Uhrit. On hirveää elää lapsuus totaalisen aivopesun uhrina. Ei Jehovantodistajien järjestö tietenkään ole ainoa, mutta ihmeen pitkälle suomessa on saanut manipuloida ihmisiä.
Heidät vapautettiin yleisestä asevelvollisuudesta. Tuli yhteiskunnalle vissiin liian kalliksi pitää heitä tyhjänpäitten vankilassa. Nyt kuitenkin on niin, että heitäkin asuu tässä vajavaisessa maassa ja kirotussa maailmassa. Kukaan täysjärkinen ihminen ei halua, että hänen perheensä tapetaan, raiskataan, ja kotinsa asuinpaikkansa ryöstetään.
Nämä jt-lauseet joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu ovat jehovalaisten lempiraamatunlauseita. Se on sitä samaa, kuin heidän muukin ideologiansa.Se on irti käytännön elämästä, jota me jokainen joudumme elämään tässä syntisinä ihmisinä pahanvaltaan annetun maailman keskellä. Jt-t kuvittelevat noudattavansa käskyä: älä tapa.
Miten on? Jos jt-isä puolustaisi lapsiaan vihollisvallan joukkomurhaamisen ja raiskausten edessä omassa maassaan ja kotipihallaan, hukkuisiko hän miekkaan, vai antaisiko hän vapaasti raiskata ja tappaa pikkulapsetkin. Mikä perheenpää tuollaine löllykkä olisi.
Eiköhän enemmänkin ole kyse siitä, että väkivalloin ei saa alistaa toista.---miekalla eikä muutoinkaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tuleeko meitä vastaan murhaamaan ja raiskaamaan jostain toisesta valtiosta siinä maassa aseistakieltäytynyt, eiköhän nämä ole valtiouskovaisten ongelmia
kannanotto!! tapu tapu tapu jne jne.............