Tosi pulassa

Voit sentään lohduttautua sillä, että sinun ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta. Kuvittelehan että olisi vielä perhekin ruokittavana ja vastuu ongelmiin syyttömistä lapsista painaisi.

Kun et kerro ongelmistasi tarkemmin, ei oikein voi antaa muuta apua kuin tuon yleisluonteisen toteamuksen. Olet sentään töissä ja silloin yksineläjän pitäisi ainakin talouden puolesta pärjätä suhteellisen helposti.

velkaantunut ja et näe selviämismahdollisuutta, niin varaa sentään aika paikkakuntasi velkaneuvojalle, joka voi opastaa ja auttaa miten alat selvitellä asiasi. Olet tosiaan "paremmassa asemassa" yksin, kuin vertaa perheelliseen ja sinulla on sentään työpaikka.
Ne ovat hyvät lähtökohdat.Itse pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja toimia.Tsemiä!

Ahdinkosi syy on siis huono taloudellinen tilanne?
Vakavia oireita nämä mitä kerroit!
-lohduton olo
-töissäkin itkettää
-öisin pyörii päässä helvetillinen kärsimys ja halu pois siitä

Vaikuttaisi että taloudellinen ahdinkotilasi on aiheuttanut sinulle masennuksen, joka on siis sairaustila, ja siihen on olemassa hyvät hoidot.

Lue esim. täältä: www.masennus.com

Mene käymään omaan terveyskeskukseen lääkäriin. Se maksaa koko vuoden osalta n. 20 euroa (maksetaan kun käy ensimmäistä kertaa kalenterivuoden aikana lääkärissä, loppuvuosi ei sitten maksa mitään).
Lääkäri voi sitten arvioida onko sinulla masennus ja miten sitä hoidettaisiin. Hoito on ilmaista tai lähes ilmaista.

Taloudellisen ahdingon hoitaminen on sitten eri juttu, mutta kyllä se aina jotenkin selviää. Kokemus on osoittanut että vaikeimmatkin talousongelmat selviävät kuitenkin joskus jollakin tavalla. Älä lannistu! Et ole yksin! Apua pahaan oloon saat kyllä! Elämä voittaa lopulta! Terveys on tärkeämpää kuin raha.

oli samanlainen tilanne pari vuotta sitten!
olin työssä, mutta lainojenhoitokulut oli sitä
luokkaa ettei tili riittänyt. yksi laina ehti perintään asti ennekuin otin itseäni niskasta
kiinni ja varasin ajan kaupungin (hki) velkaneuvontaan. sinnekin joutui jonottamaan. siellä neuvoja ehdotti minulle takuu-säätiön takaamaa lainaa. sitä sitten hain, mutta aikaa kului lähemmäs vuosi ennenkuin se minulle myönnettiin.

soitin kaikki velkojat (mm.luottokunta) läpi ja kerroin että olen hakenut t-s takaamaa lainaa ja sain sovittua kaikkien kanssa tietyn summan millä sinä aikana lainaani lyhennän. maksuvara siis laskettiin velkaneuvojan kanssa, niin että elämiseen jäi tarvittava summa.

minulla oli myös unettomia öitä ja jouduin sen takia ottamaan sairaslomaa töistä joitakin päiviä kun ahdisti niin pirusti! mutta sitten helpotti kun sain setvittyä tilannetta velkaneuvojan kanssa. yhdellekään läheiselle ihmiselle en voinut tilanteestani kertoa, niin paljon se minua jotenkin hävetti että olen sössinyt raha-asiani, vaikka on niitä ongelmia ollut muillakin ystävilläni. vieläkään en ole asiata kenellekään kertonut, en edes avomiehelleni (takausta haettaessa emme olleet vielä yhdessä). ehkä se päivä koittaa joskus, kun voin asiasta kertoa.

soita heti tänään kaupunkisi velkaneuvontaan tai takuu-säätiön neuvontaan!!!
älä vaivu epätoivoon, kyllä sinäkin tästä ahdingosta selviät jos minäkin sieltä suosta olen ylös rämpinyt!!!

täällä löytyy myös yksi epätoivoinen tapaus...ahdingossa ollaan ja pahasti...sinulla todellakin on hyvät lähtökohdat selvitä kun olet yksinäinen ja työssäkäyvä...toisin on minulla...olen 23-vuotias ja meillä on mieheni kanssa pieni vauva huollettavana...opiskelut minulla on vielä jonkin verran kesken ja nyt olen äitiyslomalla...kaikkeni olen tehnyt että jonkinlaista helpotusta saisin tähän tilanteeseen mutta toivoa ei näytä olevan..olen ollut yhteistyössä kirkon,sosiaalitoimiston ja pankkien kanssa näiden velkojeni vuoksi..ei apua koska en ole töissä...yritmme sossun kanssa saada tämän kierteen katkaistua että saisin esim. yhdella lainalla maksettua nämä erinäiset velat pois ja lyhentäisin sitä yhtä lainaa...mutta ei tässä voi muuta kuin opiskella loppuun ja hankkia työpaikka jonka jälkeen alan lyhentämään tuota summaa...en edes uskalla ajatella kuinka suuri se sitten on ja kuinka vanha itse olen kun tästä helvetistä ulos pääsen lopullisesti...ja minulla on todettu myös masennus...keskivaikea sellainen..oikeastaan se menee vaikean masennuksen rajoilla..koko ajan on ahdistunut olo ja itkettää eikä ulospääsyä ole näkyvissä kuin vasta työpaikan saatuani...sekin tuntuu ikuisuudelta kun ei aikaisemmin voi mitään tehdä...välillä tuntuu etten kertakaikkiaan jaksa mutta lapseni takia on pakko yrittää,,,eikä se ole aina helppoa kun on koko ajan hermot kireällä ja tietysti sekin vaikuttaa vauvaan..en kenellekkään toivoisi tällaista elämää...mnuutenkin eletään tiukoilla minimituloilla..ei oo helppoo!!!mutta pieni toivo näkyy tuolla jossain monen monen vuoden päästä kunhan vain jaksaisi yrittää...tsemppiä sulle ja ota itseäsi niskasta kiinni ja toimi!!!niin minäkin yritin mutta en tällä elämäntilanteellani onnistunut...