Ovatko ne vallan eriasioita vai vain toistensa synonyymejä?
Mitä eroa hengellä ja sielulla?
ei opettu koulussa
291602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Eivät ne taida synonyymejä olla. Henki lienee sielun "korkeampi osa", jolla on kyky olla yhteydessä Jumalaan. Jaetaanhan esim. maallisen taiteen katselu sielullisiin toimintoihin, mutta hengellisen taiteen katselu esim. ikonienkatselu hengen toimintoihin.
Kirkko opettaa, että ihmisellä on ruumis ja sielu eli ihminen on dualistinen. Ei siis ole kolmea erillistä osaa (ruumis, sielu, henki), joten hengen on oltava sielun osa.
Aikoinaan pohdiskelin ateistien palstalla ko. aiheesta seuraavaan tyyliin:
1) Mieli on se, joka esittää haluamansa asian toteutettavaksi.
2) Omatunto vastaanottaa mielen viestin puntaroidakseen viestin sisällön omantunnon sen hetkisen tilan mukaisesti. Lähettää paluupostissa joko luvan mielihalun toteutukselle tai kieltää.
Jos uskova tekee vastoin omantuntonsa ääntä, hän kokee tehneensä synnin, jonka sitten pyytää Jumalaltaan anteeksi. Olisikohan niin, että ateistille iskee morkkis päälle ja hän päättää vastaisuudessa olla tarkkaavaisempi.
3) Sielu on uskovaisille ikäänkuin keskusyksikkö, joka sisältää muut tiedostot (ruumis, mieli, omatunto). Vain sielun tilan puhdistamisen kautta (tapahtuu nöyrtymällä, katumalla, rukoilemalla jne...), saadaan omantunnon ääni Jumalalle mieluisaksi. Yhä enenevän pyhittymisen tulokset pitäisi sitten näkyä rakkauden, armahtavaisuuden jne..... tekoina.
Kun fyysisyyteen liitetään henkinen, tulee elävä sielu. Sehän on ilmaistu Raamatussa jo alkumetreillä: 1Moos.2:7. Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Tuo siis vanhan käännöksen mukaan. Uudessa käännöksessä asiaa on vesitetty sen verran, että sanaa sielu ei esiinny...
Satuin ihan vahingossa tälle palstalle, mutta minulla on sellainen käsitys, että juuri ortodoksit ovat säilyttäneet varhaiskristillisyyden (jo Platonilta itseasiassa) kolmijaon. Ehkä siis palstan ortodoksit osaavat vastata minua täsmällisemmin.
Itse pohdin asiaa jotenkin siihen tapaan, että esim. fyysistä tuskaa ei fyysinen ruumis tunne ilman sielua, mutta ei sitä tunne henkikään. Unessa sielu on fyysisen ruumiin yhteydessä vain "punaisella langalla", joten unessa kipua ei ole. Sielu on jonkinlainen välittäjä hengen ja fyysisyyden välillä.
Vielä tuli mieleen, että sielun ominaisuuksissa voimme puhua kultaisesta keskitiestä, hengen asioissa ehkä pikemminkin selvemmin hyvän ja pahan dualismista.
Sielun tasapainoa tarkoitan esim. sillä, että jos otetaan jokin sielun ominaisuus, vaikkapa laiskuus, sen täydellinen vastakohtakaan (esim. touhottaminen) ei ole yksiselitteisesti hyvä asia, vaan jokin tasapainotila (kohtuullinen ahkeruus) on optimaalisin. Touhottaja voi laiminlyödä perhettään, tehdä turhaa työtä, saada vahinkoa aikaan, jne.
Sielullisuus on siis tasapainoilua kahden pahan (äärimmäisyyden) välillä. Kohtuullinen epätasapaino ei kuitenkaan ole pahasta, se on jopa humoristista ja maailma olisikin aika tylsä, jos kaikki ihmiset olisivat sielullisilta ominaisuuksiltaan toistensa kopioita.
Olen itsekin miettinyt samaa aina silloin tällöin. Täydellisiä synonyymejä ne eivät ainakaan ole toisilleen, vaikka luultavimmin niitä joskus myös niin käytetään.
Kuten joku edellä mainitsikin, yksi ajattelutapa on, että henki ja ruumis yhdessä muodostaa sielun. Sielu on elävä olento.
