Luin kirjan

Martti Luther; Juutalaiset ja heidän valheensa.

Lukemani perusteella voisin kuvitella Martin olevan Aatun esi-isä.

En kuvittele, joten selittäkää viisaat
22656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

juutalaisten kääntyvän uskonpuhdistuksessa puhdistettuun kirkkoon, mutta he eivät tehneet niin. Luther yritti rakastaa juutalaisia Kristuksen tykö, mutta he eivät uskoneet häntä.

Ei mikään ihme, jos kovan työn ja vaivan jälkeen Luther turhautui, sillä juutalaiset eivät vieläkään taipuneet kristinuskoon.
Tärkeää on ymmärtää, että Luther yritti kovasti auttaa juutalaisia, toisin kuin esim. sen aikainen roomalais-katolinen kirkko.

Ja edelleen muistettakoon se, että Luther oli vain tavallinen ihminen, joka teki ihmisten tekoja ja puhui ihmisten puheita.

Äänestä
  • Sanoisin, että on hiukan lapsellista väittää Hitlerin saaneen ideansa Lutherilta.

    Luther oli harras kristitty, kun taas Hitler oli vähän mitä oli.

    Ei voida väittää, etteikö Hitler olisi hakenut tukea ajatuksilleen Lutherin "Von Juden und Ihre Lügen" -kirjasta, mutta Hitlerin koko elämän- ja ajatuspohja oli aivan eri kuin Lutherilla.

    Hitler mm. sanoi, että kristityt ovat "juutalasuuden sekasikiö". Ja muutenkinhan Hitler käytti kirkkoja vain hyväkseen - tarkoituksenaan lopulta ne tuhota.

    Kärjistetysti voisi Hitlerin Luther-kirjojen lukemisesta puhuttaessa muistella vanhaa sananpartta "lukee kuin piru Raamattua"...

    Äänestä

Taas yksi provoilija joka ei koskaa ole edes nähdy ko. kirjaa.

Äänestä
  • aiheesta ovat silti mitä ovat.

    Moposta tietysti harmittaa uskontonsa ja lahkonsa väkivaltainen ja rasistinen historia, johon edes hänen aiempi uskonnon sijalla ollut metafoora, kommunismi, ei kyennyt.

    Äänestä

  • "Ensiksi, että heidän synagoogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeenluotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa."
    sivu 174: " Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja...."
    sivu217 "Niin on myös tästäkin (toivon minä) joku kristitty, jolla muuten ei ole halua tulla juutalaiseksi, saapa niin paljon, ettei hän sokeita, myrkyllisiä juutalaisia vastaan voi ainoastaan hyvin puolustautua, vaan hänen on myös juutalaisten häijyyttä, valheita ja kiroamista vihattava ja käsitettävä, ettei heidän uskonsa ole ainoastaan väärä, vaan että kaikki perkeleet ovat heidät varmasti villinneet."

    Mites se kuuluikaan - älä sano väärää todistusta

    Äänestä

  • Tai sitten ei kirjoitti:

    "Ensiksi, että heidän synagoogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeenluotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa."

    toteutui ihanasti se Raamatun kohta : Vanhurskaan
    polku kirkastuu kirkastumistaan täyteen sydänpäi-
    vään saakka.
    Polku kirkastui, mutta ajatukset pimenivät.

    Äänestä

  • Tai sitten ei kirjoitti:

    "Ensiksi, että heidän synagoogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeenluotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa."
    sivu 174: " Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja...."
    sivu217 "Niin on myös tästäkin (toivon minä) joku kristitty, jolla muuten ei ole halua tulla juutalaiseksi, saapa niin paljon, ettei hän sokeita, myrkyllisiä juutalaisia vastaan voi ainoastaan hyvin puolustautua, vaan hänen on myös juutalaisten häijyyttä, valheita ja kiroamista vihattava ja käsitettävä, ettei heidän uskonsa ole ainoastaan väärä, vaan että kaikki perkeleet ovat heidät varmasti villinneet."

    Mites se kuuluikaan - älä sano väärää todistusta

    että Luther arvosteli juutalaisuutta uskontona, ei rotuna.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    aiheesta ovat silti mitä ovat.

    Moposta tietysti harmittaa uskontonsa ja lahkonsa väkivaltainen ja rasistinen historia, johon edes hänen aiempi uskonnon sijalla ollut metafoora, kommunismi, ei kyennyt.

    Nasse yrittää häivyttää sitä että ateismia kannattavat maat neuvostoliitto ja kiina johtavat maailmanhistorian suurinta kansanmurhaa.

    Äänestä

  • moponen_ kirjoitti:

    Nasse yrittää häivyttää sitä että ateismia kannattavat maat neuvostoliitto ja kiina johtavat maailmanhistorian suurinta kansanmurhaa.

    Keuliva mopo kirjoitti:

    "ateismia kannattavat maat neuvostoliitto ja kiina johtavat maailmanhistorian suurinta kansanmurhaa."

    No, mitä voi odottaa henkilöltä joka uskoo olemattomiin, tuohan on aivan linjassa.

    Äänestä

  • niin todetaan kirjoitti:

    että Luther arvosteli juutalaisuutta uskontona, ei rotuna.

    uskonnon perusteella juutalaisia saa surmata ja
    vainota mutta ei rodun perusteella?

    Äänestä

  • sitä, että kirjoitti:

    uskonnon perusteella juutalaisia saa surmata ja
    vainota mutta ei rodun perusteella?

    Alun perin Luther oli hyvin suopea juutalaisia kohtaan, uskoen etteivät he olleet kääntyneet kristinuskoon lähinnä kristittyjen harjoittaman syrjinnän takia. Tästä on esimerkkinä hänen nuoruuden tuotannostaan Dass Jesus Christus eyn geborener Jude sey (Että Jeesus Kristus oli syntyperältään juutalainen).

    Kun hänen Vanhan testamentin messiasprofetioita hyödyntävä julistuksensa ei kuitenkaan onnistunut käännyttämään suuremmin juutalaisia, hänen mielipiteensä joidenkin tutkijoiden mukaan hiljakseen muuttuivat. Tämän katsannon mukaan Luther olisi uskonyt, että Jumala oli hylännyt tämän uskonnon kannattajat, olivathan juutalaiset eläneet jo 1400 vuotta maanpaossa. --- Antisemitismistä ei kuitenkaan voi puhua, sillä hän ei vastustanut seemiläistä juutalaista kansaa, vaan juutalaista uskontoa, ja hyökkäsikin viimeisten elinvuosiensa aikana kirjoituksissaan tätä uskontoa vastaan. Hän saarnasi juutalaisten noudattavan pahoja epäkristillisiä tapoja. Kirjassaan Juutalaisista ja heidän valheistaan hän tuo esiin näitä ajatuksiaan juutalaista uskontoa ja sen kannattajia vastaan.

    Äänestä

  • pedia kirjoitti:

    ja oikeutettua, että kun kovasti toivoo toisten kääntyvän kristinuskoon, mutteivat ne käännykään, niin pitää niitä vähän saada rääkätä.

    Äänestä

Tuon pienen, Lutherin kokonaistuotannossa epäolennaisen, vihkosen vastapainoksi kysyn:

Onko kukaan lukenut mitä Luther opettaa uskonvanhurskaudesta? Siitä löytyy hyllymetreittäin paksuja teoksia, jotka vaikuttivat mitä syvimmin kirkko- ja dogmihistoriaan sekä yleiseen kulttuurikehitykseen lännessä. Ketä tämä aihe kiinnostaisi?

Jos Lutherista puhutaan, niin puhutaan edes joskus hänen elämäntyöstään eikä takerruta tarkoitushakuisesti lillukanvarsiin.

Äänestä
  • samanlaisella vihalla anabaptisteja vastaan, joten
    ei se kristillinen rakkaus ollut saanut kovin hyvin
    sijaa hänen elämässään.
    Joidenkin on vain vaikea myöntää, että hänen
    idolinsa olisi ollut täynnä katkeruuden sappea.

    Äänestä

  • raivosi kirjoitti:

    samanlaisella vihalla anabaptisteja vastaan, joten
    ei se kristillinen rakkaus ollut saanut kovin hyvin
    sijaa hänen elämässään.
    Joidenkin on vain vaikea myöntää, että hänen
    idolinsa olisi ollut täynnä katkeruuden sappea.

    Luther ( 1483 - 1546 ) kirjoitti nelikymppisenä juutalaismyönteisen kirjoituksensa " Dass Jesus Christus ein geborener Jude sei" ( "Jeesus Kristus oli syntyjään juutalainen" ), jossa hän osoitti sovinnollista suhtautumista juutalaisiin. Viimeisinä elinvuosinaan Luther kärsi monenlaisista sairauksista. Vanhana ja sairaana kolme vuotta ennen kuolemaansa v.1543 hän kirjoitti juutalaisvastaisen kirjansa " Von den Juden und ihre Lügen" ( "Juutalaisista ja heidän valheistaan" ), jossa hän toisti oman aikakautensa juutalaisvastaiset stereotypiat. Hän ei siten keksinyt niitä itse.

    Jos puhutaan historian henkilöistä, niin pitäisi ottaa huomioon myös se aika ja sen ajan käsitykset, jolloin he elivät, eikä ajatella heidän eläneen nykyaikana. Antijudaismia ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta siitäkin on hyvä tietää jotakin, kun puhutaan 1400- 1500-luvun ihmisistä eikä syyttää pelkästään Lutheria koko aikakauden juutalaisvastaisuudesta.

    "Joidenkin on vain mahdotonta myöntää että heidän idolinsa olisi ollut täynnä katkeruuden sappea."

    En tiedä, näkeekö joku Lutherin idolina, mutta minusta historian henkilöihin ei pitäisi suhtautua idoleina vaan nähdä heidät heidän oman aikansa taustaa vasten ja yrittää, jos suinkin mahdollista, suhtautua heihin, ei rakastaen eikä vihaten, vaan mahdollisimman neutraalisti.

    Äänestä

  • Liina kirjoitti:

    Kapteeni T. T. Karanko, joka käänsi Lutherin kirjan, oli itse juutalaisvastainen. Tämä käy ilmi hänen esipuheestaan kääntämäänsä Lutherin kirjaan. Esipuheessaan hän sanoo mm. näin: " Ne syyt, minkä vuoksi juutalaiset ja juutalaisuus ovat tehneet itsensä kaikkialla kammotuksi ja vierotuksi, ovat meille, Weimarin ajan Saksan, Neuvosto-Venäjän ja Puna-Espanjan esimerkit silmäimme edessä, niin ilmeiset, ettei niitä tarvitse tässä sen lähemmin selittää."

    "Juutalaiset ja juutalaisvaara ovat olleet meille jo ennestään tunnetut, ja me tunnemme ne vieläkin, ellemme anna kansainvälisten kiihottajien itseämme hämätä ja sokaista, vaan arvostelussamme nojaudumme pelkkiin tosiasioihin."

    Kirjan kielenkäytöstä T.T. Karanko sanoo näin: " Suomennoksessa on nimenomaan pyritty säilyttämään Lutherille ominainen voimakas sanonta ja kielenkäyttö. Tämän suhteen mainittakoon, että niin saksan- kuin suomenkielikin on Lutherin ajoista kovasti muuttunut, ja millainen kielenkäyttö silloin oli oppineissa ja sivistyneissäkin piireissä hyvin tavallista ja luonnollista, sellaista ei enää nykyisin hyväksyttäisi. Mutta turhien kainoussyiden en ole katsonut anatavan aihetta millään tavalla lieventämään Lutherinn rahvaanomaisempiakaan puheenparsia ja lauseita."

    Kun juutalaisvastainen henkilö, joka ei ole ammatiltaan kääntäjä, kääntää juutalaisvastaisen teoksen, niin on luultavaa, että se näkyy sananvalintoina ja painotuksian myös käännöksessä. Jos joku neutraali amamttikääntäjä kääntäisi nyt tuon teoksen, niin tulos saattaisi olla hivenen erilainen.

    miten kehotus sytyttää tuleen juutalaisten synagogat pitäisi muotoilla, jottei se olisi ilmaistu karkeasti vaan nykyaikaisen sivistyneesti.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    Ymmärsit varmaankin, mitä kääntäjä tarkoitti. Näkeehän sen Agricolan kielestäkin, että suomen kieli on 500 vuodessa muuttunut. En tiedä, miten Luther muotoili kehotuksen sytyttää tuleen synagogat enkä tiedä, miten kapteeni T.T. Karanko käänsi sen suomeksi.

    Asioita ei minun mielestäni yleensä ilmaista sivistyneesti ja ei-sivistyneesti, vaan lähinnä asiallisesti ( kuten ainakin tietokirjoissa ) ja epäasiallisesti ( kuten toisinaan tällaisilla keskustelupalstoilla ).

    jättäisimme saivartelun sanoista ja tyylilajeista ja keskittyisimme sisältöön.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    jättäisimme saivartelun sanoista ja tyylilajeista ja keskittyisimme sisältöön.

    Jospa keskityttäisiin Lutherin elämäntyöhön ja kauaskantoiseen merkitykseen eikä tällaiseen lillukanvarteen.

    Äänestä

  • sdfgkdfl kirjoitti:

    Jospa keskityttäisiin Lutherin elämäntyöhön ja kauaskantoiseen merkitykseen eikä tällaiseen lillukanvarteen.

    Luther uskoi paratiisissa tapahtuneeseen syntiinlankeemukseen, joka nykyään tiedetään taruksi.

    Hänen tarupohjaisella oppirakennelmallaan on edelleenkin kannattajia varsinkin niiden keskuudessa, joille on ns. annettu pienellä lusikalla.

    jaa, että kuka sen tietää taruksi? Raamatussahan tuo on. Taitaa mielestäsi olla koko raamattu tarua, vai?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tai sitten ei kirjoitti:

Martti Luther; Juutalaiset ja heidän valheensa.

Lukemani perusteella voisin kuvitella Martin olevan Aatun esi-isä.

En kuvittele, joten selittäkää viisaat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu