Jumalan Valtakunta

”Jumalan valtakunta oli siis alusta asti
maan päällä pieni ja heikko suuruutta ja
voimaa kaipaavien ihmisten silmissä. Sama
koskee Jeesuksen seuraajia täällä maailmassa
myöhemminkin. Pieniä ja vaatimattomia
he useimmiten ovat olleet. Toiset
heistä ovat aikansa saattaneet yrittää
olla jotakin enemmän kuin ovat olleet, he
ovat koettaneet täyttää ympäristön vaatimuksia
ja osoittaa, että he ovat jopa muita
parempia. Mutta sitten he ovat tulleet totuuden
tuntoon ja joutuneet turvautumaan
Jumalan armoon. Samalla heistä usein on
tullut väheksyttäviä muiden silmissä. Silloin
heidän mielessään on, muodossa tai
toisessa, saattanut soida sama ajatus kuin
Wilhelmi Malmivaaralla, kun hän kirjoitti:
’Muut kaikki hylkää, vaan sinä et...’
Jeesuksen opetus aikansa hurskaille
olikin se, että siitä heikkouden ja vaatimattomuuden
valtakunnasta, jota he halveksien
katselivat, tulee Jumalan iankaikkinen
valtakunta...”

Per-Olof Malk
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


E. Nermo kirjoitti:

”Jumalan valtakunta oli siis alusta asti
maan päällä pieni ja heikko suuruutta ja
voimaa kaipaavien ihmisten silmissä. Sama
koskee Jeesuksen seuraajia täällä maailmassa
myöhemminkin. Pieniä ja vaatimattomia
he useimmiten ovat olleet. Toiset
heistä ovat aikansa saattaneet yrittää
olla jotakin enemmän kuin ovat olleet, he
ovat koettaneet täyttää ympäristön vaatimuksia
ja osoittaa, että he ovat jopa muita
parempia. Mutta sitten he ovat tulleet totuuden
tuntoon ja joutuneet turvautumaan
Jumalan armoon. Samalla heistä usein on
tullut väheksyttäviä muiden silmissä. Silloin
heidän mielessään on, muodossa tai
toisessa, saattanut soida sama ajatus kuin
Wilhelmi Malmivaaralla, kun hän kirjoitti:
’Muut kaikki hylkää, vaan sinä et...’
Jeesuksen opetus aikansa hurskaille
olikin se, että siitä heikkouden ja vaatimattomuuden
valtakunnasta, jota he halveksien
katselivat, tulee Jumalan iankaikkinen
valtakunta...”

Per-Olof Malk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu