Iranilaistyttö puolusti itseään - hirteen
Iranilainen Nazanin on vasta 18. Hänellä on siitä huolimatta ehkä vain muutama kuukausi elinaikaa jäljellä. Iranilainen tuomioistuin on tuominnut hänet kuolemaan taposta. Oman kertomansa mukaan tyttö puukotti raiskausta yrittänyttä miestä yrittäessään puolustaa itseään ja sukulaistyttöään.
Nazanin vietti iltapäivää teheranilaisessa puistossa viime vuoden maaliskuussa poikaystävänsä, veljentyttärensä Somayehin ja tämän poikaystävän kanssa, kun kolmen miehen joukko hyökkäsi heidän kimppuunsa.
Nazaninin kertoman mukaan miehet alkoivat heitellä seuruetta kivillä, jolloin molemmat poikaystävät lähtivät pakoon. Pojat juoksivat moottoripyörilleen ja jättivät tytöt oman onnensa nojaan.
Miehet paiskasivat yksin jätetyn Nazaninin ja Somayehin maahan. Nazanin kertoi, että miehet aikoivat raiskata heidät. Hän vetäisi taskustaan puukon ja iski sillä päällekarkaajaa käteen.
Tytöt säntäsivät pakoon, mutta miehet hyökkäsivät uudelleen. Nazanin kertoi lyöneensä miestä veitsellä uudestaan, tällä kertaa rintaan. Isku upposi kylkiluiden väliin ja mies kuoli myöhemmin sairaalassa.
Hyökkäysten naisia kohtaan kerrotaan olevan niin yleisiä, että monet kantavat luvatta veistä mukanaan. Teini-ikäinen tyttö selittikin itkien oikeudessa, ettei hänellä ollut aikomusta tappaa ketään.
- Tein murhan puolustaakseni itseäni ja veljentytärtäni, kyynelehtivä Nazanin sanoi.
- Tarkoitukseni ei ollut tappaa. En tiennyt mitä tehdä, koska kukaan ei tullut auttamaan meitä.
Nazanin oli surmahetkellä vasta 17, mutta se ei estänyt iranilaista oikeusistuinta langettamaan tytölle kuolemantuomiota. Tuomio pannaan täytäntöön maan lakien mukaan hirttämällä. Nazanilla on vielä mahdollisuus vedota korkeimpaan oikeuteen.
(iltasanomat.fi 18.2.2006 )
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen.asp?folder=/Uutiset/Ulkomaat&pvm=18.2.2006&id=1131343
Islam-palstalla on sensuuristaan kuuluisa - puoliksi suomalainen, puoliksi iranilainen - sheriffi. Hän pitää Irania maana, joka kaikkein parhaiten edustaa islamia!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomalainen rauhanturvaaja oli tarkkailemassa Israelin ja Hizbollahin välistä sotaa josta Israeli ei pitänyt,heitä suututti rauhanturvaajien olemassa olo ja israelilaiset päättivät rankaista suomalaisia rauhanturvaajia ja lähettivät lentokoneita pommittamaan tarkkailuasemaa ja he pommittivat useaan kertaa ja sitten lähettivät ohjuksen ja näin oli kuolemantuomia saatettu loppuun kun suomalainen tarkkailiaja päätettiin päiviltä.
Suomalaista tarkkailijaa ei edes kutsuttu tai yritetty kutsua tuomiotaan kuulemaan vaan hänet murhattiin julmasti ja raukkamaisesti tarkkailupaikalle ilman että annettiin mahdollisuutta yrittää edes pakoon.
välillä on se, että ensimmäinen on faktaa ja toinen on kirjoittajan oma näkemys tapahtumista.
Ja vaikka YK:n tarkkailijan kuolema onkin valitettavaa, niin itsepähän oli hommansa valinnut ja tiesi varmasti että siihen liittyvät riskit olivat todellisia. Iranilaisella tytöllä taas ei ollut valinnanvaraa syntymämaansa suhteen.
Israel ei ehkä ole enkeleiden maa, mutta on se aika pirun monta kertaa parempi paikka kuin yksikään islamilainen valtio, se on minun mielipiteeni.