Bushman´s Kloof

Etelä Afrikassa Bushman´s Kloofissa Kapkaupungista 3 tuntia pohjoiseen on kalliomaalauksia , joista vanhimmat 10 000 vuotta vanhoja.
www.bushmanskloof.co.za kautta rockart

Ja Busman´s Kloofista 1000 kilometriä pohjoiseen Namibian Twyfelonteinissä on noin 2500 punaiseen hiekkakiveen kaiverrettua kuvaa ja joitain maalauksia. Ne ovat 10 000- 15 000 vuotta vanhoja, niin arvioidaan varovaisesti.
Ja näitähän löytyy pitkin mailmaa tietysti muualtakin.
Kun näistä aina siloin tällöin on joitain juttuja lehdissä. Niin minne uskovainen ihminen sijoittaa ne Raamatun 6000 vuotta vanhan viitekehyksen mukaan (joka ei siis voi sisältää dinoja tai kivettyneitä pääkallojakaan).

Vai ovatko tälläiset vanhat seinämaalaukset ja - kaiverrukset uskovalle pelkkää valhetta vain tai itsensä Saatanan maalamia ja kaivertamia siis ovatko ne samaa Saatanan eksytystä mitä dinosauruksienkin täytyy olla jos Raamattu on ainoa totuus?
10227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aina vaan jaksatte, vaikka on jo todettu moneen kertaan, että hyvin hyvin hyvin pieni osa suomalaisista uskoo maailman olevan 6000 vuotta vanha.

Äänestä
  • voihan se niin olla, että juuri nämä harvat ja valitut vierailevat sitten tällä palstalla.

    Muistan kun vajaa vuosi sitten kyselin viattomasti dinoista minne ne uskovaisen maailmankartalla sijoittuvat ja yllätys, yllätys, sen verran tuli Raamatulla päähän. Oikeasti se oli järkkyä huomata, että fanaattisia 6000 vuoteen uskojia on ihan oikeasti olemassa. Sen jälkeen olen huomannut että aina siellä täällä tätä 6000 vuoteen uskomista esiintyy.
    Mitenkähän yleistä se on maailmalla esim. katolisissa maissa olis ihan kiinnostavaa tietää.

    Sen verran ristiriitaista ja valikoivaa kuitenkin on tuo Raamattuun uskominen, että en usko että muutama luolamaalaus siihen mitään vaikuttaa.

    Äänestä

  • Pieni osa suomalaisista on hihhuleita. Toisaalta, sopii kysyä, että miksi melkoinen osa väittää uskovansa jollain lailla Raamattuun, vaikka myöntääkin Raamatun puhuvan paskaa.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    voihan se niin olla, että juuri nämä harvat ja valitut vierailevat sitten tällä palstalla.

    Muistan kun vajaa vuosi sitten kyselin viattomasti dinoista minne ne uskovaisen maailmankartalla sijoittuvat ja yllätys, yllätys, sen verran tuli Raamatulla päähän. Oikeasti se oli järkkyä huomata, että fanaattisia 6000 vuoteen uskojia on ihan oikeasti olemassa. Sen jälkeen olen huomannut että aina siellä täällä tätä 6000 vuoteen uskomista esiintyy.
    Mitenkähän yleistä se on maailmalla esim. katolisissa maissa olis ihan kiinnostavaa tietää.

    Sen verran ristiriitaista ja valikoivaa kuitenkin on tuo Raamattuun uskominen, että en usko että muutama luolamaalaus siihen mitään vaikuttaa.

    niin sopii kysyä, että miten hullu pitää sellaisen ihmisen olla, joka samaan aikaan tietää Raamatun olevan satukirja, ja silti väittää Raamatun olevan totta. Tuon kaltaisia on Suomessa paljon.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    niin sopii kysyä, että miten hullu pitää sellaisen ihmisen olla, joka samaan aikaan tietää Raamatun olevan satukirja, ja silti väittää Raamatun olevan totta. Tuon kaltaisia on Suomessa paljon.

    täysin käsittämätön yhtälö.
    Uskovaiset uskovat valikoidusti Raamattuun ja se mikä jostain syystä ei heille sovi se painetaan villasella ja toteamuksella : "Raamattua täytyy tulkita" heh ja kenen eduksi ei jää epäselväksi.Samalla metodilla sieltä voidaan nostaa mikä tahansa opetus ja olla huomioimatta jotain muuta ihan omien päähänpälkähdysten mukaisesti vaikka toteamalla :" Raamatun tulkinta on edennyt tähän pisteeseen nykyaikana eikä esim. Jeesus tarkoittanut sitä eikä tätä."!?

    Edelleen askarruttaa uskovien näkemys maailmankaikkeuden iästä ja koko se logiikka johon se nojaa.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Pieni osa suomalaisista on hihhuleita. Toisaalta, sopii kysyä, että miksi melkoinen osa väittää uskovansa jollain lailla Raamattuun, vaikka myöntääkin Raamatun puhuvan paskaa.

    Koska Raamattu ei ole _edelleenkään_ luonnontieteen kirja, niin sitä ei tarvitse lukea samallalailla.

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Koska Raamattu ei ole _edelleenkään_ luonnontieteen kirja, niin sitä ei tarvitse lukea samallalailla.

    niin se ei voi olla erehtymätöntä jumalansanaa. Jos Raamatussa Jumalan suulla väitetään mahdottomia ja paikkansapitämättömiä, niin se on absoluuttinen todiste siitä että Raamattu on satukirja.

    Äänestä

Lähempääkin löytyy, Kristiinankaupungista löydetty susiluola sisältää ihmisen kaltaisen elämänmuodon elämisjälkiä yli 120 000 vuoden takaa, ajalta ennen viimeisintä jääkautta.

http://www.wolfcave.com/Susi/fin.htm

Äänestä
  • ABCNEWS.com : Researchers Find the Oldest Human Relative six to seven million year, Afrikassa ´Toumai´niminen..
    Ja vanhimmat bakteerit jne. Evolution and the origin of life .
    Ja onhan sitä aineistoa.

    Siitä olen tietoinen että katolinen kirkko ainakin voimakkaasti pitäytyy Raamatun mallissa ja katolisissa maissa myös uskotaan 6000 vuoteen sitä en tiedä miten yleistä se väestön keskuudessa on mutta on kaiketi jonkinverran sidoksissa koulutukseen. Vähemmän koulutusta saaneet kuulevat lähinnä vain kirkon näkemyksiä... kyllä ihan oikeasti Aatamiin ja Eevaan uskojia maailmassa on pilvin pimein.

    (no maapallon iän tietäminen ei tietystikään tee vielä ketään onnelliseksi mutta tekeekö sitten Aatami ja Eeva?)

    Äänestä

  • aikasempi vastaus näkyviin kun laitan tän.. kokeillaan.. sitäkin jaksaa ihmetellä miten joku ylipäätään jaksaa lukea Raamattua vaikka vuosikymmeniä ja uskoa siihen .... eikö koskaan päässä poksahda mitään omintakeisempaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


All kirjoitti:

Etelä Afrikassa Bushman´s Kloofissa Kapkaupungista 3 tuntia pohjoiseen on kalliomaalauksia , joista vanhimmat 10 000 vuotta vanhoja.
www.bushmanskloof.co.za kautta rockart

Ja Busman´s Kloofista 1000 kilometriä pohjoiseen Namibian Twyfelonteinissä on noin 2500 punaiseen hiekkakiveen kaiverrettua kuvaa ja joitain maalauksia. Ne ovat 10 000- 15 000 vuotta vanhoja, niin arvioidaan varovaisesti.
Ja näitähän löytyy pitkin mailmaa tietysti muualtakin.
Kun näistä aina siloin tällöin on joitain juttuja lehdissä. Niin minne uskovainen ihminen sijoittaa ne Raamatun 6000 vuotta vanhan viitekehyksen mukaan (joka ei siis voi sisältää dinoja tai kivettyneitä pääkallojakaan).

Vai ovatko tälläiset vanhat seinämaalaukset ja - kaiverrukset uskovalle pelkkää valhetta vain tai itsensä Saatanan maalamia ja kaivertamia siis ovatko ne samaa Saatanan eksytystä mitä dinosauruksienkin täytyy olla jos Raamattu on ainoa totuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu