Viro vitsit

Virossa poikkeustila!!!!!!!!!!!!!!!!!
E.Savisaar 23.9.2006 klo 16.05

julisti Viron poikkeustilaan ja julisti itsensä Viron uudeksi presidentiksi, Toomas Henrik Ilveksen voitettua varsinaiset vaalit, Ilves 174 ääntä Ryytel 162 ääntä.
Viron pelastusarmeijan ilmavoimat ovat hälytystilassa ja pelastusarmeijan 3 suurinta lentotukialusta partioivat Tallinnan edustalla.
PS: Savolaissyntyisille poroille on asetettu maahantulokielto määräämättömäksi ajaksi.
11195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaveri osti kirpparilta kirjan nimeltä "Päivässä hypnoosin mestariksi".

Kotiin päästyään hän alkoi lukemaan kirjaa silmä tapillaan, mielessään jo monet asiat, jossa hän tulevia taitojaan käyttäisi!

Kirja oli muutamassa tunnissa luettu ja kaveri päätti lähteä illalla kokeilemaan opittuja taitoja!

Hän meni tuttuun baariin ja kipusi tiskille hemaisevan blondin viereen, tilasi paukun ja alkoi jututtaa blondia kaikenmaailman tyhjänpäiväisyyksillä saadakseen blondin mukaan keskusteluun.

Kesken keskustelun hän yhtä-äkkiä katsoi blondia syvälle silmiin ja alkoi toistaa lausetta: "Tietämättäsi, tietämättäsi, lähdet minun mukaani..."

Blondi lipui jakkaralta alas ja lähti kävelemään kohti narikkaa! Kaveri ajatteli innoissaan, että JESJESJES, homma skulaa!

Taksilla kaverin kämpälle ja uusi tuijotus: "Tietämättäsi, tietämättäsi vien sinut asuntooni..." Blondi nousi taksista ja lähti seuraamaan kaveria tämän asuntoon.

Kämpällä kaveri jatkoi rauhallisesti: "Tietämättäsi, tietämättäsi, riisun sinut alasti.."

Riisuttuaan blondin kaveri vei blondin makuuhuoneeseen ja alkoi taas tuijottaa silmiin: "Tietämättäsi, tietämättäsi minä sinua tujautan takaapäin..."

Hirveällä ryskeellä ja intohimolla monen rojautuksen jälkeen pyörähti kaveri hengästyneenä selälleen, jolloin blondi avasi ensimmäistä kertaa suunsa baarista lähdön jälkeen ja sanoi lakoonisella äänellä: "Tietämättäsi, tietämättäsi sait minusta tippurin..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vähissä kirjoitti:

Virossa poikkeustila!!!!!!!!!!!!!!!!!
E.Savisaar 23.9.2006 klo 16.05

julisti Viron poikkeustilaan ja julisti itsensä Viron uudeksi presidentiksi, Toomas Henrik Ilveksen voitettua varsinaiset vaalit, Ilves 174 ääntä Ryytel 162 ääntä.
Viron pelastusarmeijan ilmavoimat ovat hälytystilassa ja pelastusarmeijan 3 suurinta lentotukialusta partioivat Tallinnan edustalla.
PS: Savolaissyntyisille poroille on asetettu maahantulokielto määräämättömäksi ajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu