Suvaitsevaisuus

Olen seurannut mediaa hyvin tiiviisti viimeaikoina ja pinnalla ovat olleet Paavin lausunnot ja niihin kohdistuneet uhkailut muslimien osalta.

Paavi Benedictus XVI on puheissaan painottanut suvaitsevaisuuden merkitystä ihmiskunnassa. Hän on puheissaan viitannut ihmisten yhtenäisyyteen ja maailman ongelmiin.

Muslimit eri puolilla islaminuskoista maailmaa ovat ilmaisseet jyrkän paheksuntansa paavi Benedictus XVI:n islamia ja pyhää sotaa koskevasta puheesta viime tiistaina Saksassa. Ääriliikkeet ovat jopa uhanneet tuhota ristin koko maailmasta ja lopettaa sodan vasta sitten kun koko maailmaa kumartaa allahia.

Mieleeni juolahtaakin tuo tosiasia siitä mitä voimme suvaitsevaisuudella saavuttaa, emme mitään.
Maailmassa on liikaa omia etujansa tavoittelevia ihmisiä jotka eivät kunnioita länsimaista suvaitsevaisuutta.

Voi olla että demokratia ja länsimainen kulttuuri kaatuvat omaan suvaitsevaisuutensa.
171503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ET KAIPAA LISÄÄ SYYTTEITÄ!

Äänestä
  • Kovin uskottavaa uhoamista...

    Äänestä

  • Mikä aiheessa oli niin dramaattista että se ei ole Suomen lain mukaan laillista???? Itse asiassa minä kaipaan lisää syytteitä jos ne ovat sinulta peräisin. Tiedätkö että Suomessa on rikollista tehdä perättömiä tutkintapyyntöjä. Sinä olet hyvin lähellä syytettä Die Weisse Rose.

    Äänestä

  • -ValkoinenKuolema- kirjoitti:

    Mikä aiheessa oli niin dramaattista että se ei ole Suomen lain mukaan laillista???? Itse asiassa minä kaipaan lisää syytteitä jos ne ovat sinulta peräisin. Tiedätkö että Suomessa on rikollista tehdä perättömiä tutkintapyyntöjä. Sinä olet hyvin lähellä syytettä Die Weisse Rose.

    Jos on perätöntä niin tutkintaa ei tule.

    Äänestä

  • Tyhmälle! kirjoitti:

    Jos on perätöntä niin tutkintaa ei tule.

    Jep, mutta olen ollut yhteydessä lakimieheen Die weisse Rosen kirjoituksista ja näyttö alkaa olemaan jo aika vahva. Periaatteessa näyttöä on jo tarpeeksi syytteeseen, mutta en halua sortua puuttumaan lapsellisiin mielipidekirjoituksiin. Minä en järkevänä ihmisenä ota Rosen uhkailuja vakavasti, mutta jos siitä koituu itselleni harmia, oikeudessa nähdään.

    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA
    HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHHAHAHA

    Puhuu mies joka on syyllistynyt melkeinakikkeen mitä lakikirja pitää sisällään =)

    Äänestä

11 luku Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan
##########################################################

6 § : Joukkotuhonta

Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain

3) ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,

5) muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,

on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

7 § : Joukkotuhonnan valmistelu

Joka 6 §:ssä mainitussa tarkoituksessa

1) sopii toisen kanssa joukkotuhonnan tekemisestä tai

2) laatii joukkotuhontasuunnitelman,

on tuomittava joukkotuhonnan valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

8 § : Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

12 luku Maanpetosrikoksista
#############################

1 § : Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla

3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 § : Sotaan yllyttäminen

2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

13 luku valtiopetosrikoksista
#############################

4 § : Törkeä maanpetos

Jos maanpetoksessa

2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

Yritys on rangaistava.

Valtiopetosrikoksista

1 § : Valtiopetos

2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä

Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa

3 § : Valtiopetoksen valmistelu

Joka tehdäkseen valtiopetoksen

2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,

4 § : Laiton sotilaallinen toiminta

Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Äänestä
  • Suosittelen ottamaan lääkärin suositteleman lääkeannoksen jotta ei vainoharhaisuus pääse valloilleen. Harrastatko anaaliseksiä?

    Äänestä

"demokratiaan" ja noh, länsimaalaisuuteen.

"ja lopettaa sodan vasta sitten kun koko maailmaa kumartaa allahia."

Allahia kumartaa jo nyt n.3.5 miljardia ihmistä.
Onhan tuossa jo "pyhänsodan" kannattajia.

Äänestä

Totta viserrät. Suvaitsevaisuus muslimeja kohtaan tuntuu olevan yksipuolista.

Luulisi jo tyhmimmänkin heräävän tajuamaan, että muslimien kanssa veljeily johtaa vain länsimaisen sivistyksen ja maailman tuhoon. Mutta ei

Aina löytyy niitä joiden mielestä on muslimeilla on täysi oikeus katkoa vaikka paavin kaula tämän puheiden takia, tai silpoa pilapiirtäjä koska tämä piirsi muhammedin. He ovat ns. suvaitsevaisia.

En ymmärrä mikä mielenhäiriö moiseen sokeaan suvaitsevaisuuteen johtaa, mutta kyseessä taitaa olla sama tauti kuin naisilla jotka lähettävät vankilaan moninkertaiselle murhaajalle kosintakirjeitä.

Äänestä
  • Asennevammasi ottaa muijallesi hermoille. Ai niin -muijasihan jätti sinut =)

    Kuka nyt puupään kanssa viitsisi olla =)

    Äänestä

  • voi reppanaa... kirjoitti:

    Asennevammasi ottaa muijallesi hermoille. Ai niin -muijasihan jätti sinut =)

    Kuka nyt puupään kanssa viitsisi olla =)

    sen parhaiten tiedät.

    Äänestä

  • voi reppanaa... kirjoitti:

    Asennevammasi ottaa muijallesi hermoille. Ai niin -muijasihan jätti sinut =)

    Kuka nyt puupään kanssa viitsisi olla =)

    En nähnyt mitään rasismiin viittaavaa hänen viestissään. Tarkentaisitko hieman?

    Äänestä

  • voi reppanaa... kirjoitti:

    Asennevammasi ottaa muijallesi hermoille. Ai niin -muijasihan jätti sinut =)

    Kuka nyt puupään kanssa viitsisi olla =)

    vaan mutta olen onnellisesti naimisissa ja saman naisen kanssa jo lähes kymmenettä vuotta.

    Miksi sinun on niin vaikeaa myöntää tosiasioita?
    Mikset voi nähdä mihin olemme menossa?
    Miksi puolustelet murhaajia?
    Miksi ihannoit väkivaltaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ValkoinenKuolema kirjoitti:

Olen seurannut mediaa hyvin tiiviisti viimeaikoina ja pinnalla ovat olleet Paavin lausunnot ja niihin kohdistuneet uhkailut muslimien osalta.

Paavi Benedictus XVI on puheissaan painottanut suvaitsevaisuuden merkitystä ihmiskunnassa. Hän on puheissaan viitannut ihmisten yhtenäisyyteen ja maailman ongelmiin.

Muslimit eri puolilla islaminuskoista maailmaa ovat ilmaisseet jyrkän paheksuntansa paavi Benedictus XVI:n islamia ja pyhää sotaa koskevasta puheesta viime tiistaina Saksassa. Ääriliikkeet ovat jopa uhanneet tuhota ristin koko maailmasta ja lopettaa sodan vasta sitten kun koko maailmaa kumartaa allahia.

Mieleeni juolahtaakin tuo tosiasia siitä mitä voimme suvaitsevaisuudella saavuttaa, emme mitään.
Maailmassa on liikaa omia etujansa tavoittelevia ihmisiä jotka eivät kunnioita länsimaista suvaitsevaisuutta.

Voi olla että demokratia ja länsimainen kulttuuri kaatuvat omaan suvaitsevaisuutensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu