Ei sattunut tulemaankaan. Tuohon aikaan jäseniä kehotettiin siirtämään lastenhankkiminen paratiisiaikaan. Aika oli ja meni. Oppia muutettiin myöhemmin. Lapsenhankkimisikäkin oli ohitse. Se siitä.
maailmanloppu
1975 syksyllä
9710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Omakohtaisesti tuokin on tultu koettua. Tämänhetkitset eivät ymmärrä sen hetkistä totuutta, vaan vetävät alta lipan kaikki jutut.
ei 'maailmanloppu' tullut apostolienkaan aikoina, vaikka jo silloin sitä kovasti odottivat, mutta ei se heitä lannistanut.
Apt.1:6 UM-95
6 Kun he nyt olivat kokoontuneet, he ryhtyivät kysymään häneltä: "Herra, ennallistatko sinä Israelille valtakunnan tänä aikana?"
Luuk.19:11 UM-95
11 Heidän tätä kuunnellessaan hän puhui lisäksi kuvauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he kuvittelivat, että Jumalan valtakunta ilmaantuisi siinä samassa.
Room.13:11,12 UM-95
11 Tehkää myös tämä, koska tunnette ajan, että on jo hetki teidän herätä unesta, sillä nyt meidän pelastuksemme on lähempänä kuin siihen aikaan, jolloin meistä tuli uskovia. 12 Yö on kulunut pitkälle; päivä on tullut lähelle.
1.Piet.4:7 UM-95
7 Mutta kaiken loppu on tullut lähelle. Olkaa sen tähden tervemieliset, ja olkaa valppaat rukousten suhteen
Tiit.2:13,14 UM-95
13 odottaessamme onnellista toivoa ja suuren Jumalan ja Pelastajamme, Kristuksen Jeesuksen, kirkkauden ilmeiseksi tuloa, 14 hänen joka antoi itsensä meidän puolestamme vapauttaakseen meidät kaikenlaisesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen kansan, joka on erityisesti hänen omansa, palavan innokas hyviin tekoihin.
1.Kor.7:31 UM-95
31 ja ne, jotka käyttävät maailmaa hyväkseen, kuin ne, jotka eivät käytä sitä täysin hyväkseen; sillä tämän maailman näyttämö vaihtuu
1.Kor.15:58 UM-95
58 Näin ollen, rakkaat veljeni, tulkaa vakaiksi, järkähtämättömiksi, sellaisiksi, joilla on aina runsaasti tehtävää Herran työssä, koska tiedätte, että vaivannäkönne ei ole turhaa Herran yhteydessä.
2.Tim.4:1-5 UM-95
Velvoitan sinua vakavasti Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, jonka on määrä tuomita elävät ja kuolleet, ja hänen ilmeiseksi tulonsa ja valtakuntansa kautta: 2 saarnaa sanaa, pysy siinä hellittämättä suotuisaan aikaan, tukalaan aikaan, ojenna, nuhtele, kehota täysin pitkämielisesti ja kaikella opetustaidolla. 3 Sillä tulee olemaan ajanjakso, jolloin he eivät kestä terveellistä opetusta, vaan omien halujensa mukaan haalivat itselleen opettajia kutkuttamaan heidän korviaan, 4 ja he kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät sitä vastoin syrjään valheellisiin kertomuksiin. 5 Pysy sinä kuitenkin järkevänä kaikessa, kärsi pahaa, tee evankelistan työ, suorita palveluksesi täydelleen.
Joskus lahkolaiset on opetettu tekemään niin, että kun näistä ennusteluista, joista 5 Moos 18:20-22 sanoo Raamatun kannan, he sekoittavat asiaan opetuslapset, joita ei ennustamiseen pidä sekottaa, sillä he eivät ennustaneet, vaan kysyivät. Kysyä aina saa.
Et siis lue apostoli Pietaria lainkaan opetuslasten joukkoon??? ;))
1.Piet.4:7 UM-95
"7 Mutta kaiken loppu on tullut lähelle."
Jeesuksen kristuksen ilmestys, jonka hän antoi palvelijalleen Johannekselle. Siitä kirjasta on käyttöönotettu nimi Johanneksen ilmestys tai ilmestyskirja.
Oli nimi nyt sitten se tai tuo, niin olennaista on sen sisältö ja tarkoitus.
Ihmiskunnalle kerrotaan siinä sen tuleva kohtalo. Seitsemän vuoden ajan kestävä vaivanaika, juutalaisen kansan viimeinen vaiva ja myös kaikkien ei Jeesukseen uskovien kohtalot kansoina. Jos jehovalaiset haluavat ehdointahdoin sinnitellä elossa vaivanaikaan asti ja se on heidän päämääränsä, niin huh huh. Kun koko ihmiskunnasta jää jäljelle korkeintaan kolmasosa, niin missä kummassa jt-porukka piileskelee? Matemaattisesti heitäkin jäisi jäljelle se kolmasosa. Aika huonot mahikset kuitenkin. Ja elää sellaisen kauheuden keskellä, mistä ilmestyskirja kertoo.
En ole jehovalainen olen helluntalainen.Mutta siitä huolimatta tätyy sanoa että niinkuin oli Egyptissä faaroan aikaan,että jumala suojeli omansa, Niin että vaikka kuolis kaksi kolmas osaa niin jumala on voimallinen varjelemaan omansa. Oma näkemykseni on että. Meidät on luvattu pelastaa vihan ajasta. Eli jumalan vihan maljoista.Mutta ei missään lue että pelastumme sineteistä, näinkin kyllä voi olla.Sitä ei vaan missään lue. Näyttäköön sen tulevaisuus. Toinen kirje tess:luku 2 alusta jakeeseen 3lmeen. sanotaan ihan selvästi että Tulemme näkemään niin sanotun Antikristuksen.Ainakin alun.Tämä on oma näkemykseni, ja sillä ei ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa.Jos sattuisi että näkemyseni on väärä, niin siitä huolimatta olen pelastettu.Koska uskon Jeesuksen sovitus työhön.
Jehovalaiset eivät usko kaikkeen raamatun oppiin. Esi,m. Että jeesus on tosi jumala ja tosi ihminen. Ei siellä kyllä ilmaannu jumalan voimakaan. Jehovan uskonto on eksytys joka sai alkunsa 1800 loppu puolella. Ja siksipä paavali kirjoittaakin siellä jossakin kirjeessään että. Viimeisinä aikoina on tuleva niitä jotka kiertelevät ovelta ovelle,heissä on jumalallinen ulko kuori mutta kieltävät sen voiman. Pidän sitä yhtenä ajan merkkinä. Ovatpahan jopa tehneet oman raamatu käänöksen minkä kääntäjät ovat salaisia. Mukamasta sen tähden että eivät halua ottaa kuniaa itse. Silloinhan sitä on helppo keksiä omasta päästääm ja muuttaa tekstiä niinkuin haluaa. Koska ei ole ketään ketä voisi pitää vastuussa. Ei ole lähde tietoa. Ei nuin toimita jumalan kunniaksi. Paavali aina kun saarnas kirjoituksia toi esille kirjoituksista että jeesus on Messias. Eikä vaan sanonut että Jumalan kunniaksi en kerro lähdettä. Eihän siitä tuu kunniaa ihmiselle jos kääntää raamatun.Touhu aika kieroa.
Pyydän lukemaan Jeesuksen sanomat sanat
Johannes 17:1, 3, KR-38
"1. Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä,. . .
3. Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Johannes 17:1, 3, KR-92
1 Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi: "Isä,. . .
3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen
Johannes 17:1, 3 UM-95
"Nämä asiat Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, . . .
3 Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Niihin jehovalaisten höpötyksiin ei oo uskomista. Menevät ohi raamatun ja joskus ali. Harvoin osuvat kohilleen. Ohi amuttu uskonto ja epä raamatullinen.