Jatkosodan aikana?
Jos ei, niin mihin ne luovutettiin?
Oliko lomalaisilla aseet
5
681
Vastaukset
- ktx
Luultavasti oli, koska monet ammuskelivat kivääreillään kotiseudun päällä pörrääviä vihollisen lentokoneita. Jos eivät sitten olleet paikkakunnan suojeluskuntalaisia.
Talvisodan aikaan oli ilmeisesti alkua aikana ollu lomalaisilla aseet mukan mutta siitä oli aiheutunu kaikenlaista harmia, mm. aseiden katoamisia ja "järjestyshäiriöitä" jokainen voi kuvitella tilanteen jossa juopuneella sotilaalla on esim. suomikonepistooli kainalossa keskellä kaupunkia ja mitä siitä saattaa aiheutua... Sitä että säilöttiinkö aseet loman aikana omassa yksikössä vai oliko esim. joku erityinen säilöntäpaikka tms. paikka jossa niitä jemmattiin en osaa sanoa, olen sitä joskus itekkin pohtinu.
- T.P.H.
Luulisin, että aseita säilytettiin paikkakunnan poliisilaitoksella, nimismiehen luona tai jossain armeijan tiloissa, mutta varmaa en tiedä.
Ei tarvinut olla suojeluskuntalainen, että sai valtiolta kiväärin. Meilläkin oli kuulemma kolmannen vapaussodan (eli jatkosodan) aikana ruåtsin mauseri valtiolta lainassa, joka sitten palautettiin sodan jälkeen. Isoisäni kun ei ollut rintamalle kykeneväinen.
- Näin oli
>>suomikonepistooli kainalossa
- fennoman
tuo aseiden kotiin vienti.Aseita katosi sen verran paljon kun mennessä vietiin vaikkapa sotasaalis kivääri ja takaisin tultiin ilman sitä.
Metsästyksessä niitä käytettiin ja monet ennakoivat tilannetta sodan jälkeen ja toivat sen takia varmuuden vuoksi.
Myös näitä aseita kätkettiin sodan jäljeisissä sekavissa tunnelmissa ja kätkojä purettaessa niitä meni varikoihin.
Näitä varmuuden vuoksi tuotuja alettiinkin jonkin ajan kuluttua sodan päättymisestä muuttamaan metsästyskivääreiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621394
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553