aivopesu

Olin pikkulapsi. kommunistipeheessä ei puhuttu millääntavalla positiiviseen sävyyn uskonnoista. Koulusssa sitten ihana opettaja opetussuunitlman mukaan kertoi Jeesuksesta. Pistin pienent käteni ristiin ja rukoilin tosissani kotini ja monien muidenkin asioiden puolesta. Tietenkin salaa ja yksikseni. Sitten jehovalaiset aivopesivät äidin. Äiti alkoi vaatia kakaroiltaan yli-inhimillistä "rehellisyyttä". Hän imi sen opin itseensä täysin. Ikävintä siinä oli se, että lapset, tottakai, ovat alttiimpia uskomaan äitiään, kuin opettajiaan tai muita ihmisiä.
Itse Jumalalle kiitos, olen päässyt eroon tuosta harhaopinaivopesusta. Mutta sisarussarjassani näitä uhreja on. En voi heitä auttaa, vaikka haluaisinkin. Rukoilla voin heidän puolestaan.
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä että olet selvinnyt. Kaikilla ei ole niin hyvin mennyt vaan lukemattomat ihmiset ovat ja pysyvät väärennetyn raamatun ja piilo saatanallisuuden orjina.
Niin paljon on saatana maailmaa rakastanut että antoi meille kristinuskon joka murhasi Jeesuksen seuraajineen ja antoi meille itsensä ainaiseksi vaivaksi Jumalan ja Jeesuksen nimessä toimivana terroristi järjestön jonka ansiosta sadat miljoonat ihmiset ovat menettäneet henkensä.
Ja jotta sitä saatanan jumallattomuutta emme ymmärtäisi niin saatana antoi meille myös väärennetyn raamatun ettemme vahingossakaan Jumalaa ja Jeesusta löytäs vaan olisimme ja pysyisimme saatanalle uskollisena. Kiittäkää herraa (saatanaa) siitä!
Mutta olkaa Jumalalle ja Jeesukselle kiitollisia ja kuuliaisia jos Heidät sielustanne olette löytäneet kristinuskon saatanallisuuksista ja harhautuksista huolimatta!

Äänestä

kommarista jehovantodistajaksi. Laidasta laitaan.
Äitisi on ilmeisesti skitsofreenikko.

Tuolla mielensairaudella on taipumus periytyä.
Toivottavasti sinä et sairastu.

Äänestä

MENE MUUALLE RUIKUTUTAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirveää kirjoitti:

Olin pikkulapsi. kommunistipeheessä ei puhuttu millääntavalla positiiviseen sävyyn uskonnoista. Koulusssa sitten ihana opettaja opetussuunitlman mukaan kertoi Jeesuksesta. Pistin pienent käteni ristiin ja rukoilin tosissani kotini ja monien muidenkin asioiden puolesta. Tietenkin salaa ja yksikseni. Sitten jehovalaiset aivopesivät äidin. Äiti alkoi vaatia kakaroiltaan yli-inhimillistä "rehellisyyttä". Hän imi sen opin itseensä täysin. Ikävintä siinä oli se, että lapset, tottakai, ovat alttiimpia uskomaan äitiään, kuin opettajiaan tai muita ihmisiä.
Itse Jumalalle kiitos, olen päässyt eroon tuosta harhaopinaivopesusta. Mutta sisarussarjassani näitä uhreja on. En voi heitä auttaa, vaikka haluaisinkin. Rukoilla voin heidän puolestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu