Hengen kaste on kiusausten ja koetusten kaste
Menestysteologian laineet vyöryvät protestanttisen kristikunnan yli. ”Hengen kasteessa” uskoville luvataan onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa. Ben Hinnin kaltaiset profeetat viettelevät uskovia tielle, jonka päätöksenä on epäusko ja lopulta toivottomuus. Kun sairaat eivät parane, syytösten sormi kohdentuu ”heikkouskoisiin”: Jumala parantaa, mutta jos ei paranna, syy on uskovassa.
Huippuunsa puhetaidollisesti trimmatut saarnaajat levittävät Suomenkin koteihin Tv 7:n ohjelmiston välityksellä amerikkalaisperäistä uskonnollista tuotetta, jolla on hohtava ulkokuori, mutta valitettavasti tuotteen sisältö saa voimansa ensimmäisen ihmisen uskomuksesta: minusta tulee niin kuin Jumala.
Miten erilainen olikaan Jeesuksen edelläkävijän toiminta ja sanoman sisältö! Kamelinkarvavaatteeseen pukeutunut mies saarnaa autiomaassa ja syö henkensä pitimiksi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Saarnana on yksinkertainen ja koruton parannussaarna, joka paljastaa synnin, mutta johon liittyy elimellisesti evankeliumin lupaus: Katso Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin.
Jordanin virrassa saa Jeesus kasteen. Kolminaisuus ilmenee tuossa hetkessä kirkkaasti: Pyhä Henki kyyhkysen muodossa ja Isän ääni taivaasta: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mielistynyt.” Nykyisen menestysteologisen idean mukaan tuosta hetkestä olisi pitänyt alkaa Jeesuksen julkinen, menestyksellinen ”voimaevankeliointi” ihmeineen ja merkkeineen. Mutta ei alkanut. Henki ei vienyt Jeesusta ”juhlimaan” Hengen kastetta suurten kansanjoukkojen keskelle, vaan ”ajoi” Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Alkukielessä käytetään tässä yhteydessä voimakasta ilmaisua, joka viittaa siihen, että Jeesuksen oli ”pakko” mennä perkeleen häntä varten suunnittelemiin kiusauksiin. Jumalan maailmansuunnitelmassa on toki aina muistettava, että perkele on Jumalan ”kahlekoira”, jonka liekanarun pituus on tarkasti etukäteen mitattu. Niin oli Vapahtajamme kohdalla, ja niin on jokaisen Jeesuksen seuraajan elämässä.
Luku 40 liittyy moniin Vanhan testamentin henkilöihin ja tapahtumiin aina Mooseksesta lähtien. Kiusauskertomuksessa on väkevä jännite: perkele kiusaa, ja samalla enkelit pitävät Jeesuksesta huolta. Tässä ilmenee ristin paradoksi: olla kiusattu, koeteltu, piinattu, maahan kukistettu, mutta kuitenkin samalla hyvän Isän tarkan huolenpidon kohteena, jossa yhdenkään hiuksen putoaminen ei jää Isältä huomaamatta. Englanninkielisissä käännöksissä esiintyy sana, joka viittaa siihen, että jokainen hius on ”numeroitu”.
Perkeleen kiusatessa Jeesusta hän ei vedonnut siihen tapahtumaan, joka oli kolmiyhteisen Jumalan esiintulo Jordanin kasteessa. Jeesuksella oli vain sana, kirjoitettu sana, johon hän saattoi viitata koetuksen hetkessä. Ehkä tässä on opetusta meillekin: hengellisen kokemuksen aikaansaama turva ja lohdutus on horjuva turva silloin, kun Jumalan lapselle on tullut koetusten ja kiusausten ”neljäkymmentä” päivää.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa sielunhoidollisesti merkittävään totuuteen: Jeesus oli kiusattu niin kuin mekin saatamme olla, vaikka hän oli ilman syntiä. Vanha testamentti on jännittävä kertomus siitä, miten ”pelastuksen ketjun” jokainen rengas kesti, niin että Vapahtaja saattoi syntyä maailmaan synnin sovittajaksi, vanhurskaudeksi, jonka varassa jokainen uskossa Kristukseen liitetty kestää viimeisellä tuomiolla.
Näyttää siltä, että viettelevien hengellisten ”villieläinten” teologia murskaa klassisen kristinuskon ulkonaisen muodon, mikäli on uskomista Timo Eskolan kirjan Ateistit alttarilla esiintuomiin faktoihin. Siitä saamme olla varmat, että Jeesuksen tuloon asti kristikunnan keskellä Jumala synnyttää lapsia itselleen luotettavan Sanan ja kalliiden sakramenttien kautta. Jeesukselle uskolliset joutuvat kamppailemaan hurmahenkisen menestyksen teologian ja liberaaliteologian näivettämän kirkollisuuden keskellä. Jumalan kansa on loppuun saakka kiusattua ja monella tavalla viheliäistä joukkoa, jonka suunta on kuitenkin kohti taivasta, Isän kotia. Sinne menevät – Jumalan armosta – ne, joilla on Kristuksen veressä valkaistu lahjavanhurskauden vaate.
Sakari Pöyhönen
Menestysteologian laineet vyöryvät protestanttisen kristikunnan yli. ”Hengen kasteessa” uskoville luvataan onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa. Ben Hinnin kaltaiset profeetat viettelevät uskovia tielle, jonka päätöksenä on epäusko ja lopulta toivottomuus. Kun sairaat eivät parane, syytösten sormi kohdentuu ”heikkouskoisiin”: Jumala parantaa, mutta jos ei paranna, syy on uskovassa.
Huippuunsa puhetaidollisesti trimmatut saarnaajat levittävät Suomenkin koteihin Tv 7:n ohjelmiston välityksellä amerikkalaisperäistä uskonnollista tuotetta, jolla on hohtava ulkokuori, mutta valitettavasti tuotteen sisältö saa voimansa ensimmäisen ihmisen uskomuksesta: minusta tulee niin kuin Jumala.
Miten erilainen olikaan Jeesuksen edelläkävijän toiminta ja sanoman sisältö! Kamelinkarvavaatteeseen pukeutunut mies saarnaa autiomaassa ja syö henkensä pitimiksi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Saarnana on yksinkertainen ja koruton parannussaarna, joka paljastaa synnin, mutta johon liittyy elimellisesti evankeliumin lupaus: Katso Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin.
Jordanin virrassa saa Jeesus kasteen. Kolminaisuus ilmenee tuossa hetkessä kirkkaasti: Pyhä Henki kyyhkysen muodossa ja Isän ääni taivaasta: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mielistynyt.” Nykyisen menestysteologisen idean mukaan tuosta hetkestä olisi pitänyt alkaa Jeesuksen julkinen, menestyksellinen ”voimaevankeliointi” ihmeineen ja merkkeineen. Mutta ei alkanut. Henki ei vienyt Jeesusta ”juhlimaan” Hengen kastetta suurten kansanjoukkojen keskelle, vaan ”ajoi” Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Alkukielessä käytetään tässä yhteydessä voimakasta ilmaisua, joka viittaa siihen, että Jeesuksen oli ”pakko” mennä perkeleen häntä varten suunnittelemiin kiusauksiin. Jumalan maailmansuunnitelmassa on toki aina muistettava, että perkele on Jumalan ”kahlekoira”, jonka liekanarun pituus on tarkasti etukäteen mitattu. Niin oli Vapahtajamme kohdalla, ja niin on jokaisen Jeesuksen seuraajan elämässä.
Luku 40 liittyy moniin Vanhan testamentin henkilöihin ja tapahtumiin aina Mooseksesta lähtien. Kiusauskertomuksessa on väkevä jännite: perkele kiusaa, ja samalla enkelit pitävät Jeesuksesta huolta. Tässä ilmenee ristin paradoksi: olla kiusattu, koeteltu, piinattu, maahan kukistettu, mutta kuitenkin samalla hyvän Isän tarkan huolenpidon kohteena, jossa yhdenkään hiuksen putoaminen ei jää Isältä huomaamatta. Englanninkielisissä käännöksissä esiintyy sana, joka viittaa siihen, että jokainen hius on ”numeroitu”.
Perkeleen kiusatessa Jeesusta hän ei vedonnut siihen tapahtumaan, joka oli kolmiyhteisen Jumalan esiintulo Jordanin kasteessa. Jeesuksella oli vain sana, kirjoitettu sana, johon hän saattoi viitata koetuksen hetkessä. Ehkä tässä on opetusta meillekin: hengellisen kokemuksen aikaansaama turva ja lohdutus on horjuva turva silloin, kun Jumalan lapselle on tullut koetusten ja kiusausten ”neljäkymmentä” päivää.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa sielunhoidollisesti merkittävään totuuteen: Jeesus oli kiusattu niin kuin mekin saatamme olla, vaikka hän oli ilman syntiä. Vanha testamentti on jännittävä kertomus siitä, miten ”pelastuksen ketjun” jokainen rengas kesti, niin että Vapahtaja saattoi syntyä maailmaan synnin sovittajaksi, vanhurskaudeksi, jonka varassa jokainen uskossa Kristukseen liitetty kestää viimeisellä tuomiolla.
Näyttää siltä, että viettelevien hengellisten ”villieläinten” teologia murskaa klassisen kristinuskon ulkonaisen muodon, mikäli on uskomista Timo Eskolan kirjan Ateistit alttarilla esiintuomiin faktoihin. Siitä saamme olla varmat, että Jeesuksen tuloon asti kristikunnan keskellä Jumala synnyttää lapsia itselleen luotettavan Sanan ja kalliiden sakramenttien kautta. Jeesukselle uskolliset joutuvat kamppailemaan hurmahenkisen menestyksen teologian ja liberaaliteologian näivettämän kirkollisuuden keskellä. Jumalan kansa on loppuun saakka kiusattua ja monella tavalla viheliäistä joukkoa, jonka suunta on kuitenkin kohti taivasta, Isän kotia. Sinne menevät – Jumalan armosta – ne, joilla on Kristuksen veressä valkaistu lahjavanhurskauden vaate.
Sakari Pöyhönen
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin, eipä uskoisi, kun katselee Paavin kirkon toimintaa, jossa kasukat ja kulta kimaltaa samaksi uskoksi vaikkapa mainitsemasi Johannes kastajan toimintaperiaatteisiin kuuluvan tyylin kanssa. Samaa voidaan sanoa myös ev.lut.kirkon kasukoista jne.
Silti väitän, että oikeaa uskoa ihmisen sydämessä voi olla kaikkien mainitsemieni instituutien piirissä ja kääntäen myös epäuskoa ja jopa s........ista eksytystä.
Jokainen julistaja katsokoon peiliin, Raamattuun ja olkoon Jumalan kasvojen edessä niin kauan, että tietää tekevänsä Jumalan tahdon mukaista julistustoimintaa, Jumalan armosta ja Hänen voimaansa luottaen. Yksikään uskonsana ei tyhjänä palaja, neuvoo Raamattu. Siksi kylväkää julistajat te ilosanoman viejät. Olkaamme esimerkillisiä vaelluksessamme me uskonystävät seurakunnissa ja todistakaamme myös sillätavoin Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta seurakuntapaimeniamme tukien esirukouksen siivin.