MASENNUS JA USKO

Onko kukaan käynyt läpi masennuksen ja Hengellisen elämän sisäisen eheytymisen?
81219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei. Valitan, lääketiedettä ei voi korvata uskonnolla.

Äänestä

Olen kirjoittanut aiheesta oman kokemukseni perusteella.

Laitan tähän.

Muista kuitenkin että masennus on sairaus, joka on keskushermoston aineenvaihduntahäiriö joka voi uusia uskovaisenakin.
Nykysuilläö lääkkeillä se paranee 3-9 kk lääkekuurilla, mutta jos on altis, niin voi uusia stessin tai rasituksen myötä, ja lääkehoitoa sitten taas.

Siunausta
jari laurila

MASENNUS JA MURHE
Masennus on yleinen kansantauti, jota ymmärretään aivan väärin. Ajatellaan että sairaus on jotakin henkistä puolta ja järjen vajavaisuutta. Masennus on koko kehon fysiologista perustaa koskeva sairaus. Depressio on biokemiallinen epätasapainotila. Kysymys on keskushermoston välittäjäaineen serotoniinin pitoisuuden häiriöstä. Serotoniini on aivojen hermosolujen välittäjäaine.Tauti hiipii vähitellen, ja sitä on vaikea aluksi itse havaita. Sairauteen liittyy hyvin epämiellytäviä asioita, kuten psykosomaattiset oireet, alakuloinen ja epätoivoinen mieliala, itkuisuus, haluttomuus, tuskaisuus ja ahdistustilat, kuoleman ajatukset, väsymys, uníhäiriöt, keskittymis- ja oppimisvaikeudet, sukupuolielämän hankaluudet, syömishäiriöt ja itsetuhoajatukset. Korkeat itsemurhatilastot lienevätkin tämän taudin syytä? Jos on itsetuhoajatuksia pitää mennä lääkäriin. Kun lääkehoito alkaa vaikuttaa, oireetkin poistuvat.

Serotoniini mahdollistaa mielihyvän tuntemukset, ja -puutostila aiheuttaa, ettei mikään tee ihmistä iloiseksi, ja aiheuta mielihyvää. Ihminen selviää yleensä elämän suruistaan suremalla, ja terveellä suru menee ajan mittaan itsestään ohitse. Masennus ei parane yleensä ilman lääkehoitoa. Nykyisellä lääkehoidolla voidaan keskushermoston biokemian tasapainoa hoitaa. Elämä jatkuu normaalina hoitokuurin jälkeen, ja ikävät oireet poistuvat. Hoito on hyvä aloittaa mahdollisimman pian. Hoitamattomana tauti kroonistuu, ja työkyky kärsii usein pitkäksi ajaksi. On välttämätöntä selvittää masennuksen syyt, ja poistaa taudin aiheuttajat kokonaan elämästään altistamasta. Mieltä häiritsevät ihmissuhteet on hoidettava ensin kuntoon. Monet ovatkin joutuneet vaihtamaan ammattiaan, työpaikkaa, muuttamaan toiseen kaupunkiin, jne. voidakseen toipua, ja välttääkseen samat ympyrät jotka myötävaikuttivat sairauden puhkeamiseen ja estävät toipumisen.

Pitkään eri syistä jatkunut stressi laukaisee sairauden. Tyypillinen sairastuja on usein viisas, ahkera, tunnollinen ja lahjakas ihminen joka vaatii aina paljon itseltään. Hoitokeinoina on ensin keskustelu lääkärin kanssa ja lääkitys. Hakeudu ihmisten seuraan. Harrasta mitä olet aina halunnut harrastaa vointisi mukaan. Kerro että kärsit masennuksesta, ja pyydä ymmärrystä. Alkoholi ja tupakka ovat pahimmat myrkyt sairastuneelle. Ne estävät paranemista aivan ratkaisevalla tavalla. Alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö voi aiheuttaa mitä vain. Liikunta on hyvin tärkeä. Liikunnan tulee rasittaa riittävästi ja mielellään paljon. Reipas sauvakävely esim. on hyvä ja rentouttava. Lenkkiä voi pidentää kunnon mukaan. Ravinnossa on hyvä suosia kasviksia ja kevyttä linjaa. Kiinnostu itsesi hoitamisesta. Lisäravinteita on hyvä ottaa reilusti. Omega 3 rasvahapot ovat ensimmäinen asia lisäravinteiden suhteen, (kalaöljyt) ja erityisen tärkeitä masennuksen ennalta ehkäisyssäkin. Myös soijapavuissa on aivoja hoitavia aineosia. Soijan voi nauttia vaikka soijamaitona. Kaikkien vitamiinien, kivennäis- ja hivenaineiden saanti on tärkeätä turvata suurehkoina annoksina. Myös L-karnosiini lienee hyvä. Kasviölyistä saa omega 6 ja 9 rasvahappoja. Liikunnan vuoksi kasviöljy toimii myös nivelien voiteluaineena. Älä ota D vitamiinia ja kalkkia yhtä aikaa paljon. Yhdessä runsaasti nautittuna ne kalkeuttavat sisäelimiä.

Masennus ei ole sen kummempi sairaus, kuin että sokeritautinen ottaa insuliinia, tai hankkisi silmälasit. Nämä neuvot pätevät masennuksen hoitoon ainakin tavallisissa tapauksissa. Ajan mittaan ihminen tulee sinuiksi sairautensa kanssa, ja oppii hoitamaan hyvin itsensä. Hyvin hoidettuna sairaus ei enää haittaa niin pahasti elämänviettoa. Kristittykin voi sairastua masennukseen, vaikka hänen suoja onkin hyvä, sillä hän lepää Herrassa ilman stressiä ja pitää lepopänsä. Hän ei myöskään ole kunnianhimoinen, ja viivy liikaa maallisissa huolissa ja paineissa.

Hengellisessä mielessä parhaita lääkkeitä murheeseen ovat usko, rukous, ja työ. Usko ja toiminta antaa varmuutta ja työ tyydytystä. Jumala antaa ihmiselle kykyjä niin paljon kuin on tarpeen. Tarvitaan vain oma halu ja päätös ryhtyä työhön. Kukaan ei jää ilman mahdollisutta tehdä Herran työtä Jumalan kunniaksi lähimmäisten hyväksi. Muista että Paavalikin, ja monet muutkin kokivat elämässään myös heikkoja hetkiä. (2 Kor 12:9-10) Et voi olla onnellinen jos laiminlyöt Herran työn, jonka Hän tahtoo Sinun tekevän. Muista että Sinun täytyy tehdä onma päätös tyhtyä työhön, ja olla valmis ylittämään kynnyksiä. (Matt 28:18-20, Matt 25:31-45)

Herrassa on ihmisen koko elämä, toivo ja varmuus. Jumalan sanan tutkiminen, ja Jumalan rakkauden ajattelu tuo yksinäisellekin ihania hetkiä. Ajattele taivaallisia asioita, ajattele Jeesusta. (Room 8:35, 2 Kor 4:17-18) Ajattele että voit kerran tavata rakkaan Vapahtajasi, ja laulaa uudessa maassa ylistyslauluja Raamatun uskon suurmiesten ja -naisten kanssa enkelien säestyksellä. (Ilm 21-22) Älä jätä uskoasi epävarmuuteen, vaan hengellisen ja henkisen tyerveytesi kannalta poista heti kaikki esteet mitkä ovat Sinun ja Jumalan välillä. Ihminen ei voi kokea onnea ja varmuutta uskossa jos hän asettaa omia ehtojaan Jumalan edelle. (Ps 42 ja 43, 1 Joh 2:1-5)

Ihminen tulee murheelliseksi langetessaan pois Herran tahdosta. (Ilm 3:19, Val 1:5, 3:33, ) Pane toivosi Herraan. Herra on turva murheessa. (Room 12:12, Ps 116:3-5, 1 Sam 1:10-11) Murhe kuuluu vain jumalattomille. (Snl 14:11-13) Uskovaa murehduttaa jumalattomien elämä. (Matt 13:20-21, Mark 4:17) Lopun aikana uskovat joutuvat kokemaan ahdistusta. (Ilm 12:17, Matt 24:9, Apt 14:22, Ilm 1:9) Kestä koetukset. (2 Kor 6:3-10, Kol 1:24) Jumalan mielen mukainen murhe tuo pelastuksen, ja maailman murhe -kuoleman.(2 Kor 7:10, Ilm 2:9, 7:14) Sure syntiä, mutta tee parannus kaikesta synnistäsi mistä koet huonoa omaatuntoa. Ihmisen omatunto on Jumalan Hengen puhuttelua ! Iloitse evankeliumista ja Jumalan rakkaudesta. (1 Joh 4:8,16, 2 Kor 13:11)

Kaikki tietävät ettei raha tee ihmistä onnelliseksi. Itsekäs elämä ei voi koskaan tyydyttää ihmistä. Mitkä ovat onnen avaimet? - Onnen avaimet ovat; - Työ lähimmäisten eteen Jumalan kunniaksi!

ITSEMURHAN EHKÄISY
Suomessa on korkeat itsemurhaluvut. Määrätyssä iässä nuorilla miehillä itsemurha on yleisin kuolinsyy. Omaiset usein voivat vain kysellä jälkeenpäin; "Miksi jätit meidät?"

Hyvin usein itsemurhan tehnyt on puhunut jotakin itsemurhasta, mutta läheiset eivät osaa ja ymmärrä reagoida hälytysmerkkeihin. Itsemurhaa hautova tuntee elämänsä usein tarkoituksettomaksi. Hän kärsii usein alemmuuden tunteista, ja syyttää itseään tai muita epäonnistumisisestaan. Itsetunto on heikko. Itsemurha on kuitenkin tavallisimmin täydellinen yllätys omaisille. Alkoholilla on usein oma roolinsa tapahtumaketjussa, ja teko on usein harkitsematon.

Itsemurhaa yrittäneet ovat maininneet teon syiksi koston, itserankaisun, paon, vetoomuksen, halun nukkua ja päästä pois, halun kuolla ja muuttaa olomuotoa. He ovat kokeneet elämänsä liian kovaksi.

Itsemurha tekona on niin raju, järkyttävä ja lopullinen, ettei sitä ei voida ymmärtää mitenkään järjellisesti järkeväksi. Voidaankin ajatella että kysymyksessä on aina jonkinasteinen mielen ja henkisen tasapainon järkkyminen. Kukaan ei voi täydessä harkinnassa ja ymmärryksessä tehdä sellaista tekoa. Voittamattomia ongelmia ei yleensä ole olemassakaan. Vaikeudet voidaan aina järjestelyin siirtää syrjään. Monet eivät kuitenkaan ymmärrä hakea apua lääkäriltä, sosiaalityöntekijältä, avioliittoneuvojalta, terapeutilta tai velkajärjestelyjä. Epätoivoinen näkee ongelmansa vain omasta kapeasta sektoristaan, ja jumittuu saman suppean ajattelunsa ympärille. Itsemurhaan liittyy yleensä aina psyykkinen kuormitus. Ulkopuolinen tavallisesti näkee aina paremmin ulospääsyn vaikeuksista kuin ahdistunut itse.

Masennus on sairaus, jonka syyksi voitaneen laskea merkittävin osa itsemurhista. Masentunut ei voi saada mielihyvää mistään, eikä kokea iloa, onnea ja tyydytystä, koska hänellä on keskushermoston aineenvaihduntahäiriö. Nämä keskushermoston aineet mm. serotoniini mahdollistavat mielihyvän tuntemukset. Elämässä voi siis kaikki olla kunnossa, mutta sairastunut kyllästyy elämäänsä, koska ei koe siinä enää mitään elämisen arvoista, ja mielihyvää tuottavaa. Hänelle elämä on pelkkää tuskaa, ahdistusta, pelkoa ja epätoivoa. Hänellä ei sairaana ole realistista otetta elämäänsä. Hänen todellisuustajunsa hämärtyy omien mielikuviensa, luulottelujensa ja itsetuhoviettinsä vuoksi. (Kts. opetuskirje "Masennus ja murhe" http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli)

Sanotaan että suomalainen "ei puhu eikä pussaa?" Kyllä ihminen on onnellisempi jos hän näyttää tunteensa, ja uskaltaa rakastaa, ja ylipäätään pyrkii rakkauteen. Kielteisiä tunteita ei sovi näyttää vihassa, mutta ne voidaan purkaa pois keskustelemalla sovussa asiallisesti. Viha syö vihaajaa itseään, ja anteeksianto vapauttaa positiivista energiaa joka tuo mielihyvää. (Matt 5:44, Luuk 6:27) Anteeksianto tekee ihmisestä "positiivisen ihmisen" joka vaikuttaa myönteisesti olemuksellaan ja puheillaan. Anteeksi antamaton ja ylpeä huokuu katkeruutta ja pahansuopaisuutta. Mieltä painavien ja vaivaavien asoiden patoaminen aiheuttaa arvaamattomia seurauksia, kun ne hallitsemattomasti joskus kerralla purkautuvat, sitten kun malja on täysi. Avioeroluvut vähentyisivät, ja niiden tuomat jälkiongelmat, jos parit keskustelisivat aina riitansa pois päiväjärjestyksestä. Ihmisen muisti ja mieli kasaa mielipahaa ja pettymyksiä varastoon. Hyvä tapa ehkäistä itsemurhia onkin rakkaus, välittäminen ja avunanto. Itsemurhaa harkitseva on vaikeuksissa, ja neuvoton omassa ahdistuneessa ymmärryksessään.

Kun ihminen ymmärtää ja käsittää rakkauden, ja vaalii rakkautta kaikissa ihmissuhteissaan, hän voi olla onnellinen, ja nauttia elämästään. Jeesuksen ristinkuolema on meille elämäksi. (Joh 3:16) Kukaan ei ihmiseltä voi tätä lahjaa riistää, ellei hän itse anna siihen mahdollisuutta, ja itse suostu siihen. Herrassa Jeesuksessa on rauha, toivo, turva, elämä ja varmuus. Anteeksianto ja luottamus. (Ps 46) Herraan turvaava perii maan, ja vanhurskaat asuvat siinä iankaikkisesti. (Ps 37:29, Jes 57:13) Kun ihminen turvaa Jumalaan hän ei vaivu epätoivoon. (1 Tess 4:13-18, 1 Kor 15:51-58) Turha sureminen häpäisee Jumalaa ja Jeesusta. Luottamus Jumalaan antaa pohjaa kaikelle elämälle. Jumala ei hylkää. Ero Jumalasta johtuukin aina ihmisen omasta päätöksestä. Jumala on aina valmis antamaan uuden mahdollisuuden. Hän armahtaa kaikesta synnistä jos ihminen vain itse tahtoo syntinsä hylätä. (Joel 2:12-13, Jes 45:22)

Surusta toivutaan parhaiten jos päätetään toipua, ja toimitaan asian eteen. Tietoiset esteet ilolle poistetaan. Asiat järjestellään kuntoon. Ulkopuolinen apu auttaa ongelmien näkemisessä. Välittävät ihmiset voivat olla suureksi avuksi. Turvallisuus on tärkeä. Erilaisia vertaistukiryhmiä ja kriisiryhmiä järjestetään. Ihmisten pariin on hyvä hakeutua, vaikka mieluisan harrastuksen ympärille. Hengellinen apu, tuki ja yhteisö ovat usein avainasemassa, ja rakastavat ihmiset löytyvät niistä. On hyvä varata toipumiseen riittävästi aikaa. Mistään tavalliseen elämään kuuluvista asioista ja rutiineista ei ole syytä luopua, elleivät ne ole epäterveellisiä tai muuten huonoja asioita. Lääkäri voi auttaa terveysasioissa ja antaa lääkehoitoa mm. univaikeuksiin ja masennuksen hoitoon. Ihmisen tulee myös hyväksyä itsensä ja tunteensa. Jos omatunto puhuttelee, on se Jumalan Pyhän Hengen puhuttelua ja painava asia on hoidettava kuntoon.

Ne asiat jotka voidaan siirtää odottamaan otollisempaa aikaa, on hyvä siirtää ajankohtaan jolloin niitä voidaan paremmin hoitaa ja voimia riittää paremmin. Mieti missä voisit tarvita apua, ja tunnista avuntarpeesi. Voit turvautua ulkopuoliseen apuun. Vältä kaikkea mikä aiheuttaa mielipahaa, ja on aiheuttanut surusi, tai laukaissut masennuksesi. Rukoile ja turvaudu Korkeimpaan. Parannuksenteko synneistä on tärkeä päätös. Lupaa Jumalalle uskollisuutesi, mutta muista pitää lupauksesi parhaan kykysi mukaan.

Raamatun asenne itsemurhaan on ehdottoman torjuva. Elämä on Jumalan lahja. Jos ihminen riiistää itseltään tai toiselta hengen, hän rikkoo käskyä "älä tapa." (2 Moos 20:13, 1 Joh 3:4) Armon aika päättyy kuolemassa, ja ihmisellä ei ole teostaan katumuksen mahdollisuutta. Tietysti monet ovat olleet tilassa, jossa heitä ei voida pitää teostaan vastuullisena, ja siksi voimme turvata ja luottaa armollisen Jumalan oikeudenmukaisuuteen.

Kun ihminen luopumuksessaan astuu tietyn Jumalan pitkämielisyyden rajan yli, Jumalan Henki vetäytyy pois. Side taivaan ja ihmisen välillä katkeaa. Raamatussa Kuningas Saul ja Juudas Iskariot tekivät epätoivoissaan itsemurhan tällaisessa tilanteessa, kun armo oli menetetty. (1 Sam 28:31, Matt 27:3-5, Mark 3:28-29) Ihmisellä on kuitenkin aina mahdollisuus vaikuttaa itse ikuiseen kohtaloonsa katumalla syntinsä, ja kääntymällä Jumalan puoleen niin kauan kuin elää!

Muista että pohjalta pääsee vain ylöspäin! "Paistaa se päivä vielä risukasaankin!" Sanotaan.

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

Äänestä
  • Jarin uskimoraali taas loistaa.

    Oletko päässyt "pesälle" viimeaikoina?

    Äänestä

Minulla on muutama käytännön ohje, jotka olen seurakunnastani saanut, ja jotka ovat toimineet hyvin minun sekä monien muiden kohdalla. Ensinnäkin päivä on hyvä aloittaa Isä Meidän -rukouksella polvirukouksena kohotetuin käsin siten, että liittää siihen itsensä ja oman perhekuntansa. Sitten syö terveellinen aamupuuro ja peseydy hyvin. Ota vaikka lusikallinen hunajaa aamiaisen yhteydessä.
Kaksi omenaa päivässä virkistää mieltä selvästi, se tekee hyvää aivojen välittäjäaineille.
Toinen hyvä konsti on ottaa kuuma jalkakylpy karkealla merisuolalla höystettynä. Se piristää.
Samoin jos saat mahdutettua 1/2 - 1 tunnin kävelylenkin päivään, niin saat happea, joka tekee hyvää aivoille sekä kropalle, ja sitä kautta parantaa `fiilistä`. Ja liikunta laittaa tietenkin myös veren kiertämään paremmin. Tulee energisempi olo.
Sitten olisi vällttämätönta lukea yksi luku raamattua päivässä, siten että pyytää ilmestyksen ja viisauden henkeä mukaan lukemiseensa.
Ja tee tämä kaikki kiitoksen ja ylistyksen kanssa äläkä unohda, että JEESUS KRISTUS rakastaa sinua, olet hänen rakkautensa kohde.

Äänestä

Olen kokenut kovan masennuksen kaksi vuotta sitten ja päässyt sen yli, ilman lääkkeitä. Jumala paransi minut, joten tiedän, mitä on olla lähellä Häntä, joka auttaa masennuksessa olevia ja muita sairaita.

Halusin vain tietää, kuinka paljon on masentuneita ja jotka pitää kiinni Jumalasta ja Hänen lupauksistaan!

Kiitos kaikille, jotka vaivauduitte vastaamaan!!!

Äänestä
  • että juuri masennus on "sairaus", johon myös ns. lumelääkkeet tehoavat jopa 80 prosenttisesti, kun verrataan oikeita masennuslääkkeitä syöneiden ryhmään!
    Kaikkialla maailmassa, jokaisessa uskontokunnassa sama juttu.

    Mikähän jumala siis esim. muslimin parantaa?

    Äänestä

  • Jumala paransi minut paniikkihäiriöstä sen jälkeen kun kaduin syntejäni (joita oli siihen asti kertynyt aika tavalla) ja päätin tehdä parannuksen ja seurata Jumalaa. Sen jälkeen en ole enää paniikkikohtausta saanut!

    Vieläkin tosin ajoittainen ahdistus ja masennus vaivaa liittyen esim. uskonasioihin ja moraalikysymyksiin, joten olen kuitenkin harkinnut vielä menoa psykologille pääkoppaa selvittelemään.

    Äänestä

Tunsin olevani puun ja kuoren välissä kun jos tapan itseni niin pääsen paahtumaan tuhat kertaa pahempaan paikkaan tai sitten jatkaa ja kärsiä. En kyllä itsemurhaa olisi tehnyt sillä luovuttaminen ei kuulu omaan tapaani ratkaista asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Up2go kirjoitti:

Onko kukaan käynyt läpi masennuksen ja Hengellisen elämän sisäisen eheytymisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu