Ongelmani ei siis ole bulimia,eikä anoreksia..vaan ikuinen tyytymättömyys kehoon,mikä sitten aiheuttaa erinäisiä "häiriöitä" kuten:saatan muutaman päivän mennä erittäin minimaalisilla syömismäärillä.Niinä päivinä nautin siitä että vatsa pysyy pienenä ja olo ei ole lihava.Sitten tulee päiviä kun en voi pysyä erossa jääkaapilla ja todellakin saatan muutaman päivän syödä aivan älyttömästi!Eli on tullut jopa tilanteita kun syön salaa huoneessani etteivät vanhempani mieti miksi syön taas,kun vasta söin.Ja silloin tulee syötyä paljon roskaruokaa.Pidän suurta t-paitaa ylläni ja ahmin.
Voisin sanoa olevani urheilija.Olen juossut jo monta vuotta,aina jos ei ole jotain vammaa,niin hyvinkin säännöllisesti treenaan.Silti tämä liikunta ja kehittyneet lihakset eivät ole tuottaneet tyytyväisyyttä.Mietin lähes taukoamatta joka päivä miten lihavalta näytän,koitan peittää itseäni vaatteilla kun en ole tyytyväinen itseeni.Ja harvoin olen.
Olen kyllästynyt miettimään jatkuvasti syömisiäni.Ainaiset paastoamiset ja ahmimiset eivät aiheuta tietenkään painon muuttumista suuntaan tai toiseen.En ollu ennen tällainen yhtä kriittisesti kun aina olen ollut hoikka/normaali.
Nyt haluaisin tietää onko muita yhtä epämääräisiä tapauksia?Onko mitään keinoa löytää tyytyväisyys itseenä.Itse olen kuitenkin jo 19-vuotta ja tämä aivan överi tyytymättömyys omaan kehoon on pikemminkin pahentunu vuoden,kahden aikana?En kykene enää edes muistamaan milloin tämä alkoi.Mutta en kestä tätä kun se hallitsee jokapäiväistä elämääni.
Voisin sanoa olevani urheilija.Olen juossut jo monta vuotta,aina jos ei ole jotain vammaa,niin hyvinkin säännöllisesti treenaan.Silti tämä liikunta ja kehittyneet lihakset eivät ole tuottaneet tyytyväisyyttä.Mietin lähes taukoamatta joka päivä miten lihavalta näytän,koitan peittää itseäni vaatteilla kun en ole tyytyväinen itseeni.Ja harvoin olen.
Olen kyllästynyt miettimään jatkuvasti syömisiäni.Ainaiset paastoamiset ja ahmimiset eivät aiheuta tietenkään painon muuttumista suuntaan tai toiseen.En ollu ennen tällainen yhtä kriittisesti kun aina olen ollut hoikka/normaali.
Nyt haluaisin tietää onko muita yhtä epämääräisiä tapauksia?Onko mitään keinoa löytää tyytyväisyys itseenä.Itse olen kuitenkin jo 19-vuotta ja tämä aivan överi tyytymättömyys omaan kehoon on pikemminkin pahentunu vuoden,kahden aikana?En kykene enää edes muistamaan milloin tämä alkoi.Mutta en kestä tätä kun se hallitsee jokapäiväistä elämääni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet arvokas ja tärkeä ihminen!
Enempää en voi sanoa, ettei syytetä käännyttäjäksi. Sen verran totean, ettei Jumala ole mikään keinotekoinen heikkojen pakopaikka. Tässä maailmassa kun on niin paljon kaikenlaista mikä ihmistä kuluttaa. Jeesuksen kautta minä oon löytänyt elämääni sekä armon että arvon, josta oman itsen hyväksyminen ja elämänilo on lähtenyt liikkeelle eheyttäen mua...
No, tulipa kuitenkin sanottua.
ANYWAY. Muista tää:
tuntuupa susta miltä tahansa ja ootpa kuinka monta kertaa tahansa pettynyt itseesi, sun arvo ei oo kiinni siitä miten toiset sua arvioi tai kuinka itse itseäsi arvioit. Olkoon arviot mitä tahansa sinä oot rakas ja elämäsi on sinun.
KAIKKEA HYVÄÄ SULLE TOIVOTTAEN
PaleBlueEyes
Itse olen juuri samassa tilanteessa. Olen urheilija (Treenaan säännöllisesti) ja luulisi ruokavalion olevan kunnossa, vaan eipä ole. Arkipäiviä piinaa mieletön tarkkailu jokaisesta suupalasta ja viikonloppuna lähtee mopo käsistä rankasti. Eli syötyä tulee heti koko viikon edestä :/
Jos haluat jakaa huoliasi niin kirjottele: [email protected]
mul on vähän samallainen tilanne ollut ja on välillä vieläkin. Mun tausta tosin on se, että minulla on ollut anorektinen vaihe, sen jälkeen lievää ahmista ja nyt taas suht. normaalivaihe. Ikinä en ole ollut tyytyväinen kroppaani, en edes silloin kuin painoin sairalloisen vähän.
Edelleen urheilen paljon, se taitaa olla ainut hyvä asia anorektisesta vaiheesta, mikä on jäänyt jäljelle. Olen nyt 24-vuotias ja olen oppinut hyväksymään oman kehoni vasta viimeisen puolen vuoden aikana. Oman itseni hyväksymisen eteen olen tehnyt rutkasti töitä, käynyt mm. terapiassa. Luulen tosin, että itseinhoni taustalla on se, että minua kiusattiin yläasteella vähän erikoisen ulkonäköni takia. Siis en ollut lihava, enkä mitään sellasta, mutta näytän hieman ulkomaalaiselta.
Minulla samaa rataa jatkunut 15 vuotiaasta lähtien ja täytän parin kuukauden kuluttua 19 vuotta.
Tavallaan olen tyytyväinen itseeni, mutta tavallaan taas en. Aina, kun sorrun syöpöttelemään enenmmän, kuin sen 2-3 leipää päivässä, vihaan itseäni ja tekisi mieli itkeä kurjaa oloa ja omaa "repsahdusta".
Yritän liikkua mahdollisimman paljon ja rankaisen itseäni, jos esim. käytän portaiden sijasta hissiä (vien itseltäni oikeuksia syödä jotain tiettyä mitä tekisi mieli tmv..). Jos taas liikun hyvinkin, saatan antaa itselleni oikeuden syödä esim. pari leipää enemmän tai jopa pienen lämpimän ruuan.
Asiaa ei helpota, että tiedän lihoneeni kesän aikana (tai olen saanut pömppiksen, kun kesällä jäi vatsalihasten teko jne..vähän vähemmälle) ja poikaystävä on huomauttanut pömppiksestä. Siis ihan vitsillä ja tavallaan hellittely mielessä, mutta en vaan kestä kuulla sitä, kun tiedän itsekin sen olemassa olon. Ja poikaystävä taas ei tiedä tästä ongelmastani, joten ei hänkään voi tietää, että jokainen huomautus, oli se negatiivinen tai positiivinen, kropastani lisää haluani laihtua enemmän ja enemmän ja kierre jatkuu. Positiiviset kommentit tuntuu liian hyvältä, että voisin lopettaa ja negatiiviset liian pahalta, että voisin lopettaa.
Viime keväänä alimmillaan painoin 54kg (pituutta minulla 165cm) eihän tuo alhainen pituuteen nähden ole, mutta minun luustolleni se on alhainen ja voin tuon painoisena melko pahoin. (huimasi, oli kylmä, heikotti..)
Raskasta tämä on. Ei ole yhtäkään päivää etten miettisi painoani ja asuisi peilin edessä rutistelemassa "läskejä". Mutta kun ei tästä irtikään pääse..enkä oikein tiedä..toinen puoli minusta ei edes halua.
Tsemppiä vain muillekin kohtalo tovereille. Ehkä me vielä joskus päästään tästä eroon. Pidetään lippu korkealla. :)