Mädättäjäpuolue kepu
NKP-KGB
19423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kekkonen esti SKP:n yrityksen kommunistisesta vallankumouksesta Suomessa.
Harmittaako se sinua todellakin noin paljon?
Itsekin nuo ajat eläneenä: kepu oli mukana kansanrintamassa petaamassa SKP:lle vapaita toimintamahdollisuuksia
kommareittein vallankaappauksen, sekö poitsua itkettää?
oli UKK, muuten olisi käynyt kylmät!
... hieman liioitella ja dramatisoida kirjoissaan. Onhan se tapa myydä, kun saa tuommoista ilmaista mainontaa.
Minä olen elänyt nuo ajat ja päivittäin seurasin medisasta politiikkaa ja jälkeenpäin olen lukenut kymmeniä kirjoja noilta sodanjälkeisiltä vuosikymmeniltä. Ei se kommunistien vallankumous ollut koskaan lähelläkään Suomessa. Kanasanrintamassa olivat maalaisliitto ja demarit vahvoja demokraattisia voimia, jotka eivät antaneet kommunisteille mahdollisuutta. Luonnollisesti presidentit Paasikivi ja Kekkonen olivat viimeisenä ladonlukkona, mutta kyllä tuossa nyt liioitellaan jos sanotaan, että Kekkonen yksin katkaisi kommunistien vallankumoushankkeet.
Itsekin tuolloin eläneenä ja yliopistomaailmasta tuolloin asioita seuranneena: Kepu yhdessä muun kansanrintaman kanssa oli viemässä Suomea sosialistiseen järjestelmään. Vaara oli todellinen.
Kansanrintama pelkäsi Suomen armeijan reaktioita, sotiemme veteraanit olivat vielä voimissaan. Tämäkin osaltaan sai kansanrintaman rohkeuden pettämään.
Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:
”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
... ollut viemässä maata sosialismiin. Puolueen perustana ovat itsenäiset talonpojat. He ovat luonnostaan muuta kuin kommunistit. Muistan hyvin, että 40-luvun lopulla käytiin maaseudulla taistelu maalailiiton ja kommunistien välillä. Kylissä oli pientilallisia maa-ja metsätyöläisiä, joka olivat taipuvaisia momminismille. Muistan kun meidän kylässämme valittiin jo ennen -48-vaaleja kolhoosin puheenjohtaja pian edessä olevan vallankumouksen varalle. Tuossa vaalissa kommunistit kärsivät tappion koko maassa. Niin tapahtui meidän kylässämmekin. Voidaan sanoakin, että tuolloin murtui kommunistien voittokulku.
Sinä olet ollut yliopistomaailmassa silloin ja juuri Seppinen sanoi televisisossa, että kommunistit perustivat sopuja 70-luvulla yliopistoihin, joista ne olisivat levinneet opiskelijoiden mukanan työelämään. Näillä ei ollut mitään toivoa silloin. Seppinenkin liioittelee. Se taistelu käytiin 40- ja 50-lukujen vaihteessa maaseudulla maalaisliiton ja suurissa kaupunkien työpaikoissa SDP:n ja kommunistien välillä. ML ja SDP voittivat.
... pyrkivät valtaan. Tuo tapaus oli YYA-sopimuksen neuvottelujen aikana -48. Mutta juuri 49-vaaleissa kommunistit kärsivät tappion, eikä sen jälkeen vallankumous ollut enää realismia.
Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:
”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
- - -
”Viimeisen sanan sanoi eduskunta. Vaalit olivat kolmen kuukauden päässä, ja kansanedustajat tiesivät, miten voimakkaasti kansalaismielipide vastusti sellaista sopimusta, jota voitaisiin pitää sotilasliittona. Vain SKDL:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat valmiit hyväksymään Kekkosen ja Söderhjelmin muotoilun. Suuri enemmistö olisi sen torjunut. Presidentti teki tästä sen johtopäätöksen, että neuvottelujen oli parempi antaa raueta Moskovassa kuin tehdä sopimus, jonka eduskunta sitten hylkäisi.
Tiedämme, miten kävi. Molotov ei ollutkaan niin peräänantamaton kuin Kekkosen KGB-ystävä oli vihjannut. Sopimus hyväksyttiin muitta mutkitta olennaisilta kohdiltaan sellaisena kuin Paasikivi oli sen alun perin muotoillut.”
60-70-luvuilla oli Suomessa menossa erittäin suunnitelmallinen ja järjestelmällinen vasemmistolaistuminen hyvin monilla yhteiskunnan rintamilla. mediassa se näkyi erittäin selvästi samoin kulttuurissa ja kaikessa länsimaisuuden ja kaupallisuuden tuomitsemisessa.
Kannattaa muistaa myös Tsekkoslovakian miehitys 1968. Silloin oli Suomenlahti mustanaan NL:on laivastoa ja Suomen itärajalle ryhmitettyinä erittäin vahvat maavoimat odottamassa vain sitä aikooko länsi käyttää Suomen maa-aluetta väliintuloonsa Tsekkoslovakian miehitykseen.
Tätä taustaa vasten ei pidä aliarvioida sitä, millä tavalla Suomen ja NL:on kommunistiaktiivit päättivät jatkaa yritystään vallan kaappaamiseksi Suomessa.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, ettei kepu ollut viemässä Suomea sosialismiin, sillä eivät kaikki kommunistitkaan sitä enää ajaneet Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen. Mm. Aarne Saarinen ja Ele Alenius ovat myöhemmissä haastatteluissaan sanoneet tuon miehityksen karsitaneen suomut heidän silmiltään sen suhteen, mitä NL:on kommunismi todella edusti.
Muistanko, Oiva, oikein että SKDL olisi yksissä 1960-luvun vaaleissa noussut suurimmaksi eduskuntapuolueeksi yli 50 paikalla?
Ja SKDL:n sisällähän vaikutti moni täysverinen kommunisti, joten sillä suunnalla varmaan eläteltiin vallankumoushaaveita 60-70 -taitteessa, vaikka se olisi epärealistista ollutkin.
ollut vaaleja, mutta vuonna 1948 SDP voitti kommunistit "Jo riittää"-kampanjalla". Oivalla tahtoo tuo muisti reistailla.
... muodikas, mutta voimaton ryhmä. Se levitti äänekkäitää lonkeroitaan myös opiskelijapiireihin. Mutta ei heistä todellista vaaraa ollut ja neukutkin hylkäsivät heidät ja alkoivat tukea saarislaisia, varsin isänmaallisia kommunisteja. Mutta varsinaisen ulkopolitiikkansa hoitivat virallisia kanavia, Kekkonen, ulkoministeriö, mutta sanan välittäjänä olivat heikäläiseen tapaan KGB:n miehet.
Lisäyksenä edelliseen viestiisi, kannattaa muistaa, miten mm. Tampereen yliopiston viestinnän laitos oli todella vasemmistolaisissa käsissä ja tuotti Suomeen erittäin marksilaisesti asennoituneita toimittajia Kaarle Nordenstrengin johdolla.
Myös opetusministeriö oli noina vuosikymmeninä vahvasti SKDL:n miehittämä.
Kommunismin vallankaappausta Suomen sisältä käsin valmisteltiin todella innolla, ja valmistelijat todella uskoivat omiin mahdollisuuksiinsa.
... paljon tekevälle sattuu. Nuo vaalit olivat tosiaan 48, joissa keskusta nousi 45-vaaleihin verrattuna 21,3:sta 24,2 prosenttiin, demarit 25,1/26,3 ja SKDL putosi 23,5/20,0.
... oli yhdessä demareiden kanssa suurin puolue, molemmilla 23,2 %, kepulla 23,1.
Noin taisi olla, suurlakko veti väkeä vasemmalle.
Ja korpilakkoilu oli todella yleistä, kun demarit ja kommunistit taistelivat vallasta ay-liittojen sisällä.
Sisäpolitiikka oli sekaista riitelyä muutenkin ja hallitukset hyvin lyhytikäisiä. Muistelen, että Kekkonen nimitti pääministerit usein jostain pienpuolueesta ja muut ministerit sitten tasavahvasti isommista puolueista, jolloin pääministeri oli ikään kuin valtioneuvoston kokousten puheenjohtaja, jonka yksi tehtävä oli minimoida hallituspuolueiden turha riitely ja hakea sovintoa.
Kekkonen toimi minun mielestäni aivan oikein tavoitteenaan Suomen pitäminen niin itsenäisenä kuin mahdollista ilman, että välit NL:on kanssa olisivat tulehtuneet tarpeetonta sotilaallista uhkaa aiheuttaviksi.
Se, että kommunistit hääräsivät kaikenlaista, on tietysti ajan kuvaan kuuluvaa, samoin myös se, että tämä häärääminen piti torjua tavalla tai toisella, jotta suomalaiset saisivat kehittää omaa yhteiskuntaansa niissä puitteissa kuin se silloisessa, rautaesiripun kahtia jakamassa maailmassa oli mahdollista.
Keskustan ja mädättämisten kanssahan Kekkosella ei tässä mielessä ollut mitään tekemistä, sillä NL:on suhteiden nuorallatanssin loppuminen olisi ollut yhtä katastrofaalista olisiko nuoralta pudottu liian myöntyväisyyden vai liiallisen uhittelun vuoksi.