Toisaalta taas sielu ajatellaan ihmisen psyykeenä johon kuuluu ajatukset, tunteet ja muut "henkiset" toiminnot. Sana psyyke tuleekin sielua tarkoittavasta sanasta "psuche". Henki (pneuma) taas olisi se ihmisen sisin olemus, joka voi olla yhteydessä Jumalaan; "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia."
Kaksijakoa, tai ainakin sielun ja hengen tiivistä yhteyttä kuvaa tämä jae:
Hepr. 4:12
"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija."
Kerran kuulin mielenkiintoisen ajatuksen koskien henkeä ja sielua. Eräs uskova kirjoitti ajasta ennen kuin Jumala oli kasvattanut siihen pisteeseen, että "sielu oli eroitettu hengestä". Hän tarkoitti sillä sitä, että tuon jälkeen hän eroitti mikä oli "hengellistä" ja mikä "sielullista" - mikä Jumalasta ja mikä ihmisestä.
Mielenkiintoinen aihe tosiaan.
oikeastaan aikaisemmin sen enempää edes pohtimatta, käsittävätkö muut nämä termit samalla tavalla:
että ihminen on jaettu kahtia: ruumiiseen ja sieluun. Ajattelen, että sielu on kuin avaamaton lipas ruumiissa. Henkeä (Pneuma) ei ihmisessä ole omasta takaa ennen kuin Jumala sen häneen puhaltaa.
Henki tulee asumaan ihmisen ruumiiseen. En tiedä tarkkaan, mihin kohtaan. Tarkoitan tässä ylipäätään henkeä, kauhkoja ja hengittämistä varten, en siis vielä Pyhää Henkeä, rivin alussa oleva uusi lause kun pitää aloittaa isolla alkukirjaimella (voi kurjuutta!).
Kun Pyhä Henki asettuu ihmiseen, koko ruumiista tulee Pyhän Hengen temppeli. Tämä Henki muuttaa koko ihmisen. Se on Kristuksen Henki joka kasvattaa ja alkaa puhaltaa yhtä meidän henkemme kanssa. Tämä prosessi muuttaa mielemme. Mutta Pyhän Hengen ensisijainen tehtävä on sielun vanhurskauttaminen, uskon kautta. Ruumiin on määrä muuttua jälleen maan tomuksi.
Kuolemassa henki ja sielu yhtyneinä nousevat taivaaseen. Pyhä Henki palaa antajansa luo.
Niin milloin ruumis nousee ylös?
---
Huomaan, että käsitteiden määrittely itsellekin on kovin työlästä. Eikä se oikein onnistunutkaan. Mutta eihän tämä mikään oikeassaolemisen paikka olekaan. Oli hauska pohdiskella ääneen.
Oletko sattunut huomaamaan yleistä virhettä ajattelussa, sillä kyllähän ruumiskin nousee taivaaseen. Ei kuitenkaan lihallinen ruumis, joka on maan tomua, vaan uudestisyntynyt ylösnousemusruumis (1. Kor 15:35-58). Olisi kauheaa jos taivaaseen nousisi vain jokin persoonaton ihmisen jäänne, kuten joissakin itäimaisissa uskonnoissa ajatellaan.
Tuli mieleen kolmijakoon liittyvä asia. Joidenkin mukaan ihminen on selkeästi kolminaisuus, sillä meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Tämän vuoksi meillä on henki, sielu ja ruumis erillisinä, vaikkakin toisiinsa tiiviisti liittyneinä kolme osa-aluetta.
En sitten tiedä.
Minä kun olen aina ihmetellyt mikä ihmeen henki? Onhan toki Pyhä Henki tuiki tarpeeseemme, mutta mikä ihmeen omakohtainen henki? Mihin sitä tarvitaan? Eikö riitä yksin Pyhä Henki lisukkeena, jos meillä on jo oma kolminaisuutemme, sielu, mieli ja omatunto.
No tietenkin se henkihän on se mikä meihin syntymämme hetkellä puhalletaan. Se mikä saattaa meidät eläväksi. Sillä hengellä ei sinänsä ole mitään tekemistä minkään pyhyyden, sielun yms... kanssa.
Vasta kasteemme kautta tämän hengen toimivallan kumoaa Pyhän Hengen läsnäolo, jos niin haluamme.
Tuo kolminaisuus - mieli, sielu ja omatunto - on minulle aivan uusi näkökulma. Mistä se juontuu?
"tämän hengen toimivallan kumoaa Pyhän Hengen läsnäolo"
Mikä on tämä "toimivalta"? Onko hengellä muuta tarkoitusta kuin tehdä ruumis eläväksi?
Lisää kysymyksiä pohdittavaksi meille kaikille :)
"Tuo kolminaisuus - mieli, sielu ja omatunto - on minulle aivan uusi näkökulma. Mistä se juontuu?"
Siitä etten tiedä teologisia oikeappisia sanontoja ko. käsitteille, vai olisiko vain mutu ajatelmiani, joka tapauksessa henkilökohtaisesti se on toimiva kokonaisuus.
"Mikä on tämä "toimivalta"? Onko hengellä muuta tarkoitusta kuin tehdä ruumis eläväksi?"
On jos hengen antaa täyttää Jumalallisella hengellä (lue Puhä Henki), muutoin sen tehtävä nähdäkseni on lähinnä ruumin elävöitys.
JK. Pitäsiköhän lopettaa moisten asiain julkinen pohdiskelu. Jo toisaalla eräs ilmeisesti oppinut lähestyy meitä maallikko ajattelijoita englanninkielisin opetuspuhein, ilmeisesti varoitellen meitä pysymään ruodussa:)
Minullakaan ei ole tarvittavaa ortodoksiteologista sanastoa käytettävissä. Eiköhän tässä kuitenkin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen päästä kun asioista keskustellaan.
Haluaisitko jotenkin tarkentaa tuota jakoa? Mikä on minkäkin tarkoitus ihmisyydessä?
Ei meidän kannata Vallesmanni välittää ylioppineista ihmisistä. Kyllä meidänkin järkeily on ihan yhtä pätevää ;) Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.
yhdellä jos toisella eri sanojen käsitteissä. Mikä yhdelle henki, toiselle sielu jne... Pääasia lienee se, missä itsekukin matkustaa hengellisesti.
Jo aiemmin erittelin omasta mielestäni tarkoitusperät. Kertaus olkoon opintojemme äiti.
1) Mieli on se, joka esittää haluamansa asian toteutettavaksi.
2) Omatunto vastaanottaa mielen viestin puntaroidakseen viestin sisällön omantunnon sen hetkisen tilan mukaisesti. Lähettää paluupostissa joko luvan mielihalun toteutukselle tai kieltää.
Jos uskova tekee vastoin omantuntonsa ääntä, hän kokee tehneensä synnin, joutuu nöyrtymään ja katumaan, jonka jälkeen pyytää Jumalaltaan ja lähimmäiseltään (jos on loukannut toista osapuolta) anteeksi.
3) Sielu tai henki (olkoot minullekin sitten yksi ja sama asia , siten on helpompi selittää, on se osa minua, joka minusta aikanaan jää jäljelle kun madot jo nakertavat lihaani. Siinä missä ateisti häipyy kuoltuaan maailmankaikkeuden tyhjyyteen, sananmukaisesti menee kadotukseen (tilaan joka on ei mitään, ei kenenkään kanssa, ei yhteydessä kehenkään), minä uskon meneväni juuri sinne minne evääni sieluni kehittymisen suhteen minut johdattavat. En usko tarvitsevani Pietarin porttia valittujen uskisten tenttaamisineen. Minulle se portti on peili, jota katsomalla silmänräpäyksessä ymmärrän omakohtaisen totuuden itsestäni ja elämästäni.
4)Ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoona
Se on ehkä ulkopuolinen juttu, mitä tulee noihin kolmeen ensimmäiseen, joiden kehityskulkuun minä pystyn vaikuttamaan OMILLA TOIMINNOILLANI. Jos kohdallani kolme ensimmäistä kohtaa ovat tasapainossa kohta 4 voi hyvin ja kehittyy juuri parhaalla tavalla minuuteni suurimpaan mittaan. Silloin ei ole pelkoa sen peilin eteen astumisella. Tämä on mielestäni suurimpia mysteerejä koko luomakunnassa, kun pieneen syntyneeseen vauvaan "puhalletaan" juuri hänelle annettu HENKI ja PERSOONALLISUUS.
JK. Aivan liian usein laskelmoivan, rakkaudettoman ihmiskunnan tuloksena kohdat 1-3 eivät pääse toteutumaan, sillä ulkopuoliset tekijät keskittyvät persoonan kohdan 4 nujertamiseen.
3) Sielu on uskovaisille ikäänkuin keskusyksikkö, joka sisältää muut tiedostot (mieli,henki ja omatunto). Vain sielun tilan puhdistamisen kautta (tapahtuu nöyrtymällä, katumalla, rukoilemalla jne...), saadaan omantunnon ääni Jumalalle mieluisaksi. Yhä enenevän pyhittymisen tulokset pitäisi sitten näkyä rakkauden, armahtavaisuuden jne..... tekoina.
"Mikä on tämä "toimivalta"? Onko hengellä muuta tarkoitusta kuin tehdä ruumis eläväksi?"
On jos hengen antaa täyttää Jumalallisella hengellä (lue Puhä Henki), muutoin sen tehtävä nähdäkseni on lähinnä ruumin elävöitys.
Osa vanhoista teksteistä jäi kummittelemaan loppuosaan.
Kuulostaa järkevältä. En ehkä sanoisi tuota ihmisen kolminaisuudeksi, sillä tuosta jaottelusta puuttuu kokonaan ihmisyyden fyysinen puoli, ruumis. Ajatus omatunnon asemasta oli valaiseva :)
Puutun taas tähän:
"Sielu tai henki -- on se osa minua, joka minusta aikanaan jää jäljelle kun madot jo nakertavat lihaani."
Tässäkin unohtuu ylösnousemusruumis. Vaikka "liha", ihmisen maallinen ruumis jääkin taakse, niin kuitenkin me nousemme kuolleista ylösnousemusruumiissa, niin kuin Jeesuskin nousi.
1. Kor. 15:42-44
"Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."
Ehkä tämä on pilkun viilaamista, mutta mielestäni on tärkeää ymmärtää että kuolleista noussessamme olemme edelleen ihmisyyden kokonaisuus, kuitenkin Kristuksen kaltainen, Jumalan kuva.
Enpä minäkään usko Pietarin porttiin, mutta hieman epäselväksi jäi mitä tarkoitit tällä:
"Minulle se portti on peili, jota katsomalla silmänräpäyksessä ymmärrän omakohtaisen totuuden itsestäni ja elämästäni."
Onko mainitsemasi "minuuden mitta" kenties Kristuksen kaltaisuus? Eikös se ole meidän määränpäämme.
Ruumisko? On se minullakin myönettäköön. Mitä on ruumis? Tärkeä kokonaisuus kieltämättä elämämme kannalta. Mielestäni ruumilla ei ole itseisarvoa pelastuksemme kannalta. Sen nyt vaan on oltava kokonaisuuden kannalta.
On sitten aivan eri asia ylösnousemus/ylösnousemusruumis. Sillä ruumiilla ei ole käytännöllistä merkitystä elämämme ruumiin kanssa. Elämämme ruumis mätänee, sen nakertavat ne tuhannet madot. Ylösnousemus ruumiimme on juuri se, samainen ruumis, joka hautaan laskettiin, joskin ainettomassa muodossa olevana, ikuisena olomuotona säilyvänä, minuutemme kuvastimena pysyvänä.
1. Kor. 15:42-44
"Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa; kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen."
Mitä taas tulee "minuuteni mittaan" tarkoitan sillä juuri sitä, mihin Kristuksen minuun asettamiin minuuteni mittoihin minun Kristuksessa pitäisi pyrkiä. Edelleenkin peräänkuulutan sitä, että tämän maailman ajassa, itsekkyyden, itseriittoisuuden, ahneuden, heikomman alistamisen jne... olotilojen vallitessa yksilön kehityskulku Jumalansa luokse on pahasti häiriintynyt.
Jk. Onneksemme Jumala suuressa viisaudessaan ja armeliaisuudessaan on nähnyt edellä kuvatunlaisen epäkohdan. Hän ei tule syyttämään, ei alkoholistia, ei masentunutta, ei elämässän pakotetusti sokeutunutta , eikä muitakaan, jotka Jumala yksin tietää.
Kallistos Ware selittää asian hyvin kirjassaan "The Orthodox Way", joka on käännetty myös suomeksi nimellä "Ortodoksinen tie". Alla lainaus ihmisen kolmijakoisuutta selittävästä osasta. Tiivistettynä suomeksi hänen mukaansa siis ihmisellä on ruumis, sielu ja henki, eläimillä vain ruumis ja sielu. Sielussa tapahtuu rationaalinen ajattelu, tieteelliset pohdinnat yms., kun taas hengellään ihminen voi olla yhteydessä Jumalaan.
Kallistos Ware: "The Orthodox Way"
“I pray to God that your whole spirit and soul and body may be preserved blameless until the coming of our Lord Jesus Christ” (1 Thess. 5:23). Here St. Paul mentions the three elements or aspects that constitute the human person. While distinct, these aspects are strictly interdependent; man is an integral unity, not the sum total of separable parts.
First, there is the body, “dust from the ground” (Gen. 2:7), the physical or material aspect of man’s nature.
Secondly, there is the soul, the life-force that vivifies and animates the body, causing it to be not just a lump of matter, but something that grows and moves, that feels and perceives. Animals also posses a soul, and so perhaps do plants. But in man’s case the soul is endowed with consciousness; it is a rational soul, possessing the capacity for abstract thought, and the ability to advance by discursive argument form premises to a conclusion. These powers are present in animals, if at all, only to a very limited degree.
Thirdly, there is the spirit, the “breath” from God (see Gen. 2:7), which the animals lack. It is important to distinguish “Spirit,” with an initial capital, from “spirit” with a small s. The created spirit of man is not to be identified with the uncreated or Holy Spirit of God, the third person of the Trinity; yet the two are intimately connected, for it is through his spirit that man apprehends God and enters into communion with him.
With his soul (psyche) man engages in scientific or philosophical inquiry, analyzing the data of his sense-experience by means of the discursive reason. With his spirit (pneuma), which is sometimes termed nous or spiritual intellect, he understands eternal truth about God or about the logoi or inner essences of created things, not through deductive reasoning, but by direct apprehension or spiritual perception -by a kind of intuition that St. Isaac the Syrian calls “simple cognition.” The spirit or spiritual intellect is thus distinct from man’s reasoning powers and his aesthetic emotions, and superior to both of them.
Because man has a rational soul and a spiritual intellect, he possesses the power of self-determination and of moral freedom, that is to say, the sense of good and evil, and the ability to choose between them. Where the animals act by instinct, man is capable of making a free and conscious decision.
Sometimes the Fathers adopt not a tripartite but a twofold scheme, describing man simply as a unity of body and soul; in that case they treat the spirit or intellect as the highest aspect of the soul. But the threefold scheme of body, soul and spirit is more precise and more illuminating, particularly in our own age when the soul and the spirit are often confused, and when most people are not even aware that they possess a spiritual intellect. The culture and educational system of the contemporary West are based almost exclusively upon the training of the reasoning brain and, to a lesser degree, of the aesthetic emotions. Most of us have forgotten that we are not only brain and will, senses and feelings; we are also spirit. Modern man has for the most part lost touch with the truest and highest aspect of himself; and the result of this inward alienation can be seen all too plainly in his restlessness, his lack of identity and his loss of hope.
(The Orthodox Way, pgs. 47-48)
ollunna suomenkielistä Waren kirjoo, mistä laenata. Mulla on. Pittää lukkee sieltä. En vuan viiti ruveta sitä tänne kopijoimaan.
Onko tiällä teolokijan virallinen kielj lontoon murre ku ei passoo suomeks kirjottoo?
Kirjan alkukieli on englanti, joten aina turvallisinta käyttää sitten sitä, ettei ole riippuvainen käännöksistä, erityisesti kun kaikki nykyään suurin piirtein osaavat englantia. Varsinainen syy kuitenkin oli, että vaikka kirja minulla kotona onkin suomeksi, niin tähän hätään en sitä saanut, koska en ole kotona. :)
"erityisesti kun kaikki nykyään suurin piirtein osaavat englantia."
Savossakinko?
englantija Savossakkii luvettu, ei siinä mittään. Vuan mitä on opittu onnii jo toenen juttu. Ymmärränhän minäkii lontoota sen verran ettei minuva torilla perunana myyvvä. Sepä ei kuiteskaan riitä sillon kun on teolokijasta ja filosojasta kyse.
Toenen juttu on sitte nää kirjojen suomennokset. Minä kun oon luullu, että esmerkiks tuo maenittu Waren kirja on kiännetty suomeks ihan pätevästi. Väettääkö nää englanniks häntä laenoovat jotaki muuta? En tiijä!
Waren kirjan käännöstä en ole vertaillut alkukieleen, mutta varmasti ihan pätevä sisällön puolesta. Käännöksen kieliasu tosin ontuu jopa siinä määrin, että jopa minäkin sen huomaan... :) Itse kääntämistä harrastaneena ja jonkin verran jopa myös tutkineena kuitenkin mieluiten aina turvaudun alkuperäiseen kun se vain suinkin on mahdollista, koska kääntämisessä aina katoaa ja muuttuu jotain olipa se kuinka pätevästi tehty tahansa.
Yksi asia jäi kuitenkin kaivelemaan. Lainauksessa väitetään näin:
"With his spirit (pneuma), which is sometimes termed nous or spiritual intellect, he understands eternal truth about God or about the logoi or inner essences of created things, not through deductive reasoning, but by direct apprehension or spiritual perception -by a kind of intuition that St. Isaac the Syrian calls 'simple cognition.'"
Tämä on ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa. Paavali kirjoittaa aiheesta:
1. Kor. 2:14
"Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."
Kannattaa lukea myös konteksti.
Kun nyt puhutaan hengestä, tämän hengen omistaa jokainen ihminen, oli uskova tai ei. Uudestisyntymätön (luonnollinen) ihminen ei voi ymmärtää ikuisia jumalallisia totuuksia. Vasta kun ihminen syntyy uudesti ylhäältä ja saa Pyhän Hengen hän tulee kykeneväksi ymmärtämään hengellisiä totuuksia. Muutenhan me pystyisimme "tulemaan uskoon" pelkästään tutkiskelemalla asioita hengellisestä aspektistamme käsin.
Muuta kommentoitavaa en löytänyt. Ihan järkeen käypää tekstiä. Tuskin kukaan täydellisesti pystyy Jumalan olemusta mallintamaan inhimillisin käsittein, mutta aina on mielenkiintoista yrittää :)
Siunausta sinulle Theoforos.
Joten ei sen väliä vaikka huonosti tai ei lainkaan kieltä taitavalta häviäisi kaikki? Kunhan ei kieltä taitavilta häviä nyanssit?
...kiva ! Ymmärrän.
Mutta eihän se Kallistos Waren teksti mitenkään väitä, että jokainen ihminen ymmärtäisi ikuisen totuuden Jumalasta, vaan yksinkertaisesti toteaa vain, että se osa ihmisestä, joka sen ymmärtää (jos ymmärtää) on juuri henki.
En muista käsitteleekö Kallistos Ware asiaa kirjassaan, mutta itse ajattelisin niin, että yhteys Jumalaan tapahtuu juuri hengen kautta, josta se sitten leviää sieluun ja ruumiiseen pyhittäen myös sielun ja ruumiin. Henki on tavallaan "kosketuspinta" Jumalaan, josta lämpö välittyy edelleen muihin osiin. Mutta tämä otettakoon pienellä hyppysellisellä suolaa, koska se on vain omia ajatuksiani...
Onhan se tietysti ikävää, jos joku ei ymmärrä mitään. Millään harvinaisemmalla kielellä en kyllä menisi lainailemaan, jos ei varmasti tietäisi, että lukijat ymmärtävät. Kuvittelin, että kaikki osaisivat englantia, mutta ilmeisesti sitten ei. Toisaalta parempi että edes englanniksi kuin ei millään kielellä, koska se kyseisessä tilanteessa oli saatavilla vain englanniksi.
Tuon minäkin voisin allekirjoittaa :)
Hiukan tuossa kyllä täytyy tehdä oletuksia että tuollaiseen johtopäätökseen pääsee. Täytyisi lukea koko kirja eikä vain yhden sivun lainausta jotta saisi kokonaisvaltaisemman kuvan.
Teit niin tai näin lainauksien suhteen, aina saa huutia. Kerran erehdyin itse suomentamaan jonkun tekstin (taisi olla laulun sanat). Kuorossa alettiin huomauttelemaan, että olen ylimielinen kun oletan ettei muut osaa englantia... Itsekin suosittelen alkuperäiskielen lainaamista jos se on tuttu ja turvallinen englanti. Jos joku ei ymmärrä, voi aina pyytää suomennosta tai referaattia suomeksi.
Kas, Laurentius ehättikin jo ystävällisesti vastaamaan puolestani, ettei sinun tarvitse välittää viestistäni :)