Demareilta potkut päätoimittajalle

Viestintäkonserni SanomaWsoy:n hallitus on erottanut tänään Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän, kertoo Markkinointi&Mainonta -lehti (M&M) verkkosivuillaan perjantaina.

- Erottamisen syyksi ilmoitetaan Ilta-Sanomien epätyydyttävä levikki- ja lukijamäärän kehitys. M&M:n tietojen mukaan erottamisen taustalla ovat kuitenkin ensisijaisesti huonot henkilö- ja PUOLUEKEMIAT, joista jälkimmäiset ovat viime aikoina olleet päällimmäisinä, kirjoittaa lehti.
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikuttaa siltä, että puheenjohtaja Eero Heinäluoma on ryhtynyt rajoittamaan SDP:n ja Keskustan välistä kilpailua pääministerivaalissa.

SDP ei halua laajaa lehdistörintamaa Keskustan puolesta, mihin SanomaWSOY ei pystyisi vastaamaan Helsingin Sanomilla tai Ilta-Sanomilla täysipainoisesti.

SDP ja SanomaWSOY alkavat jo vähitellen uskoa, ettei sellaisten kunniallisten kokdem-toimittajien kuin Pekka Ervasti ja Olli-Pekka Pietilä ankara Keskustan, maaseudun ja perinteisen Suomen vastainen taistelu tuota tuloksia.

Keskustan murskaamisessa täytyy ottaa aikalisä ja käyttää laajaperäisesti kaikkia keinoja sen uskottavuuden rapauttamiseen.

Sen sijaan vanha sosialidemokraattien Väinö Leskisen, Kaarlo Pitsingin jne. ajalta olevasta suorasta rintamahyökkäyksestä on jo luovuttu.

Tämän oppimiseen meni SanomaWSOY:ltä vuodet 1987-2006 eli 19 vuotta. Se ei ole pitkä aika määräävää markkina-asemaa käyttävän kustannustalon historiassa.

Toivottavasti Väinö Tannerin säätiö kustantaa pojille jonkinlaiset muistolaatat veteraaniudesta Maalaisliiton vastaisessa taistelussa vielä 2000-luvulla.

"Iisoo-Antti oli ensimmäinen ja Rannanjärvi toinen...", sanotaan kansanlaulussa.

Jotenkin tuntuu, että "Aarno Laitinen oli ensimmäienn ja Pietilä oli toinen".

Keskustan vastainen taistelu vaatii työmarkkinauhrinsa. Mikään ei tule ilmaiseksi ja mediatalot ovat viekkauden ja vääryyn ruumiillistuma.

Äänestä

Sellaista puolutetta ei taida olla lemassakaan!
Vihreät on tosin juoksuttaneet Ilta-sanomien toimittajia, jopa siinä määrin, että vihreiden toilauksista ja virhearvioista ko. lehdeen ei ole kirjoitustaan saanu millään opilla. Tulikohan nyt päätepiste ilta-lehden vihreälle sensorille.
Tässä on osasyy ilta-lehden levikin pienenemiseen!
Lehti on kuin vihreälanka!

Äänestä

Uutisten mukaan kepuänkyrät ovat olleet vauhdissa ihan Lepikon Torpan Pojan malliin...Onko Savupirtin Viimeinen Päre Sammumassa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


blogoblogo kirjoitti:

Viestintäkonserni SanomaWsoy:n hallitus on erottanut tänään Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän, kertoo Markkinointi&Mainonta -lehti (M&M) verkkosivuillaan perjantaina.

- Erottamisen syyksi ilmoitetaan Ilta-Sanomien epätyydyttävä levikki- ja lukijamäärän kehitys. M&M:n tietojen mukaan erottamisen taustalla ovat kuitenkin ensisijaisesti huonot henkilö- ja PUOLUEKEMIAT, joista jälkimmäiset ovat viime aikoina olleet päällimmäisinä, kirjoittaa lehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu