Kuten te hyvät suomalaiset olette saaneet uutisista seurata, veljeskansamme on erittäin sekavassa tilassa. Mielenosoitus nykyistä sosialistihallitusta vastaan on jatkunut taukoamatta nyt sunnuntai-illasta lähtien.
Miten tähän tilaan on päästy? Pitkään valtaa pitänyt sosialistipuolue MSZP on hoitanut maan taloutta surkeasti jo viimeiset 8 vuotta. Nyt Unkarin talous on Euroopan alijäämäisin ja pääministerin sanojen mukaan pysyy pinnalla ainoastaan "Jumalan johdatuksen" ja maailmantalouden kasvun myötä.
Sosialistipuolue pysyi silti vallassa valehtemalla viimeiset kaksi vuotta maan tilasta. Oppositio yritti kertoa ihmisille totuuden, mutta sen ääni hukkui Unkarin sosialistisen television propagandaan.
Nyt maa on jyrkästi jakautunut kahteen leiriin. Toisella puolella on jo Neuvostoliiton vallan aikana sosialismiin aivopesty työväestö, toisella muutosta haluava keskiluokka ja koulutettu väestö. Politiikka on synnyttänyt ennennäkemätöntä vihaa pitkään rauhallisessa maassa. Näkemyserot ovat alkaneet tuhota ystävyyssuhteita, jopa avioliittoja.
Miljoona ihmistä oli jo ilmottautunut lauantaille kaavailtuun suurmielenosoitukseen. Määrä on varsin huomattava ottaen huomioon että Unkarin asukasluku on n. 10 miljoonaa. Lopputulos oli se että poliisi kieltäytyi perustuslain vastaisesti hyväksymästä mielenosoitusta. Tämän seurauksena pääoppositiopuolue joutui perumaan sen.
Kun poliisi ja hallitus eivät kunnioita perustuslakia voitte kuvitella että viha heitä kohtaan käsinkosketeltavissa.
Olkoon tämä esimerkkinä sosialismin toimivuudesta.
- suomalainen opiskelija, Budapest Unkari

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.