Äänestä

  • Sari 73 kirjoitti:

    Olen todistanut omasta ihmeestäni tällä palstalla;minun sairautta on julkisuudessa verrattu aidsiin, c-hepatiitti.
    Olin syytteessä sen tahallisesta tartuttamisesta.
    Mutta Jeesus pelasti minut, sillä Hän oli parantanut minut.
    Mikäköhän se sinun osoitteesi on...haluatko antaa sen näin julkisesti?
    Sillä minä lähetän mielelläni lääkärintodisteet sinulle. Itseasiassa juuri eilen tulin tilanneeksi ne asianajotoimistosta itselleni takaisin.
    Saat kopiot jos todella haluat.(luonnollisesti saat osan sairauskertomuksestani myös. Sillä erehdyin jollekkin heiluttelemaan vain sitä josta ilmeni että olen terve, niin se pisti hänet epäilemään oonko koskaan sairas ollutkaan....)

    selvitystyön ihmeparantumisista, johon oli linkki aloitusviestissä?

    http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

    Off topic: C-hepatiittiviruksen saaneista paranee ilman hoitoa 15-20%. Lopuilla sairaus kroonistuu, mutta sen hoito onnistuu silti 50-80% potilaista.

    Äänestä

  • tuon kirjoitti:

    en pääse sisällysluetteloa pidemmälle. Yritän kohta kahvikupinn kanssa paremmilla voimilla.

    Mä oon itse hoitajan koulutuksen saanut ihminen ja tiedän, että noin se ei ole. "Lopuilla hoito kroonistuu(jää pysyväksi)mutta sen hoito onnistuu 50-80 prosentilla potilaista(sori kun ei kroonistukkaan).

    Mä ikäväkseni oon saanut kuulla kollegoiltani(ja sen äidiltä jolta sen aikoinaan sain, sairaanhoitaja)kuulla säälivästi, että ei se parane.

    Sisätautilääkäri kertoi maksatulehduksen hoitoon käytetystä interfreonihoidosta, joka ei tehoa kuin akuuttivaiheessa ja passiivivaiheessa viruksille(ei millekään, edes flunssaviruksille)ole mitään parannus keinoa koskaan keksitty). Mun se tauti oli niin heikko ett aktiivisimmillaankin se ei paljoon tuhoon pystynyt ja mitään hoitoa ei siksi kannattanut aloittaa. Sit se rauhottui ja lopulta päätti kuolla.

    Nuo luvut on jonkun duunarin keksintö todistaa olevansa oikeessa hinnalla millä hyvänsä. Olkoon.

    Anyway, menempä nyt tutkailemaan noita sivujanne aikani kuluksi. KIITOKSIA!

    Äänestä

  • tuon kirjoitti:

    selvitystyön ihmeparantumisista, johon oli linkki aloitusviestissä?

    http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

    Off topic: C-hepatiittiviruksen saaneista paranee ilman hoitoa 15-20%. Lopuilla sairaus kroonistuu, mutta sen hoito onnistuu silti 50-80% potilaista.

    menisit ensin googleen ja sitä kautta hanki oikeaa tietoa asiasta. Huomaat, että noi sun prosentit todellakin on väärää tietoa(helluntaipalstalla.)
    Uskomatonta, että ootte jaksanut tehä tollasen työn, muka tutkimustuloksia. Jos koko juttu on vastaavaa ku mitä mulle yritit, niin pakko kysyä mikä pisti teidät tekemään noin????????????

    Äänestä

  • sari 73 kirjoitti:

    Luehan se tekstini taas järjellä eikä tunteella.
    KIRJOITIN ETTÄ JOS MINÄ PARANEN TÄSTÄ NIIN ANNAN NIMENI JA KAIKKI DOKUMENTIT jne. Pysytääs siassa.

    Äänestä

  • sari 73 kirjoitti:

    menisit ensin googleen ja sitä kautta hanki oikeaa tietoa asiasta. Huomaat, että noi sun prosentit todellakin on väärää tietoa(helluntaipalstalla.)
    Uskomatonta, että ootte jaksanut tehä tollasen työn, muka tutkimustuloksia. Jos koko juttu on vastaavaa ku mitä mulle yritit, niin pakko kysyä mikä pisti teidät tekemään noin????????????

    selvitystyön tekijöissä, enkä tunne heitä. Kyseessä sattuu minusta vain olemaan mielenkiintoinen ja puolueeton selvitys ihmeparantumisista. Sen ovat koonneet ja asiaa ovat tutkineet kaksi helluntalaista apunaan lääkäreitä ja psykiatreja. Mikä tuossa työssä sinua suututtaa?

    Hepatiittiprosentit, jotka mainitsin vain ohimennen tarkoittamatta loukata sinua, löytyvät mm. täältä:
    http://www.roche.fi/portal/eipf/Finland/Finland_Portal/roche.fi/hepatiitti

    Äänestä

  • "Ps. minun luokseni saa tulla näyttämään sitä ihmettä jos jollakin on halua. Annan osoitteeni heti kun sellaisia ilmestyy."

    Kyselen vaan, kun Sarille vastasit, että koskee vain sinulle tapahtuvaa ihmettä. Minäkin ymmärrän tuon kyllä toisin.

    Äänestä

  • ollut mukana kirjoitti:

    selvitystyön tekijöissä, enkä tunne heitä. Kyseessä sattuu minusta vain olemaan mielenkiintoinen ja puolueeton selvitys ihmeparantumisista. Sen ovat koonneet ja asiaa ovat tutkineet kaksi helluntalaista apunaan lääkäreitä ja psykiatreja. Mikä tuossa työssä sinua suututtaa?

    Hepatiittiprosentit, jotka mainitsin vain ohimennen tarkoittamatta loukata sinua, löytyvät mm. täältä:
    http://www.roche.fi/portal/eipf/Finland/Finland_Portal/roche.fi/hepatiitti

    siinä kun oli se ps kohta niin siinä putosin kärryiltä.
    On surullista, että olet sairas. Se on todella surullista, enkä minä(ammattikin vaikuttaa)voi hyväksyä sinulle sitä. Se on väärin. On väärin, että joudut kärsimään ja muut saavat olla terveitä.
    En tiedä mikä sinulla on ja jos se on yksityisasia, josta et halua kertoa, niin ei tarvitse. Mutta toivon kuitenkin että sitä leikkausta ei turhaan tehdä. Voimia ja kaikkea hyvää sulle,että jaksat.
    Mun tauti saattoi parantua ihan luonnollisesti, on niin muutkin sanonut, mutta mä kiitän siitä kuitenkin Jumalaa. Se häpeä mikä sen taudin kantamisesta seurasi pilasi mun koko elämän. Ei se tauti itsessään, minä jaksoin sen. Eikä edes sen kautta odottava kuolema pelottanut(johonkinhan tässä kaikki...)mutta se eriarvoisuus muihin nähden painoi minua.
    Minulle parantuninen oli todiste siitä, että Jumala todella rakastaa minuakin.
    Sen...ja vain sen vuoksi sinulle kerroin tästä. Että tietäisit, että on olemassa Rakkaus, joka tahtoo sinut.
    Mutta kumma juttu, että en ole pystynyt kenellekkään sitä ymmärrettävästi kertomaan. Ehkä, kun kyse on uskosta, jota ei tiedoksi pysty muuttamaan. Vaikka haluaisin. (Siunausta Sinulle(toivon sulle onnea.))

    Äänestä

  • Paraneeko agressiivinen maksa- ja haimasyöpä myös itsestään, kuten selkä viat.
    Meidän seurakuntamme veli vieläkin elää, eli on yli 3 vuotta sitten parantunut, kun ihmiset odottivat kuolin päivää, jopa lääkärien todetessa, että syopä on agressiivinen.

    Itse olen 1988 parantunut vaikeasta ihosairaudesta, yhsessä hetkessä, kun asian puolesta rukoiltiin.
    Oli jo lähete leikkaukseen laitettu ja sekös ihmetyksen herätti, kun kirurgille menin, tuumi alkuun ,että on tapahtunut erehdys, eli väärä ihminen, kun tuota kyseistä vaivaa ei minulla ole koskaan ollut.

    Eiks oo hauskaa, kun lääkärit ensin toteaa, että on sairaus ja sit sitä ei koskaan ole ollutkaan, kun toinen tohtori Herran töitä tarkailee.

    Mitäpä näistä väittämään, uskokoon ne joille Herra tekonso ilmoittaa ihmeidenkin kautta ja niitähän arki-elämässä saamme kokea päivittäin.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Paraneeko agressiivinen maksa- ja haimasyöpä myös itsestään, kuten selkä viat.

    Muutama vuosi sitten menin pahanlaatuiseksi epäillyn luomen kanssa luomenpoistoon, mutta yllätys, yllätys sitä ei selästä enää ollutkaan. Koko luomi oli hävinnyt. Lääkäri vain totesi että: "Sattuuhan näitä tämmöisiä ihmeparantumisia joskus". Asian puolesta oli rukoiltu.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Paraneeko agressiivinen maksa- ja haimasyöpä myös itsestään, kuten selkä viat.
    Meidän seurakuntamme veli vieläkin elää, eli on yli 3 vuotta sitten parantunut, kun ihmiset odottivat kuolin päivää, jopa lääkärien todetessa, että syopä on agressiivinen.

    Itse olen 1988 parantunut vaikeasta ihosairaudesta, yhsessä hetkessä, kun asian puolesta rukoiltiin.
    Oli jo lähete leikkaukseen laitettu ja sekös ihmetyksen herätti, kun kirurgille menin, tuumi alkuun ,että on tapahtunut erehdys, eli väärä ihminen, kun tuota kyseistä vaivaa ei minulla ole koskaan ollut.

    Eiks oo hauskaa, kun lääkärit ensin toteaa, että on sairaus ja sit sitä ei koskaan ole ollutkaan, kun toinen tohtori Herran töitä tarkailee.

    Mitäpä näistä väittämään, uskokoon ne joille Herra tekonso ilmoittaa ihmeidenkin kautta ja niitähän arki-elämässä saamme kokea päivittäin.

    Katsos vain, paranimme samana vuonna. Minä perinnöllisestä sydänsairaudesta ja Sinä ihosairaudesta.

    Rohkenen nyt sanoa tässä enemmänkin; kuka sitten pilkatkoon tai kunnioittakoon Herraa. 1994 toisessa kiveksessäni alkoi kasvaa kyhmy, josta muodostui lopuksi pienen kananmunan kokoinen; läpimitta 2-3 senttiä. Kyhmy oli "röpeliäs", ei muodoltaan tasapintainen. Puhuin asiasta parhaalle ystävälleni, joka kehoitti minua hakeutumaan heti lääkärin hoitoon. Mutta oli peloissani ja ajattelin, että nyt Jumala rankaisee minua kaikista seksuaalisynneistäni. Enkä uskaltanut mennä lääkäriin, kun ajattelin, että peli on menetetty, jos kiveksissä on syöpä.

    Pyysin vain armoa Jeesukselta, en niinkään parantumista vaan armahdusta synneistäni.

    Eräänä aamuna suihkussa käydessäni huomasin, että iso kyhmy oli poissa. Tämä mitä kirjoitin on totta ja vastaan kirjoituksestani kerran niin Jumalalle kuin niiden lukijoillekin.

    Emme voi ymmärtää, miksi Jeesus usein parantaa "oikeesti syntisiä" jotka ilman mitään ansioita rukoilevat Häneltä armoa. Itse olen tämän kokenut kolme kertaa, kaksi niistä aikaisemminkin kertomaani.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Toisaalta monet asiat ovat "arkoja" tuoda julkisuuteen tänäkin päivänä.

    Kiitos kuitenkin rohkaisevasta kirjoituksesta ja siitä, kuinka Jumalan armo koskettaa, kun Hänen puoleensa käännytään.

    Voin myöntää, kuten kymmenet muutkin, että ei uskomme monellakaan riittänyt, kun rukoilimme tuon veljen "kohtalosta", kun syöpä oli silmin-nähtävästi vienyt hänen ulkoisen olemuksensa ja voimat olivat uupuneet loppuun, kun tuli hetkeksi hyvästelemään seurakuntamme jäseniä kokoukseen ja syövän raatelemana joutui poistumaan kesken kokouksen, odottamaan lopullista poistumista luotamme, mutta niin vain kävi että Herra paransi hänet.

    sisar oli syovassa..loppuvaiheessa.olin kokouksessa,jossa rukoiltiin hanen puolesta.eras veli alkoi 'profetoimaan'.. sina paranet,et kuole syopaasi.. kaikki iloitsimme
    2kk perasta nainen oli haudassa..ok.syopa oli parantunut........tuo ns. profetoiminen jatti minulle ikavan sivumaun.uskoani se ei heilauttanut,mutta olen erittain kriittinen kaikkeen huu-haa hommaan,joka pyorii joissakin uskovien piirissa.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Toisaalta monet asiat ovat "arkoja" tuoda julkisuuteen tänäkin päivänä.

    Kiitos kuitenkin rohkaisevasta kirjoituksesta ja siitä, kuinka Jumalan armo koskettaa, kun Hänen puoleensa käännytään.

    Voin myöntää, kuten kymmenet muutkin, että ei uskomme monellakaan riittänyt, kun rukoilimme tuon veljen "kohtalosta", kun syöpä oli silmin-nähtävästi vienyt hänen ulkoisen olemuksensa ja voimat olivat uupuneet loppuun, kun tuli hetkeksi hyvästelemään seurakuntamme jäseniä kokoukseen ja syövän raatelemana joutui poistumaan kesken kokouksen, odottamaan lopullista poistumista luotamme, mutta niin vain kävi että Herra paransi hänet.

    Kyllä siunaa lukea, mitä Herra on tuolle kertomallesi ihmiselle tehnyt. Pruukaan sanoa, että ihan sydämessä jupileeraa.

    Niin, en minä silloin 6.5.88 sen enempää "uskonut kuin en uskonut". Olin varma, että nyt tuli kohtaus joka vie hengen ja pyysin vain hädissäni näillä sanoilla: "Herra armahda minua, nyt minä kuolen!" Kahdesti näin peräkkäin rukoilin saman rukouksen ja totisesti en ehtinyt kolmatta kertaa sanoa Herran nimeä kun olin parantunut vaikka en ollut sitä (ainakaan sillä kerralla) edes pyytänyt enkä ollut uskovaisten ympäröimänä enkä missään rukoushetkessä. Tapahtuma oli tuolla kerralla siinä mielessä muistiin painunut, että olin kuin juovuoksista 12 tuntia Jumalan käden kosketuksesta. Kävelin metsissä enkä oikein ymmärtänyt, että olin todellakin parantunut. "Suullani minä Häntä huusin ja ylistys tuli minun kielelleni".

    90-luvulla parannuin niin, että en voi sanoa tarkkaa päivämäärää. Silloinkin enemmän rukoilin armoa kuin parantumista, mutta muistan kyllä pyytäneeni sitä armoa Jeesukselta, että Hän parantaisi minut tuosta kasvaimesta, oli se sitten mikä tahansa ja unohtaisi (ts antaisi anteeksi) minun monet syntini.

    Kun ihminen tulee tosipaikan eteen synteineen ja sairauksineen niin siinä ei mitkään kaavat ja hurskastelut auta eikä ne kyllä tule mieleenkään, ei ainakaan tullut minulle.

    Jumalan siunausta päivääsi veljeni Kristuksessa.

    Äänestä

tuollaisista tutkimuksista,en tosin lukenut linkkiä,mutta kaikki tutkimukset alkaa epäuskosta ja epäusko ei ole uskovaisen leipää.

Eikä koskaan voida tehdä pitåvää tutkimusta,koska suurin osa parantuniesta ei halua sillä julkisuutta,eikä muutenkaan retostella Herran töillä.

Unohda sinäkin tuollaiset epäuskon seli,seli seli,,jne..!

Äänestä
  • Niinpä, "terveys on lasten leipää". Sen sanoi Jesus itse ja Hän on sama tänään kuin ennenkin.

    Epäusko ei voi nähdä ja vastaanottaa näitä asioita. Vasta Jeesukseen uskominen avaa ihmisen silmät.

    "Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta. Oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta. Herra, Sinun kätesi on kohotettu. mutta he eivät sitä näe" (Jesaja 26:10-11a).

    Äänestä

,,,

Äänestä
  • Turha tuollaista tyyppiä on kommentoida. Tee mieluummin aloitus Rainer Frimanista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmeparantumista kirjoitti:

http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

Ylläolevassa linkissä mielenkiintoinen ja asiallinen selvitystyö uskonnon piirissä tapahtuneista ihmeparantumista. Kannattaa lukea alusta loppuun. Pisti ainakin minut ajattelemaan asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu